SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 11
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Julkaisuvapaa 11.9.2018 klo 10.00
Esimerkkiperheet
2018–2019
Palkansaajatalouksien reaalitulot ovat kääntyneet kasvuun
ESIMERKKIPERHEET
Miia Korhonen
ENNUSTERYHMÄ
Hannu Karhunen
Ilkka Kiema
Sakari Lähdemäki
Terhi Maczulskij
Aila Mustonen
Elina Pylkkänen
Heikki Taimio
LISÄTIETOJA
Tutkija
Miia Korhonen
miia.korhonen@labour.fi
Ennustepäällikkö
Ilkka Kiema
(09) 2535 7304
ilkka.kiema@labour.fi
www.labour.fi
ESIMERKKIPERHEET 2 (11)
TALOUSENNUSTE
työmarkkinatukea saavan työttömän kotitaloudesta. An-
siosidonnaista päivärahaa saavan työttömän päivärahan
perusteena oleva vakuutuspalkka perustuu vuosina 2013–
2017 tilastoituun ammattikohtaiseen mediaanituloon se-
kä vuosina 2018–2019 palkansaajakotitalouksien tavoin
PT:n ennustamaan ansiotasoindeksin muutokseen.
Tehtäessä laskelmia ansiosidonnaista päivärahaa saa-
valle työttömälle on huomioitava, että ansiosidonnaista
päivärahaa voidaan maksaa korkeintaan 400 työttömyys-
päivältä, mikä vastaa noin puolentoista vuoden mittaista
työttömyysjaksoa. Ansiopäivärahan enimmäismäärän
täytyttyä työttömälle voidaan maksaa työmarkkinatukea,
jolle ei ole määritelty enimmäiskestoa. Lisäksi on huomi-
oitava, että ansiosidonnaisen päivärahan perusteena ole-
va vakuutuspalkka eli viimeinen palkka pysyy yksittäisen
työttömän kohdalla vakiona vuosien välillä silloin, kun
työttömyysjakso ulottuu eri vuosille. Vuosittain vaihtu-
vaan mediaanituloon perustuvan vakuutuspalkan kehitys
ja siitä lasketut tunnusluvut kuvaavat tällöin tarkastelu-
vuotena keskimääräistä ansiosidonnaiselle päivärahalle
jäänyttä työtöntä. Esimerkkiperhekuvausta vastaavan
keskimääräisen ansiosidonnaisen työttömän tarkaste-
luun on tehty laskelmia vuosille 2013–2019. Ne eivät so-
vellu yksittäisen kotitalouden tulovirran pitkän aikavälin
seuraamiseen, koska edustava jäsen vaihtuu vuosittaisen
mediaanin mukaisesti.
Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavan yk-
sittäisen työttömän kehityksen tarkastelu vaatii vakuu-
tuspalkan kiinnittämistä koko ansiosidonnaisen työt-
tömyyden ajaksi sen vuoden tasolle, jona hän on jäänyt
työttömäksi. Yksilötason tarkasteluun on tehty laskelmia
siten, että ansiosidonnaisen työttömän vakuutuspalkka
on kiinnitetty vuoden 2017 tasolle, ja ansiosidonnainen
Palkansaajatalouksien reaalitulot
ovat kääntyneet kasvuun
LISÄTIETOJA
Tutkija
Miia Korhonen
miia.korhonen@labour.fi
www.labour.fi
Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) esimerkkiperhe-
laskelmissa tarkastellaan, kuinka ansiotulojen, tulon-
siirtojen sekä verojen ja veronluonteisten maksujen ke-
hitys vaikuttaa erilaisten esimerkkiperheiden ostovoimaan.
Laskelmissa on huomioitu kaavaillut ja toteutuneet muu-
tokset verotukseen, sosiaalivakuutusmaksuihin sekä sosiaa-
liturvaan. Lisäksi esimerkkiperhelaskelmissa huomioidaan
asuntolainan hoitokulujen, vuokrien ja ay-jäsenmaksujen
vaikutukset saatuihin tulonsiirtoihin sekä verovähennyksiin.
Kullekin esimerkkiperheelle on laskettu myös kotitalo-
uskohtaiset kulutuskorit, mikä mahdollistaa esimerkkiper-
heiden kohtaamien erisuuruisten inflaatiovauhtien vaiku-
tuksen huomioimisen laskettaessa perheiden ostovoiman
kehitystä. Tässä ennusteessa olevat esimerkkiperhelaskel-
mat kattavat vuodet 2012–2019. Kaikki laskelmien kannal-
ta oleelliset luvut on esitetty tämän tekstin liitetaulukoissa.
Esimerkkiperheiden valinnassa on pyritty kuvaamaan
monipuolisesti suomalaisia kotitalouksia. Kotitalouksista
neljä edustaa erilaisia palkansaajaperheitä, ja loput kol-
me kotitaloutta edustavat erilaisia etuudensaajia. Palkan-
saajakotitaloudet eroavat toisistaan tulo- ja koulutusta-
son, perherakenteen ja asumismuodon osalta. Laskelmis-
sa palkansaajat edustavat sukupuolensa sekä ammatti- ja
koulutusnimikkeidensä mukaisia mediaanituloisia.
ETUUDENSAAJIEN TALOUKSISSA YKSITTÄI-
SEN PERHEEN TULOKEHITYS POIKKEAA
KESKIMÄÄRÄISESTÄ TULOKEHITYKSESTÄ
Etuudensaajien kotitaloudet koostuvat eläkeläis-
pariskunnan kotitaloudesta, ansiosidonnaista
päivärahaa saavan työttömän kotitaloudesta sekä
»» 	Työssäkäyvien esimerkkiperheiden ostovoiman kasvu kiihtyy tänä ja ensi
vuonna
»» Etuustuloja saavan yksinhuoltajaperheen ostovoiman kasvu kuitenkin hi-
dastuu
»» 	Muiden etuustuloja ja/tai tulonsiirtoja saavien perheiden ostovoiman ke-
hitys heikkenee
»» 	Omistusasujien ostovoimaa on suojannut omistusasumisen kustannus-
ten nousu merkittävästi vuokria hitaammin
Talouskehityksen ja politiikkamuutosten
vaikutus esimerkkiperheiden ostovoimaan
ESIMERKKIPERHEET 3 (11)
TALOUSENNUSTE
työttömyyspäiväraha on vuoden 2017 palkan perusteella
laskettu vuosille 2018 ja 2019.
Vastaavasti eläkeläispariskunnan työeläkettä saavan
henkilön tulokehityksen seuranta vaatii poikkeamista
väestötason keskimääräisen työeläkkeen seuraamisesta.
Eläkeläispariskunnan työeläkettä saavan puolison työ-
eläkkeen määrä perustuu Kelan tilastojen viimeisimmän
vuoden eli vuoden 2017 keskimääräiseen työeläkkeeseen.
Muiden vuosien osalta työeläkettä on korjattu työelä-
keindeksin toteutuneen (2013–2016) sekä ennustetun
(2018–2019) muutoksen mukaisesti. Mikäli laskelmissa
käytettäisiin kunkin vuoden toteutunutta keskimääräistä
työeläkettä, se antaisi liian myönteisen kuvan työeläkkei-
den kehityksestä. Keskimääräiset työeläkkeet kasvavat
tyypillisesti nopeammin kuin jo maksussa olevat työeläk-
keet, sillä uudet eläkkeensaajat saavat keskimäärin van-
hoja eläkkeensaajia korkeampaa työeläkettä.
Laskelmat eläkeläispariskunnan tulokehityksestä on
tehty vain työeläkeindeksillä korjattua työeläkettä käyt-
täen. Toisin kuin ansiosidonnaisen työttömän laskelmis-
sa, eläkeläispariskunnan laskelmat sallivat pitkän aikavä-
lin tarkastelun yhdelle yksittäiselle esimerkkipariskun-
nalle. Vastaavasti muiden perhetyyppien kohdalla ei ole
merkitystä sillä, mielletäänkö esimerkkiperheiden edus-
tavan yhtä yksittäistä perhettä, jonka kehitystä seurataan
vuosittain, vai jotakin keskimääräistä kyseisen esimerkki-
perheen kuvauksen tarkasteluvuonna täyttävää perhettä.
ASUMINEN JA KULUTUSKORIT
Seitsemästä esimerkkiperheestä kolme asuu omistus-
asunnossa ja neljä vuokralla. Yhdellä omistusasuja-
perheellä on asuntolainaa ja kahdella muulla omis-
tusasujaperheellä velaton asunto. Asuntolainan korko
perustuu tätä vuotta edeltävien vuosien osalta Suomen
Pankin koko asuntolainakannan keskikorkojen tilastoi-
hin. Vuosien 2018–2019 asuntolainan korko perustuu
PT:n omiin ennusteisiin. Omistusasuntojen yhtiövastik-
keiden oletetaan kasvavan 1,2 prosenttia kumpanakin en-
nustevuonna. Neljästä vuokralla asuvasta kotitaloudesta
kaksi saa asumistukea, johon vaikuttaa osittain myös ko-
titalouden vuokran suuruus. Vuokrien kasvuksi oletetaan
1,9 prosenttia kumpanakin ennustevuonna.
Perheiden on vertailtavuuden vuoksi oletettu asuvan
samalla paikkakunnalla, joksi on valittu Helsinki. Asuin-
kunta on pyritty ottamaan aiempaa paremmin huomioon
määritettäessä perheiden asumiskustannuksia. Omistus-
asujilla yhtiövastikkeiden suuruuksia on arvioitu pääkau-
punkiseudun yhtiövastiketilastojen perusteella, kun taas
vuokra-asujien vuokrat vastaavat Helsingin neliövuokria.
Yhtiövastike- ja vuokratiedot on koottu Tilastokeskuksen
taulukoista. Vastaavasti osa edunsaajien etuuksista mää-
räytyy kuntaryhmän (Helsinki) perusteella.
Kullekin kotitaloudelle on laskettu kotitalouskohtai-
nen hyödykekorin hintakehitys. Nämä inflaatiolaskelmat
perustuvat kotitalouksien erilaisiin kulutuskorien raken-
teisiin sekä korit muodostavien hyödykeryhmien toisis-
taan poikkeaviin inflaatioihin. Kotitalouskohtaiset kulu-
tuskorit on muodostettu Tilastokeskuksen vuosien 2012
ja 2016 kulutustutkimusten perusteella. Tutkimuksista
jälkimmäinen on tuorein. Esimerkkiperhekohtaiset kulu-
tuskorit vuosille 2012–2019 on laskettu kahdesta kulutus-
tutkimuksesta saatujen kulutuskorien painotettuna kes-
kiarvona. Kulutuskorien hyödykeryhmäkohtaiset inflaa-
tiot on aiempien vuosien osalta saatu Tilastokeskuksen
kuluttajahintaindeksi -tilastoista, kun taas vuosien 2018
ja 2019 tiedot perustuvat PT:n hyödykeryhmäkohtaisiin
inflaatioennusteisiin.
Kaikkien esimerkkiperheiden kohdalla on lisäksi ole-
tettu, että he ovat maksaneet TV-maksua ennen Yle-ve-
ron voimaanastumista vuonna 2013. TV-maksu on sisäl-
lytetty perheiden veroihin ja veronluonteisiin maksui-
hin vuonna 2012. Näin Yle-veroa edeltävä vuosi 2012 on
vertailukelpoinen myöhempiin vuosiin nähden, jolloin
TV-maksu korvattiin Yle-verolla.
ANSIOTULOJEN, VEROJEN JA
TULONSIIRTOJEN MUUTOKSET
Vuosien 2013–2017 palkat on saatu Tilastokeskuk-
sen kuukausipalkkatilastoista, ja niitä on korjattu
ylöspäin lomarahojen ja tulospalkkioiden huo-
mioon ottamiseksi. Bruttopalkkojen oletetaan nousevan
PT:n ennustaman ansiotasoindeksin mukaisesti vuosina
2018 ja 2019. Ennuste vuoden 2018 ansiotasoindeksin
nousuksi on 1,9 prosenttia. Vuoden 2019 ansiotasoindek-
sille ennustetaan 2,5 prosentin kasvua.
Vuodelle 2018 tehtiin veroihin ja tulonsiirtoihin lu-
kuisia esimerkkiperheitä koskevia muutoksia. Muun
muassa eläkevakuutusmaksu nousi 6,15 prosentista 6,35
prosenttiin. Yli 53-vuotiaiden korotettua työntekijän elä-
kevakuutusmaksua nostettiin 7,65 prosentista 7,85 pro-
senttiin. Myös työntekijän työttömyysvakuutusmaksuun
tuli vuonna 2018 korotus. Tuista muun muassa täyden
kansaneläkkeen, vammaistuen, lapsen hoitotuen ja les-
keneläkkeen indeksit jäädytettiin vuoden 2017 tasolle,
eikä niiden odoteta nousevan ensi vuonnakaan. Väliaikai-
seksi säädetty tuloverotuksen lapsivähennys poistettiin
vuoden 2018 alusta, mikä kiristi lapsiperheiden verotusta
