1. Kirjoituksia työstä ja sosiaaliturvasta
Syrjäytyminen Suomessa lisääntyy, työttömyys on korkealla.
Työvoimapolitiikkaan ei kuitenkaan haliukselta tunnu varoja
lt
löytyvän. Sosiaaliturvan kehittäminen takkuaa. Kohtuullista
toimeentuloa toivovia työntekijöitä ja työttömiä syyllistetään,
vaikka todelliset rötöstelijät löytyvät aivan toisaalta.
Työlinjalla on SAK:n asiantuntijoiden puheenvuoro työn ja
oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta.
4. Sisällys
Kaija Kallinen:
Alkusanat_ ______________________________________ 5
Sinikka Näätsaari:
Mitä Sata-komiteassa todella tapahtui_ ________________ 9
Joonas Rahkola:
Myyttejä perusturvasta____________________________ 18
Katja Veirto:
Vanhemmuudesta ja työstä_________________________ 25
Saana Siekkinen:
Työttömien palvelut 2010-luvulle____________________ 33
Joonas Rahkola:
Mitä työttömyysturvalle pitäisi tehdä?________________ 42
Sinikka Näätsaari:
Muurahaiset ja heinäsirkat_ ________________________ 50
Olli Koski:
Työllisyyden nostamisen viisi estettä_________________ 56
Sanasto_ _______________________________________ 64
Liite: Keskeiset sosiaalietuusmenot 2008______________ 71
3
5. Kirjoittajat
Kaija Kallinen, SAK:n eläke- ja työura-asioiden päällik-
kö, vastaa eläkepolitiikasta. Kaija on ollut mukana mm.
vuonna 2005 toteutuneen eläkeuudistuksen valmistelussa
ja oli eläkeasioita käsittelevän, ns. Rantalan ryhmän jäsen.
Parhaillaan Kaija on Kestävän talouskasvun ja työllisyy-
den ohjelman työuraryhmän jäsen.
Olli Koski, SAK:n pääekonomisti. Hän vastaa talouspoli-
tiikasta, kansainvälisestä talous- ja työllisyyspolitiikasta
sekä kauppa- ja kilpailupolitiikasta. Ollin vastuulla on
myös SAK:n valtion talousarviotavoitteiden ja hallitusoh-
jelmatavoitteiden valmistelu.
Sinikka Näätsaari, sosiaaliasioiden päällikkö. Sinikan vas-
tuulla on sosiaaliturva ja sen uudistaminen sekä esimer-
kiksi Kelan etuudet ja eläkepolitiikka. Sinikka oli SAK:n
edustajana sosiaaliturvan uudistamista selvittäneessä Sa-
ta-komiteassa.
Joonas Rahkola, SAK:n ekonomisti. Hän vastaa sosiaali-
turvaan liittyvien laskelmien ja taustaselvitysten tekemi-
sestä. Joonas on myös toiminut SAK:n työttömyysturva-
asiantuntijana. Tällä hetkellä Joonas on työvapaalla.
Saana Siekkinen, SAK:n koulutus- ja työvoima-asioiden
päällikkö. Hänen vastuullaan on koulutus-, työvoima- ja
maahanmuuttopolitiikan asiat. Saana oli myös työurien
pidentämistä pohtineen Ahtelan työryhmän sihteeri.
Katja Veirto, SAK:n sosiaalipoliittinen asiantuntija, vastaa
perhepolitiikasta ja tapaturmavakuutuksesta. Katja on
SAK:n edustaja vanhempainvapaiden uudistamista selvit-
tävässä työryhmässä.
4
6. Kaija Kallinen
Alkusanat: SAK rakentaa työlle
perustuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa
Ammattiyhdistysliikkeen tehtävä on työntekijöiden taloudelli
sen ja sosiaalisen turvallisuuden edistäminen. Ay-liike haluaa
oikeutta työhön, säällisiä työoloja, toimeentulon turvaavaa
palkkaa ja kattavaa sosiaaliturvaa.
Nykyisessä Suomen sosiaaliturvamallissa yhdistyy keskieu-
rooppalainen työhön perustuva sosiaaliturva ja anglosaksisen
perinteen mukainen minimiturva. Järjestelmän tarkoituksena
on taata koko väestölle toimeentuloturva esimerkiksi sairau-
den, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja vanhuuden varalle
sekä vanhempainvapaiden ajalle. Perusturva täydentää työtu-
loihin perustuvaa ansioturvaa.
Monien lakien säätelemän kokonaisuuden yhteisnimi on
sosiaalivakuutus. Sosiaali- ja terveyspalvelut tukevat sosiaa-
livakuutuksen takaamaa toimeentuloturvaa ja työssäkäynnin
edellytyksiä. Erilaisiin elämäntilanteisiin tarkoitetut avustuk-
set, kuten lapsilisät ja asumistuki, täydentävät valtion kansalai-
silleen tarjoamaa turvaa.
Sosiaaliturvan rakentamisen kultakausi alkoi Suomessa vas-
ta 1960-luvun alussa, jolloin säädettiin muun muassa työelä-
ke- ja sairausvakuutuslait sekä uudistettiin työttömyysturvaa.
Voimistuva ay-liike oli useiden reformien moottorina. Sosiaa-
liturvan tasoon tehtiin parannuksia ja aukkoja paikattiin sekä
pienillä täsmäkorjauksilla että suurilla uudistuksilla. Toimeen-
tuloturvan ohella laajenettiin sosiaali- ja terveyspalveluja.
Sosiaaliturvauudistusten myötätuuli kesti 1980-luvun puo-
leenväliin. Tuolloin jotkut jopa väittivät, että sosiaaliturva oli
saatu valmiiksi. Kuitenkin jo saman kymmenluvun aikana
aloitettiin eläkeikäisen väestön osuuden kasvuun sopeutumi-
nen. Kuluneet parikymmentä vuotta sosiaalilakien muutoksia
onkin hallinnut huoli ikärakenteen muutoksesta.
1990-luvun alun lama ja sen synnyttämä suurtyöttömyys
pakottivat sekä määräaikaisiin että pysyvämpiin sosiaaliturvan
ja palvelujen heikennyksiin. Jotkin heikennykset on korjattu,
mutta osa leikkauksista jäi pysyviksi.
5
7. Työtä ja kattavaa turvaa
Lakisääteisyys ja kattavuus ovat yhä Suomen sosiaaliturva-
mallin parhaita puolia. Sairaus- ja työttömyyspäivärahojen ja
eläkkeiden tasot eivät kuitenkaan päätä huimaa. Muihin Poh-
joismaihin verrattuna Suomessa on käytössä sosiaaliturvan
kevytversio. Parannettavaa riittää: ansio- ja vähimmäisturvan
yhteensovittamisessa on epäjohdonmukaisuutta ja sosiaali- ja
terveyspalvelujen saatavuudessa alueellisia ongelmia.
Työelämän rakennemuutos lähti lamanjälkeisinä talou-
dellisen nousun vuosina uuteen laukkaan. Totuttujen palkka-
työsuhteiden rinnalle ja niitä korvaamaan syntyi uudenlaisia
työn teettämisen ja tekemisen muotoja, niin sanottuja pätkä-
ja silpputöitä sekä perinteisen palkkatyön ja yrittäjyyden väli
muotoja. Muutos on edelleen käynnissä, ja se pakottaa erityi-
sesti sosiaalivakuutuksen uudelleenarviointiin.
Millaista sosiaaliturvamallia SAK haluaa olla rakentamas-
sa ja kehittämässä?
Ensinnäkin sosiaalivakuutuksen tulee säilyä lakisäätei-
senä ja kattavana. SAK pitää tärkeinä sekä ansioturvaa että
perusturvaa, joita tulee kehittää kokonaisuutena. Jos lainsää-
däntö turvaisi vain minimitasoisen sosiaalivakuutuksen, pie-
nipalkkaisilla työntekijöillä – toisin kuin yhteiskunnan hy-
väosaisilla – ei olisi varaa täydentää turvaansa maksullisilla
markkinavakuutuksilla.
Pelkän ansioturvan varaan rakennettu sosiaalivakuutus ei
sekään ole tavoiteltava malli. Aina on niitä, joilla ei syystä tai
toisesta ole mahdollisuutta työn kautta ansaita sosiaaliturvaa.
Sitä paitsi myös palkkatyöntekijät, joiden etuja ay-liike val-
voo, voivat esimerkiksi työttömyys- ja sairastelukierteen ta-
kia pudota ansioturvalta ja tarvita perusturvaa. Kattavuuteen
liittyy sekin, että sosiaalivakuutusetuuksia kehitetään yksi-
löllisinä oikeuksina. Perhekohtainen etuuksien määrittely on
ristiriidassa tasa-arvon edistämisen kanssa.
Toiseksi on ensiarvoisen tärkeätä huolehtia, että sosiaali-
vakuutus elää ajassa. Työelämän rakennemuutos etenee koko
ajan, välillä no e
p ammin, välillä hitaammin. Ay-liikkeellä on
erityinen vastuu siitä, että sosiaalivakuutuksen kehityksessä
ollaan mieluummin askel edellä kuin kaksi jäljessä työelämän
kehityksestä. Paitsi ajanmukaisia, sosiaalivakuutusta säätele-
vien lakien on oltava selkeitä ja ymmärrettäviä.
6
8. Kolmanneksi sosiaalivakuutuksen antama taloudellinen
turva sekä työvoima- ja koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut
on saatava nykyistä paremmin tukemaan toisiaan. Muutama
vuosi sitten kehitetty muutosturvan toimintamalli työttö-
myysvakuutuksessa oli tässä suhteessa ensimmäinen askel.
Työttömän työnhakijan toimeentulo on turvattava, mutta se
ei riitä. Työpaikan menettäneille pitää löytää mahdollisim-
man pian uusi työpaikka. Tarvitsemme siis tehokkaampia ja
työnhakijoille räätälöityjä työvoimapalveluja. Työhön paluun
tukemiseksi kaivataan sairausvakuutuksen sekä perus- ja työ-
terveyshuollon ja kuntoutuspalvelujen toimivaa yhteistyötä.
Turva maksetaan työllä
Sosiaalivakuutuksen ansiosidonnaiset osat kustannetaan
työnantajien ja työntekijöiden lakisääteisillä maksuilla. Pe-
rusturvan rahoitus on valtion vastuulla. Verotuloilla rahoite-
taan siis esimerkiksi sairausvakuutuksen minimipäivärahat ja
kansaneläkkeet. Myös palveluiden rahoitus on pääosin val-
tion ja kuntien verotulojen varassa.
Perimmältään sosiaaliturvan rahoitus nojaakin siihen, mi-
ten hyvin työllisyys kehittyy. Jos työhön osallistumisen aste
on korkea, lakisääteiset maksut turvaavat ansioturvan rahoi-
tuksen. Hyvä työllisyys takaa valtiolle ja kunnille verotulot,
joilla vähimmäisturva ja hyvinvointipalvelut rahoitetaan.
Jotta työhön osallistumisen aste saataisiin nousemaan rei-
lusti yli 70 prosentin, palkkatyön ja muun elämän yhteenso-
vittamisen on oltava nykyistä helpompaa. Työpaikoilla tulee
olla valmiudet työaika- ja muihin järjestelyihin, joilla tuetaan
esimerkiksi pienten lasten vanhempien, omaishoitajien ja ai-
kuisopiskelijoiden työhön osallistumista. Osatyökykyisten
työhön pääsyä ja työssä jatkamista on edistettävä nykyistä
voimallisemmin, ja siinä työnantajia on kannustettava sekä
kepein että porkkanoin. Lisäksi tarvitaan ratkaisuja, joissa
sosiaaliturva tukee työhön osallistumista, kun osa-aikainen
työskentely väliaikaisesti tai pysyvämmin on työntekijän tar-
peiden mukaista.
Suomen malli entistä ehommaksi – miten?
Ay-liike saa usein moitteita muutosvastarinnasta ja siitä, että
olemme sosiaaliturvassa säilyttäjiä emmekä uusien ratkaisu
jen
7
9. etsijöitä. Jotkut leimaavat ay-liikkeen vain hyväosaisten palk-
katyöntekijöiden etujen ajajaksi. Tässä pamfletissa SAK:n
asiantuntijat esittävät arvioita sosiaaliturvan kehittämisvaih-
toehdoista. Artikkeleissa pohditaan muun muassa köyhyyden
poistamisen keinoja, perus- ja ansioturvan suhdetta sekä työn
oikeuden toteutumista. Artikkelit ovat asiantuntijoiden nä-
kemyksiä, eivät valmiita tavoitelinjauksia. Toivottavasti ne
virittävät jatkokeskustelua siitä, miten Suomen sosiaaliturva-
mallia voidaan ja pitää kehittää.
Helsingissä 24.8.2010
Kaija Kallinen
8
10. Sinikka Näätsaari
Mitä Sata-komiteassa todella
tapahtui?1
Sata-komitean syntysanoja taidettiin lausua vuodenvaihteessa
2006–2007, jolloin mm. Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen
esitti, että tulevalla hallituskaudella tulisi uudistaa ja selkeyt-
tää sosiaaliturvaa, erityisesti perusturvan osalta. Keskustalla
oli suuri halu korottaa yleisesti perusturvaa. Tuolloin halli-
tuksessa olleet sosialidemokraatit puolestaan olivat pääsään-
töisesti tyytyväisiä sosiaaliturvan rakenteeseen ja halusivat
tehdä siihen kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin koh-
distuvia täsmäparannuksia, jotta rajalliset voimavarat voitai-
siin käyttää tehokkaimmin ihmisten toimeentulon paranta-
miseen. Taustalla oli ajatus työhön perustuvan sosiaaliturvan
tärkeydestä palkansaajille. Kyse lienee samasta painotuseros-
ta kuin mitä sosiaali- ja terveysministeriksi toukokuussa 2010
nimitetty Juha Rehula totesi Uutispäivä Demarin haastatte-
lussa 21.5.2010: ”Keskustalla ja sosialidemokraateilla on eri
köyhät”.
