SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 7
Tervetuloa
     Tampereen yliopistoon

Maarit Moberg
Opintopalvelut
16.1.2013
Osaksi yliopiston yhteis öä

   Yhdeksän tieteenalayksikköä: tutkinto-ohjelmat

   Yliopistopalvelut : opintopalvelut, tutkimuspalvelut,
    täydennyskoulutus- ja kehittämispalvelut,
    viestintäpalvelut, henkilöstöpalvelut, talouspalvelut,
    tietohallinto, yleishallinto

    Yli 15 000 perustutkinto-opiskelijaa, 6000 avoimen
    yliopiston opiskelijaa, 2000 työntekijää
Opetusneuvosto linjasi 3.10.2011 koko yliopistoa
           koskevat opintojen ohjauksen periaatteet.

   Opetussuunnitelma on tärkein ohjauksen väline.

   Opiskelijalla on oikeus saada oppimista ja
    akateemiseksi asiantuntijaksi kasvamista tukevaa
    ohjausta osana opetusta ja tarvittaessa erillisenä
    palveluna.

   Opiskelijan vastuulla on opintojen suunnitteleminen
    ja toteuttaminen, oman osaamisensa kehittäminen,
    osallistuminen opintojen sisältämään ohjaukseen sekä
    muuhun tarvitsemaansa ohjaukseen.
 Tieteenalayksiköt nimesivät kaikkiin tutkinto-ohjelmiin
ohjausvastaavan:

tukee tutkinto-ohjelman pedagogista kehittämistä,
koordinoi ja tukee HOPS-opettajien toimintaa,
ohjaa ja neuvoo opiskelijoita,
kuuluu tutkinto-ohjelman/ tieteenalayksikön
opetussuunnitelmatyöryhmään.

HOPS-opettajalla saa olla max. 30 ohjattavaa opiskelijaa.

Parhaillaan työstetään
yksikkökohtaisia ohjaussuunnitelmia.
Käytäntöjä

Orientoivat opinnot 1, 2 ja 3 muodostavat kokonaisuuden:
1. Tieteenalayksiköt ja tutkinto-ohjelmat järjestävät
   tilaisuuksia, joissa jaetaan tietoa ja tarjotaan
   keskustelumahdollisuus koulutuksen rakenteista,
   tavoitteista, omista vastuista, hyvän opiskelun
   periaatteista ja opintojen ohjauksesta.
2. Keskitetysti organisoitavat tilaisuudet, joissa kerrotaan
   tukipalveluista.
3. Tieteenalayksiköt, tutkinto-ohjelmat ja U&R järjestävät
   HOPSiin ja opiskelutaitoihin liittyviä tilaisuuksia.
Kiitos!

Yleinen opintoneuvonta/ opintopalvelut
        Maarit.Moberg@uta.fi

              www.uta.fi
Kiitos!

Yleinen opintoneuvonta/ opintopalvelut
        Maarit.Moberg@uta.fi

              www.uta.fi

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Opiskelijatoiminnan saavutettavuus-04052012-lavikainen (id 923)
Opiskelijatoiminnan saavutettavuus-04052012-lavikainen (id 923)Opiskelijatoiminnan saavutettavuus-04052012-lavikainen (id 923)
Opiskelijatoiminnan saavutettavuus-04052012-lavikainen (id 923)SYL
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013SYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
Kyky kuulumiset helmikuu 2012
Kyky kuulumiset helmikuu 2012Kyky kuulumiset helmikuu 2012
Kyky kuulumiset helmikuu 2012SYL
 
kyky kuulumiset joulukuu 2011
kyky kuulumiset joulukuu 2011kyky kuulumiset joulukuu 2011
kyky kuulumiset joulukuu 2011SYL
 
Opiskelukykykaytannot
OpiskelukykykaytannotOpiskelukykykaytannot
OpiskelukykykaytannotSYL
 
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009jennikaisto
 
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Anu Rautama Sarianna Palmroos
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Anu Rautama Sarianna PalmroosPäihdepäivät 2019 seminaari 24 Anu Rautama Sarianna Palmroos
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Anu Rautama Sarianna PalmroosEHYT
 