muihin verrattuna.
Maksujen korotuksia kompensoitiin muun muassa
keventämällä sairaspäivärahamaksua vuoden 2017 1,58
prosentista vuoden 2018 1,53 prosenttiin. Keskimääräi-
nen kunnallisvero laski puolestaan 19,86 prosenttiin, jolla
tasolla sen oletetaan säilyvän myös ensi vuonna. Yksin-
huoltajan lapsilisää puolestaan korotettiin noin viidellä
eurolla. Valtion tuloveroasteikossa kaikkia marginaalive-
roasteita laskettiin 0,25 prosenttiyksikköä, mikä kevensi
jokseenkin tasaisesti eri tuloluokkien verotusta. Yle-ve-
ron 14 000 euron vuositulorajan astuminen voimaan
puolestaan vapautti pienituloisimpien verotaakkaa, mitä
rahoitettiin nostamalla Yle-veron suuruutta 0,68 prosen-
tista 2,5 prosenttiin ja nostamalla veron ylärajaa 143 eu-
rosta 163 euroon.
Merkittävä muutos oli vuoden 2018 alusta voimaan
tullut aktiivimalli, joka koskee työttömiä, jotka saavat
joko työmarkkinatukea tai ansiosidonnaista työttömyys-
päivärahaa. Aktiivimallin mukaisesti työttömyysetuuden
täysimääräinen taso edellyttää aktiivisuusehdon täytty-
mistä kullakin 65 maksupäivän (noin kolmen kuukau-
den) tarkastelujaksolla. Aktiivisuusehdon täyttymiseksi
työttömän on tehtävä vähintään 18 tuntia TES:n mukais-
ta palkkatyötä, ansaittava yritystoiminnasta vähintään
241 euroa tai osallistuttava vähintään viideksi päiväksi
ESIMERKKIPERHEET 4 (11)
TALOUSENNUSTE
0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5
Eläkeläispariskunta
Työtön, ansiosidonnainen
(yksittäinen)
Työtön, ansiosidonnainen
(keskimäärin)
Työtön, työmarkkinatuki
Yksinhuoltajaperhe
Työntekijäperhe
Toimihenkilöperhe
Hyvätuloinen pariskunta
%
2013–2017*
2018
2019
*Keskiarvo
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
KUVIO 1. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN
NIMELLINEN MUUTOS (%)
2013–2017, 2018 JA 2019
0 50 100 150 200 250
Eläkeläispariskunta
Työtön, ansiosidonnainen
(yksittäinen)
Työtön, ansiosidonnainen
(keskimäärin)
Työtön, työmarkkinatuki
Yksinhuoltajaperhe
Työntekijäperhe
Toimihenkilöperhe
Hyvätuloinen pariskunta
Euroa/kk
2013–2017*
2018
2019
*Keskiarvo
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
KUVIO 2. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN
TULOJEN NIMELLINEN MUUTOS (€/KK)
2013–2017, 2018 JA 2019
(pääsääntöisesti) TE-toimiston työllistämistä edistäviin
palveluihin. Jos työtön ei onnistu täyttämään aktiivisuu-
sehtoa, työttömyysetuutta lasketaan 4,65 prosenttia ja
pidetään madalletulla tasolla siihen asti, kunnes aktiivi-
suusehto täyttyy.
Esimerkkiperhelaskelmia tehdessä on oletettu, et-
tä työttömät täyttävät aktiivisuusehdon osallistumalla
työllistymistä edistäviin palveluihin. Tällä tavoin heidän
tulokehityksensä vuosien välillä heijastaa vain heille
maksettujen etuuksien kehittymistä. Toisin sanoen ansio-
tasoindeksin muutokset eivät vaikuta esimerkkiperhelas-
kelmissa työttömien kotitalouksien tuloihin tai veroihin.
Vuoden2019verojenjatulonsiirtojenkehitystävoidaan
arvioida elokuun budjettiriihen päätösten mukaisesti. Hal-
lituksen ensi vuoden budjetissa työntekijän työttömyys-
vakuutusmaksu lasketaan 1,51 prosenttiin. Työntekijän
eläkevakuutusmaksua kiristetään 6,75 prosenttiin ja koro-
tettua työntekijän eläkevakuutusmaksua 8,25 prosenttiin.
Sairaspäivärahamaksu laskee 1,5 prosenttiin. Etuuksien
oletetaan pysyvän jäädytettyinä, mutta takuueläkettä on
nostettu kehysriihen päätöksen mukaisesti noin 9 eurolla.
Budjettiriihipäätöksen mukaan eläketulo-, työtulo- ja
perusvähennykseen sekä valtion tuloveroasteikkoon teh-
dään kevennyksiä, joiden tarkoituksena on estää verotuk-
sen kiristyminen vuonna 2019. Verovähennyksiin tehtävät
korotukset keventävät ansiotuloverotusta 30–40 miljoonaa
euroa vuodessa. Esimerkkiperhelaskelmissa on tehty vas-
taavat kevennykset ansiotulojen verotukseen. Lisäksi ansio-
tuloveroasteikon tulorajoihin on tehty indeksitarkistukset.
PERHEIDEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN
TULOJEN NIMELLINEN KEHITYS
Käytettävissä olevilla tuloilla tarkoitetaan tuotan-
nontekijätulojen ja saatujen tulonsiirtojen sum-
maa, joista vähennetään maksettavat välittömät
verot ja veronluonteiset maksut. Seuraavassa tarkastel-
laan käytettävissä olevia nimellistuloja kahden vuosi-
muutoksia selventävän kuvion avulla.
Kuviossa 1 on esitetty käytettävissä olevien nimellis-
tulojen prosentuaalinen kehitys eri perhetyypeillä keski-
määrin. Keskeisenä viime vuosien trendinä voidaan ha-
vaita, että ainoastaan palkkatyöstä (ja lapsilisistä) tulonsa
saavien ansioiden kehitys on ollut niukkaa. Lisäksi toi-
mihenkilöperheellä julkisella sektorilla työskentelevälle
äidille kohdentui julkisen sektorin lomarahojen leikkaus,
mikä hidasti toimihenkilöperheen tulojen kehitystä tar-
kastelujaksolla.
Vuodesta 2017 alkaen voimakkaasti kohentunut ta-
loustilanne on vauhdittanut viime vuosien jähmeää an-
siotasokehitystä. Lapsilisiä lukuun ottamatta pelkästään
palkkatuloja saavien kotitalouksien käytettävissä olevien
tulot kasvavatkin vuosina 2018 ja 2019 voimakkaammin
kuin vuosina 2013–2017. Pelkästään palkkatuloja ja lapsi-
lisää saavien kotitalouksien tulojen kasvu vuosina 2018 ja
2019 on myös voimakkaampaa kuin edunsaajakotitalouk-
sien tulojen kasvu.
Budjettiriihen päätökset selittävät pitkälti erot per-
heiden nimellistulojen kehityksessä vuosina 2018 ja 2019.
Määräaikaisena voimassa olleen lapsivähennyksen pois-
tuminen merkitsi, että lapsiperheiden verotus kiristyi
vuonna 2018 lievästi ja vaikutti siten hillitsevästi nimel-
listulojen kasvuun. Lisäksi vuonna 2019 voimaan astuva
verovähennysten kasvattaminen joko alentaa perheiden
verojen osuutta bruttotuloista tai ainakin hillitsee vero-
jen osuuden kasvua. Tämä selittää esimerkkiperheiden
nimellistulojen suhteellisen kasvun kiihtymisen vuonna
2019 verrattuna vuoteen 2018. Poikkeuksena tähän ovat
työmarkkinatukea saavan työttömän työttömyysetuudet,
jotka kasvavat vuonna 2019 vaatimattomasti. Ansiosidon-
naista päivärahaa saavan esimerkkiperheen keskimää-
räiset nimellistulot kasvavat vuonna 2019 samaa vauhtia
yksinhuoltajaperheen tulokehityksen kanssa.
ESIMERKKIPERHEET 5 (11)
TALOUSENNUSTE
-0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0
Eläkeläispariskunta
Työtön, ansiosidonnainen
Työtön, työmarkkinatuki
Yksinhuoltajaperhe
Työntekijäperhe
Toimihenkilöperhe
Hyvätuloinen pariskunta
%
2013–2017*
2018
2019
*Keskiarvo
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
KUVIO 3. KOTITALOUSKOHTAISET
INFLAATIOT 2013–2017, 2018 JA 2019
-1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0
Eläkeläispariskunta
Työtön, ansiosidonnainen
(yksittäinen)
Työtön, ansiosidonnainen
(keskimäärin)
Työtön, työmarkkinatuki
Yksinhuoltajaperhe
Työntekijäperhe
Toimihenkilöperhe
Hyvätuloinen pariskunta
%
2013–2017*
2018
2019
*Keskiarvo
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
KUVIO 4. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN
REAALINEN MUUTOS 2013–2017, 2018 JA 2019
Edellä esiteltiin, että yksittäisen ansiosidonnaista päi-
värahaa saavan työttömän etuuksien kehityksen seuranta
vaatii vakuutuspalkan kiinnittämistä tasolle, joka vastaa
työttömäksi jäämisen hetkeä. Kun oletetaan, että henki-
lö on jäänyt työttömäksi saatuaan palkkaa alansa vuoden
2017 mediaanipalkan (3005 €/kk) verran, niin ansiosidon-
naisen päivärahan kehitys on hyvin pientä vuosina 2018
ja 2019. Vuonna 2018 käytettävissä olevat kuukausitulot
kasvavat vain 0,1 prosenttia (2 euroa). Vuonna 2019 nimel-
listulojen kasvua selittää kunnallisverotuksen perusvä-
hennyksen seitsemänkertaistuminen neljästäkymmenestä
eurosta noin 280 euroon. Perusvähennyksen määrään to-
sin vaikuttaa vuositulon (tässä tapauksessa työttömyyskor-
vauksen) taso, minkä vuoksi vähennyksen määrä riippuu
ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan tasosta.
Kuvioon 2 on koottu perheiden nimellistulojen euro-
määräinen kehitys. Siinä erot perheiden välillä näyttäyty-
vät entistä selvemmin. Vuonna 2018 etuudensaajakotita-
louksien käytettävissä olevat tulot kasvavat kullakin alle
25 euroa edellisvuoteen nähden, ja vuonna 2019 kasvu
jatkuu vaatimattomana. Samalla esimerkiksi hyvätuloi-
sen pariskunnan nimellistulot nousevat vuonna 2018 yli
100 euroa ja vuonna 2019 yli 200 euroa kuussa. Euromää-
räistä kehitystä tarkastellessa on kuitenkin huomioitava
perheiden erilainen kokoonpano. Esimerkiksi toimihen-
kilö- ja työntekijäperheissä kasvaneen tulon jakaa neljä
perheenjäsentä, kun taas työttömien perheissä tulot jää-
vät yhden henkilön käytettäväksi.
KOTITALOUSKOHTAISET INFLAATIOT
Kotitalouskohtaiset inflaatiot on laskettu hyödyn-
tämällä vuosien 2012 ja 2016 kulutustutkimuksia,
joista on laskettu eri hyödykeryhmien kulutus-
painot kullekin esimerkkiperheelle. Kulutustottumukset
poikkeavat eri esimerkkiperheiden välillä. Tästä syystä
on luonnollista, että kun eri hyödykeryhmien hintakehi-
tys on erilaista, niiden hintojen muutokset vaikuttavat eri
perheisiin eri tavoin. Kotitalouskohtaisia inflaatioita las-
kettaessa on oletettu, että perheiden kulutustottumukset
eivät ole muuttuneet vuoden 2016 jälkeen.
Kaikilla esimerkkiperheillä asumisen kustannukset
ovat ylivoimaisesti suurin kulutusmenoerä. Tästä syystä
hinnan muutokset asumiskustannusten eri erissä ovat
keskeisin tekijä esimerkkiperheiden toisistaan poikkea-
van inflaation selittäjänä. Tarkastelujaksolla asuntojen
vuokrien nousu on ollut omistusasumisen kallistumis-
ta merkittävästi suurempaa. Vuosien 2012–2017 välillä
asuntojen vuokrat nousivat keskimäärin 2,7 prosenttia
vuosittain, kun taas omistusasumisen kustannukset –
korkokustannukset pois lukien – alenivat vuosittain kes-
kimäärin 0,63 prosenttia. Tämä käy ilmi kuviosta 3, jossa