Odotukset olivat kovat ja keskenään ristiriitaiset
Myös SAK:ssa valmistauduttiin hallitusohjelmaneuvottelui-
hin suurin odotuksin. Tavoitteena oli saada työttömyysturvas-
ta laman aikaisia leikkauksia pois ja nostaa työttömyysturvan
taso lähemmäs pohjoismaista tasoa. Samalla haettiin malleja,
joilla uuteen työhön työllistyminen nopeutuisi. Mietittiin,
millaisia aktiivitoimia tarvittaisiin heti työttömyyden alussa,
jottei työttömyys turhaan pitkittyisi.
Sata-komitean toimeksiannosta tuli moniulotteinen ja si
säi esti ristiriitainen. Toisaalta piti vähentää köyhyyttä, toi-
s
saalta lisätä sosiaaliturvan kannustavuutta. Sosiaaliturvan ra-
hoituksen kestävyys ja erityisesti väestörakenteen muutos oli
toimeksiannossa mukana. Rahoituksen merkitys korostuikin
taantuman myötä, erityisesti vuoden 2009 aikana. Komiteaan
ja sen jaostoihin nimettiin noin 50 henkilöä, joten yhteisen
punaisen langan löytäminen oli, muotisanaa lainatakseni,
sangen haastavaa. Palkansaajajärjestöt saivat kukin edusta-
jan varsinaiseen komiteaan ja komitean ansioturvajaostoon.
1
Keskityn tässä artikkelissa pääsääntöisesti työttömyysturvaan.
9
11. Kolmeen muuhun jaostoon nimettiin yksi yhteinen palkan-
saajaedustaja: perusturvajaostoon STTK:lainen, hallinto- ja
prosessijaostoon akavalainen ja rahoitus- ja kannustavuusja-
ostoon SAK:lainen.
Ansioturvajaostossa työ aloitettiin arvioimalla rahoituksen
ja lainsäädännön muutostarpeita. Arvioinnin lähtökohtana oli
työllistymisen esteiden poistaminen ja rahoitusperiaatteiden
selkeyttäminen. Perusperiaate on, että perusturva rahoitetaan
verovaroista ja ansioturva työnantajien ja palkansaajien mak-
suilla.
Ansioturvajaosto teki vertailun, jonka mukaan selkeimmät
muutostarpeet rahoitusperiaatteen toteuttamiseksi merkit-
sisivät valtion mukaantuloa lomautettujen sekä lisäpäivien
työttömyyspäivärahoihin ja lapsikorotuksiin. Toinen selkeä
poikkeama rahoitusperiaatteesta koski maatalousyrittäjien ja
vähäisemmässä määrin muiden yrittäjien ansioeläkkeitä, jois-
ta valtio rahoittaa suuren osan. Työttömille olisi siis pitänyt
antaa lisää rahaa ja maatalousyrittäjien olisi pitänyt maksaa
eläkkeistään nykyistä enemmän.
Ansioturvajaoston alkuselvitysten jälkeen työryhmän po-
liittinen ohjaus kuitenkin vahvistui. Työryhmään alettiin tuo-
da ehdotuksia erilaisista palkansaajien etujen leikkauksista,
jotka koskivat erityisesti työttömyysturvaa.
Aika nopeasti komiteatyössä kävi ilmi, että useat halusi-
vat parantaa perusturvaa ja ”kannustaa” ansioturvalla olevia.
Marraskuussa 2008 oltiin tilanteessa, jossa kaikki muut paitsi
palkansaajajärjestöjen edustajat olivat jossain määrin haluk-
kaita leikkaamaan ansiosidonnaista sosiaaliturvaa. Osa halusi
lyhentää ansioturvan kestoa, osa heikentää ansioturvaa suh-
teessa perusturvaan. Ihan loppusuoralle saakka komiteassa
oli esillä ajatus, että sosiaaliturvaa voitaisiin parantaa vain
sisäisin järjestelyin. Käytännössä se olisi tarkoittanut, että so-
siaaliturvaa olisi parannettu yksille leikkaamalla sitä toisilta.
Sain kirjauksen onneksi poistettua loppuraportista.
Sosiaalitupon synty
Maan hallitus päätti toukokuussa 2008 pidetyssä iltakou-
lussaan, että Sata-komitean tulisi jättää peruslinjauksia kos-
keva raportti vuoden loppuun mennessä. Sata-komitea oli
ensimmäisen toimintavuotensa aikana kuullut lukuisia asian
tuntijoita ja keskustellut siitä, millainen raportti jätettäisiin
ja tarvittiinko väliraporttia vai ei. Komitean alkuperäisessä
10
12. toimeksiannossa todettiin, että ensimmäiset komitean esityk-
set tuotaisiin eduskunnalle viimeistään syysistuntokaudella
2008.
Komitean puheenjohtaja Markku Lehto teki kesän aikana
ensimmäisen version peruslinjauksista. Komiteatyön taustal-
la peruslinjauksia tehtiin koko syksyn ajan. Syksyn aikana
myös sukkuloitiin neuvottelemassa monenlaisissa kokoonpa-
noissa. Komitean johto haarukoi muun muassa palkansaaja-
järjestöjen liikkumavaraa, eli millaisiin leikkauksiin palkan-
saajapuolella voitaisiin mahdollisesti suostua. Marraskuussa
2008 puheenjohtaja esitteli luonnoksensa peruslinjauksiksi.
Muistio vuoti nopeasti julkisuuteen. Puheenjohtajan esityk-
sessä ei juuri oltu huomioitu palkansaajajärjestöjen ehdotuk-
sia peruslinjauksiin.
Puheenjohtajan ehdotus oli palkansaajajärjestöille myrk-
kyä. Siinä esitettiin työttömyysturvan rakenteen uudistamista
ja tosiasiassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaamis-
ta. Palkansaajajärjestöjen edustajat jäivät käytännössä yksin
useimpien muiden ainakin hiljaisesti kannattaessa leik auk ia
k s
ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja esimerkiksi rajoittei-
den asettamista vuorotteluvapaalle, jos se vakinaistettaisiin
(vakinaistamisesta keskusteltiin yhä, vaikka vakinaistaminen
oli kirjattu hallitusohjelmaan keväällä 2007).
Näytti siltä, että komiteassa jouduttaisiin äänestämään pe-
ruslinjauksista. Maan hallitus antoi komitealle jatkoaikaa pe-
ruslinjausten esittämiseen tammikuun 2009 loppuun. Samalla
hallitus esitti, että työmarkkinajärjestöt tekisivät ehdotuksen
siitä, miten ansiosidonnaista työttömyysturvaa kehitettäisiin
tulevaisuudessa. Pyynnön pohjalta työmarkkinajärjestöt sol-
mivat ns. sosiaalitupon tammikuussa, ja sen ehdotukset otet-
tiin mukaan komitean peruslinjauksiin yksimielisesti.
Sosiaalituposta käydyssä keskustelussa on väitetty, että
palkansaajajärjestöt olisivat olleet sopimassa työnantajan
Kela-maksun poistosta. Kela-maksun poisto oli ollut työn-
antajien puolelta esillä kauan ja se oli Sata-komiteassa EK:n
päätavoite. Perinteisesti valtiovarainministeriö oli jarrutellut
Kela-maksun poistoa kertaheitolla sen suurten budjettivai-
kutusten takia. Sata-komitean työskentelyn aikana kuiten-
kin itse rahaministeri Jyrki Katainen lupasi Helsingin Sano
mien haastattelussa 10.1.2009 poistaa maksun kokonaan.
Palkansaaaliike halusi korvauksen työnantajille luvatusta
j
milardipotista ja nosti sosiaalitupon neuvotteluihin sinänsä
j
11
13. Sata-komitean agendalle kuulumattoman työeläketurvan ra-
hoituksen ja sen maksujen nostamisen eläkkeiden tason tur-
vaamiseksi.
Mitä työttömyysturvassa saavutettiin?
SAK ja muut palkansaajajärjestöt tavoittelivat komiteassa pa-
rannuksia työttömyysturvaan. Työttömyysturvasta on erilais-
ten osauudistusten myötä tullut monimutkainen ja erilaisia
sääntöjä täynnä oleva järjestelmä. Selkeyttämiseen ei päästy.
Näyttää siltä, että mitä yksinkertaisempi tukijärjestelmä, sitä
enemmän järjestelmä maksaa. Suomessa haluttiin pitäytyä
köyhän miehen mallissa – esimerkiksi muihin pohjoismaisiin
sosiaaliturvamalleihin verrattuna.
Suurin muutos työttömyysturvaan oli pätkätyöläisten ase-
man parantaminen. Näistä yksi esimerkki on työssäoloehdon
lyhentyminen. Ansioturvalle pääsee nyt kahdeksan työssä-
olokuukauden jälkeen. Palkansaajajärjestöjen saavutuksina
lienee pidettävä myös, ettei työttömyysturvaan tullut komi-
teassa vahvasti esillä olleita heikennyksiä päivärahan kes-
toon ja tasoon, eikä ikääntyvien työttömyysturvan lisäpäiviä
poistettu kokonaan2. Merkittävällä osalla komiteasta oli halu
”lisätä työhalukkuutta” työttömyysturvan kestoa tai työttö-
myysturvan määrää leikkaamalla. Lukuisat tutkimukset ja
selvitykset, joiden mukaan ansioturvalla olevista suurin osa
työllistyy normaalioloissa nopeasti muutamassa kuukaudes-
sa, eivät tuntuneet komitean jäseniä vakuuttavan.
Osittain taloudellisen tilanteen huononemisesta johtuen
työttömyysturvaan saatiin parannuksia lähinnä aktiivitoimien
ajalle. Samat aktiiviajan parannukset tulivat myös peruspäi-
värahaan ja työmarkkinatukeen. Esitin komiteassa, että aktii-
vituki voisi olla toimeentulotuessa huomioimatonta tuloa, eli
ettei se alentaisi toimeentulotukea. Esitys ei syystä tai toisesta
saanut kannatusta.
2
Työttömyysturvan lisäpäiville pääsyn ikärajaa nostettiin vuodella. Ikäänty-
neiden asema turvataan siten, että laajennetaan yhdellä vuodella velvoitetta,
jonka mukaan kunnan on järjestettävä työtä niin, että vähintään työssäoloeh-
to täyttyy. Ansiosidonnainen työttömyysturva jatkuu työn loputtua näissä
tapauksissa aiemman työsuhteen palkan perusteella. Samalla sovittiin, että
aktiivitoimia ikääntyville lisätään ja työmarkkinoiden keskusjärjestöt neu-
vottelevat saatujen kokemusten perusteella ratkaisun työttömyysturvan lisä-
päivärahaoikeudesta vuoden 2011 loppuun mennessä.
12
14. Perusturvan kehittäminen jäi puolitiehen
Sata-komitean peruslinjauksissa on melko täsmälliset esityk-
set työttömyysturvasta sosiaalitupon kirjausten ansiosta. Sen
sijaan perusturvan osalta komiteassa todettiin, että peruslin
jauk et olivat vasta asialista. Tarkemmat linjaukset ja toimen-
s
pide-esitysten tärkeysjärjestys tehtäisiin vasta loppuraportis-
sa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Miksi?
Mielestäni yhtenä syynä oli hallituksen halu päättää asiois
ta itse ennen loppuraportin luovuttamista. Elvytyspakettinsa
yhteydessä 30. tammikuuta 2009 hallitus päätti, että sekä ta-
kuueläke että eräiden sosiaaliturvaetuuksien (mm. lapsilisät,
kotihoidontuki, vähimmäismääräiset sairaus- ja vanhempain-
päivärahat) indeksisidonnaisuus tulevat voimaan 1.3.2011.
Myöhemmin hallitus teki ratkaisuja eräistä muistakin toi-
menpiteistä, esimerkiksi psykoterapian muuttamisesta järjes-
tämisvelvollisuuden piiriin. Tietääkseni aiemmin ei ole näin
selvästi poimittu hallituspuolueille poliittisesti sopivia ehdo-
tuksia kesken työn eikä päätetty yhtä laajasti merkittävistä
menoista tulevalle hallitukselle. Päätökset syövät seuraavan
hallituksen mahdollisuuksia päättää haluamistaan uudistuk-
sista.
Toinen merkittävä syy perusturvaehdotusten jäämiseen
yleiselle tasolle on 2008 syksyllä alkanut taloustilanteen
heikkeneminen. Se ei näkynyt vielä peruslinjausten teossa.
Heikkenevä taloudellinen tilanne ohjasi kuitenkin voimak-
kaasti loppuraportin linjauksia, vaikka komiteatyön tarkoi-
tuksena olikin sosiaaliturvan pitemmän aikavälin uudistami-
nen. Perusturvaa koskevia linjauksia olisi ollut vaikeaa pistää
tärkeysjärjestykseen hyvienkin taloussuhdanteiden aikana,
mutta erityisen hankalaa se oli niukkoja resursseja jaettaessa.
Vaikeutta lisäsi, että komitean jäsenten painotukset erosivat
merkittävästi toisistaan.
SAK korosti koko komiteatyön ajan, että perusturvaan tar-
vitaan parannuksia. Sosiaaliturvaan parannuksia pitää saada
paitsi toimeentulotukiriippuvuuden vähentämiseksi myös ih-
misten taloudellisen aseman vahvistamiseksi. Erityisesti pa-
rannuksia olisi kaivattu työttömyysturvaan ja asumistukeen.
On valitettavaa, ettei komitea tehnyt juurikaan ehdotuksia
lapsiperheiden aseman parantamiseen, vaikka siitä komiteas-
sa keskusteltiin paljon varsinkin ensimmäisenä vuotena. Lap-
siperheitä koskevat kysymykset siirrettiin pääosin syksyllä
2009 nimettyyn vanhempainvapaatyöryhmään. Suuri puute
13
15. mielestäni oli, että komitean toimeksianto ei sisältänyt palve-
luja muuten kuin välillisesti, esimerkiksi kun käsiteltiin asia-
kasmaksujen maksukattoa sekä omaishoitoa. Palvelut ovat
kuitenkin merkittävä osa suomalaista sosiaaliturvaa.
SAK pitää tavoitteitaan muun muassa asumistuen ja työt-
tömyysturvan sekä lapsiperheiden aseman parantamiseksi
esillä budjettivaikuttamisessa sekä tulevien eduskuntavaalien
tavoiteohjelmassa.
Miksi SAK vastusti toimeentulotuen
Kela-siirtoa?
Yksi Sata-komitean käsittelemistä asioista oli toimeentulotu-
en mahdollinen siirto Kelalle. Asia ei ole mitenkään yksin-
kertainen. Siirto ei välttämättä parantaisi kenenkään asemaa.