Kujala opiskelukykysuositukset ja kaytannot [yhteensopivuustila]
Kujala opiskelukykysuositukset ja kaytannot [yhteensopivuustila]Kujala opiskelukykysuositukset ja kaytannot [yhteensopivuustila]
Kujala opiskelukykysuositukset ja kaytannot [yhteensopivuustila]SYL
 
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.20131. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013Tiina Airaksinen
 
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011SYL
 
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012TYYdiat
 
Kestävän kehityksen suunnitelman tavoitteet
Kestävän kehityksen suunnitelman tavoitteetKestävän kehityksen suunnitelman tavoitteet
Kestävän kehityksen suunnitelman tavoitteetKerttuH
 
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumiOppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumiTiina Airaksinen
 
Jännän äärellä opopäivät 2013
Jännän äärellä opopäivät 2013Jännän äärellä opopäivät 2013
Jännän äärellä opopäivät 2013Lukiolaiset
 
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...Kouluterveyskysely
 
Mannisto yths kommentti [yhteensopivuustila]
Mannisto yths kommentti [yhteensopivuustila]Mannisto yths kommentti [yhteensopivuustila]
Mannisto yths kommentti [yhteensopivuustila]SYL
 
OAJ:n kysely koskien perusopetuksen ja lukion poikkeusjärjestelyjä touko-kesä...
OAJ:n kysely koskien perusopetuksen ja lukion poikkeusjärjestelyjä touko-kesä...OAJ:n kysely koskien perusopetuksen ja lukion poikkeusjärjestelyjä touko-kesä...
OAJ:n kysely koskien perusopetuksen ja lukion poikkeusjärjestelyjä touko-kesä...Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
 
Riemupiirakka 2013 Edunvalvonta
Riemupiirakka 2013 EdunvalvontaRiemupiirakka 2013 Edunvalvonta
Riemupiirakka 2013 Edunvalvontaly-lyy
 
Was ist angesagt? (20)

Opiskelijatoiminnan saavutettavuus-04052012-lavikainen (id 923)
Opiskelijatoiminnan saavutettavuus-04052012-lavikainen (id 923)Opiskelijatoiminnan saavutettavuus-04052012-lavikainen (id 923)
Opiskelijatoiminnan saavutettavuus-04052012-lavikainen (id 923)
 
Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013Kyky kuulumiset 1{2}2013
Kyky kuulumiset 1{2}2013
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
Kyky kuulumiset helmikuu 2012
Kyky kuulumiset helmikuu 2012Kyky kuulumiset helmikuu 2012
Kyky kuulumiset helmikuu 2012
 
kyky kuulumiset joulukuu 2011
kyky kuulumiset joulukuu 2011kyky kuulumiset joulukuu 2011
kyky kuulumiset joulukuu 2011
 
Opiskelukykykaytannot
OpiskelukykykaytannotOpiskelukykykaytannot
Opiskelukykykaytannot
 
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
Karhu, Kaisa, Oulun seminaari 15042009
 
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Anu Rautama Sarianna Palmroos
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Anu Rautama Sarianna PalmroosPäihdepäivät 2019 seminaari 24 Anu Rautama Sarianna Palmroos
Päihdepäivät 2019 seminaari 24 Anu Rautama Sarianna Palmroos
 
Kujala opiskelukykysuositukset ja kaytannot [yhteensopivuustila]
Kujala opiskelukykysuositukset ja kaytannot [yhteensopivuustila]Kujala opiskelukykysuositukset ja kaytannot [yhteensopivuustila]
Kujala opiskelukykysuositukset ja kaytannot [yhteensopivuustila]
 
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.20131. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
1. OPS-teemahautomo 25.-27.4.2013
 
Lops2021
Lops2021Lops2021
Lops2021
 
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
Ayy opintoneuvosto 9.5.2011
 
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
Alayhdistysten kopokoulutus 31012012
 
Kestävän kehityksen suunnitelman tavoitteet
Kestävän kehityksen suunnitelman tavoitteetKestävän kehityksen suunnitelman tavoitteet
Kestävän kehityksen suunnitelman tavoitteet
 
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumiOppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
Oppivat koulut ja Itä-Suomen sivistysfoorumi
 
Jännän äärellä opopäivät 2013
Jännän äärellä opopäivät 2013Jännän äärellä opopäivät 2013
Jännän äärellä opopäivät 2013
 
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
Hietanen-Peltola: Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyht...
 