kolmen omistusasunnossa asuvan esimerkkiperheen ko-
titalouskohtaiset inflaatiot ovat pysyneet maltillisempina
kuin vuokra-asujien inflaatiot.
Vuokra- ja omistusasumisen inflaatioita verrates-
sa on kuitenkin nostettava esiin se, että vuokra-asunnot
ovat omistusasuntoihin verrattuna keskittyneet enem-
män kaupunkeihin, joissa myös asuntojen hinnat ovat
nousseet nopeammin kuin koko maassa keskimäärin.
Esimerkkiperhelaskelmissa tätä ei ole huomioitu, vaan
vuokra-asumisen ja omistusasumisen hintaindeksit on
otettu annettuina.
Omistusasumisen kustannuksissa on huomioitu asun-
tovelan korkokustannukset omana eränään. Omistus-
asunnossa asuvan toimihenkilöperheen asumiskustan-
nukset poikkeavat hyvätuloisen pariskunnan ja eläkeläis-
pariskunnan asumiskustannuksista, koska toimihenkilö-
perhe on ainoa asuntovelallinen esimerkkiperhe. Koska
tarkastelujaksolla korkomenoilla on ollut suuri vaikutus
omistusasumisen hintaindeksiin, olisi harhaista antaa sen
vaikuttaa sellaisten kotitalouksien inflaatioon, joilla ei ole
ollenkaan asuntovelkaa. Tarkastelujaksolla asuntolaino-
ESIMERKKIPERHEET 6 (11)
TALOUSENNUSTE
jen koko kannan keskikorot ovat laskeneet vuoden 2012
reilusta kahdesta prosentista vuoden 2017 1,04 prosent-
tiin. Näin suuri muutos heilauttaa koko omistusasumisen
hintaindeksiä, mutta olisi väärin olettaa, että esimerk-
kimme mukainen hyvätuloinen pariskunta tai eläkeläis-
pariskunta hyötyisi tästä alemman inflaation muodossa,
sillä heillä ei oleteta olevan ollenkaan asuntovelkaa.
Vuosina 2018 ja 2019 asuntolainojen koron oletetaan
olevan yhden prosentin tasolla. Tämän vuoksi toimihen-
kilöperheen inflaatio pysyy varsin matalana.
Vuonna 2018 omistusasujien inflaatiot ovat vuokra-asu-
jien inflaatioita merkittävästi matalammat, mutta erot ta-
soittuvathiemanvuonna2019.Suurimmatkotitalouskohtai-
set inflaatiot ovat työttömien kotitalouksilla, joissa vuokran
osuus kokonaiskulutuksesta on lähes 40 prosenttia.
PERHEIDEN REAALITULOJEN MUUTOKSET
Perheiden reaalitulojen muutokset saadaan vähen-
tämällä käytettävissä olevien nimellistulojen pro-
sentuaalisesta muutoksesta edellä esitelty kotitalo-
uskohtainen inflaatio. Nimellistuloja tarkastellessa kes-
keinen vuosien 2013–2017 havainto on, että etuustulojen
tai tulonsiirtojen (muidenkin kuin lapsilisien) varassa
elävien käytettävissä olevat tulot kasvoivat suhteellises-
ti muita perheitä nopeammin. Sen sijaan palkansaajata-
louksien tulokehitys oli vaatimatonta.
Eroja perheiden välillä saadaan tasattua hieman, kun
nimellistulojen muutokseen yhdistetään perhekohtaiset
inflaatiot. Tästä huolimatta etuuksia saavien yksinhuolta-
japerheen, työmarkkinatukea saavan työttömän ja eläke-
läispariskunnan reaalitulojen kasvu oli vuosina 2013–2017
voimakkaampaa kuin muilla perheillä. Heikoin reaalitulo-
jen kehitys oli työntekijäperheellä, joka verrattuna hyvätu-
loiseen pariskuntaan ja toimihenkilöperheeseen kärsi nous-
seista vuokrista. Toimihenkilöperheen niukkaa reaalisten
tulojen kehitystä sen sijaan kompensoi matala inflaatio.
Kuviosta 4 selviää, että tulokehitys muuttuu selkeästi
vuosina 2018 ja 2019. Edunsaajaperheiden reaalitulot ale-
nevat, ja yksinhuoltajaperhe on edunsaajakotitalouksista
ainoa, jolla reaalitulojen muutos on positiivinen vuonna
2019. Erityisesti yksittäisen ansiosidonnaista päivärahaa
saavan työttömän – jolla vakuutuspalkka säilyy vakiona –
käytettävissä olevat reaalitulot laskevat tänä ja ensi vuon-
na. Tämän selittävät niin asumistukien ja muiden etuus-
menojen vaatimaton kehitys kuin edellä esitelty vuokrien
hintaindeksin merkittävä kasvu.
Sen sijaan hyvätuloisella pariskunnalla sekä toimihenki-
lö- työntekijäperheillä käteen jäävä reaalitulo kasvaa kiihty-
vää vauhtia vuosina 2018 ja 2019. Hyvätuloisen pariskunnan
reaalitulot kasvavat molempina vuosina yli prosentin.
PERHEIDEN OSTOVOIMAN
KEHITYS 2012–2019
Kuviot 5–7 auttavat hahmottamaan perheiden os-
tovoiman pitkän aikavälin muutoksia. Näissä ku-
vioissa aiemmin tarkastelun alla olleiden lukujen
kehitys on indeksoitu käyttäen vuotta 2012 perusvuotena.
Vuoden 2016 alkuun on merkitty pystysuora viiva, jolla
havainnollistetaan eri hallituskausien budjettien vaiku-
tusta perheiden ostovoiman kehitykseen. Nykyhallitus
aloitti toimintansa vuonna 2015, ja ensimmäinen sen laa-
tima budjetti astui voimaan 2016.
Hyvätuloisilla ja toimihenkilöperheellä käytettävissä
oleva tulo kasvoi edellisenä hallituskautena yhden pro-
sentin vuodesta 2012 vuoteen 2016 mennessä (kuvio 5).
Samassa ajassa yksinhuoltajaperheellä ja työmarkkinatu-
kea saavan työttömän käytettävissä olevien tulojen kasvu
oli noin 13 prosenttia. Yksinhuoltajaperheen ja työmark-
kinatukea saavan perheen nimellistulojen kasvu selittyy
muun muassa asumistuen nopealla kasvulla.
Nykyisenhallituksenkaudellapelkästäänpalkkatulojaja
lapsilisää ansaitsevien kotitalouksien käytettävissä olevien
tulojen nimellisen kehityksen käyrät ovat lähteneet nou-
suun, kun taas edunsaajista yksinhuoltajan ja ansiosidon-
naista päivärahaa saavan työttömän nimellistulojen kehitys
on hiipunut. Yksinhuoltajalla muutos selittyy ensisijaisesti
asumistuen määrän muutoksilla. Vuodesta 2012 vuoteen
2016 yksinhuoltajaperheen saama asumistuki nousi noin sa-
dastaeurostaläheskolmeensataaneuroon,kuntaasvuoteen
2019 mennessä tuki laskenee noin 280 euroon.
Ansiosidonnaista päivärahaa saavalla työttömälle kes-
keisin selitys nimellistulojen vaatimattomaan kehitykseen
ovat alakohtaiset syyt: konepajateollisuudessa, josta ansi-
osidonnaista työmarkkinatukea saava esimerkkikotitalo-
us on jäänyt työttömäksi, palkkakehitys on ollut vuodesta
2016 eteenpäin varsin vaatimatonta. Käytettävissä olevien
tulojen nimellinen kehitys ei siis ansiosidonnaisen tapauk-
sessa välttämättä kuvaa realistisesti ansiosidonnaista päi-
värahaa ansaitsevien kotitalouksien tulokehitystä.
Kuvion 6 perhekohtaisista keskimääräisistä inflaatiois-
ta nähdään vuokra- ja omistusasujien välinen ero. Kaikilla
vuokra-asujilla inflaatio on ollut tarkastelujaksolla omis-
tusasujia voimakkaampaa. Aiemmin kuvatun omistusasu-
misen inflaation huomioimiseen tehdyn muutoksen jäl-
keen toimihenkilöperheen inflaation kehitysprofiili poik-
keaa hiukan muista omistusasujista. Toimihenkilöperheen
ostovoima on hyötynyt matalista koroista, mikä näkyy mui-
ta matalampana inflaationa. Pidemmällä aikavälillä pienet-
kin toistuvat erot inflaatiovauhdeissa voivat muodostaa
merkittävän eron ostovoimassa. Siinä missä työttömien
kulutuskori on keskimäärin kallistunut vuodesta 2012 vuo-
teen 2019 noin 10 prosenttia, toimihenkilöperheen kulu-
tuskori maksaa vuonna 2019 yhtä paljon kuin vuonna 2012.
Erot asumismenojen hintakehityksessä eivät luonnolli-
sestikaan selitä perhekohtaisten inflaatioiden eroja tyhjen-
tävästi. Vuosien 2013–2017 aikana voimakkaasti hintojaan
nostaneita kulueriä olivat muun muassa alkoholijuomat ja
tupakka, terveys sekä ravintolat ja hotellit. Vuosina 2018
ja 2019 kotitalouskohtaiset inflaatiot puolestaan nousevat
erityisesti niillä perheillä, joiden kulutuksesta menee suh-
teellisesti suuri osa elintarvikkeisiin ja/tai alkoholijuomiin
ja tupakkaan. PT:n inflaatioennusteet kyseisille kuluerille
ovat 2,0 ja 5,9 prosenttia vuosille 2018 ja 2019.
Reaalisten käytettävissä olevien tulojen tarkastelusta
huomataan (kuvio 7), että korkeat inflaatiovauhdit ta-
soittavat jonkin verran suuria eroja nimellisten tulojen
kehityksessä. Yksinhuoltajaperheen ja työmarkkinatukea
saavan työttömän käteen jäävä reaalitulo on tarkastelu-
jaksolla kasvanut prosentuaalisesti enemmän kuin kotita-
louksilla, joiden tulot muodostuvat (lapsilisiä lukuun ot-
tamatta) palkkatuloista. Omistusasumisen matala inflaa-
tio nostaa reaalituloja asuntovelattomalla hyvätuloisella
ESIMERKKIPERHEET 7 (11)
TALOUSENNUSTE
pariskunnalla ja eläkeläispariskunnalla viisi prosenttia
vuodesta 2012 vuoteen 2019 mennessä. Toimihenkilöper-
heellä kasvu on hieman suurempi asuntolainojen korko-
jen merkittävästä alenemisesta johtuen.
PERHEIDEN VEROTUS
Laskelmien avulla voidaan tarkastella myös esi-
merkkiperheiden verotusta. Kuvioon 8 on koottu
perheiden välittömien verojen ja veronluonteisten
maksujen osuus bruttotuloista vuosina 2012–2019. Tar-
kemmat luvut perheiden verotuksesta esitetään liitteinä
olevissa kotitalouskohtaisissa taulukoissa. Eniten ansait-
sevien palkansaajatalouksien eli hyvätuloisen pariskun-
nan ja toimihenkilöperheen verotus kiristyi aina vuoteen
2016 asti eli siihen asti, kun nykyinen hallitus astui val-
taan. Esimerkiksi hyvätuloisen pariskunnan verotus ki-
ristyi tänä aikana 37,70 prosentista 38,72 prosenttiin brut-
totuloista. Sen sijaan yksinhuoltajaperheen ja työmark-
kinatukea saavan työttömän kotitalouden verojen osuus
bruttotuloista keveni edellisellä hallituskaudella. Työ-
markkinatukea saavalla työttömällä verojen osuus aleni
vuodesta 2012 vuoteen 2016 jopa 3 prosenttiyksikköä.
Nykyisen hallituksen kaudella verojen osuus perheiden
bruttotuloista on laskenut lievästi. Käytännössä kaikkien per-
95
100
105
110
115
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
2012 = 100
Hyvätuloinen pariskunta
Toimihenkilöperhe
Työntekijäperhe
Yksinhuoltajaperhe
Työttömät
Eläkeläispariskunta
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
KUVIO 6. KOTITALOUSKOHTAISTEN
INFLAATIOIDEN KEHITYS 2012–2019
95
100
105
110
115
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
2012 = 100
Hyvätuloinen pariskunta
Toimihenkilöperhe
Työntekijäperhe
Yksinhuoltajaperhe
Työtön, työmarkkinatuki
Työtön, ansiosidonnainen
Eläkeläispariskunta
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
KUVIO 7. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN
REAALINEN KEHITYS 2012–2019
95
100
105
110
115
120
125
130
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
2012 = 100
Hyvätuloinen pariskunta
Toimihenkilöperhe
Työntekijäperhe
Yksinhuoltajaperhe
Työtön, työmarkkinatuki
Työtön, ansiosidonnainen
Eläkeläispariskunta
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
KUVIO 5. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN
NIMELLINEN KEHITYS 2012–2019
15
20
25
30
35
40
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
%
Hyvätuloinen pariskunta
Toimihenkilöperhe
Työntekijäperhe
Yksinhuoltajaperhe
Työtön, työmarkkinatuki
Työtön, ansiosidonnainen
Eläkeläispariskunta
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
KUVIO 8. VEROJEN JA VERONLUONTEISTEN
MAKSUJEN OSUUS BRUTTOTULOISTA 2012–2019
ESIMERKKIPERHEET 8 (11)
TALOUSENNUSTE
LIITE. ESIMERKKIPERHEIDEN KUVAUKSET
HYVÄTULOINEN PARISKUNTA
Hyvätuloisten perhe koostuu lapsettomasta pariskunnasta, jossa miehellä on ekonomin ja naisella oikeustieteilijän
koulutus. Molemmat perheenjäsenet työskentelevät yksityisellä sektorilla. Vuonna 2018 mies saa palkkaa 7130 eu-
roa ja nainen 5887 euroa kuussa. Pariskunnalla on velaton omistusasunto.
TOIMIHENKILÖPERHE, 2 LASTA
Toimihenkilöperheeseen kuuluvat insinööri, sairaanhoitaja ja kaksi alaikäistä lasta. Insinööri-isä työskentelee yksi-
tyisellä sektorilla ja saa palkkaa 3938 euroa kuussa vuonna 2018. Kuntasektorilla työskentelevän sairaanhoitajaäidin
kuukausitulot vuonna 2018 ovat 3150 euroa kuussa. Perheellä on omistusasunto ja 150 000 euroa asuntovelkaa.
TYÖNTEKIJÄPERHE, 2 LASTA
Työntekijäperheeseen kuuluvat kahden alaikäisen lapsen lisäksi yksityisellä sektorilla työskentelevät varastotyön-
tekijäisä ja kaupan myyjänä toimiva äiti. Heidän kuukausipalkkansa vuonna 2018 ovat 2509 euroa ja 2387 euroa
kuussa. Perhe asuu vuokralla 80 neliön asunnossa.
PIENITULOINEN YKSINHUOLTAJAPERHE, 1 LAPSI
Yksinhuoltajaperheeseen kuuluu yksityisellä sektorilla työskentelevä siivoojaäiti ja yksi alaikäinen lapsi. Vuonna
2018 äidin kuukausipalkka on 2105 euroa kuussa. Perhe asuu 60 neliön vuokra-asunnossa. Äidin ansiotulojen lisäksi
perheelle maksetaan asumistukea ja elatustukea.
YKSINASUVA TYÖTÖN, TYÖMARKKINATUKI
Kotitaloudessa on yksi työmarkkina-, asumis- ja toimeentulotukea saava työtön. Hän asuu vuokralla 40 neliön kaksiossa.
YKSINASUVA TYÖTÖN, ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHA
Kotitalouteen kuuluu konepajateollisuusalalta työttömäksi jäänyt mies. Hän saa entisen kuukausipalkkansa (3005 €
vuonna 2017) perusteella maksettavaa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Hän asuu vuokralla 40 neliön kaksiossa.
ELÄKELÄISPARISKUNTA
Kotitalous koostuu kahdesta eläkeläisestä, joista toinen saa vuonna 2017 keskimääräistä työeläkettä (2060 €/kk) ja
toinen saa kansaneläkettä sekä takuueläkettä. He asuvat velattomassa omistusasunnossa.
heiden verotus on vuonna 2019 keveämpää kuin vuonna
2012. Tästä poikkeuksena on eläkeläispariskunta, jolla ve-
roprosentti on säilynyt vakaana koko tarkasteluajanjakson.
Verojen osuus bruttotuloista nousee esimerkkita-
pauksissa työmarkkinatukea saavaa työtöntä lukuun
ottamatta 0,1–0,45 prosenttiyksikköä vuonna 2018. Ve-
rotaakan lisäys on suurin pienipalkkaiselle yksinhuol-
tajaperheelle, jolla verojen osuus bruttotuloista nousee
19,30 prosentista 19,75 prosenttiin.
Vuonna 2019 veroprosenteissa on budjettiriihen ta-
voitteiden mukaisesti vain hyvin vähän muutoksia. Kes-
kimääräinen muutos veroissa on 0,18 prosenttiyksikköä.
Eniten verojen osuus pienenee työmarkkinatukea saavalla
työttömällä, jolla se putoaa peräti 0,58 prosenttiyksikköä.
Ero selittyy lähes yksinomaan kunnallisverotuksen perus-
vähennyksen kasvattamisesta. Pienimmän osuuden brut-
totuloistaan veroina maksavat työmarkkinatukea saava
työtön ja eläkeläispariskunta. Työntekijäperheellä verojen
osuus on merkittävästä vuosittaisesta vaihtelusta huoli-
matta vuonna 2019 lähes samalla tasolla kuin millä se oli
vuonna 2012. Yksinhuoltajaperheellä veroprosentin piene-
neminen näkyy siten, että tulojen kasvusta huolimatta ve-
rot kasvavat vain vähän: vuonna 2012 yksinhuoltajaperhe
maksaa veroja vain 8 euroa enemmän kuin vuonna 2012. 
ESIMERKKIPERHEET 9 (11)
TALOUSENNUSTE
LIITETAULUKKO 1. ESIMERKKIPERHELASKELMIEN OLETUKSET
2018 2019
Tulonsiirrot ja verotus
Työtulovähennyksen enimmäismäärä (€/v) 1540 1630
Työtulovähennyksen poistumaprosentti 1,65 % 1,72 %
Kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärä (€/v) 3100 3305
Yle-veron enimmäismäärä (€/v) 163 163
Asuntolainojen vähennyskelpoisten korkojen osuus 35 % 35 %
Työttömyysturvan peruspäiväraha ja työmarkkinatuki (€/kk) 696,60 696,60
Lapsilisä 1. lapsesta (€/kk) 94,88 94,88
Lapsilisä 2. lapsesta (€/kk) 104,84 104,84
Yksinhuoltajan lapsilisän korotus (€/kk) 53,30 53,30
Täysi kansaneläke, yksin asuva (€/kk) 628,85 628,85
Täysi kansaneläke, naimisissa (€/kk) 557,79 557,79
Takuueläke (€/kk) 775,26 784,26
Kansaneläkeindeksi 1617 1617
Lapsivähennyksen enimmäismäärä, yksinhuoltaja 0 0
Lapsivähennyksen enimmäismäärä, puoliso 0 0
Tuloveroasteikon inflaatiotarkistukset Tehtiin Tehdään
Sosiaalivakuutusmaksut
Sairaanhoitomaksu työtuloista 0 % 0 %
Palkansaajan sairausvakuutuksen päivärahamaksu 1,53 % 1,50 %
Tuloraja (€/v) 14020 14020
Työttömyysvakuutusmaksu 1,9 % 1,7 %
Työeläkemaksu (alle 53-vuotiaat) 6,35 % 6,75 %
Työeläkemaksu (53 vuotta täyttäneet) 7,85 % 8,25 %
PT:n ennustamat luvut
Ansiotasoindeksin muutos 1,9 % 2,5 %
Vuokraindeksin muutos 1,9 % 1,9 %
Kunnallisveroprosentin muutos (%-yksikköä) 0 0
Työeläkeindeksin muutos 0,55 % 1,80 %
Asuntolainojen keskikorko (koko kanta) 1,00 % 1,00 %
Kuluttajahintaindeksin muutos 1,1 % 1,4 %
Lähde: Kansaneläkelaitos, Valtiovarainministeriö, Palkansaajien tutkimuslaitos
ESIMERKKIPERHEET 10 (11)
TALOUSENNUSTE
LIITETAULUKKO 3. TOIMIHENKILÖPERHEEN (2 LASTA) TULOJEN KEHITYS
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
Bruttotulot (€/kk) 6713 6856 6889 6926 6939 6959 7089 7266
Saadut tulonsiirrot
(€/kk)
219 219 219 202 202 200 200 200
Verot ja veronluon-
teiset maksut (sis.
TV-maksu) (€/kk)
1870 1964 2003 2023 2017 1984 2040 2101
Käytettävissä olevat
tulot (€/kk)
5062 5112 5105 5105 5123 5175 5249 5365
Verojen osuus
bruttotuloista (%)
27,9 28,6 29,1 29,2 29,1 28,5 28,8 28,9
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
LIITETAULUKKO 4. TYÖNTEKIJÄPERHEEN (2 LASTA) TULOJEN KEHITYS
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
Bruttotulot (€/kk) 4556 4677 4706 4720 4963 4807 4897 5019
Saadut tulonsiirrot
(€/kk)
219 219 219 202 202 200 200 200
Verot ja veronluon-
teiset maksut (sis.
TV-maksu) (€/kk)
1001 1054 1076 1065 1139 1037 1074 1102
Käytettävissä olevat
tulot (€/kk)
3774 3843 3849 3857 4025 3970 4022 4117
Verojen osuus
bruttotuloista (%)
22,0 22,5 22,9 22,6 23,0 21,6 21,9 22,0
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
LIITETAULUKKO 5. PIENIPALKKAISEN YKSINHUOLTAJAPERHEEN (1 LAPSI) TULOJEN KEHITYS
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
Bruttotulot (€/kk) 2002 2054 2061 2072 2098 2067 2105 2158
Saadut tulonsiirrot
(€/kk)
403 414 462 553 594 601 594 584
Verot ja veronluon-
teiset maksut (sis.
TV-maksu) (€/kk)
416 423 433 429 425 399 416 424
Käytettävissä olevat
tulot (€/kk)
1990 2045 2090 2196 2267 2269 2284 2318
Verojen osuus
bruttotuloista (%)
20,8 20,6 21,0 20,7 20,3 19,3 19,8 19,7
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
LIITETAULUKKO 2. HYVÄTULOISEN PARISKUNNAN TULOJEN KEHITYS
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
Bruttotulot (€/kk) 12275 12459 12529 12545 12654 12780 13018 13343
Saadut tulonsiirrot
(€/kk)
0 0 0 0 0 0 0 0
Verot ja veronluon-
teiset maksut (sis.
TV-maksu) (€/kk)
4627 4737 4823 4834 4900 4875 4974 5091
Käytettävissä olevat
tulot (€/kk)
7648 7723 7706 7711 7754 7905 8044 8253
Verojen osuus
bruttotuloista (%)
37,7 38,0 38,5 38,5 38,7 38,1 38,2 38,2
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
ESIMERKKIPERHEET 11 (11)
TALOUSENNUSTE
LIITETAULUKKO 6. YKSINASUVAN TYÖMARKKINATUELLA OLEVAN TYÖTTÖMÄN TULOJEN KEHITYS
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
Bruttotulot (€/kk) 674 698 702 705 703 697 697 697
Saadut tulonsiirrot
(€/kk)
420 448 470 491 506 530 544 552
Verot ja veronluon-
teiset maksut (sis.
TV-maksu) (€/kk)
129 115 116 115 113 111 111 107
Käytettävissä olevat
tulot (€/kk)
965 1032 1057 1081 1096 1115 1130 1142
Verojen osuus
bruttotuloista (%)
19,2 16,4 16,5 16,3 16,2 16,0 15,9 15,3
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
LIITETAULUKKO 7. YKSINASUVAN ANSIOSIDONNAISELLA
TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHALLA OLEVAN TYÖTTÖMÄN TULOJEN KEHITYS
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
Bruttotulot (€/kk) 1605 1623 1638 1666 1707 1673 1699 1734
Saadut tulonsiirrot
(€/kk)
30 42 67 99 69 78 69 62
Verot ja veronluon-
teiset maksut (sis.
TV-maksu) (€/kk)
370 368 378 386 397 386 393 399
Käytettävissä olevat
tulot (€/kk)
1264 1296 1328 1379 1379 1365 1375 1397
Verojen osuus
bruttotuloista (%)
23,1 22,7 23,1 23,2 23,2 23,1 23,2 23,0
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
LIITETAULUKKO 8. ELÄKELÄISPARISKUNNAN TULOJEN KEHITYS
2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
Bruttotulot (€/kk) 2670 2751 2783 2794 2815 2820 2847 2884
Saadut tulonsiirrot
(€/kk)
0 0 0 0 0 0 0 0
Verot ja veronluon-
teiset maksut (sis.
TV-maksu) (€/kk)
425 431 448 444 442 438 446 459
Käytettävissä olevat
tulot (€/kk)
2246 2320 2335 2350 2373 2382 2401 2424
Verojen osuus
bruttotuloista (%)
15,9 15,7 16,1 15,9 15,7 15,5 15,7 15,9
Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos

Weitere ähnliche Inhalte

Was ist angesagt?

Maltillistuva nousukausi poistaa työttömyyttä yllättävään tahtiin – työllisyy...
Maltillistuva nousukausi poistaa työttömyyttä yllättävään tahtiin – työllisyy...Maltillistuva nousukausi poistaa työttömyyttä yllättävään tahtiin – työllisyy...
Maltillistuva nousukausi poistaa työttömyyttä yllättävään tahtiin – työllisyy...Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Kasvun painopiste siirtyy kotimaisesta kysynnästä ulkomaankauppaan
Kasvun painopiste siirtyy kotimaisesta kysynnästä ulkomaankauppaanKasvun painopiste siirtyy kotimaisesta kysynnästä ulkomaankauppaan
Kasvun painopiste siirtyy kotimaisesta kysynnästä ulkomaankauppaanPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Ennustepäällikkö Juha Kilponen: Suomen talouden ennuste 19.6.2018
Ennustepäällikkö Juha Kilponen: Suomen talouden ennuste 19.6.2018Ennustepäällikkö Juha Kilponen: Suomen talouden ennuste 19.6.2018
Ennustepäällikkö Juha Kilponen: Suomen talouden ennuste 19.6.2018Suomen Pankki
 
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussaSuomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussaPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopakettiPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä 2018
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä 2018Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä 2018
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä 2018Eläketurvakeskus
 
Talousennuste 29.9.2016 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste 29.9.2016 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste 29.9.2016 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste 29.9.2016 | Kuvio- ja taulukkopakettiPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksistaEläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksistaEläketurvakeskus
 
Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2015–2019
Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2015–2019Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2015–2019
Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2015–2019THL
 
Työeläke Suomessa - kallista vai halpaa?
Työeläke Suomessa - kallista vai halpaa?Työeläke Suomessa - kallista vai halpaa?
Työeläke Suomessa - kallista vai halpaa?Eläketurvakeskus
 
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopakettiPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopakettiPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Talouskasvu hidastuu – mutta pysyy edelleen nopeahkona
Talouskasvu hidastuu – mutta pysyy edelleen nopeahkonaTalouskasvu hidastuu – mutta pysyy edelleen nopeahkona
Talouskasvu hidastuu – mutta pysyy edelleen nopeahkonaPalkansaajien tutkimuslaitos
 

Was ist angesagt? (16)

Esimerkkiperheet 2016–2017
Esimerkkiperheet 2016–2017Esimerkkiperheet 2016–2017
Esimerkkiperheet 2016–2017
 
Maltillistuva nousukausi poistaa työttömyyttä yllättävään tahtiin – työllisyy...
Maltillistuva nousukausi poistaa työttömyyttä yllättävään tahtiin – työllisyy...Maltillistuva nousukausi poistaa työttömyyttä yllättävään tahtiin – työllisyy...
Maltillistuva nousukausi poistaa työttömyyttä yllättävään tahtiin – työllisyy...
 
Tulojen muuttuminen eläkkeelle siirryttäessä
Tulojen muuttuminen eläkkeelle siirryttäessäTulojen muuttuminen eläkkeelle siirryttäessä
Tulojen muuttuminen eläkkeelle siirryttäessä
 
Paperiteollisuus ja Suomen kansantalous
Paperiteollisuus ja Suomen kansantalousPaperiteollisuus ja Suomen kansantalous
Paperiteollisuus ja Suomen kansantalous
 
Kasvun painopiste siirtyy kotimaisesta kysynnästä ulkomaankauppaan
Kasvun painopiste siirtyy kotimaisesta kysynnästä ulkomaankauppaanKasvun painopiste siirtyy kotimaisesta kysynnästä ulkomaankauppaan
Kasvun painopiste siirtyy kotimaisesta kysynnästä ulkomaankauppaan
 
Ennustepäällikkö Juha Kilponen: Suomen talouden ennuste 19.6.2018
Ennustepäällikkö Juha Kilponen: Suomen talouden ennuste 19.6.2018Ennustepäällikkö Juha Kilponen: Suomen talouden ennuste 19.6.2018
Ennustepäällikkö Juha Kilponen: Suomen talouden ennuste 19.6.2018
 
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussaSuomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa
 
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
 
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä 2018
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä 2018Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä 2018
Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä 2018
 
Talousennuste 29.9.2016 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste 29.9.2016 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste 29.9.2016 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste 29.9.2016 | Kuvio- ja taulukkopaketti
 
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksistaEläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista
 
Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2015–2019
Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2015–2019Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2015–2019
Perusturvan riittävyyden arviointiraportti 2015–2019
 
Työeläke Suomessa - kallista vai halpaa?
Työeläke Suomessa - kallista vai halpaa?Työeläke Suomessa - kallista vai halpaa?
Työeläke Suomessa - kallista vai halpaa?
 
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2018–2019 | Kuvio- ja taulukkopaketti
 
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopakettiTalousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
Talousennuste vuosille 2019–2020 | Kuvio- ja taulukkopaketti
 
Talouskasvu hidastuu – mutta pysyy edelleen nopeahkona
Talouskasvu hidastuu – mutta pysyy edelleen nopeahkonaTalouskasvu hidastuu – mutta pysyy edelleen nopeahkona
Talouskasvu hidastuu – mutta pysyy edelleen nopeahkona
 

Ähnlich wie Esimerkkiperheet 2018–2019 | Palkansaajatalouksien reaalitulot ovat kääntyneet kasvuun

Vuoden 2018 talousarvion vaikutuksen perusturvaan
Vuoden 2018 talousarvion vaikutuksen perusturvaanVuoden 2018 talousarvion vaikutuksen perusturvaan
Vuoden 2018 talousarvion vaikutuksen perusturvaanTHL
 
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptxLyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptxEläketurvakeskus
 
Pienituloisuus ja asumiskustannukset, Timo Kauppinen THL
Pienituloisuus ja asumiskustannukset, Timo Kauppinen THLPienituloisuus ja asumiskustannukset, Timo Kauppinen THL
Pienituloisuus ja asumiskustannukset, Timo Kauppinen THLTilastokeskus
 
Lakisääteiset eläkkeet - pitkän aikavalin laskelmat 2019
Lakisääteiset eläkkeet - pitkän aikavalin laskelmat 2019Lakisääteiset eläkkeet - pitkän aikavalin laskelmat 2019
Lakisääteiset eläkkeet - pitkän aikavalin laskelmat 2019Eläketurvakeskus
 
Miten työeläkeala vastaa yhteiskunnan muutokseen
Miten työeläkeala vastaa yhteiskunnan muutokseenMiten työeläkeala vastaa yhteiskunnan muutokseen
Miten työeläkeala vastaa yhteiskunnan muutokseenEläketurvakeskus
 
Eläkkeiden rahoitus yksityis ja julkisaloilla
Eläkkeiden rahoitus yksityis  ja julkisaloillaEläkkeiden rahoitus yksityis  ja julkisaloilla
Eläkkeiden rahoitus yksityis ja julkisaloillaTyöeläkevakuuttajat Tela
 
Lastensuojelu 2019 -tilasto
Lastensuojelu 2019 -tilastoLastensuojelu 2019 -tilasto
Lastensuojelu 2019 -tilastoTHL
 
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021Eläketurvakeskus
 
Suomen työeläkevakuutetut 2018
Suomen työeläkevakuutetut 2018Suomen työeläkevakuutetut 2018
Suomen työeläkevakuutetut 2018Eläketurvakeskus
 
Euro & talous -talousennuste: Ennustepäällikkö Juha Kilponen, Suomen talouden...
Euro & talous -talousennuste: Ennustepäällikkö Juha Kilponen, Suomen talouden...Euro & talous -talousennuste: Ennustepäällikkö Juha Kilponen, Suomen talouden...
Euro & talous -talousennuste: Ennustepäällikkö Juha Kilponen, Suomen talouden...Suomen Pankki
 
Voimassaolevista ja alkaneista YEL-vakuutuksista
Voimassaolevista ja alkaneista YEL-vakuutuksistaVoimassaolevista ja alkaneista YEL-vakuutuksista
Voimassaolevista ja alkaneista YEL-vakuutuksistaEläketurvakeskus
 
Kuluttajan katsaus - tammikuu 2017
Kuluttajan katsaus - tammikuu 2017Kuluttajan katsaus - tammikuu 2017
Kuluttajan katsaus - tammikuu 2017Danske Bank Suomi
 
Toimeentulotuki 2019 -tilasto
Toimeentulotuki 2019 -tilastoToimeentulotuki 2019 -tilasto
Toimeentulotuki 2019 -tilastoTHL
 

Ähnlich wie Esimerkkiperheet 2018–2019 | Palkansaajatalouksien reaalitulot ovat kääntyneet kasvuun (19)

Vuoden 2018 talousarvion vaikutuksen perusturvaan
Vuoden 2018 talousarvion vaikutuksen perusturvaanVuoden 2018 talousarvion vaikutuksen perusturvaan
Vuoden 2018 talousarvion vaikutuksen perusturvaan
 
Kestavyysvaje salo
Kestavyysvaje saloKestavyysvaje salo
Kestavyysvaje salo
 
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptxLyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2022.pptx
 
Pienituloisuus ja asumiskustannukset, Timo Kauppinen THL
Pienituloisuus ja asumiskustannukset, Timo Kauppinen THLPienituloisuus ja asumiskustannukset, Timo Kauppinen THL
Pienituloisuus ja asumiskustannukset, Timo Kauppinen THL
 
Lakisääteiset eläkkeet - pitkän aikavalin laskelmat 2019
Lakisääteiset eläkkeet - pitkän aikavalin laskelmat 2019Lakisääteiset eläkkeet - pitkän aikavalin laskelmat 2019
Lakisääteiset eläkkeet - pitkän aikavalin laskelmat 2019
 
Miten työeläkeala vastaa yhteiskunnan muutokseen
Miten työeläkeala vastaa yhteiskunnan muutokseenMiten työeläkeala vastaa yhteiskunnan muutokseen
Miten työeläkeala vastaa yhteiskunnan muutokseen
 
Palkkatilastot Prossa
Palkkatilastot ProssaPalkkatilastot Prossa
Palkkatilastot Prossa
 
Työeläkeuudistus 2017
Työeläkeuudistus 2017Työeläkeuudistus 2017
Työeläkeuudistus 2017
 
Eläkkeiden rahoitus yksityis ja julkisaloilla
Eläkkeiden rahoitus yksityis  ja julkisaloillaEläkkeiden rahoitus yksityis  ja julkisaloilla
Eläkkeiden rahoitus yksityis ja julkisaloilla
 
Lastensuojelu 2019 -tilasto
Lastensuojelu 2019 -tilastoLastensuojelu 2019 -tilasto
Lastensuojelu 2019 -tilasto
 
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
Lyhyen aikavälin ennusteiden seurantaraportti 2021
 
Samapalkkaisuusohjelman kokonaisarviointi
Samapalkkaisuusohjelman kokonaisarviointi Samapalkkaisuusohjelman kokonaisarviointi
Samapalkkaisuusohjelman kokonaisarviointi
 
Suomen työeläkevakuutetut 2018
Suomen työeläkevakuutetut 2018Suomen työeläkevakuutetut 2018
Suomen työeläkevakuutetut 2018
 
Kokonaiseläke 2019
Kokonaiseläke 2019Kokonaiseläke 2019
Kokonaiseläke 2019
 
Euro & talous -talousennuste: Ennustepäällikkö Juha Kilponen, Suomen talouden...
Euro & talous -talousennuste: Ennustepäällikkö Juha Kilponen, Suomen talouden...Euro & talous -talousennuste: Ennustepäällikkö Juha Kilponen, Suomen talouden...
Euro & talous -talousennuste: Ennustepäällikkö Juha Kilponen, Suomen talouden...
 