Paljon riippuu siitä, mikä muu muuttuisi ja miten mahdolli-
nen siirto toteutettaisiin. Palkansaajajärjestöjen motiivina ei
ollut vastustaa siirtoa ”menojen kasvua peläten”, kuten välillä
on väitetty. Kela-siirtoa vastustaneiden kannanotossa paino-
tetaankin toimeentulotuen yhteyttä sosiaalityöhön.
Toimeentulotukea myönnettäessä pitää säilyttää yhteys so-
siaalityöhön ja etsiä yksilöllisiä keinoja, joilla kukin ihminen
saadaan pois toimeentulotukiriippuvuudesta. Toimeentulotu-
ki sisältää osia, joiden myöntäminen perustuu sosiaalityönte-
kijän harkintaan. Kelassa ei voitaisi tällaista harkintaa tehdä.
Komiteassa esillä olleet Kela-siirtomallit eivät olisi paranta-
neet toimeentulotukiasiakkaiden asemaa, vaan olisivat käy-
tännössä heikentäneet toimeentulotuen perusosaa. Sen sijaan
ns. ensisijaisia etuja (työttömyysturvaa ja asumistukea) olisi
ollut järkevää korottaa. Siten sosiaaliturvaa olisi selkeytetty
ja toimeentulotukiriippuvuutta vähennetty.
Edelleen on syytä hakea kokonaan uutta mallia toimeentu-
lotukiasiakkaiden tilanteen parantamiseksi ja heidän työllis-
tymisensä tukemiseksi. Yksi vaihtoehto on SAK:n työllisyys-
puheenvuorossa keväällä 2010 esitetty malli, jossa pohditaan
myös kuntien roolin kasvattamista työvoimapolitiikassa
esimerkiksi Tanskan mallin mukaisesti. Samaisessa puheen-
vuorossa esitetään toimeentulotukiasiakkaiden aseman pa-
rantamista niin, ettei työttömyysturvan aktiivikorotuksia
huomioitaisi toimeentulotuessa.
14
16. Ansioturvaa saavat eivät matkusta ykkösluokassa
Jostain syystä Sata-komitean asetelma kääntyi nopeasti työn
käynnistyttyä vastakkainasetteluun perusturvan ja an i ur
s ot
van välille. Perusturvan parantamista kannattaneet ta ot oli-
h
vat valmiit leikkaamaan ansiosidonnaista työttömyysurvaa.t
Suhtautuminen palkansaajien sosiaaliturvan ke tämiseen ei
hit
näyttänyt moniakaan kiinnostavan, vaikka an sioturva auttaa
vähentämään köyhyyttä ja kannustaa työntekoon. Kohtuul-
lista lienee, että työssä ollessa kertyy parempi sosiaaliturva.
Kaikki työt eivät ole niin innostavia, etteikö toimeentulon
hankkiminen olisi monelle merkittävä työnteon motiivi.
Monet komitean jäsenet näkivät ansioperusteisen sosiaali-
turvan olevan niin korkealla tasolla, että sitä ei tarvinnut pa-
rantaa, vaan ehkäpä päinvastoin sitä olisi voinut jopa leikata.
Omituinen ajatus hyväosaisista työttömistä esiintyi moneen
kertaan Sata-komitean ympärillä käydyssä keskustelussa.
Joissakin julkisissa kannanotoissa ansioturvaa saavat työttö-
mät nähtiin ykkösluokan matkustajina, joiden syytä työmark-
kinatuen alhaisuus oli. Kun keskimääräinen ansiopäiväraha
on noin 1 100 euroa kuukaudessa, en oikein osaa pitää ansio-
päivärahaa saavia työttömiä erityisen hyvätuloisina.
Yksi pöyristyttävimpiä Sata-komiteaan liittyviä ehdotuk-
sia oli, että valtio olisi jatkossa rahoittanut enemmän työssä-
oloehdon täyttävien, mutta työttömyyskassoihin kuulumatto-
mien työttömyysturvaa3. Kassoihin kuuluvia olisi siis valtion
toimesta rangaistu siitä, että he kuuluvat työttömyyskassaan
ja ovat jäsenmaksuillaan vakuuttaneet itsensä työttömyyden
varalta.
Pääosin komitean esitykset olivat yksimielisiä. Vain toi-
meentulotuen siirtämisestä Kelaan äänestettiin. Siitäkään ei
tehty ehdotusta, vaan todettiin, että asiaa ei ole sovittu halli-
tusohjelmaneuvotteluissa ja sen ratkaiseminen kuuluu poliit-
tiseen harkintaan. Sen sijaan monet komitean jäsenistä jät-
tivät mietintöön täydentävän lausuman, jolla osoittivat omat
painotuksensa.
Työmarkkinajärjestöt jättivät yhteisen täydentävän lau-
suman. Lausumassa todetaan komiteamietinnössäkin ollut
lähtökohta, että komitean ehdotukset voidaan toteuttaa vain
3
Tätä asiaa käydään tarkemmin läpi Joonas Rahkolan artikkelissa ”Myyttejä
perusturvan tasosta ja sen korottamisesta”
15
17. julkisen talouden kestävyyden sallimissa rajoissa. Lausumas-
sa korostetaan erityisesti työhön kannustamisen merkitystä ja
työn ensisijaisuutta sosiaaliturvaa koskevissa päätöksissä.
Palkansaajajärjestöillä ja EK:lla on luonnollisesti erilaisia
painotuksia sosiaaliturvan kehittämisestä. EK:lle näytti aina-
kin komiteatyön alku aiheissa käyvän työttömyysturvan leik-
v
kauksetkin. Toistaiseksi EK on kuitenkin kannattanut työhön
perustuvan sosiaaliturvan mallia.
Sosiaaliturvaa pitää kehittää kokonaisuutena
Yleensä hallittu yhteiskunnallinen muutos perustuu luotta-
mukseen siitä, että tehdään niin kuin on sovittu. Komiteassa
ja sen ympärillä luottamusta olisi voinut olla enemmänkin.
Vakavammin se horjui komiteatyön aikana ainakin pari ker-
taa. Luottamus oli koetuksella etenkin kolme viikkoa perus
linjausten luovuttamisen jälkeen, kun pääministeri Matti
Vanhanen ilmoitti hallituksen nostavan eläkeikää ja avasi
samalla sosiaalitupon, vuorotteluvapaa ja työttömyysturvan
lisäpäivät mukaan lukien. Luottamusta ei myöskään lisännyt,
että työttömyysturvaa ja sen muuttamista pidettiin esillä koko
ajan ihan komitean loppumetreille asti, vaikka virallisissa
puheissa viitattiin työttömyysturvan muutoksissa sosiaali
tupoon, johon maan hallitus ilmoitti sitoutuneensa.
Kärjistäen sanottuna asetelmat olivat sellaiset, että aina
kun näytti siltä, että voisi luottaa sovittuun, tapahtui jotain
eriskummallista. Tällaisessa tilanteessa on todella vai eaa k
ryhtyä uudistamaan sosiaaliturvaa ”puhtaalta pöydältä”.
Komiteatyön aikana tuli useampaan kertaan mieleen, että
ollaanko suomalaisessa sosiaaliturvassa jonkinlaisessa kään-
nekohdassa, perimmäisten asioiden äärellä. Palkansaajien
sosiaaliturvan kimppuun käydään eri puolilta erittäin rajus-
ti. Onko tavoitteena muuttaa koko hyvinvointimallimme?
Kattava ansiosidonnainen sosiaaliturva on tärkeä erityisesti
tavallisille palkansaajille, joilla ei ole mahdollista päästä esi-
merkiksi erilaisten johtajasopimusten ja -etuisuuksien piiriin.
Yksityisvakuutuksiin perustuva yhteiskunta olisi aika lailla
erinäköinen kuin nykyinen mallimme ja valtaosalle kansalai-
sista nykyistä epäedullisempi.
Sata-komitean lopputulos on kuitenkin palkansaajien
kannalta parempi, kuin miltä välillä näytti. Ehkä realismi tai
16
18. halu toimia hyvää tulosta saavuttaneessa yhteistyössä voitti.
Aika näyttää, aiotaanko sosiaaliturvaa uudistaa myös tule-
valla vaalikaudella ja miten uudistus tehtäisiin. Nähtäväksi
jää myös, mikä on ansioturvan rahoittajien, palkansaajien ja
työnantajien, rooli.
Sosiaaliturvaa on syytä selkeyttää. Sata-komitea ei päässyt
tavoitteeseensa sosiaaliturvaa koskevien lakien vähentämi-
sestä. Päinvastoin, taisi tulla muutama laki lisää. Selkeyttämi-
nen ei kuitenkaan saa tarkoittaa palkansaajien sosiaaliturvan
leikkaamista. Palkansaajien sosiaaliturvalla on suuri merkitys
laajamittaisen köyhyyden estämisessä. Kattavalla sosiaalitur-
valla on tutkimusten mukaan myös kaikkein köyhimpien ase-
maa parantava merkitys.
On synkkää ajatella, että sosiaaliturvaa ei voitaisi koskaan
parantaa muuten kuin leikkaamalla sosiaaliturvaa jostain
muualta. Sosiaaliturvaa on voitava kehittää kokonaisuutena.
Vielä on paljon tehtävää, jotta köyhyys Suomessa vähenisi
ja hyvinvointi lisääntyisi. Tätä työtä on hyvä tehdä laajassa
yhteistyössä eri osapuolten kesken.
17
19. Joonas Rahkola
Myyttejä perusturvasta
Perusturvakeskustelussa törmää monenlaisiin myytteihin tur-
van tasosta ja sen korottamisesta. Erilaisia puolitotuuksia ja
politiikkasuosituksia toistellaan mantroina ilman, että niitä
vaivaudutaan perustelemaan tai edes selvittämään asioiden
todellista tilaa. Tässä artikkelissa esitetään perusturvasta
muutamia faktoja, jotka usein ymmärretään väärin – tai ei
ymmärretä ollenkaan.
Perusturvalla viitataan milloin mihinkin. Tässä perus-
turvalla tarkoitetaan keskeisten syyperusteisten etuuksien
vähimmäistasoa: kansaneläkettä, peruspäivärahaa ja saman-
suuruista työmarkkinatukea sekä sairaus- ja vanhempainpäi-
värahojen minimitasoa. Lisäksi vertailuun on otettu mukaan
toimeentulotuki ja lapsilisät. Taulukkoon on koottu näiden
etuuksien tasot vuonna 2010:
Etuus Määrä, €/kk, 2010
Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki 551
Sairaus- ja vanhempainpäivärahojen
vähimmäismäärä 551
Kansaneläke (yksinasuva/puoliso) 4
584,13 / 518,12
Toimeentulotuen perusosa 417,45
Lapsilisä (ensimmäisestä lapsesta/ toisesta/ 100 / 110,50 /
kolmannesta/ neljännestä/ 141,00 / 161,50 /
viidennestä ja siitä eteenpäin) 182,00
Vähimmäisetuuksien lisäksi maksetaan useimmiten asu-
mistukea. Kela maksaa yleistä asumistukea, joka korvaa
asumismenoista enintään 80 prosenttia. Jos käteen jäävä tulo
asumismenojen jälkeen jää alle toimeentulotuen perusosan,
erotus maksetaan toimeentulotukena.
4
Maaliskuussa 2011 vähimmäiseläke nousee 685 euroon, kun takuueläke
otetaan käyttöön.
18
20. Myytti 1: Vähimmäisetuuksien ostovoima on
heikentynyt
Usein väitetään, että hintataso olisi kohonnut nopeammin kuin
vä im äismääräiset etuudet, eli että etuuksien reaaliarvo oli-
h m
si heikenynyt. Väite ei pidä paikkaansa. Oheinen kuva kuvaa
t
keskeisten vä im äis ääräisten etuuksien ostovoiman kehi-
h m m
tystä viimeisen 20 vuo en aikana (kuvassa mukana myös lap-
d
silisä, aina niin mielenkiintoinen etuus):
Kuva 1. Minkään vähimmäismääräisen etuuden ostovoima ei ole laskenut
viimeisen 20 vuoden aikana.
210
200
190
180
170
160
150
140
130
120
110
100
90
80
70
60
50
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
Peruspäiväraha Täysi kansaneläke Lapsilisä
Sairaus- ja Toimeentulotuen
vanhempainrahojen perusosa
vähimmäismäärät
Keskeisten vähimmäismääräisten etuuksien ja lapsilisän reaaliarvo, 1990–
2009, indeksi 1990=100. Lähde: laskelmat Jutta-mikrosimulaatiomallilla.
Kunkin etuuden reaaliarvo vuonna 1990 on indeksoitu ar-
voon 100. Jos jonain myöhempänä vuotena indeksi on alle
100, etuus on heikentynyt reaalisesti eli sen ostovoima on
alentunut. Jos indeksi on yli 100, etuuden ostovoima on kas-
vanut vuoteen 1990 verrattuna. 1990 on hyvä vertailuvuosi,
koska silloin elettiin hyvinvointivaltion kultakauden viimei-
siä hetkiä ennen 1990-luvun lamaa.
Kuvasta näemme, että mikään vähimmäismääräinen etuus
ei ole nyt reaalisesti alhaisempi kuin 1990. Toimeentulo uen
t
perusosa on säilyttänyt ostovoimansa. Kansaneläkkeen ja
19
21. peruspäivärahan (sekä samansuuruisen työmarkkinatuen) os-
tovoima on kasvanut noin 10 prosenttia. Eniten ovat nousseet
sairaus- ja vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärät sekä
lapsilisät, joiden ostovoima on nyt noin 70 prosenttia korke-
ampi kuin vuonna 1990.5
Etuuksien ostovoiman tasaisena pysyminen johtuu niiden
indeksisidonnaisuudesta. Jos etuutta ei ole sidottu indeksiin,
sen ostovoima heikkenee vähitellen hintatason noustessa.
Muut muutokset ostovoimassa johtuvat tasokorotuksista tai
leikkauksista. Kuvasta nähdään, että sairaus- ja vanhempain-
päivärahojen vähimmäismäärään on tehty tasokorotukset
vuosina 1994, 2003, 2005 ja 2009. Kansaneläkkeeseen on
tehty pieniä tasokorotuksia 2000-luvulla. Kuvasta havaitaan
lisäksi, että tasoleikkauksia vähimmäismääräisten etuuksien
tasoon ei ole tehty lukuunottamatta sairaus- ja vanhempain-
päivärahojen vähimmäsmäärän leikkausta vuonna 1996.