Mannisto yths kommentti [yhteensopivuustila]
Mannisto yths kommentti [yhteensopivuustila]Mannisto yths kommentti [yhteensopivuustila]
Mannisto yths kommentti [yhteensopivuustila]
 
OAJ:n kysely koskien perusopetuksen ja lukion poikkeusjärjestelyjä touko-kesä...
OAJ:n kysely koskien perusopetuksen ja lukion poikkeusjärjestelyjä touko-kesä...OAJ:n kysely koskien perusopetuksen ja lukion poikkeusjärjestelyjä touko-kesä...
OAJ:n kysely koskien perusopetuksen ja lukion poikkeusjärjestelyjä touko-kesä...
 
Riemupiirakka 2013 Edunvalvonta
Riemupiirakka 2013 EdunvalvontaRiemupiirakka 2013 Edunvalvonta
Riemupiirakka 2013 Edunvalvonta
 
Ähnlich wie Ensimmäinen vuosi tampere

Topsek Raportti
Topsek RaporttiTopsek Raportti
Topsek Raporttisirpaeh
 
Rovaniemi, aloitusseminaari, Karhu, 010409
Rovaniemi, aloitusseminaari, Karhu, 010409Rovaniemi, aloitusseminaari, Karhu, 010409
Rovaniemi, aloitusseminaari, Karhu, 010409jennikaisto
 
Esitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 MemohakeEsitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 MemohakeHarri Heikkilä
 
Laajennettu työssäoppiminen levi koordinointihankkeen esittely
Laajennettu työssäoppiminen levi koordinointihankkeen esittelyLaajennettu työssäoppiminen levi koordinointihankkeen esittely
Laajennettu työssäoppiminen levi koordinointihankkeen esittelyNina Eskola-Salin
 
Digiohjaus ja digitaaliset oppimisympäristöt
Digiohjaus ja digitaaliset oppimisympäristötDigiohjaus ja digitaaliset oppimisympäristöt
Digiohjaus ja digitaaliset oppimisympäristötHarto Pönkä
 
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aki Luostarinen
 
Digipeda ja erilaisten oppijoiden huomioiminen 12.3.24
Digipeda ja erilaisten oppijoiden huomioiminen 12.3.24Digipeda ja erilaisten oppijoiden huomioiminen 12.3.24
Digipeda ja erilaisten oppijoiden huomioiminen 12.3.24Matleena Laakso
 
Etäopetuksen hyvät käytännöt
Etäopetuksen hyvät käytännötEtäopetuksen hyvät käytännöt
Etäopetuksen hyvät käytännötAnu Pruikkonen
 
LYYn kosojaosto 9/2/12
LYYn kosojaosto 9/2/12LYYn kosojaosto 9/2/12
LYYn kosojaosto 9/2/12ly-lyy
 
Opiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiOpiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiSYL
 
Valtti-koulutus 20.1.2009
Valtti-koulutus 20.1.2009Valtti-koulutus 20.1.2009
Valtti-koulutus 20.1.2009jennikaisto
 
TAKKin TS-tuki-hankkeen loppuseminaariesitys
TAKKin TS-tuki-hankkeen loppuseminaariesitysTAKKin TS-tuki-hankkeen loppuseminaariesitys
TAKKin TS-tuki-hankkeen loppuseminaariesitysHenna-Riikka Ahvenjärvi
 
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011Nina Eskola-Salin
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Nina Eskola-Salin
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012TopLaaja
 
Johtoryhmävalmennus 2012 2013
Johtoryhmävalmennus 2012 2013 Johtoryhmävalmennus 2012 2013
Johtoryhmävalmennus 2012 2013 Essi Ryymin
 
Urataitojen kehittäminen ja urasuunnittelu osana opintoja carver 201114
Urataitojen kehittäminen ja urasuunnittelu osana opintoja carver 201114Urataitojen kehittäminen ja urasuunnittelu osana opintoja carver 201114
Urataitojen kehittäminen ja urasuunnittelu osana opintoja carver 201114LAL Luonnontieteilijät
 