Voimassaolevista ja alkaneista YEL-vakuutuksista
Voimassaolevista ja alkaneista YEL-vakuutuksistaVoimassaolevista ja alkaneista YEL-vakuutuksista
Voimassaolevista ja alkaneista YEL-vakuutuksista
 
Tulonjaon kehitys ja välitön verotus
Tulonjaon kehitys ja välitön verotusTulonjaon kehitys ja välitön verotus
Tulonjaon kehitys ja välitön verotus
 
Kuluttajan katsaus - tammikuu 2017
Kuluttajan katsaus - tammikuu 2017Kuluttajan katsaus - tammikuu 2017
Kuluttajan katsaus - tammikuu 2017
 
Toimeentulotuki 2019 -tilasto
Toimeentulotuki 2019 -tilastoToimeentulotuki 2019 -tilasto
Toimeentulotuki 2019 -tilasto
 

Mehr von Palkansaajien tutkimuslaitos

The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuitiesThe long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuitiesPalkansaajien tutkimuslaitos
 
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittainSopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittainPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseenMakeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseenPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...Palkansaajien tutkimuslaitos
 
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseenVAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseenPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...Palkansaajien tutkimuslaitos
 
Labor-Market Returns to Higher Vocational Schooling
Labor-Market Returns to Higher Vocational SchoolingLabor-Market Returns to Higher Vocational Schooling
Labor-Market Returns to Higher Vocational SchoolingPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Job Displacement, Inter-Regional Mobility and Long-Term Earnings
Job Displacement, Inter-Regional  Mobility and Long-Term EarningsJob Displacement, Inter-Regional  Mobility and Long-Term Earnings
Job Displacement, Inter-Regional Mobility and Long-Term EarningsPalkansaajien tutkimuslaitos
 
Kilpailun ja omistajuuden vaikutus rautateihin – suunnitelmat tuoda kilpailu ...
Kilpailun ja omistajuuden vaikutus rautateihin – suunnitelmat tuoda kilpailu ...Kilpailun ja omistajuuden vaikutus rautateihin – suunnitelmat tuoda kilpailu ...
Kilpailun ja omistajuuden vaikutus rautateihin – suunnitelmat tuoda kilpailu ...Palkansaajien tutkimuslaitos
 

Mehr von Palkansaajien tutkimuslaitos (20)

Talous & Yhteiskunta 4/2019
Talous & Yhteiskunta 4/2019Talous & Yhteiskunta 4/2019
Talous & Yhteiskunta 4/2019
 
Talous & Yhteiskunta 3/2019
Talous & Yhteiskunta 3/2019Talous & Yhteiskunta 3/2019
Talous & Yhteiskunta 3/2019
 
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuitiesThe long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
The long shadow of high stakes exams: Evidence from discontinuities
 
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
The Effect of Relabeling and Incentives on Retirement: Evidence from the Finn...
 
Talous & Yhteiskunta 2/2019
Talous & Yhteiskunta 2/2019Talous & Yhteiskunta 2/2019
Talous & Yhteiskunta 2/2019
 
Occupational Mobility of Routine Workers
Occupational Mobility of Routine WorkersOccupational Mobility of Routine Workers
Occupational Mobility of Routine Workers
 
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
Uncertainty weighs on economic growth – Finland has adjusted well to occupati...
 
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittainSopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
Sopeuttamistoimien erilaiset vaikutukset tuloluokittain
 
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseenMakeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
Makeisveron vaikutus makeisten hintoihin ja kulutukseen
 
Talous & Yhteiskunta 1/2019
Talous & Yhteiskunta 1/2019Talous & Yhteiskunta 1/2019
Talous & Yhteiskunta 1/2019
 
Opintotuen tulorajat
Opintotuen tulorajatOpintotuen tulorajat
Opintotuen tulorajat
 
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
Discrete earnings responses to tax incentives: Empirical evidence and implica...
 
Talous & Yhteiskunta 4/2018
Talous & Yhteiskunta 4/2018Talous & Yhteiskunta 4/2018
Talous & Yhteiskunta 4/2018
 
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseenVAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
VAR-malli Suomen makrotalouden lyhyen aikavälin ennustamiseen
 
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
Weakening boom reduces unemployment at an unanticipated rate – employment gro...
 
Talous & Yhteiskunta 3/2018
Talous & Yhteiskunta 3/2018Talous & Yhteiskunta 3/2018
Talous & Yhteiskunta 3/2018
 
Labor-Market Returns to Higher Vocational Schooling
Labor-Market Returns to Higher Vocational SchoolingLabor-Market Returns to Higher Vocational Schooling
Labor-Market Returns to Higher Vocational Schooling
 
Job Displacement, Inter-Regional Mobility and Long-Term Earnings
Job Displacement, Inter-Regional  Mobility and Long-Term EarningsJob Displacement, Inter-Regional  Mobility and Long-Term Earnings
Job Displacement, Inter-Regional Mobility and Long-Term Earnings
 
Kilpailun ja omistajuuden vaikutus rautateihin – suunnitelmat tuoda kilpailu ...
Kilpailun ja omistajuuden vaikutus rautateihin – suunnitelmat tuoda kilpailu ...Kilpailun ja omistajuuden vaikutus rautateihin – suunnitelmat tuoda kilpailu ...
Kilpailun ja omistajuuden vaikutus rautateihin – suunnitelmat tuoda kilpailu ...
 
Talous & Yhteiskunta 2/2018
Talous & Yhteiskunta 2/2018Talous & Yhteiskunta 2/2018
Talous & Yhteiskunta 2/2018
 

Esimerkkiperheet 2018–2019 | Palkansaajatalouksien reaalitulot ovat kääntyneet kasvuun