Myytti 2: Vähimmäisetuudet jäävät jälkeen
hintatason noustessa
Kansaneläkkeet, työttömyysturvan perusturva ja toimeentulo
tuen perusosa on sidottu kuluttajahintaindeksiin6, eli niitä
korotetaan vuosittain hintatason nousua vastaavasti. Näin ne
säiyttävät ostovoimansa, kun yleinen hintataso nousee. In
l
dek i orotuksista on säädetty laissa.
sk
Vuodesta 2011 alkaen myös lapsilisät, sairaus- ja vanhem-
painrahojen vähimmäismäärät ja kotihoidon tuki sidotaan
indeksiin Sata-komitean ehdotuksen mukaisesti. Näin nii-
denkään ostovoima ei enää laske hintatason noustessa. Tähän
asti ne eivät ole olleet indeksissä, jolloin niiden ostovoima on
laskenut niinä vuosina, kun niihin ei ole tehty tasokorjausta.
Asia voidaan havaita kuvasta 1.
Indeksisidonnaisuuden vuoksi vähimmäisetuuksilla elä
vien ostovoimaa ja elintasoa voidaan heikentää vain päättä-
mällä poliittisesti etuuksien leikkaamisesta. Mikään keskei-
nen etuus ei voi enää rapautua hitaasti itsestään.
5
Vuosina 1996–2001 sairauspäivärahan vähimmäismäärä oli tarveharkintainen.
Lapsilisien tason tarkastelussa on pidettävä mielessä, että 1990-luvun alussa perhe-
poliittiset verovähennykset poistettiin ja ne korvattiin osittain lapsilisiä korottamalla.
6
Teknisesti sitominen on tehty kansaneläkeindeksiin, joka määrätään elinkustannus-
indeksin perusteella. Elinkustannusindeksi puolestaan kehittyy samalla tavalla kuin
kuluttajahintaindeksi.
20
22. Myytti 3: Vähimmäisetuudet ovat jääneet jälkeen
ansiotason noususta
Usein kuulee väitettävän, että vähimmäisetuudet ovat jääneet
kohtuuttomasti jälkeen ansiotason kehityksestä viimeisen 20
vuoden aikana. Väite pitää osittain paikkansa – riippuen toki
siitä, mitä pitää kohtuuttomana. Oheinen kuva valaisee asiaa:
Kuva 2. Jotkut vähimmäisetuudet ovat heikentyneet suhteessa ansiotasoon,
jotkut nousseet.
210
200
190
180
170
160
150
140
130
120
110
100
90
80
70
60
50
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
Peruspäiväraha Täysi kansaneläke Lapsilisä
Sairaus- ja Toimeentulotuen
vanhempainrahojen perusosa
vähimmäismäärät
Keskeisten vähimmäismääräisten etuuksien ja lapsilisän kehitys suhteessa
ansiokehitykseen, 1990–2009, indeksi 1990=100. Lähde: laskelmat Jutta-
mikrosimulaatiomallilla.
Kunkin etuuden ja ansiotason suhdetta vuonna 1990 on
merkitty 100:lla. Jos suhde on sen jälkeen yli 100, etuus on
noussut ansiota oa nopeammin. Jos suhde on alle 100, etuus
s
on jäänyt ansiotasosta jälkeen.
Sairaus- ja vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärä
sekä lapsilisä ovat suhteessa ansiotasoon noin 20 prosenttia
paremmat kuin vuonna 1990. Kansaneläke ja peruspäiväraha
(sekä työmarkkinatuki) ovat puolestaan heikentyneet noin 20
prosenttia suhteessa ansiotasoon. Toimeentulotuen perusosa
on heikentynyt 30 prosenttia.
21
23. Indeksisidonnaisuudesta huolimatta vähimmäismääräiset
etuudet heikkenevät suhteessa ansiotasoon, jos niihin ei teh-
dä tasokorotuksia. Näin siksi, että ansiotaso nousee yleensä
hintatasoa nopeammin. Ilman tasokorotuksia työstä toimeen-
tulonsa saavien elintaso nousee nopeammin kuin vähimmäis-
turvalla elävien.
Tasokorotuksissa on kyse siitä, kuinka elintason nousu
jaetaan työssä olevien ja etuuksilla elävien kesken. Jos ko-
rotuksia ei tehdä, elintason noususta hyötyvät suoraan vain
työssä käyvät. Jos vähimmäisetuuksilla elävät halutaan saada
nauttimaan elintason noususta, etuuksiin on tehtävä tasoko-
rotuksia. Näin ollen perusturvan tasoa on syytä tarkastella
säännöllisesti osana muuta yhteiskuntapolitiikkaa ja siihen
liittyvää valmistelua.
Myytti 4: Ansio- ja perusturvan yhteys estää
perusturvan parantamisen
Ansioturva on toisinaan noussut kummallisella tavalla perus-
turvakeskustelun ytimeen, kun perus- ja ansioturvan väliset
yhteydet on koettu ongelmallisiksi. Yhteys perus- ja ansiotur-
van välillä todella on olemassa työttömyysturvassa. Sitä tosin
tulkitaan monilla tavoin, usein virheellisestikin. Muutamia
perusasioita on syytä tarkastella hieman lähemmin.
Ansio- ja perusturvan yhteys ei estä työttömien perusturvan
parantamista
Työttömyysturvassa perus- ja ansioturvan etuudet ovat yh
tey essä toisiinsa seuraavasti: Ansiosidonnainen työttömyys
d
päi ä aha koostuu peruspäivärahan suuruisesta perusosasta
v r
ja sen päälle maksettavasta ansiosidonnaisesta osasta, jonka
suu uus riippuu palkasta. Koska ansioturvan perusosa on si
r
dottu peruspäivärahan tasoon, perusturvan korotus nostaa
myös ansioturvaa. Yhden euron korotus peruspäivärahaan
nostaa ansiopäivärahaa nykymallissa 55 senttiä.
Työttömien ansiopäivärahan kytkentää perusturvan tasoon
vaaditaan usein poistettavaksi, koska sen väitetään estävän
perusturvan parantamisen. Ajatellaan, että perusturvan ko-
rotuksen yhteydessä rahaa valuu myös ansioturvan saajille,
joten perusturvaa ei kustannusten vuoksi voida korottaa.
Nykymallissa 100 euron korotus perusturvaan lisäisi työttö-
myysturvamenoja noin 300 miljoonaa, josta ansioturvan osuus
22
24. olisi noin puolet. Lähes puolet menojen lisäyksestä palautuisi
takaisin julkiselle sektorille muiden etuusmenojen alenemisen
ja verotulojen kasvun myötä.
Kokonaisuudessaan 100 euron korotus perusturvaan lisäisi
siis julkisia menoja noin 150 miljoonaa euroa. Summa ei ole
järin suuri. Vertailun vuoksi: nykyinen hallitus on tehnyt eri-
laisia veronalennuksia noin 4 miljardilla. Olisi riittänyt, että
niistä olisi jätetty tekemättä alle yksi kahdeskymmenesosa ja
rahat olisi voitu käyttää työttömyysturvan parantamiseen.
Perusturvan jälkeenjääneisyyden laittaminen ansioturvan
piikkiin vie siis huomion sivuraiteille. Tasokorotus työttö-
myysturvaan on tehty viimeksi vuonna 1991. Jos olisi haluttu,
tasokorotuksiin olisi kyllä voitu käyttää rahaa sen jälkeenkin
– siitä huolimatta, että osa rahasta olisi mennyt ansioturvan
puolelle. Ansioturvan ottaminen sosiaaliturvan parantami-
sen silmätikuksi ja eri sosiaaliturvamuotojen keinotekoinen
vastakkainasettelu eivät ole kovin hedelmällisiä lähtökohtia
sosiaalipoliittiseen keskusteluun.
Ansio- ja perusturvan yhteys ei estä niiden suhteen
muuttamista
Toisinaan edellä kuvattua työttömyysetuuksien kytkentää
vaaditaan poistettavaksi sen vuoksi, että ansioturvan ja perus
turvan välinen ero on kasvanut liian suureksi: ansio-osa nou-
see ansiotason mukana, kun taas perusturva on sidottu hinta-
tason muutokseen. Sen seurauksena ansioturva on viimeisen
15 vuoden aikana noussut perusturvaa enemmän, joten epä-
suhdan korjaamiseksi perusturvaa olisi korotettava ilman,
että ansioturva nousee. Tämäkään väite ei kestä lähempää
tarkastelua.
Nykyisessä mallissa perusturvan korotus yhdellä eurolla
nostaa ansiopäivärahaa 55 senttiä. Perusturvan korotus siis
kuroo umpeen ansio- ja perusturvan eroa nykymallissakin.
Ansio- ja perusturvaetuuksien määräytymismalli on ollut
olemassa 1980-luvun alusta asti ja silloin perusturva oli suh-
teessa ansiotasoon huomattavasti parempitasoista kuin nyt.
Ansio- ja perusturvan suhteen muuttaminen ei vaadi niiden
välisen yhteyden poistamista.
Ansioturvan perusosan ja perusturvan välisen yhteyden
lisäksi perusturva vaikuttaa kaikkein suurimpien ansiopäi
värahojen tasoon toista kautta: ansioturvan ns. taitekohta
23
25. on sidottu peruspäivärahan tasoon7. Sen seurauksena perus-
turvan korotus nostaa eniten ansiopäi ärahaa työttömillä,
v
joilla työttömyyttä edeltänyt palkka on vähintään noin 3000
euroa kuukaudessa. Tämä ei tunnu kovin oikeudenmukaisel-
ta. Ongelma ratkeaisi, jos taite määriteltäisiin suoraan euro-
määräisenä. Kustannusmielessä taitteen nousu ei ole kovin
merkittävä: perusturvan korotuksista syntyvistä ansioturvan
lisäkustannuksista noin 20 prosenttia johtuu taitekohdan nou-
susta, loput 80 prosenttia perusosan noususta. Taitekohdan
nousun lisäkustannukset katetaan työttömyysvakuutusmak-
suilla, ei siis verovaroin. Poliittiseen päätöksentekoon perus-
turvan tasosta taitteen nousun ei pitäisi vaikuttaa, koska se ei
vaikuta valtion menoihin.
Valtion on kohdeltava työttömiä yhdenvertaisesti
Valtio rahoittaa perusturvan ja ansioturvan perusosat verova-
roin. Valtio siis tukee kaikkia työttömiä yhdenvertaisesti. Jos
peruspäivärahaa nostettaisiin ja ansioturva jätettäisiin ennal-
leen, valtio maksaisi perusturvaa saaville työttömille enem-
män kuin työttömyyskassassa itsensä vakuuttaneille työt-
tömille. Käytännössä valtio rankaisisi työttömyyskassojen
jäseniä leikkaamalla heidän etuisuuksiaan. Palkansaajajärjes-
töt kannattavat nykyisiä etuussääntöjä: valtion on kohdeltava
kaikkia työttömiä yhdenvertaisesti, eikä sen tule maksaa yk-
sille työttömille enemmän kuin toisille.
7
Ansio-osa korvaa menetetyn palkan 45 % korvausasteella 2 691 euron tait-
teeseen asti ja sen ylittävän osan 20 % korvausasteella.
24
26. Katja Veirto
Vanhemmuudesta ja työstä
Lapset mullistavat vanhempiensa elämäntavat ja mielipiteet
usein perusteellisesti. Vastuu jälkikasvusta painaa eikä omien
kasvatusratkaisujen kyseenalaistamista siedetä. Vanhemmat
sukupolvet taas ihmettelevät hössötystä lapsentahtisuudesta
ja muista lastenhoidon uusista ilmiöistä.
Jokaisella on mielipide ja se perustuu usein niihin valintoi-
hin, joita on itse tehnyt. Kun mielipiteitä on monia ja jokai-
nen on varma omien näkemystensä oikeellisuudesta, käyvät
tunteet kuumina monissa lapsiin ja kasvatukseen liittyvissä
asioissa. Puhetta ja mielipiteitä riittää, mutta kuinka parantaa
perheiden arkea?
Työn ja perheen yhteensovittamisesta on järjestetty tu-
hansia seminaareja ilman suurempia tuloksia. Työajan ly-
hentäminen tai osa-aikatyö olisi monesti järkevä ratkaisu,
mutta harvan perheen talous tarjoaa siihen mahdollisuuksia.
Parempi korvaus työajan lyhentämisestä, osa-aikatyön ja ko-
tihoidontuen yhteensovittaminen sekä päivähoitomaksujen
määräytyminen ovat konkreettisia keinoja tukea vanhempien
työntekoa lasten ollessa pieniä.
Lapsilisät pois rikkailta?
Tasaisin väliajoin käydään kiivasta keskustelua lapsilisistä.
Niitä vaaditaan pois rikkailta, koska he eivät lapsilisiä kuu-
lemma tarvitse. Väite on helppo heittää, mutta käytännössä
törmätään heti määrittelyongelmiin: Kuka on rikas? Mikä on
palkkatulon, mikä omaisuuden rooli rikkauden määrittelyssä?
Entä millainen olisi tuloraja, joka ei rankaisisi työnteosta lap-
silisän leikkauksella? Jos lapsilisä annettaisiin vain ”köyhil-
le”, kaikkiin näihin kysymyksiin pitäisi löytää vasauk et.
t s
Käytännön lisäksi kaikille kuuluvassa lapsilisässä on ky-
symys periaatteesta. Lapsilisä on kaikkien lapsiperheiden
tuki, joka tasoittaa pientä osaa lapsista aiheutuvista kuluista.
Kaikille yhtäläisesti suunnattuna lapsilisä vastaa yhteiskun-
tamme periaatteita koko väestön yhteisistä eduista ja palve-
luista. Kun yhteiskunnan palvelut kuuluvat kaikille, sitoutu-
vat kaikki yhtäläisesti myös yhteiskunnan rakentamiseen ja
rahoittamiseen. Tästä periaatteesta ei kannata luopua.