Ähnlich wie Ensimmäinen vuosi tampere (20)

AHOT osana ohjauksen kokonaisuutta
AHOT osana ohjauksen kokonaisuuttaAHOT osana ohjauksen kokonaisuutta
AHOT osana ohjauksen kokonaisuutta
 
Topsek Raportti
Topsek RaporttiTopsek Raportti
Topsek Raportti
 
Rovaniemi, aloitusseminaari, Karhu, 010409
Rovaniemi, aloitusseminaari, Karhu, 010409Rovaniemi, aloitusseminaari, Karhu, 010409
Rovaniemi, aloitusseminaari, Karhu, 010409
 
Esitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 MemohakeEsitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 Memohake
 
Laajennettu työssäoppiminen levi koordinointihankkeen esittely
Laajennettu työssäoppiminen levi koordinointihankkeen esittelyLaajennettu työssäoppiminen levi koordinointihankkeen esittely
Laajennettu työssäoppiminen levi koordinointihankkeen esittely
 
Digiohjaus ja digitaaliset oppimisympäristöt
Digiohjaus ja digitaaliset oppimisympäristötDigiohjaus ja digitaaliset oppimisympäristöt
Digiohjaus ja digitaaliset oppimisympäristöt
 
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
 
Digipeda ja erilaisten oppijoiden huomioiminen 12.3.24
Digipeda ja erilaisten oppijoiden huomioiminen 12.3.24Digipeda ja erilaisten oppijoiden huomioiminen 12.3.24
Digipeda ja erilaisten oppijoiden huomioiminen 12.3.24
 
Etäopetuksen hyvät käytännöt
Etäopetuksen hyvät käytännötEtäopetuksen hyvät käytännöt
Etäopetuksen hyvät käytännöt
 
LYYn kosojaosto 9/2/12
LYYn kosojaosto 9/2/12LYYn kosojaosto 9/2/12
LYYn kosojaosto 9/2/12
 
Opiskelukyky raportti
Opiskelukyky raporttiOpiskelukyky raportti
Opiskelukyky raportti
 
Valtti-koulutus 20.1.2009
Valtti-koulutus 20.1.2009Valtti-koulutus 20.1.2009
Valtti-koulutus 20.1.2009
 
TAKKin TS-tuki-hankkeen loppuseminaariesitys
TAKKin TS-tuki-hankkeen loppuseminaariesitysTAKKin TS-tuki-hankkeen loppuseminaariesitys
TAKKin TS-tuki-hankkeen loppuseminaariesitys
 
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
Laajennettu työssäoppiminen 4.2.2011
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
 
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
Laajennettu työssäoppiminen toukokuu 2012
 
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila26012016yhteisopettajuusnettikahvila
26012016yhteisopettajuusnettikahvila
 
Johtoryhmävalmennus 2012 2013
Johtoryhmävalmennus 2012 2013 Johtoryhmävalmennus 2012 2013
Johtoryhmävalmennus 2012 2013
 
Urataitojen kehittäminen ja urasuunnittelu osana opintoja carver 201114
Urataitojen kehittäminen ja urasuunnittelu osana opintoja carver 201114Urataitojen kehittäminen ja urasuunnittelu osana opintoja carver 201114
Urataitojen kehittäminen ja urasuunnittelu osana opintoja carver 201114
 
Pienryhmätyöskentelyn koonti4.12.2013
Pienryhmätyöskentelyn koonti4.12.2013Pienryhmätyöskentelyn koonti4.12.2013
Pienryhmätyöskentelyn koonti4.12.2013
 
Mehr von SYL

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013SYL
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)SYL
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)SYL
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)SYL
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okmSYL
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)SYL
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslakiSYL
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...SYL
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)SYL
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)SYL
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenSYL
 
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmenFSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmenSYL
 
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmastaSYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmastaSYL
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)SYL
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)SYL
 
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)SYL
 
Mehr von SYL (20)

Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
Mozambique project plan 2013-15_final_updatetd_9.2013
 
Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013Mos project monitoring_trip_report_2013
Mos project monitoring_trip_report_2013
 
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
Kenkkuillaan syksy 2013 sv (id 3185)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
Kenkkuillaan syksy 2013 eng (id 3184)
 
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
Kenkkuillaan syksy 2013 (id 3186)
 
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
130626 syl lausunto yths-kokeilun jatkosta vuoden 2015 loppuun (id 3064)
 
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
130620 syl lausunto_opintotukilaki_luonnos_okm
 
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
Kyky kuulumiset 2 2013 (id 2915)
 
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
130523 syl lausunto_yhdenvertaisuuslaki
 
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
Tiedosta kauppatavaraa? - Näkökulmia koulutuksen kaupallistumiseen ja kansain...
 