25
27. Vanhemmat kaipaavat apua arkeen
Jokainen on kuullut jonkun huokaisevan, ettei käsitä, miten
jaksoi silloin kun lapset olivat pieniä. Talvisodan henges-
sä muistellaan, kuinka piltti vedettiin pulkassa tarhaan läpi
tuulen ja tuiskun, kunnes suunnattiin töihin ja töistä takaisin
kotiöihin. Tähän höysteeksi korvatulehdukset ja valvotut yöt.
t
Tarvitseeko tämän kokemuksen siirtyä sukupolvelta toiselle?
Onneksi elämä lasten kanssa on useimmiten mukavaa ja
asiat hoituvat kohtuullisesti. Täysin ilman ongelmia tuskin
selviää kukaan. Paljon on kuitenkin vielä tekemistä, jotta
työssäkäyvät lasten vanhemmat saisivat hiukan apua vuoro-
kauden tuntien riittämiseen.
Perhevapaavalikoima tarjoaa mahdollisuuden lyhentää
työpäivää ja saada korvauksena osittaista hoitorahaa. Hoito-
rahan taso, 90 euroa kuukaudessa, on kuitenkin vaatimaton.
Työajan lyhennys ja lapsen lyhyempi hoitopäivä eivät myös-
kään välttämättä näy päivähoitomaksussa. Harva on mahdol-
lisuutta osittaiseen hoitorahaan hyödyntänyt: vuonna 2008
reilu kolme tuhatta alle 3-vuotiaan vanhempaa. Osittaisen
hoitorahan korotus ja päivähoitomaksujen määräytyminen to-
dellisen käytön mukaan antaisi vanhemmille todellisen mah-
dollisuuden keventää taakkaa lasten ollessa alle 3-vuotiaita.
Osittaiseen hoitovapaaseen ja -rahaan on mahdollisuus niil-
lä, jotka ovat töissä. Joustoa työelämän suuntaan tarvitaan sil-
loinkin, jos työsuhdetta ei ole ja lapset ovat kotihoidossa. Tämä
on tyypillinen tilanne kotihoidon tuen turvin lapsiaan hoitavalla
äidillä. Haluja voisi olla käydä osittain tai silloin tällöin töissä,
mutta lapsia ei saa hoitoon ja kotihoidon tuki menisi. Niillä,
joilla sukulaisverkostot ovat kunnossa ja lastenhoito järjestyy
muutoin kuin kunnallisen päivähoidon kautta, ongelmaa ei ole.
Kotihoidon tukeahan saa, kun lapsi ei ole päivähoidossa.
Olisi kuitenkin perusteltua luoda myös kotihoidon tukeen
osittainen malli, joka keskustelisi päivähoidon kanssa. Paras-
ta olisi, jos malli yhdistäisi osittaisen hoitorahan, kotihoidon-
tuen ja päivähoitomaksut.
Joissakin kunnissa käytössä olevat kotihoidon kuntalisä se-
koittaa palettia entisestään. Kuntalisien ehdot ja määrät vaih
televat todella paljon, mutta perusideana on maksaa perheille
ekstralisä päivähoitopalvelujen käyttämättä jättämisestä ja
lasten kotihoidosta. Näitä ehtoja ja palvelujen järjestämistä
voitaisiin miettiä kunnissa sellaisiksi, että töiden joustava vas-
taanottaminen olisi mahdollista.
26
28. Osittainen hoitoraha ja kodinhoidon tuki
Kelan maksamaa osittaista hoitorahaa voi saada alle
3-vuotiaan ja ensi- ja toisluokkalaisen vanhempi.
Edellytyksenä on työajan lyhentäminen.
Kelan maksamaa kotihoidon tukea voi hakea perhe,
jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä
päivähoidossa.
Ks. tarkemmin www.kela.fi
Eskarista kouluun – isoksi yhdessä yössä?
Kasarikomediassa Tom Hanks kasvoi pikkupojasta isoksi yh
des ä yössä. Lähes yhtä hämmästyttävä ilmiö tapahtuu suoma-
s
laislapsille heidän astuessaan koulutielle. 6–7-vuotiaat muut-
tuvat yhtäkkiä isoiksi koululaisiksi, joiden täytyy pärjätä yksin
aamut ja iltapäivät ja kulkea itsenäisesti koulumatkansa.
Eka- ja tokaluokan oppilaiden vähimmäisviikkotuntimää-
rä on 19 tuntia, ja koulupäivä päättyy monesti jo puoliltapäi-
vin. Pienten koululaisten yksinäisiä aamuja ja iltapäiviä hel-
pottamaan luotu aamu- ja iltapäivähoidon tilanne on kaikkea
muuta kuin kunnossa. Kaikissa kunnissa ei järjestetä lainkaan
aamu- ja iltapäivätoimintaa. Joissain kunnissa on iltapäiväker-
hoja, joiden paikkojen riittävyyttä varsinkin tokaluokkalaisten
vanhemmat jännittävät sydän syrjällään. Kerhojen periaatteena
tulee olla, että osallistuminen on mahdollista kaikille pienille
koululaisille. Maksut eivät saa olla tasolla, joka estäisi pienitu-
loisten lapsia osallistumasta.
Aikuiset pitävät suurena epäkohtana, jos saavat tietää työ-
aikansa vasta työpaikalla. Onneksi lainsäädännössä velvoite-
taan ilmoittamaan työvuorot hyvissä ajoin. Lasten kohdalla
näin ei tarvitse toimia, vaan lukujärjestys selviää vasta koulun
alettua. Syksyllä vanhemmat saavat harjoittaa haastavaa on-
gelmanratkaisua, kun vanhempien työaika ei jousta aamusta
ja lukujärjestyksestä ilmenee koulun alkavan useana päivänä
vasta kymmeneltä.
Pienen koululaisen vanhemman on ilmoitettava työpaikal-
la hyvissä ajoin, viimeistään kahta kuukautta aikaisemmin,
jos hän haluaa lyhentää työaikaansa. Työn suunnitteleminen
on hankalaa, kun lapsen lukujärjestystä ei tiedä. Suvivirren
vai ttua kouluissa rehtorit ja opettajat voisivat istua pariksi
e
27
29. päiväksi alas ja sopia seuraavan syksyn lukujärjestykset.
Jos lukujärjestykset olisivat tiedossa jo kesän alussa, ehtisi-
vät vanhemmat tarvittaessa ilmoittaa työajan lyhentämisestä
työnantajalle ilmoitusajan puitteissa.
Myytti vanhemmuuden kustannuksista
Vanhemmuuden kustannuksista työnantajille on liikkeellä
mo enaisa legendaa. Mahtavimmat niistä kertovat kymppi
n l t
tonnin vau oista. Useimmilla kustannuksista puhuvilla
v
ei kuitenkaan tunnu olevan mitään käsitystä esimerkiksi
vanhem ainpäivärahojen suu uudesta, työehtosopimuksista
p r
tai vanhempainvapaiden ajalta kertyvien vuosilomapäivien
kustan usten kompensaatiosta. Kaikki edellä mainitut vai
n
kuttavat väitettyihin kustannuksiin.
Kerrataanpa siis perusasiat. Jos työnantaja maksaa palk-
kaa työntekijälle, päiväraha tältä ajalta kilahtaa työnantajan
tilille. Useimmiten palkkaa maksetaan parin kuukauden ajalta
ja päivärahan suuruus on tuolloin pieni- ja keskituloisilla 90
prosenttia palkasta. Pieni päässälaskuharjoitus paljastaa, että
parin kuukauden ajalta palkan ja päivärahan erotus on koh-
tuullisen pieni summa. Vanhempainvapaan aikana työsuh-
teesta kertyvien vuosilomapäivien palkkaan työnantaja saa
korvauksen Kelan kautta. Todellisuudessa äitiysvapaalle jää-
västä työntekijästä ei siis aiheudu työnantajalle juurikaan kus-
tannuksia. Maksettavat vanhempainpäivärahat on puolestaan
rahoitettu yhteisvastuullisesti kaikkien työnantajien sairaus-
vakuutusmaksuilla ja palkansaajien päivärahamaksulla. Valtio
maksaa pienen osuuden ja vähimmäismääräiset päivärahat.
Jos vanhempainpäivärahojen määräytyminen on monelle
hepreaa, vielä harvempi tietää, että äitiys- ja isyysvapaiden
palkallisten jaksojen kustannukset on huomioitu työehtosopi-
muksia tehtäessä. Kun etuus on työehtosopimukseen kirjattu,
on siitä maksettu pienempinä palkankorotuksina tai jättämällä
muita etuja saamatta. Työntekijät ovat siis jo maksaneet van-
hemmuuden kustannuksista sopimusneuvotteluissa.
Vanhemmuuden kalleudesta vakuuttuneiden seuraava
jatkoväite on kuulunut, että ne ovatkin muut hankaluudet ja
sijaisen palkka, jotka aiheuttavat kustannukset. Kyse on siis
epäsuorista kustannuksista. Käytännön järjestelyihin, jotka
liittyvät perhevapaalle jäävän sijaisen palkkaamiseen ja pe-
rehdyttämiseen, on vaikea laskea hintalappua tai keksiä kor-
vausta. Ihmetyttää kyllä, miten sijaisen palkkaaminen perhe-
28
30. vapaiden kohdalla muuttuu niin kalliiksi ja hankalaksi, kun
muutoin työmarkkinoilla käytetään surutta määräaikaista, osa-
aikaista ja vuokratyövoimaa. Eikö aina uuden vuokratyöläisen
opastaminen maksa mitään vai maksaako se vain silloin, kun
kyseessä on perhevapaaseen liittyvä sijaisuus?
Suhteellisuudentaju kasvaa, kun muistaa, että Suomessa
syntyy vuosittain reilut 60 000 lasta. Kaikki näiden lasten äi-
dit (tai isät) eivät suinkaan ole työelämässä. Moni pysyttelee
työelämän ulkopuolella, opiskelijana tai lasta kotona hoitaen.
Kaiken lisäksi vain noin puolella vanhempainvapaalla olevis-
ta äideistä on työsuhde. Jos ei ole työsuhdetta, ei voi myös-
kään olla työnantajalle syntyviä kustannuksia.
Vanhemmuuden kustannuksista saa ja pitää puhua, mutta
keskustelua auttaa, kun tarkistaa faktat. On surullista huoma-
ta, kuinka moni tarpeeksi usein toistettu väite on alkanut elää
totuutena. Kustannuksista tuntuukin tulleen oikeutus naisten
pätkätyösuhteille.
Onko kustannusten suhteen sitten mitään tehtävissä? Jos
vähäisiä jäljelle jääviä suoria kustannuksia halutaan kompen-
soida ja tasata työnantajien kesken, jonkinlainen työnantajien
kustantama vakuutus voitaisiin toki luoda. Samoin voitaisiin
miettiä äitiyspäivärahan tasoja, sillä ne vaikuttavat työnanta-
jan mahdollisesti maksaman palkan ja päivärahan erotukseen.
Epäsuorien kustannusten kannalta oleellista on, että per-
hevapaiden aikana työelämään säilyy jokin yhteys. Tiedot ja
taidot olisi pidettävä ajan tasalla tai ne tulisi päivittää jo ennen
työelämään palaamista.
Kustannuksista jankkaamisen sijaan olisi aika siirtyä pohti-
maan, kuin a työn ja perhevapaiden välillä liikkumisesta teh-
k
täisiin mahdollisimman kitkatonta.
Vanhempainpäivärahojen rahoitus
Vanhempainpäivärahat rahoitetaan sairausvakuutuksen
työtulovakuutuksesta. Rahoitukseen osallistuvat työnanta-
jat ja työntekijät. Valtio rahoittaa vähimmäismääräiset päi-
värahat. Menoista 73 % katetaan työnantajien maksuilla,
23 % työntekijöiden maksuilla ja 0,1% valtion osuudella.
Vuonna 2010 työntekijöiden maksu on 0,93 % palkasta.
2 000 euron kuukausituloilla tämä tarkoittaa vajaata 19 eu-
roa kuussa. Työnantajien sv-maksu on 2,23%.
29
31. Vanhempainvapaat palvelemaan
perheitä
Perhevapaissa kietoutuvat yhteen kysymykset tasa-arvosta,
lasten ja perheiden hyvinvoinnista sekä työelämän tarpeista.
Parhaillaan herkkää aihetta pohtii maan hallituksen asettama
työryhmä, joka selvittää mahdollisuuksia vanhempainvapaa-
järjestelmän uudistamiseksi. Perhevapaita ei ole siis luvattu
uudistaa, vaan selvittää mahdollisuutta siihen. Voi arvata, että
työryhmän työn edistymisestä ja lopputuloksesta nähdään
vielä monet kirjoitukset lehtien mielipidesivuilla.
Vanhempainvapaat lyhyesti
Äitiysvapaan kesto on 105 arkipäivää eli noin 4 kuukaut-
ta. Äitiys apaalle voi jäädä 30–50 arkipäivää ennen las-
v
kettua aikaa. Äitiysvapaan jälkeen alkaa vanhempainva-
paa, jolle voi jäädä joko äiti tai isä tai molemmat (eivät
kuitenkaan samanaikaisesti). Vanhempainvapaa kestää
158 arkipäivää eli noin 6 kuukautta. Vanhempainvapaan
päättyessä lapsi on noin 9–10 kuukauden ikäinen.
Isyysvapaa kestää 18 arkipäivää (3 viikkoa). Isä voi pi-
tää sen milloin tahansa äitiys- tai vanhempainrahakau-
den aikana. Jos isä käyttää vanhempainvapaan viimeiset
12 päivää, hän saa vielä 1–24 ylimääräistä isyysvapaa-
päivää (ns. isäkuukausi).
Ks. tarkemmin esim. SAK:n nettisivuilta: www.sak.fi/
työssä/lomat ja vapaat/perhevapaat
Järjellä ajateltuna uudistukselle on tarpeita. On selvää, että
nykyinen vanhempainvapaa päättyy huonoon aikaan, lap-
sen ollessa 9–10 kuukauden ikäinen. Paha vierastamisvaihe
on päällä, kävely sujuu vasta harvalla ja lusikkakaan ei oi-
kein osu suuhun. Pari kuukautta eteenpäin tilanne näyttäisi
jo paremmalta. Vanhempainvapaiden keston pidentäminen,
kunnes lapsi on vuoden ikäinen, on perusteltua ja perheiden
toiveiden mukaista.
Realismia on myös tunnustaa, että pienten lasten van-
hemmat käyvät töissä. Työn ja perheen summana on usein
30
32. vanhempien väsymys. Ehkä tästä syystä äiti jää Suomessa
poikkeuksellisen usein kokonaan kotiin lasten kanssa useiksi
vuosiksi. Muissa Pohjoismaissa lasten hoidon ja työn yhdis-
täminen on huomattavasti yleisempää. Artikkelin kohdasta
Van emmat kaipaavat apua arkeen (s. 26) löytyy joukko asi-
h
oita, joita tilanteen parantamiseksi voidaan tehdä.
Samalla pitäisi miettiä, kuinka lasten hoitovastuuta jae-
taan. Isien osuus perhevapaista ei ole ottanut kasvaakseen,
vaan äidit käyttävät yhä lähes kaikki perhevapaat. Pitkillä
poissaoloilla työelämästä on tunnetut vaikutukset palkkaan,
työuraan ja eläkkeisiin. Talouden aallokoissa on riskittömäm-
pää, jos kumpikaan vanhemmista ei olisi pitkiä aikoja työelä-
män ulkopuolella.
Nykyinen perhevapaiden jakautuminen on luonnollisesti
pitkän aikavälin lopputulos. Siihen vaikuttavat niin yleiset
asenteet, työpaikkojen ilmapiiri, naisten ja miesten työmark-
kina-asema kuin perhevapaiden pitämiseen liittyvät oikeudet
ja käytännöt. Pelkillä perhevapaisiin liittyvillä muutoksilla
asia ei siis muutu, mutta niillä on oma merkityksensä.
Isien pitämien päivien osuus kaikista vanhempain a v
paa äivistä on reilusti alle 10 prosenttia. Isää kohti lasket-
p
tuna päiviä on noin 20 eli käytännössä isyysvapaan pituus.
Mah ollisuuksia pidempiin vapaisiin periaatteessa jo olisi.
d
Kuuden viikon isäkuukausi, joka on ajateltu pidettäväksi
vanhem ain apaan päätteeksi, ei ole kuitenkaan ottanut tuul-
p v
ta siipiensä alle. Eikä ihme. Ehdot ovat järkyttävän jäykät
ja sopivat lähinnä perheille, joissa molemmilla on vakitui-
set työpaikat. Eivät perheet tyhmyyttään jätä kuuden viikon
ekstravapaata käyttämättä, vaan se ei usein yksinkertaisesti
ole realistinen vaihtoehto. Jos äidillä ei ole työpaikkaa, mihin
palata ja isällä työ on, jää isäkuukausi useimmiten käyttä-
mättä. Etenkin, jos lasta on ajateltu hoitaa kotona pidempään
kuin 10 kuukauden ikään.
Isäkiintiöt eivät ratkaise mitään, jos niitä rakennetaan
ideaaliperheiden pohjalta ja ehdot ovat sen mukaisia. Van-
hempainvapaat tulisi suunnitella sen sijaan mahdollisimman
moneen elämäntilanteeseen sopivaksi. Isien osuuksista pi-
tää tehdä sellaisia, että niitä voidaan tosiasiallisesti käyttää.
Ensimmäinen askel on yhdistää nykyinen isyysvapaa ja isä-
kuukausi yhdeksi isän vapaaksi. Vapaan pidon ajankohdan ja
jaksotukset perhe voisi päättää tilanteeseensa sopivammalla
tavalla esimerkiksi lapsen kahteen ikävuoteen mennessä.
31
33. Pelkästään tällä muutoksella meillä olisi käytössä yhdeksän
viikon isän osuus, jota varmasti hyödynnettäisiin nykyistä
mallia laajemmin. Samalla yhteiskuntakin tukisi jaettua van-
hemmuutta ja isien vanhempainvapaat tulisivat luonnollisek-
si osaksi työelämää siinä missä äitienkin.
32
34. Saana Siekkinen
Työttömien palvelut 2010-luvulle
Työn teettämisen tavat ovat tällä vuosituhannella muuttuneet
pysyvästi. Erilaisten pätkä-, silppu- ja vuokratyön tekeminen
ja itsensä työllistäminen yrittäjänä ovat arkipäivää monilla
toimialoilla. Suomi on osa maailmantaloutta, joten muualla
tapahtuvat muutokset vaikuttavat myös meillä. Talouden ra
ken emuutos, jossa työpaikkoja häviää ja syntyy, jatkuu kai-
n
ken aikaa. Voi sanoa, että toimialasta ja työtehtävästä riippu-
matta työn epävarmuus koskettaa jokaista työntekijää jossain
vaiheessa työuraa.
Suomessa suuria irtisanomisia, kokonaisten tehtaiden sul-
kemisiakin on viime vuosina koettu erityisesti metsä- ja tek-
nologiateollisuudessa. Talouden ja työelämän rakennemuutos
näyttää ennusteiden mukaan jatkuvan. Palvelujen osuus on
kasvanut. Tulevaisuudessa erityisesti väestön ikääntymisestä
johtuva terveydenhoito- ja hoivapalveluiden kysyntä lisään-
tyy. Samalla teollisuuden työtehtävät keskittyvät yhä enem-
män korkeaa osaamista vaativiin tehtäviin. Informaatio- ja
viestintäteknologiassa tutkijoiden, suunnittelijoiden ja muiden
toimihenkilöiden osuus työvoimasta on jo noin 50 prosenttia.
Työttömyyden nujertaminen on osoittautunut muutokses-
sa vaikeaksi. Työttömyys nousee taantumassa nopeasti, mutta
alenee seuraavalla nousukaudella huomattavasti hitaammin.
Osin tämä johtuu siitä, että uudet työpaikat syntyvät rakenne-
muutoksen seurauksena eri toimialoille kuin ne, joilta työtä
hävisi. Toisaalta samaan aikaan työpaikkansa menettäneiden
tiedot ja taidot, jotka kehittyvät työtä tehdessä ja joiden hyö-
dyntäminen on mahdollista vain tietyssä työpaikassa, menet-
tävät arvoaan.
Näyttää siltä, että pitkistä työsuhteista irtisanotut ajautuvat
epävarmemmalle työuralle, jossa pätkittynyt työ ja työttömyys
vuorottelevat. Monet pitkän työuran tehneet ajautuvat pysy-
vään työttömyyteen.
Kunnon palveluja nöyryyttämisen ja syyllistämisen
sijaan
Suomessa aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin käytetään
edelleen työttömyysturvamenoihin verrattuna vähän rahaa.
Monien uudistusten tavoitteena on ollut lisätä työttömien
33
35. akti ointia ja nopeuttaa erityisesti työttömyyden alkuvaiheen
v
palveluja. Pitkään työttömänä olleiden palveluja on parannet-
tu esimerkiksi työmarkkinatukea uudistamalla ja perustamal-
la työvoiman palvelukeskuksia.
Uudistuksista huolimatta työttömistä työnhakijoista moni
ajautuu yhä kauemmas työmarkkinoista. Vuonna 2008 alle
kolme kuukautta työttöminä olleista avoimille työmarkkinoil-
le siirtyi vielä 44 prosenttia, mutta 3–12 kuukautta työttöminä
olleista enää 16–17 prosenttia. Nyt Suomessa ollaan jälleen
tilanteessa, jossa työttömyys monilla pitkittyy. Keväällä 2010
yli vuoden työttömänä olleita oli jo 52 000, ja aktiivien pii-
rissä olevien työttömien osuus on pienentynyt. Työttömyyden
pitkittyessä ihmiset siirtyvät työvoiman ulkopuolelle. Nopeaa
työttömyyden katkaisun merkitystä ei voi liikaa korostaa.
Aktiivisen työvoimapolitiikan vastustajat puhuvat usein
tempputyöllistämisestä, jolla tarkoitetaan julkisesti tuettua
työllistämistä tai koulutusta, joka ei johda pysyvämpään työl-
listymiseen. Aivan syyttä työhallintoa ei ole tempputyöllis-
tämisestä syytetty. Huonot kokemukset kuuluvat kauas. Toi-
minta on ollut pitkään jäykkää ja byrokraattista. Työttömien
työllistymisen suunnittelu on ollut hyvin vaihtelevaa. Usein
työnhakusuunnitelmissa ei ole sovittu mistään konkreetti-
sista toimista. Aktiivitoimia on käytetty kontrollointikeino-
na työttömyysturvan saamiseksi ja tilastojen siivoamiseksi.
Työttömiä on ohjattu kursseille työttömyyden katkaisemisek-
si välittämättä siitä, onko koulutus yksilölle sopivaa ja tar-
koituksenmukaista. Tuloksen tietää tällaisessa tilanteessa jo
etukäteen. Vaikuttavuus on kärsinyt ja samalla työhallinnon
maine.
Taustalla on pitkään ollut sellaistakin ajattelua, että työttö-
myys on jollain tavoin itse aiheutettua. Ikään kuin olisi omaa
laiskuutta, ettei uutta työtä löydä. Arvellaan, että työttömät
makaavat mieluummin kotisohvalla kuin menevät työhön.
Tämän tästä työttömyysongelman ratkaisemiseksi ehdotetaan
työttömyysturvan tason ja keston leikkaamista ja toisaalta
työn ja koulutuksen vastaanoton velvoittavuuden lisäämistä.
Aktiivitoimien ”väärinkäytöstä” on päästävä eroon. Sa-
malla on lopetettava työttömien syyllistäminen ja nöyryyt-
täminen. Työttömyys voi työuran eri vaiheissa kohdata ketä
tahansa. Työttömän tilanne on voitava selvittää nopeasti ja
työllistymissuunnitelmassa on sovittava täsmällisesti, miten
työhön paluuta tuetaan. Työllistymissuunnitelma sitoo sekä
34
36. työnhakijaa että viranomaisia. Työttömällä työnhakijalla on
myös oltava mahdollisuus kieltäytyä täysin epätarkoituksen-
mukaisesta koulutuksesta, työharjoittelusta tai palkkatuetusta
työstä. Olisi harkittava, miten työttömän työnhakijan oikeus-
turvaa voitaisiin tässä kohtaa parantaa.
Vakuutusvalvontavirasto seuraa tiiviisti työttömyyskas-
sojen toiminnan lainmukaisuutta, mutta mikä taho valvoo
työttömille tarjottavien aktiivitoimien laatua, tarkoituksen-
mukaisuutta ja vaikuttavuutta? Voisivatko esimerkiksi TE-
toimikunnat arvioida työllistymissuunnitelmien tarkoituk-
senmukaisuutta, jos suunnitelman sisältö ei ole tyydyttävä?
Olisi syytä arvioida uudelleen, millaisissa tilanteissa työ-
tön työnhakija voisi menettää oikeutensa työttömyysturvaan
eli saada karenssin. Karenssin keston voisi porrastaa työstä
kieltäytymistä tai eroamista koskevissa tilanteissa työsuhteen
laadun ja keston mukaan. Karenssin porrastaminen voisi olla
myös tarpeen TE-toimistojen palveluissa niin, että ensim-
mäisellä kerralla unohdus tai kieltäytyminen johtaisi työttö-
myysturvan alentamiseen määräajaksi, ei koko toimeentulon
katkaisemiseen. Järjestelmä voitaisiin saada työttömän työn-
hakijan kannalta selkeämmäksi.
Joustoturvassa otettava seuraava askel
Palkansaajat ovat ottaneet työelämän muutoksen tosissaan
ja etsineet vuosien ajan uusia vaihtoehtoja, joilla ihmisten
siirtymistä työstä työhön voitaisiin helpottaa. Toistaiseksi
viimeiseksi jääneessä tulopoliittisessa sopimuksessa vuosil-
le 2005–2007 sovittiin monen vuoden työn tuloksena muu-
tosturvan toimintamallin käyttöönotosta. Malli on osoittanut
tarpeellisuuteensa ja se on toiminut erityisesti isoissa irtisa-
nomistilanteissa. Vuodesta 2009 muutosturvan piiriin ovat
päässeet myös lomautetut.
Muutosturvallisuutta ovat olennaisesti parantaneet myös
koulutuksen aikaisten etuuksien parantaminen. Osana aikuis-
koulutuksen kokonaisuudistusta ja Sata-komitean ehdotuksia
tämän vuoden alusta työttömät ovat voineet hakeutua aiempaa
helpommin omaehtoiseen koulutukseen työttömyysturvalla ja
elokuun alussa aikuiskoulutustuki nousi työttömyysturvan ta-
solle. Etuusuudistukset parantavat osaltaan työikäisten aikuis-
ten muutosturvallisuutta. Ammatinvaihto aikuisiällä on nyt
helpompaa. Myös osa-aikainen opiskelu on aiempaa parem-
min yhdistettävissä työhön, jos työjärjestelyt vain joustavat.
35
37. Muutosturva on ollut suomalainen malli, joidenkin mie-
lestä köyhän miehen malli yhdistää työnmarkkinoiden
joustavuus ja turvallisuus. Nyt olisi aika ottaa suomalaisen
joustoturvamallin kehittelyssä seuraava askel. Jatkuvan ra-
kennemuutoksen takia siirtymävaiheita työstä työhön ta-
pahtuu kaiken aikaa, ei vain talouden laskukausina. Siksi
koulutusta, palkkatuettua työtä ja työharjoittelua sekä muita
tarpeellisia toimia on oltava kaiken aikaa tarjolla. Toimien
määrä ei voi seurata yksin talouden suhdanteita.
Samalla muutosturvan piiriin pääsyn ehtoja on syytä hel-
pottaa ja yksinkertaistaa. Määräaikaisen työsuhteen päät
tyessä ja irtisanomistilanteissa olevien työntekijöiden pitäisi
päästä muutosturvan piiriin samoin ehdoin. Kaikki työnsä
menettäneet ovat lopulta saman tilanteen edessä: miten löy-
tää uutta työtä8.
Laadukas aikuiskoulutus vastaamaan työikäisten
tarpeita
Osana suomalaista joustoturvan mallia on saatava ammatil-
linen koulutus vastaamaan työmarkkinoiden muuttuvia tar-
peita. Työpaikkojen näkökulmasta koulutusjärjestelmä on
edelleen monimutkainen. Koulutuksen kentässä on valtava
määrä toimijoita, erilaisia koulutuksen järjestämismuotoja ja
tutkintoja. Neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat nekin edelleen
hajallaan oppilaitoksissa ja työhallinnossa. Erilaiset koulu
tus aihtoehtojen erot eivät varmasti aukene työpaikoilla,
v
joissa mietitään työntekijöille sopivaa koulutusvaihtoehtoa
tai uusien työntekijöiden rekrytointia.