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelustaSYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
SYL:n lausunto koulutuksen uudelleenajattelusta
 
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
Kenkku newsletter 1_2012 (id 1137)
 
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
Kenkuillaan 2013 final (id 2294)
 
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinenEka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
Eka vuosi työpaja16.1.2013 mäkinen.pdf eka vuosi työpaja16.1.2013_mäkinen
 
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmenFSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
FSF:s utlåtande om Nordic Master-programmen
 
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmastaSYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
SYL:n lausunto Nordic Master -ohjelmasta
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2232)
 
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
Hyväksytty toimintasuunnitelma 2013 (id 2216)
 
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
Poliittinen linjapaperi ja toiminta arvot voimassaoleva (id 2231)
 
Ensimmäinen vuosi tampere

  • 1. Tervetuloa Tampereen yliopistoon Maarit Moberg Opintopalvelut 16.1.2013
  • 2. Osaksi yliopiston yhteis öä  Yhdeksän tieteenalayksikköä: tutkinto-ohjelmat  Yliopistopalvelut : opintopalvelut, tutkimuspalvelut, täydennyskoulutus- ja kehittämispalvelut, viestintäpalvelut, henkilöstöpalvelut, talouspalvelut, tietohallinto, yleishallinto  Yli 15 000 perustutkinto-opiskelijaa, 6000 avoimen yliopiston opiskelijaa, 2000 työntekijää
  • 3. Opetusneuvosto linjasi 3.10.2011 koko yliopistoa koskevat opintojen ohjauksen periaatteet.  Opetussuunnitelma on tärkein ohjauksen väline.  Opiskelijalla on oikeus saada oppimista ja akateemiseksi asiantuntijaksi kasvamista tukevaa ohjausta osana opetusta ja tarvittaessa erillisenä palveluna.  Opiskelijan vastuulla on opintojen suunnitteleminen ja toteuttaminen, oman osaamisensa kehittäminen, osallistuminen opintojen sisältämään ohjaukseen sekä muuhun tarvitsemaansa ohjaukseen.
  • 4.  Tieteenalayksiköt nimesivät kaikkiin tutkinto-ohjelmiin ohjausvastaavan: tukee tutkinto-ohjelman pedagogista kehittämistä, koordinoi ja tukee HOPS-opettajien toimintaa, ohjaa ja neuvoo opiskelijoita, kuuluu tutkinto-ohjelman/ tieteenalayksikön opetussuunnitelmatyöryhmään. HOPS-opettajalla saa olla max. 30 ohjattavaa opiskelijaa. Parhaillaan työstetään yksikkökohtaisia ohjaussuunnitelmia.
  • 5. Käytäntöjä Orientoivat opinnot 1, 2 ja 3 muodostavat kokonaisuuden: 1. Tieteenalayksiköt ja tutkinto-ohjelmat järjestävät tilaisuuksia, joissa jaetaan tietoa ja tarjotaan keskustelumahdollisuus koulutuksen rakenteista, tavoitteista, omista vastuista, hyvän opiskelun periaatteista ja opintojen ohjauksesta. 2. Keskitetysti organisoitavat tilaisuudet, joissa kerrotaan tukipalveluista. 3. Tieteenalayksiköt, tutkinto-ohjelmat ja U&R järjestävät HOPSiin ja opiskelutaitoihin liittyviä tilaisuuksia.
  • 6. Kiitos! Yleinen opintoneuvonta/ opintopalvelut Maarit.Moberg@uta.fi www.uta.fi
  • 7. Kiitos! Yleinen opintoneuvonta/ opintopalvelut Maarit.Moberg@uta.fi www.uta.fi