Tulevaisuudessa työpaikkojen osaamista koskevien neu-
vonta- ja ohjauspalvelujen on löydyttävä yhden oven takaa,
myös sähköisesti. Koulutusta on oltava joustavasti tarjolla
ympäri vuoden. Aikuisten koulutuksessa ei ole tarkoituksen-
mukaista odottaa syksyisin tai keväisin alkavaa koulutusta.
Aikaisemmin opittu on tunnistettava ennen opintojen alkua
ja opinnot samalla henkilökohtaistettava. Ohjaus- ja rahoi-
tusjärjestelmän on tuettava näitä periaatteita nykyistä tehok-
kaammin niin, että oppilaitosten kannattaa työtä tehdä. Nyt
8
Joonas Rahkolan artikkelissa työttömyysturvasta on lisäksi käsitelty tar-
kemmin ajatusta palkkavakuutuksesta, joka helpottaisi siirtymiä työstä työ-
hön ja parantaisi työnsä menettäneiden sopeutumista muutoksiin.
36
38. rahoitusjärjestelmä kannustaa paremminkin pitämään opiske-
lijat mahdollisimman pitkään opiskelijoina, eikä tutkintojen
suorittamisestakaan palkita.
Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus on keskeinen työhal-
linnon työkalu, jolla voidaan tukea siirtymistä työstä työhön.
Kun aikuisten koulutuksen aikaiset etuudet on uudistettu, oli-
si tarpeen ennakkoluulottomasti tarkastella työ- ja elinkeino
ministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen
aikuiskoulutuksen hallintoa ja ohjausta sekä arvioida, onko
tarpeen pitää yllä kahta eri järjestelmää. Voisiko ammatilli-
nen aikuiskoulutus perustua kokonaan työelämän tarpeista
lähtevään koulutuksen hankintaan?
Ministeriöiden rajariitoihin ei pidä kuitenkaan liiaksi up-
poutua. Tärkeintä on saada koulutuksen laatu vastaamaan
työntekijöiden ja työpaikkojen tarpeita. Työvoimapoliittisen
koulutuksen hankintaan tulee asettaa laatukriteerit. Koulutus-
ta hankittaisiin silloin pääsääntöisesti tahoilta, joilla on ope-
tushallinnon järjestämislupa tai oikeus korkeakoulututkinnon
myöntämiseen.
Ammatilliseen tutkintoon tai tutkinnon osaan johtavaa
koulutusta on lisättävä. Valmistavan koulutuksen kymmenien
kurssien kirjosta on päästävä eroon ja koulutukseen on luota-
va koko maahan yhtenäiset opintojaksot ja -sisällöt. Näiden
opintojaksojen tavoitteena olisi tukea työmarkkinoille paluu-
ta tai hakeutumista ammatilliseen tutkintoon johtavaan kou-
lutukseen.
Nuoret työhön ja koulutukseen
Peruskoulun päättäville on vihdoin annettava todellinen
kouu
l tustakuu, mikä tarkoittaa oikeutta aloittaa opinnot
ammatilli essa koulutuksessa, lukiossa tai erityistoimissa
s
(valmista assa koulutuksessa, työpajoissa tai vastaavissa)
v
saman vuoden aikana riippumatta koulutuksenjärjestäjän
aloituspaikkakiintiöistä. Samalla on määriteltävä vastuuvi-
ranomainen huolehtimaan peruskoulun päättävästä ikäluo-
kasta siihen asti, kunnes nuoret aloittavat jatko-opinnot tai
siirtyvät työelämään. Yksi vaihtoehto voisi olla jatkaa oppi-
velvollisuutta 18-vuotiaaksi, jolloin kaikki nuoret jatkaisivat
opintojaan tai osallistuisivat muuhun toimintaan, joka edistää
työllistymistä.
Nuorten työttömien työnhakijoiden työhön pääsyn tuke-
misessa on ensisijaista lisätä palkkatuen käyttöä. Esimerkiksi
37
39. matalapalkkatukeen verrattuna palkkatuki kohdentuu suoraan
työttömän työnhakijan työllistämiseen. Työharjoittelu on toi-
miva vaihtoehto tilanteissa, joissa ammattitaitoa vailla oleva
henkilö vielä etsii omaa alaansa. Työharjoittelu ja työelämä-
valmennus voivat tulla kysymykseen ensimmäisenä toimena,
jota pitäisi aina seurata koulutus tai palkkatuettu työ. Työhar-
joittelu on monissa tilanteissa palkatonta työtä, joka vääris-
tää kilpailua ja aiheuttaa ongelmia työpaikoilla. Myöskään
ammattitaitoisen henkilön kannalta työharjoittelua ei voi pi-
tää tarkoituksenmukaisena vaihtoehtona. Työharjoittelun ja
työelämävalmennuksen käyttö työllistämistoimina on tarpeen
käydä työ- ja elinkeinoministeriön johdolla kolmikantaisesti
läpi pikaisesti. Erityisesti vaikeassa työllisyystilanteessa har-
joittelun käytön lisäämiseen on paineita.
Paikallisin voimin tehokkaaseen työnvälitykseen
Suomessa työllisyystoimien hallinto ja ohjaus on varsin haja
naista. Työvoimapolitiikan toimista vastaa työ- ja elinkeino
ministeriö, joka ohjaa valtion aluehallinnon kautta työ- ja
elinkeinotoimistoja. TE-toimistoilla on noin 200 toimipistet-
tä koko maassa. Kunnilla on oma roolinsa kuntalaisten työl-
listymisen tukemisessa. Kela ja työttömyyskassat vastaavat
työttömyysturvan maksatuksesta. Lisäksi Suomessa toimii 39
työvoiman palvelukeskusta, jotka tarjoavat työttömille työ-
hön paluuta tukevia palveluja työ- ja elinkeinotoimistojen,
kunnan ja Kelan asiakkaiden palveluyhteistyönä. Palvelukes-
kusten toiminta perustuu edellä mainittujen tahojen vapaaeh-
toiseen sopimukselliseen yhteistyöhön.
Työllisyyden hoidon on lähdettävä liikkeelle peruskysy-
myksestä, miten työantajia ja työnhakijoita voidaan nopeasti,
tehokkaasti ja tuloksellisesti palvella heidän omista tarpeis-
taan ja lähtökohdistaan. Paikallisten toimijoiden – kuntien so-
siaali- ja terveyspalveluiden sekä TE-toimistojen – yhteistyö-
tä tarvitaan. Tanskassa ja Norjassa paikallisessa yhteistyössä
on edetty pitkälle. Itse asiassa Tanskassa on siirretty koko
työllisyyden hoito valtiolta paikallishallinnon vastuulle. Yh-
den luukun periaate toteutuu siellä jo käytännössä. Suomen
olisi syytä ottaa Tanskasta mallia.
Paikallista yhteistyötä on Suomessa tiivistettävä. Työvoi-
man palvelukeskuksille tulisi saada pysyvä toimintamalli.
Samalla kuntien ja TE-toimistojen yhteistoimintaa esimer-
kiksi seutukuntakohtaisissa työllistämisratkaisuissa voidaan
38
40. parantaa. Palvelukeskuksilla voisi olla jatkossa kokonaisval-
tainen vastuu kaikkien työmarkkinatukea saavien työttömien
palveluista.
Palvelukeskuksista saatujen kokemusten pohjalta yhteis-
työtä voitaisiin tulevaisuudessa viedä tätäkin pidemmälle
niin, että työnhakijoiden ja työnantajien kaikki palvelut löy-
tyisivät samasta osoitteesta. Työttömien aktiivitoimet sekä
sosiaali- terveyspalvelut olisivat kattavasti saatavilla yhdes-
tä paikasta. Uusi toimintamalli avaisi täysin uudet näkymät
osaamisen kehittämistä koskevien palvelujen uudistamiseen,
koska ammatillisten koulutuksen oppilaitokset ovat useimmi-
ten kuntien ja kuntayhtymien omistuksessa. Toimintamallia
tukisi tehokas sähköinen työnvälitys ja verkkopalvelut.
Uudistus olisi iso muutos työllisyyspalvelujen hallinto-
ja ohjausjärjestelmään. Valtiolla olisi toki jatkossakin rooli
työllisyyspolitiikan toimien ohjauksessa ja rahoituksessa.
Painopiste olisi kuitenkin seutukuntien omissa ratkaisuissa
kaikkien työikäisten työllistämiseksi. Näitä toimia ja niiden
vaikuttavuutta arvioitaisiin jatkuvasti. Rahoitusjärjestelmä
tu isi voimakkaasti niin työnhakijoiden kuin viranomaisten
k
aktiivisuutta.
Ketään ei jätetä - kaikkien työpanosta tarvitaan
Aina uudelleen työllistyminen ei onnistu. Erityisesti talouden
laskukausina uudelleen työllistyminen on vaikeaa ja työttö-
myys usein pitkittyy. Heikoimmassa työmarkkina-asemassa
ovat osatyökykyiset, pitkäaikaistyöttömät ja monet maahan-
muuttajat. Monilla heistä työllistyminen avoimille työmark-
kinoille ilman tukitoimia on toivotonta. Esimerkiksi vuonna
2008 yhdistyksiin ja säätiöihin palkkatuella työllistyneistä 58
prosenttia oli kolme kuukautta tukijakson jälkeen työttömänä
prosenttia ja noin 30 prosenttia työvoimapoliittisessa toimen-
piteessä.
Suomen työmarkkinoilla tarvitaan kaikkien työpanosta.
Olisi järkevämpää niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta
saada osatyökykyiset ja vaikeasti työllistyvät pysyvämmin
mukaan työmarkkinoille. Toistuva siirtyminen työvoimahal-
linnon aktivoivasta toimenpiteestä toiseen alentaa työttömän
motivaatiota ja pidemmän päälle syö koko aktivointiin pe-
rustuvan työllisyysstrategian uskottavuutta. Toimenpitees-
tä toiseen siirtyminen koetaan usein turhauttavaksi, jopa
nöyryyttäväksi. Siksi olisikin luotava pitkään työttöminä ja
39
41. toistuvasti toimenpiteillä olleille työvoimapolitiikan perä-
lautamalli, joka takaisi pysyvämmän työllistymisen. Näiden
henkilöiden työllistämiseen voitaisiin maksaa pysyvästi palk-
katukea poistamalla palkkatuesta enimmäiskesto. Asiasta
mainitaan nykyhallituksen ohjelmassa, mutta uudistus ei ole
edennyt. Vastuuta pitkäaikaistyöttömistä on palloteltu viran-
omaiselta toiselle.
Kiintiömalli edistäisi osatyökykyisten työllisyyttä
Sosiaaliset yritykset työllistävät tällä hetkellä noin 1 400
vajaa untoista ja noin 1 000 pitkäaikaistyötöntä. Määrä on
k
aivan liian pieni ja kertoo, että pelkkä sosiaalisille yrityksil-
le maksettava palkkatuki ei riitä laajempaan työllistämiseen.
Olisikin tarpeen miettiä keinoja, joilla sosiaalinen yritystoi-
minta voitaisiin tehdä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi ja
todelliseksi mahdollisuudeksi työllistää vaikeasti työllistyviä.
Suomessakin pitäisi selvittää mahdollisuudet ottaa käyt-
töön ns. kiintiömalli, jossa suuremmat yritykset velvoitetaan
työllistämään osatyökykyisiä tietyn osan työvoimastaan. Esi-
merkiksi Saksassa suuremmat yritykset on velvoitettu työl-
listämään työvoimastaan viisi prosenttia osatyökykyisiä tai
vaihtoehtoisesti maksamaan maksua rahastoon, josta rahoite-
taan saman ryhmän aktiivitoimenpiteitä.
Kolmannen sektorin yhdistykset ja järjestöt tulevat jat-
kossakin olemaan keskeisiä työllistäjiä. Järjestöjen tekemäl-
lä työllä on ollut iso merkitys pitää pitkään työttömät olleet
kiinni työn syrjässä ja estää heidän syrjäytymisensä koko
yhteiskunnasta. Tätä työtä on tuettava myös jatkossa. Toi-
vottavaa on, että uudet säännökset, joissa palkkatuettua työtä
käyttävät toimijat tulkitaan elinkeinotoiminnan piiriin, eivät
romuta kolmannen sektorin arvokasta työtä.
Miten turvataan rahoitus?
Suomessa työvoimapolitiikan määrärahoja ei ole sidottu val-
litsevaan työllisyystilanteeseen, vaan niistä päätetään joka
vuosi erikseen. Talouskriisin aika on tuonut esiin kehysme-
nettelyn ongelmat. Työvoimapolitiikan määrärahoja ehdittiin
merkittävästi pienentää vuodelle 2009 ja samoihin aikoihin
ajauduttiin maailmanlaajuiseen talouskriisiin. Tämän jälkeen
määrärahoja on lisätty useassa eri vaiheessa, mutta lisäyk-
set ovat tapahtuneet viiveellä ja ne ovat olleet työttömyyden
40
42. kasvuun verrattuna riittämättömiä. Tuloksena on pitkäaikais-
työttömyyden nopea kasvu ja työttömien aktiivitoimiin osal-
listuvien osuuden jyrkkä lasku.
Suomessa pitäisikin harkita aktiiviseen työvoimapolitiik-
kaan suunnattujen määrärahojen sitomista osittain työllisyys-
tilanteeseen. Kun työvoimapolitiikan resurssit seuraisivat
työllisyystilannetta, työvoimapolitiikka vakauttaisi suhdan-
teita ja estäisi nykyistä tehokkaammin työttömyyden kasvun
ja pitkittymisen. Muutosturvan osalta ja työttömyysturvassa
näin jo toimitaan. Nyt olisi syytä laajentaa tätä menettelyä
koskemaan koko aktiivista työvoimapolitiikkaa.
41
43. Joonas Rahkola
Mitä työttömyysturvalle pitäisi
tehdä?
Suomen työttömyysturva on järjestelmänä monimutkainen ja
aikansa elänyt. Lähes kolmikymmenvuotisen olemassaolonsa
aikana nykymuotoista työttömyysturvaa on pala palalta ke-
hitetty vastaamaan yhteiskunnan muuttuvia tarpeita. Yksit-
täisten täsmäkorjausten ja monimutkaisten lamaleikkausten
tuotteena Suomessa on hallinnollisesti hankala järjestelmä,
jonka yksityiskohdista asiantuntijoidenkin on toisinaan vai-
kea saada selkoa. Uudistustarpeesta vallitsee laaja yksimie-
lisyys. Tässä artikkelissa käydään läpi työttömyysturvan il-
meisiä ongelmia ja esitetään lähtökohtia sen parantamiseksi.
Mikä on mennyt pieleen?
Työttömyysturvan kyky tarjota turvaa työelämän nykyriskien
varalta ei ole niin hyvä kuin sen pitäisi olla. Liian usein työt-
tömäksi joutuva ei saa oikeudenmukaiseksi koettua turvaa.
Toisaalta etuuksien hakeminen ja määräytyminen ovat kryp-
tisiä prosesseja niille, jotka turvan sattuvat saamaan.
Työttömyysturvan peruslogiikka toimii siten, että työt-
tömyys on joko harvinainen poikkeustila pitkäkestoisten
kokoaikatyösuhteiden välissä tai ikään kuin pitkäkestoinen
elämänura. Molemmissa tilanteissa työttömyysetuusjärjestel-
mä toimii ainakin paperilla oikein hyvin9. Lyhytkestoisissa,
kokoaikaisia työsuhteita seuraavissa työttömyysjaksoissa
etuuden määräytyminen ja sen ehdot ovat melko helposti to-
dennettavissa ja etuuden maksu helppoa, kunhan työttömyys
on kokoaikaista. Samoin etuusjärjestelmän kehittämisessä on
uhrattu paljon ajatusta tilanteisiin, joissa työttömyys jatkuu
vuosikausia.
Näiden kahden ääripään väliin jäävät ryhmät, joilla työl-
lisyyden ja työttömyyden välinen rajanveto on vaikeaa.
Työsuhteet voivat muodostua eripituisista ja erimuotoisis-
ta töistä, joita on parhaimmillaan useita yhtä aikaa. Silloin
työttömyysturva toimii kömpelösti. Sen toimivaksi saaminen
vaatii perusteellista korjaamista.
9
Työvoimapalvelut ovat asia erikseen, eikä tässä artikkelissa puututa niihin.
42
44. Työttömyysturvaa kehitettäessä on syytä pitää mielessä,
että suurin osa työttömyysjaksoista on lyhytkestoisia kitka-
työttömyysjaksoja työsuhteiden välissä tai pitkään kestänyttä
pitkäaikaistyöttömyyttä, joiden kohdalla etuussäännöt toimi-
vat kohtuullisesti. Vain hieman yli 10 prosenttia suoritetusta
työttömyysturvasta maksetaan osa-aikaisen työn tai lyhyt-
kestoisen kokoaikatyön ajalta korvattavana soviteltuna päi-
värahana. 10 prosenttia on kuitenkin niin suuri joukko, ettei
työttömyysturvan uudistamista voida lykätä selittämällä, että
suurimmalla osalla työttömyysturva toimii.
Miten pitäisi edetä?
Jotta työttömyysturvaa pystytään järkevästi kehittämään, on
ensin vastattava siihen, mitä varten koko työttömyysturva on
olemassa ja mihin tavoitteisiin sen avulla halutaan pyrkiä. Jos
tärkeimmäksi tavoitteeksi asetetaan mahdollisimman hyvä
toimeentulo työttömille, päädytään erilaiseen järjestelmään
kuin silloin, jos tärkeimmäksi tavoitteeksi asetetaan työnte-
on vastaanottamisen tehokkaat kannusteet ilman kiinnostusta
työttömien toimeentulosta. Samalla on mietittävä, onko juuri
työttömyysturvan kehittäminen paras keino jonkin tavoitteen
saavuttamiseksi.
Jos tavoitteenasettelua ja työttömyysturvan olemassaolon
lähtökohtien määrittelyä ei tehdä kunnolla, on vaarana, että
uudistamistyö joutuu sivuraiteille tai ei etene ollenkaan. Liian
helposti päädytään paikantamaan ja korjailemaan nykyjärjes-
telmän yksittäisiä ongelmakohtia. Silloin keskustelu jumiu-
tuu usein kyllä–ei-väittelyyn yksittäisten muutosten tarpeelli-
suudesta. Kokonaiskuvaa ei synny.
Toinen vaara on, että jumiudutaan ”Kyllä työttömyystur-
van pitää olla yksinkertaista ja kyllä pätkätyöntekijöiden tur-
va on viimein saatava kuntoon”-tyyppiseen jaaritteluun ilman
konkreettista sisältöä. Nämä kaksi vallitsevaa lähestymista-
paa lienevät keskeinen syy siihen, miksi nykyinen järjestel-
mä on sellainen kuin se on: kun sitä on kehitetty vuosikausia
tältä pohjalta, tuloksena ei voi olla muuta kuin byrokraattinen
seka elska.
m
Alun perin työttömyysvakuutus on luotu korvaamaan
työn puutteesta aiheutuvaa tulonmenetystä tai turvaamaan
vähimmäistoimeenulo työttömyyden aikana. Ne ovat hyviä
t
tavoitteita edelleen. Seuraava askel on katsoa, kuinka tavoit-
teita on päivitettävä vastaamaan nykyisten työmarkkinoiden
43
45. todellisuutta. Sen jälkeen on analysoitava ne riskit, joiden
varalta työttömyysvakuutuksen on tarjottava turvaa. Lopuksi
mietitään, mitä työttömyysturvalle on tehtävä, jotta tavoittee-
seen päästään. Muitakin tavoitteita toki on syytä pitää esillä.
Kaikki lienevät yhtä mieltä vaikkapa siitä, että työttömyys-
turva ei saa estää ketään menemästä töihin, vaan sen tulee
mahdollistaa nopea työllistyminen.
Kaikkiin ongelmiin ei voi vastata sosiaaliturvaa
kehittämällä
Kaikkiin työelämän ja kansalaisten toimeentulon ongelmiin
ei voida eikä edes kannata yrittää vastata työttömyysturvaa
kehittämällä. Jos työttömyysturvan kautta yritetään ratkoa on-
gelmia, jotka eivät siitä johdu, huomio kohdistuu helposti itse
ongelman sijasta aivan vääriin asioihin. Esimerkiksi yleinen
työmarkkinoiden epävarmuuden lisääntyminen ei ole työttö-
myysturvajärjestelmän syytä, mutta siitä aiheutuvaa tuloepä-
varmuutta on toki pystyttävä hallitsemaan nykyistä paremmin
työttömyysturvan kautta. Itse työelämän rakenteita muutetaan
ensisijaisesti työlainsäädännön ja työehtosopimusten avulla.
Erityisesti työllisyyden parantaminen on jokseenkin on
gel allinen tavoite työttömyysturvan kehittämisessä. Työttö
m
myys itsessään harvoin johtuu työttömyysturvasta, vaan
syynä on työn kysynnän riittämättömyys ja työmarkkinoiden
toimivuus tai toimimattomuus. Työttömyyden viimeaikainen
kasvu ei johdu siitä, että lähes satatuhatta ihmistä olisi nyt
yhtäkkiä saanut päähänsä, että onkin kivempaa jäädä kotiin
ja elää työttömyysetuuksilla. Suurin osa heistä on joutunut
työttömäksi vasten tahtoaan, kun työpaikkoja on kadonnut.
Mahdollisuudet työllisyyden parantamiseen työttömyys-
turvajärjestelmän kautta, esimerkiksi leikkausten tai muiden
rajoitusten avulla, ovat siis hyvin rajalliset. Yritelmät johtai-
sivat lähinnä työttömien toimeentulon heikkenemiseen.
Muissa Pohjoismaissa työttömyysturvan keskeisimmäksi
tavoitteeksi on asetettu työttömyyden aikaisen toimeentulon
mahdollisimman hyvä turvaaminen. Muut tavoitteet hoi-
detaan muuta kautta, kuten nopea työllistyminen aktiivisen
työvoimapolitiikan keinoilla. Suomeen verrattuna muissa
Pohjoismaissa onkin parempitasoinen työttömyysturva ja ak-
tiivinen työvoimapolitiikka toimii paremmin.
44
46. Työttömyysturvasta kohti työmarkkinaturvaa
Tämän päivän työmarkkinoita luonnehtii yleisen epävarmuu-
den kasvaminen, joka silpputyöntekijöiden lisäksi kosket-
taa yhä laajemmin myös vakituisissa kokoaikatyösuhteissa
työskenteleviä. Epävarmuuteen ja siihen liittyviin riskeihin
vastaamisessa työttömyysvakuutuksen rooli on keskeinen.
Luonteva kehityssuunta olisi siirtyä pelkästä työttömyystur-
vasta laajempaan työmarkkinaturvaan, joka vastaa laajemmin
erilaiseen työllisyydestä, työttömyydestä ja niiden välimuo-
doista aiheutuvaan tuloepävarmuuteen.
Nykyisillä työmarkkinoilla on toisinaan hankala määrittää,
mikä on työttömyydestä tai vajaatyöllisyydestä johtuvaa an-
sionmenetystä. Työttömyysvakuutuksen kehittämistä varten
on määriteltävä, halutaanko sen avulla korvata jotain muuta
tulonmenetystä, esimerkiksi paremmin palkatusta työstä al-
haisemmin palkattuun työhön siirtymistä. Jos tavoitteena on
parempi turva kaikenlaisten työmarkkinariskien varalta, vas-
taus on kyllä. Tällöin työttömyysvakuutusta on kehitettävä
laajemmin kohti yleistä ansiovakuutusta.
Ansiotason turvaamisen lisäksi on tietysti huolehdittava,
että työttömyysvakuutus tarjoaa riittävän perusturvan niille,
joilla ei syystä tai toisesta ole ollut työtuloja. Siihen nähden
työttömien perusturvan nykyinen taso on liian alhainen.
Tiukka jako perus- ja ansioturvaan ja erityisesti näiden
kahden näkeminen toisistaan erillisinä turvan muotoina on
tarpeetonta. Järjestelmä on nähtävä kokonaisuutena, joka tar-
joaa sopivan turvan kaikkiin tilanteisiin. Samalla työttömyys-
turvan toimeenpanoa tulisi miettiä uusiksi tätä taustaa vasten:
työttömyyskassat voisivat ottaa jäsentensä työttömyysturvan
vastuulleen kokonaisuudessaan, jolloin jäsen saisi työttö-
myysetuutensa tilanteestaan riippumatta samasta paikasta.
Silpputyö ja työttömyysturva
Työttömyydestä tai työn puutteesta aiheutuvan tulon mene-
tystä on erityisen vaikea määritellä silloin, kun työntekijän
työn teon määrät ja muodot ja siten ansiotaso vaihtelevat.
Mikä katsotaan tulotasoksi, jonka työttömyysvakuutuksen
on turvattava? Miten etuus maksetaan, kun samaan aikaan
on joko jatkuvia tai katkonaisia työtuloja? Työttömyysturvan
polttavimmat ongelmat ovat juuri tässä: järjestelmä on raken-
nettu turvaamaan työttömyydestä johtuvaa ansionmenetystä,
45
47. mutta se ei kykene kunnolla tunnistamaan ansionmenetys
tilanteita, joissa sitä tarvittaisiin.
Vakiintumatonta osa-aikaista tai määräaikaista tai muu-
ta vaihtelevaluontoista työtä tekevillä jatkuva epävarmuus
toimeentulosta on ongelma, johon työttömyysturvan tulisi
pystyä vastaamaan nykyistä paremmin. Luontevin ratkaisu
saattaisi työtä tekevät ihmiset mahdollisimman kattavasti an-
sioturvan piiriin. Ansioturvan tarkoituksena on nimenomaan
ansiotason vaihteluiden pehmentäminen, jolloin sen avulla
voidaan vähentää työmarkkinatilanteen vaihtelusta johtuvaa
epävarmuutta toimeentulosta.
Ansioturvalle pääsyä on helpotettava, samoin ansioturval-
la pysymistä ja ansioturvan tason säilymistä. Näin ansiotason
vaihtelusta aiheutuva epävarmuus vähenisi. Jos työttömyyttä
edeltäviä ansioita ei olisi, saisi riittävän tasoisen perusturvan
joka tapauksessa.
Usein on esitetty, että samaan voitaisiin päästä jonkin-
laisen kansalaispalkan avulla. Näin ei kuitenkaan ole. Aina
samansuuruisena maksettava kansalaispalkka ei vastaisi mi-
tenkään ansiotason vaihteluista aiheutuvaan epävarmuuteen,
vaan takaisi pelkän minimitoimeentulon. Tuloepävarmuuteen
vastaaminen ja minimitoimeentulon turvaaminen vaativat
näin ollen yhdistetyn ansio- ja perusturvamallin.
Ansioturvan piiriin pääsy
Ansioturvalle pääsyä helpotetaan muokkaamalla työssäoloeh-
toa. Työs äoloehto määrittää, koska on oikeutettu ansiosidon-
s
naiseen tur aan. Nykyään työssäoloehdon kertyminen on yksi
v
harvoista sosiaaliturvan osista, jossa työnteon tapa vaikuttaa
sosiaaliturvan kertymiseen. Työssäoloehtoon lasketaan mu-
kaan vain työviikot, jolloin työntekijä on ollut vähintään 18
tuntia töissä10. Jos tunteja on tätä vähemmän, työ ei kerrytä
ansio idonnaista työttömyysturvaa lainkaan. Muualla sosiaa-
s
livakuutuksessa tällaisia rajoituksia ei juuri ole, vaan lähes
kaikki työ kerryttää ansioturvaa samalla tavalla. Työssäoloeh-
don 18 tunnin raja kohtelee osa-aikatyöntekijöitä täysin sattu
manvaraisesti. Esimerkiksi työntekijällä, joka tekee kahte-
na viikkona 18 tuntia työtä, molemmat työviikot kerryttävät
työssä loehtoa. Sen sijaan työntekijällä, joka tekee saman
o
10
Ansioturvalle pääsemiseen tarvitaan 34 työviikkoa 28 edeltävän kuukau-
den aikana.
46