  • 1. Julkaisuvapaa 11.9.2018 klo 10.00 Esimerkkiperheet 2018–2019 Palkansaajatalouksien reaalitulot ovat kääntyneet kasvuun ESIMERKKIPERHEET Miia Korhonen ENNUSTERYHMÄ Hannu Karhunen Ilkka Kiema Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio LISÄTIETOJA Tutkija Miia Korhonen miia.korhonen@labour.fi Ennustepäällikkö Ilkka Kiema (09) 2535 7304 ilkka.kiema@labour.fi www.labour.fi
  • 2. ESIMERKKIPERHEET 2 (11) TALOUSENNUSTE työmarkkinatukea saavan työttömän kotitaloudesta. An- siosidonnaista päivärahaa saavan työttömän päivärahan perusteena oleva vakuutuspalkka perustuu vuosina 2013– 2017 tilastoituun ammattikohtaiseen mediaanituloon se- kä vuosina 2018–2019 palkansaajakotitalouksien tavoin PT:n ennustamaan ansiotasoindeksin muutokseen. Tehtäessä laskelmia ansiosidonnaista päivärahaa saa- valle työttömälle on huomioitava, että ansiosidonnaista päivärahaa voidaan maksaa korkeintaan 400 työttömyys- päivältä, mikä vastaa noin puolentoista vuoden mittaista työttömyysjaksoa. Ansiopäivärahan enimmäismäärän täytyttyä työttömälle voidaan maksaa työmarkkinatukea, jolle ei ole määritelty enimmäiskestoa. Lisäksi on huomi- oitava, että ansiosidonnaisen päivärahan perusteena ole- va vakuutuspalkka eli viimeinen palkka pysyy yksittäisen työttömän kohdalla vakiona vuosien välillä silloin, kun työttömyysjakso ulottuu eri vuosille. Vuosittain vaihtu- vaan mediaanituloon perustuvan vakuutuspalkan kehitys ja siitä lasketut tunnusluvut kuvaavat tällöin tarkastelu- vuotena keskimääräistä ansiosidonnaiselle päivärahalle jäänyttä työtöntä. Esimerkkiperhekuvausta vastaavan keskimääräisen ansiosidonnaisen työttömän tarkaste- luun on tehty laskelmia vuosille 2013–2019. Ne eivät so- vellu yksittäisen kotitalouden tulovirran pitkän aikavälin seuraamiseen, koska edustava jäsen vaihtuu vuosittaisen mediaanin mukaisesti. Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavan yk- sittäisen työttömän kehityksen tarkastelu vaatii vakuu- tuspalkan kiinnittämistä koko ansiosidonnaisen työt- tömyyden ajaksi sen vuoden tasolle, jona hän on jäänyt työttömäksi. Yksilötason tarkasteluun on tehty laskelmia siten, että ansiosidonnaisen työttömän vakuutuspalkka on kiinnitetty vuoden 2017 tasolle, ja ansiosidonnainen Palkansaajatalouksien reaalitulot ovat kääntyneet kasvuun LISÄTIETOJA Tutkija Miia Korhonen miia.korhonen@labour.fi www.labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) esimerkkiperhe- laskelmissa tarkastellaan, kuinka ansiotulojen, tulon- siirtojen sekä verojen ja veronluonteisten maksujen ke- hitys vaikuttaa erilaisten esimerkkiperheiden ostovoimaan. Laskelmissa on huomioitu kaavaillut ja toteutuneet muu- tokset verotukseen, sosiaalivakuutusmaksuihin sekä sosiaa- liturvaan. Lisäksi esimerkkiperhelaskelmissa huomioidaan asuntolainan hoitokulujen, vuokrien ja ay-jäsenmaksujen vaikutukset saatuihin tulonsiirtoihin sekä verovähennyksiin. Kullekin esimerkkiperheelle on laskettu myös kotitalo- uskohtaiset kulutuskorit, mikä mahdollistaa esimerkkiper- heiden kohtaamien erisuuruisten inflaatiovauhtien vaiku- tuksen huomioimisen laskettaessa perheiden ostovoiman kehitystä. Tässä ennusteessa olevat esimerkkiperhelaskel- mat kattavat vuodet 2012–2019. Kaikki laskelmien kannal- ta oleelliset luvut on esitetty tämän tekstin liitetaulukoissa. Esimerkkiperheiden valinnassa on pyritty kuvaamaan monipuolisesti suomalaisia kotitalouksia. Kotitalouksista neljä edustaa erilaisia palkansaajaperheitä, ja loput kol- me kotitaloutta edustavat erilaisia etuudensaajia. Palkan- saajakotitaloudet eroavat toisistaan tulo- ja koulutusta- son, perherakenteen ja asumismuodon osalta. Laskelmis- sa palkansaajat edustavat sukupuolensa sekä ammatti- ja koulutusnimikkeidensä mukaisia mediaanituloisia. ETUUDENSAAJIEN TALOUKSISSA YKSITTÄI- SEN PERHEEN TULOKEHITYS POIKKEAA KESKIMÄÄRÄISESTÄ TULOKEHITYKSESTÄ Etuudensaajien kotitaloudet koostuvat eläkeläis- pariskunnan kotitaloudesta, ansiosidonnaista päivärahaa saavan työttömän kotitaloudesta sekä »» Työssäkäyvien esimerkkiperheiden ostovoiman kasvu kiihtyy tänä ja ensi vuonna »» Etuustuloja saavan yksinhuoltajaperheen ostovoiman kasvu kuitenkin hi- dastuu »» Muiden etuustuloja ja/tai tulonsiirtoja saavien perheiden ostovoiman ke- hitys heikkenee »» Omistusasujien ostovoimaa on suojannut omistusasumisen kustannus- ten nousu merkittävästi vuokria hitaammin Talouskehityksen ja politiikkamuutosten vaikutus esimerkkiperheiden ostovoimaan
  • 3. ESIMERKKIPERHEET 3 (11) TALOUSENNUSTE työttömyyspäiväraha on vuoden 2017 palkan perusteella laskettu vuosille 2018 ja 2019. Vastaavasti eläkeläispariskunnan työeläkettä saavan henkilön tulokehityksen seuranta vaatii poikkeamista väestötason keskimääräisen työeläkkeen seuraamisesta. Eläkeläispariskunnan työeläkettä saavan puolison työ- eläkkeen määrä perustuu Kelan tilastojen viimeisimmän vuoden eli vuoden 2017 keskimääräiseen työeläkkeeseen. Muiden vuosien osalta työeläkettä on korjattu työelä- keindeksin toteutuneen (2013–2016) sekä ennustetun (2018–2019) muutoksen mukaisesti. Mikäli laskelmissa käytettäisiin kunkin vuoden toteutunutta keskimääräistä työeläkettä, se antaisi liian myönteisen kuvan työeläkkei- den kehityksestä. Keskimääräiset työeläkkeet kasvavat tyypillisesti nopeammin kuin jo maksussa olevat työeläk- keet, sillä uudet eläkkeensaajat saavat keskimäärin van- hoja eläkkeensaajia korkeampaa työeläkettä. Laskelmat eläkeläispariskunnan tulokehityksestä on tehty vain työeläkeindeksillä korjattua työeläkettä käyt- täen. Toisin kuin ansiosidonnaisen työttömän laskelmis- sa, eläkeläispariskunnan laskelmat sallivat pitkän aikavä- lin tarkastelun yhdelle yksittäiselle esimerkkipariskun- nalle. Vastaavasti muiden perhetyyppien kohdalla ei ole merkitystä sillä, mielletäänkö esimerkkiperheiden edus- tavan yhtä yksittäistä perhettä, jonka kehitystä seurataan vuosittain, vai jotakin keskimääräistä kyseisen esimerkki- perheen kuvauksen tarkasteluvuonna täyttävää perhettä. ASUMINEN JA KULUTUSKORIT Seitsemästä esimerkkiperheestä kolme asuu omistus- asunnossa ja neljä vuokralla. Yhdellä omistusasuja- perheellä on asuntolainaa ja kahdella muulla omis- tusasujaperheellä velaton asunto. Asuntolainan korko perustuu tätä vuotta edeltävien vuosien osalta Suomen Pankin koko asuntolainakannan keskikorkojen tilastoi- hin. Vuosien 2018–2019 asuntolainan korko perustuu PT:n omiin ennusteisiin. Omistusasuntojen yhtiövastik- keiden oletetaan kasvavan 1,2 prosenttia kumpanakin en- nustevuonna. Neljästä vuokralla asuvasta kotitaloudesta kaksi saa asumistukea, johon vaikuttaa osittain myös ko- titalouden vuokran suuruus. Vuokrien kasvuksi oletetaan 1,9 prosenttia kumpanakin ennustevuonna. Perheiden on vertailtavuuden vuoksi oletettu asuvan samalla paikkakunnalla, joksi on valittu Helsinki. Asuin- kunta on pyritty ottamaan aiempaa paremmin huomioon määritettäessä perheiden asumiskustannuksia. Omistus- asujilla yhtiövastikkeiden suuruuksia on arvioitu pääkau- punkiseudun yhtiövastiketilastojen perusteella, kun taas vuokra-asujien vuokrat vastaavat Helsingin neliövuokria. Yhtiövastike- ja vuokratiedot on koottu Tilastokeskuksen taulukoista. Vastaavasti osa edunsaajien etuuksista mää- räytyy kuntaryhmän (Helsinki) perusteella. Kullekin kotitaloudelle on laskettu kotitalouskohtai- nen hyödykekorin hintakehitys. Nämä inflaatiolaskelmat perustuvat kotitalouksien erilaisiin kulutuskorien raken- teisiin sekä korit muodostavien hyödykeryhmien toisis- taan poikkeaviin inflaatioihin. Kotitalouskohtaiset kulu- tuskorit on muodostettu Tilastokeskuksen vuosien 2012 ja 2016 kulutustutkimusten perusteella. Tutkimuksista jälkimmäinen on tuorein. Esimerkkiperhekohtaiset kulu- tuskorit vuosille 2012–2019 on laskettu kahdesta kulutus- tutkimuksesta saatujen kulutuskorien painotettuna kes- kiarvona. Kulutuskorien hyödykeryhmäkohtaiset inflaa- tiot on aiempien vuosien osalta saatu Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksi -tilastoista, kun taas vuosien 2018 ja 2019 tiedot perustuvat PT:n hyödykeryhmäkohtaisiin inflaatioennusteisiin. Kaikkien esimerkkiperheiden kohdalla on lisäksi ole- tettu, että he ovat maksaneet TV-maksua ennen Yle-ve- ron voimaanastumista vuonna 2013. TV-maksu on sisäl- lytetty perheiden veroihin ja veronluonteisiin maksui- hin vuonna 2012. Näin Yle-veroa edeltävä vuosi 2012 on vertailukelpoinen myöhempiin vuosiin nähden, jolloin TV-maksu korvattiin Yle-verolla. ANSIOTULOJEN, VEROJEN JA TULONSIIRTOJEN MUUTOKSET Vuosien 2013–2017 palkat on saatu Tilastokeskuk- sen kuukausipalkkatilastoista, ja niitä on korjattu ylöspäin lomarahojen ja tulospalkkioiden huo- mioon ottamiseksi. Bruttopalkkojen oletetaan nousevan PT:n ennustaman ansiotasoindeksin mukaisesti vuosina 2018 ja 2019. Ennuste vuoden 2018 ansiotasoindeksin nousuksi on 1,9 prosenttia. Vuoden 2019 ansiotasoindek- sille ennustetaan 2,5 prosentin kasvua. Vuodelle 2018 tehtiin veroihin ja tulonsiirtoihin lu- kuisia esimerkkiperheitä koskevia muutoksia. Muun muassa eläkevakuutusmaksu nousi 6,15 prosentista 6,35 prosenttiin. Yli 53-vuotiaiden korotettua työntekijän elä- kevakuutusmaksua nostettiin 7,65 prosentista 7,85 pro- senttiin. Myös työntekijän työttömyysvakuutusmaksuun tuli vuonna 2018 korotus. Tuista muun muassa täyden kansaneläkkeen, vammaistuen, lapsen hoitotuen ja les- keneläkkeen indeksit jäädytettiin vuoden 2017 tasolle, eikä niiden odoteta nousevan ensi vuonnakaan. Väliaikai- seksi säädetty tuloverotuksen lapsivähennys poistettiin vuoden 2018 alusta, mikä kiristi lapsiperheiden verotusta muihin verrattuna. Maksujen korotuksia kompensoitiin muun muassa keventämällä sairaspäivärahamaksua vuoden 2017 1,58 prosentista vuoden 2018 1,53 prosenttiin. Keskimääräi- nen kunnallisvero laski puolestaan 19,86 prosenttiin, jolla tasolla sen oletetaan säilyvän myös ensi vuonna. Yksin- huoltajan lapsilisää puolestaan korotettiin noin viidellä eurolla. Valtion tuloveroasteikossa kaikkia marginaalive- roasteita laskettiin 0,25 prosenttiyksikköä, mikä kevensi jokseenkin tasaisesti eri tuloluokkien verotusta. Yle-ve- ron 14 000 euron vuositulorajan astuminen voimaan puolestaan vapautti pienituloisimpien verotaakkaa, mitä rahoitettiin nostamalla Yle-veron suuruutta 0,68 prosen- tista 2,5 prosenttiin ja nostamalla veron ylärajaa 143 eu- rosta 163 euroon. Merkittävä muutos oli vuoden 2018 alusta voimaan tullut aktiivimalli, joka koskee työttömiä, jotka saavat joko työmarkkinatukea tai ansiosidonnaista työttömyys- päivärahaa. Aktiivimallin mukaisesti työttömyysetuuden täysimääräinen taso edellyttää aktiivisuusehdon täytty- mistä kullakin 65 maksupäivän (noin kolmen kuukau- den) tarkastelujaksolla. Aktiivisuusehdon täyttymiseksi työttömän on tehtävä vähintään 18 tuntia TES:n mukais- ta palkkatyötä, ansaittava yritystoiminnasta vähintään 241 euroa tai osallistuttava vähintään viideksi päiväksi
  • 4. ESIMERKKIPERHEET 4 (11) TALOUSENNUSTE 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 Eläkeläispariskunta Työtön, ansiosidonnainen (yksittäinen) Työtön, ansiosidonnainen (keskimäärin) Työtön, työmarkkinatuki Yksinhuoltajaperhe Työntekijäperhe Toimihenkilöperhe Hyvätuloinen pariskunta % 2013–2017* 2018 2019 *Keskiarvo Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos KUVIO 1. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN NIMELLINEN MUUTOS (%) 2013–2017, 2018 JA 2019 0 50 100 150 200 250 Eläkeläispariskunta Työtön, ansiosidonnainen (yksittäinen) Työtön, ansiosidonnainen (keskimäärin) Työtön, työmarkkinatuki Yksinhuoltajaperhe Työntekijäperhe Toimihenkilöperhe Hyvätuloinen pariskunta Euroa/kk 2013–2017* 2018 2019 *Keskiarvo Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos KUVIO 2. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN NIMELLINEN MUUTOS (€/KK) 2013–2017, 2018 JA 2019 (pääsääntöisesti) TE-toimiston työllistämistä edistäviin palveluihin. Jos työtön ei onnistu täyttämään aktiivisuu- sehtoa, työttömyysetuutta lasketaan 4,65 prosenttia ja pidetään madalletulla tasolla siihen asti, kunnes aktiivi- suusehto täyttyy. Esimerkkiperhelaskelmia tehdessä on oletettu, et- tä työttömät täyttävät aktiivisuusehdon osallistumalla työllistymistä edistäviin palveluihin. Tällä tavoin heidän tulokehityksensä vuosien välillä heijastaa vain heille maksettujen etuuksien kehittymistä. Toisin sanoen ansio- tasoindeksin muutokset eivät vaikuta esimerkkiperhelas- kelmissa työttömien kotitalouksien tuloihin tai veroihin. Vuoden2019verojenjatulonsiirtojenkehitystävoidaan arvioida elokuun budjettiriihen päätösten mukaisesti. Hal- lituksen ensi vuoden budjetissa työntekijän työttömyys- vakuutusmaksu lasketaan 1,51 prosenttiin. Työntekijän eläkevakuutusmaksua kiristetään 6,75 prosenttiin ja koro- tettua työntekijän eläkevakuutusmaksua 8,25 prosenttiin. Sairaspäivärahamaksu laskee 1,5 prosenttiin. Etuuksien oletetaan pysyvän jäädytettyinä, mutta takuueläkettä on nostettu kehysriihen päätöksen mukaisesti noin 9 eurolla. Budjettiriihipäätöksen mukaan eläketulo-, työtulo- ja perusvähennykseen sekä valtion tuloveroasteikkoon teh- dään kevennyksiä, joiden tarkoituksena on estää verotuk- sen kiristyminen vuonna 2019. Verovähennyksiin tehtävät korotukset keventävät ansiotuloverotusta 30–40 miljoonaa euroa vuodessa. Esimerkkiperhelaskelmissa on tehty vas- taavat kevennykset ansiotulojen verotukseen. Lisäksi ansio- tuloveroasteikon tulorajoihin on tehty indeksitarkistukset. PERHEIDEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN NIMELLINEN KEHITYS Käytettävissä olevilla tuloilla tarkoitetaan tuotan- nontekijätulojen ja saatujen tulonsiirtojen sum- maa, joista vähennetään maksettavat välittömät verot ja veronluonteiset maksut. Seuraavassa tarkastel- laan käytettävissä olevia nimellistuloja kahden vuosi- muutoksia selventävän kuvion avulla. Kuviossa 1 on esitetty käytettävissä olevien nimellis- tulojen prosentuaalinen kehitys eri perhetyypeillä keski- määrin. Keskeisenä viime vuosien trendinä voidaan ha- vaita, että ainoastaan palkkatyöstä (ja lapsilisistä) tulonsa saavien ansioiden kehitys on ollut niukkaa. Lisäksi toi- mihenkilöperheellä julkisella sektorilla työskentelevälle äidille kohdentui julkisen sektorin lomarahojen leikkaus, mikä hidasti toimihenkilöperheen tulojen kehitystä tar- kastelujaksolla. Vuodesta 2017 alkaen voimakkaasti kohentunut ta- loustilanne on vauhdittanut viime vuosien jähmeää an- siotasokehitystä. Lapsilisiä lukuun ottamatta pelkästään palkkatuloja saavien kotitalouksien käytettävissä olevien tulot kasvavatkin vuosina 2018 ja 2019 voimakkaammin kuin vuosina 2013–2017. Pelkästään palkkatuloja ja lapsi- lisää saavien kotitalouksien tulojen kasvu vuosina 2018 ja 2019 on myös voimakkaampaa kuin edunsaajakotitalouk- sien tulojen kasvu. Budjettiriihen päätökset selittävät pitkälti erot per- heiden nimellistulojen kehityksessä vuosina 2018 ja 2019. Määräaikaisena voimassa olleen lapsivähennyksen pois- tuminen merkitsi, että lapsiperheiden verotus kiristyi vuonna 2018 lievästi ja vaikutti siten hillitsevästi nimel- listulojen kasvuun. Lisäksi vuonna 2019 voimaan astuva verovähennysten kasvattaminen joko alentaa perheiden verojen osuutta bruttotuloista tai ainakin hillitsee vero- jen osuuden kasvua. Tämä selittää esimerkkiperheiden nimellistulojen suhteellisen kasvun kiihtymisen vuonna 2019 verrattuna vuoteen 2018. Poikkeuksena tähän ovat työmarkkinatukea saavan työttömän työttömyysetuudet, jotka kasvavat vuonna 2019 vaatimattomasti. Ansiosidon- naista päivärahaa saavan esimerkkiperheen keskimää- räiset nimellistulot kasvavat vuonna 2019 samaa vauhtia yksinhuoltajaperheen tulokehityksen kanssa.
  • 5. ESIMERKKIPERHEET 5 (11) TALOUSENNUSTE -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 Eläkeläispariskunta Työtön, ansiosidonnainen Työtön, työmarkkinatuki Yksinhuoltajaperhe Työntekijäperhe Toimihenkilöperhe Hyvätuloinen pariskunta % 2013–2017* 2018 2019 *Keskiarvo Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos KUVIO 3. KOTITALOUSKOHTAISET INFLAATIOT 2013–2017, 2018 JA 2019 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 Eläkeläispariskunta Työtön, ansiosidonnainen (yksittäinen) Työtön, ansiosidonnainen (keskimäärin) Työtön, työmarkkinatuki Yksinhuoltajaperhe Työntekijäperhe Toimihenkilöperhe Hyvätuloinen pariskunta % 2013–2017* 2018 2019 *Keskiarvo Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos KUVIO 4. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN REAALINEN MUUTOS 2013–2017, 2018 JA 2019 Edellä esiteltiin, että yksittäisen ansiosidonnaista päi- värahaa saavan työttömän etuuksien kehityksen seuranta vaatii vakuutuspalkan kiinnittämistä tasolle, joka vastaa työttömäksi jäämisen hetkeä. Kun oletetaan, että henki- lö on jäänyt työttömäksi saatuaan palkkaa alansa vuoden 2017 mediaanipalkan (3005 €/kk) verran, niin ansiosidon- naisen päivärahan kehitys on hyvin pientä vuosina 2018 ja 2019. Vuonna 2018 käytettävissä olevat kuukausitulot kasvavat vain 0,1 prosenttia (2 euroa). Vuonna 2019 nimel- listulojen kasvua selittää kunnallisverotuksen perusvä- hennyksen seitsemänkertaistuminen neljästäkymmenestä eurosta noin 280 euroon. Perusvähennyksen määrään to- sin vaikuttaa vuositulon (tässä tapauksessa työttömyyskor- vauksen) taso, minkä vuoksi vähennyksen määrä riippuu ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan tasosta. Kuvioon 2 on koottu perheiden nimellistulojen euro- määräinen kehitys. Siinä erot perheiden välillä näyttäyty- vät entistä selvemmin. Vuonna 2018 etuudensaajakotita- louksien käytettävissä olevat tulot kasvavat kullakin alle 25 euroa edellisvuoteen nähden, ja vuonna 2019 kasvu jatkuu vaatimattomana. Samalla esimerkiksi hyvätuloi- sen pariskunnan nimellistulot nousevat vuonna 2018 yli 100 euroa ja vuonna 2019 yli 200 euroa kuussa. Euromää- räistä kehitystä tarkastellessa on kuitenkin huomioitava perheiden erilainen kokoonpano. Esimerkiksi toimihen- kilö- ja työntekijäperheissä kasvaneen tulon jakaa neljä perheenjäsentä, kun taas työttömien perheissä tulot jää- vät yhden henkilön käytettäväksi. KOTITALOUSKOHTAISET INFLAATIOT Kotitalouskohtaiset inflaatiot on laskettu hyödyn- tämällä vuosien 2012 ja 2016 kulutustutkimuksia, joista on laskettu eri hyödykeryhmien kulutus- painot kullekin esimerkkiperheelle. Kulutustottumukset poikkeavat eri esimerkkiperheiden välillä. Tästä syystä on luonnollista, että kun eri hyödykeryhmien hintakehi- tys on erilaista, niiden hintojen muutokset vaikuttavat eri perheisiin eri tavoin. Kotitalouskohtaisia inflaatioita las- kettaessa on oletettu, että perheiden kulutustottumukset eivät ole muuttuneet vuoden 2016 jälkeen. Kaikilla esimerkkiperheillä asumisen kustannukset ovat ylivoimaisesti suurin kulutusmenoerä. Tästä syystä hinnan muutokset asumiskustannusten eri erissä ovat keskeisin tekijä esimerkkiperheiden toisistaan poikkea- van inflaation selittäjänä. Tarkastelujaksolla asuntojen vuokrien nousu on ollut omistusasumisen kallistumis- ta merkittävästi suurempaa. Vuosien 2012–2017 välillä asuntojen vuokrat nousivat keskimäärin 2,7 prosenttia vuosittain, kun taas omistusasumisen kustannukset – korkokustannukset pois lukien – alenivat vuosittain kes- kimäärin 0,63 prosenttia. Tämä käy ilmi kuviosta 3, jossa kolmen omistusasunnossa asuvan esimerkkiperheen ko- titalouskohtaiset inflaatiot ovat pysyneet maltillisempina kuin vuokra-asujien inflaatiot. Vuokra- ja omistusasumisen inflaatioita verrates- sa on kuitenkin nostettava esiin se, että vuokra-asunnot ovat omistusasuntoihin verrattuna keskittyneet enem- män kaupunkeihin, joissa myös asuntojen hinnat ovat nousseet nopeammin kuin koko maassa keskimäärin. Esimerkkiperhelaskelmissa tätä ei ole huomioitu, vaan vuokra-asumisen ja omistusasumisen hintaindeksit on otettu annettuina. Omistusasumisen kustannuksissa on huomioitu asun- tovelan korkokustannukset omana eränään. Omistus- asunnossa asuvan toimihenkilöperheen asumiskustan- nukset poikkeavat hyvätuloisen pariskunnan ja eläkeläis- pariskunnan asumiskustannuksista, koska toimihenkilö- perhe on ainoa asuntovelallinen esimerkkiperhe. Koska tarkastelujaksolla korkomenoilla on ollut suuri vaikutus omistusasumisen hintaindeksiin, olisi harhaista antaa sen vaikuttaa sellaisten kotitalouksien inflaatioon, joilla ei ole ollenkaan asuntovelkaa. Tarkastelujaksolla asuntolaino-
  • 6. ESIMERKKIPERHEET 6 (11) TALOUSENNUSTE jen koko kannan keskikorot ovat laskeneet vuoden 2012 reilusta kahdesta prosentista vuoden 2017 1,04 prosent- tiin. Näin suuri muutos heilauttaa koko omistusasumisen hintaindeksiä, mutta olisi väärin olettaa, että esimerk- kimme mukainen hyvätuloinen pariskunta tai eläkeläis- pariskunta hyötyisi tästä alemman inflaation muodossa, sillä heillä ei oleteta olevan ollenkaan asuntovelkaa. Vuosina 2018 ja 2019 asuntolainojen koron oletetaan olevan yhden prosentin tasolla. Tämän vuoksi toimihen- kilöperheen inflaatio pysyy varsin matalana. Vuonna 2018 omistusasujien inflaatiot ovat vuokra-asu- jien inflaatioita merkittävästi matalammat, mutta erot ta- soittuvathiemanvuonna2019.Suurimmatkotitalouskohtai- set inflaatiot ovat työttömien kotitalouksilla, joissa vuokran osuus kokonaiskulutuksesta on lähes 40 prosenttia. PERHEIDEN REAALITULOJEN MUUTOKSET Perheiden reaalitulojen muutokset saadaan vähen- tämällä käytettävissä olevien nimellistulojen pro- sentuaalisesta muutoksesta edellä esitelty kotitalo- uskohtainen inflaatio. Nimellistuloja tarkastellessa kes- keinen vuosien 2013–2017 havainto on, että etuustulojen tai tulonsiirtojen (muidenkin kuin lapsilisien) varassa elävien käytettävissä olevat tulot kasvoivat suhteellises- ti muita perheitä nopeammin. Sen sijaan palkansaajata- louksien tulokehitys oli vaatimatonta. Eroja perheiden välillä saadaan tasattua hieman, kun nimellistulojen muutokseen yhdistetään perhekohtaiset inflaatiot. Tästä huolimatta etuuksia saavien yksinhuolta- japerheen, työmarkkinatukea saavan työttömän ja eläke- läispariskunnan reaalitulojen kasvu oli vuosina 2013–2017 voimakkaampaa kuin muilla perheillä. Heikoin reaalitulo- jen kehitys oli työntekijäperheellä, joka verrattuna hyvätu- loiseen pariskuntaan ja toimihenkilöperheeseen kärsi nous- seista vuokrista. Toimihenkilöperheen niukkaa reaalisten tulojen kehitystä sen sijaan kompensoi matala inflaatio. Kuviosta 4 selviää, että tulokehitys muuttuu selkeästi vuosina 2018 ja 2019. Edunsaajaperheiden reaalitulot ale- nevat, ja yksinhuoltajaperhe on edunsaajakotitalouksista ainoa, jolla reaalitulojen muutos on positiivinen vuonna 2019. Erityisesti yksittäisen ansiosidonnaista päivärahaa saavan työttömän – jolla vakuutuspalkka säilyy vakiona – käytettävissä olevat reaalitulot laskevat tänä ja ensi vuon- na. Tämän selittävät niin asumistukien ja muiden etuus- menojen vaatimaton kehitys kuin edellä esitelty vuokrien hintaindeksin merkittävä kasvu. Sen sijaan hyvätuloisella pariskunnalla sekä toimihenki- lö- työntekijäperheillä käteen jäävä reaalitulo kasvaa kiihty- vää vauhtia vuosina 2018 ja 2019. Hyvätuloisen pariskunnan reaalitulot kasvavat molempina vuosina yli prosentin. PERHEIDEN OSTOVOIMAN KEHITYS 2012–2019 Kuviot 5–7 auttavat hahmottamaan perheiden os- tovoiman pitkän aikavälin muutoksia. Näissä ku- vioissa aiemmin tarkastelun alla olleiden lukujen kehitys on indeksoitu käyttäen vuotta 2012 perusvuotena. Vuoden 2016 alkuun on merkitty pystysuora viiva, jolla havainnollistetaan eri hallituskausien budjettien vaiku- tusta perheiden ostovoiman kehitykseen. Nykyhallitus aloitti toimintansa vuonna 2015, ja ensimmäinen sen laa- tima budjetti astui voimaan 2016. Hyvätuloisilla ja toimihenkilöperheellä käytettävissä oleva tulo kasvoi edellisenä hallituskautena yhden pro- sentin vuodesta 2012 vuoteen 2016 mennessä (kuvio 5). Samassa ajassa yksinhuoltajaperheellä ja työmarkkinatu- kea saavan työttömän käytettävissä olevien tulojen kasvu oli noin 13 prosenttia. Yksinhuoltajaperheen ja työmark- kinatukea saavan perheen nimellistulojen kasvu selittyy muun muassa asumistuen nopealla kasvulla. Nykyisenhallituksenkaudellapelkästäänpalkkatulojaja lapsilisää ansaitsevien kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen nimellisen kehityksen käyrät ovat lähteneet nou- suun, kun taas edunsaajista yksinhuoltajan ja ansiosidon- naista päivärahaa saavan työttömän nimellistulojen kehitys on hiipunut. Yksinhuoltajalla muutos selittyy ensisijaisesti asumistuen määrän muutoksilla. Vuodesta 2012 vuoteen 2016 yksinhuoltajaperheen saama asumistuki nousi noin sa- dastaeurostaläheskolmeensataaneuroon,kuntaasvuoteen 2019 mennessä tuki laskenee noin 280 euroon. Ansiosidonnaista päivärahaa saavalla työttömälle kes- keisin selitys nimellistulojen vaatimattomaan kehitykseen ovat alakohtaiset syyt: konepajateollisuudessa, josta ansi- osidonnaista työmarkkinatukea saava esimerkkikotitalo- us on jäänyt työttömäksi, palkkakehitys on ollut vuodesta 2016 eteenpäin varsin vaatimatonta. Käytettävissä olevien tulojen nimellinen kehitys ei siis ansiosidonnaisen tapauk- sessa välttämättä kuvaa realistisesti ansiosidonnaista päi- värahaa ansaitsevien kotitalouksien tulokehitystä. Kuvion 6 perhekohtaisista keskimääräisistä inflaatiois- ta nähdään vuokra- ja omistusasujien välinen ero. Kaikilla vuokra-asujilla inflaatio on ollut tarkastelujaksolla omis- tusasujia voimakkaampaa. Aiemmin kuvatun omistusasu- misen inflaation huomioimiseen tehdyn muutoksen jäl- keen toimihenkilöperheen inflaation kehitysprofiili poik- keaa hiukan muista omistusasujista. Toimihenkilöperheen ostovoima on hyötynyt matalista koroista, mikä näkyy mui- ta matalampana inflaationa. Pidemmällä aikavälillä pienet- kin toistuvat erot inflaatiovauhdeissa voivat muodostaa merkittävän eron ostovoimassa. Siinä missä työttömien kulutuskori on keskimäärin kallistunut vuodesta 2012 vuo- teen 2019 noin 10 prosenttia, toimihenkilöperheen kulu- tuskori maksaa vuonna 2019 yhtä paljon kuin vuonna 2012. Erot asumismenojen hintakehityksessä eivät luonnolli- sestikaan selitä perhekohtaisten inflaatioiden eroja tyhjen- tävästi. Vuosien 2013–2017 aikana voimakkaasti hintojaan nostaneita kulueriä olivat muun muassa alkoholijuomat ja tupakka, terveys sekä ravintolat ja hotellit. Vuosina 2018 ja 2019 kotitalouskohtaiset inflaatiot puolestaan nousevat erityisesti niillä perheillä, joiden kulutuksesta menee suh- teellisesti suuri osa elintarvikkeisiin ja/tai alkoholijuomiin ja tupakkaan. PT:n inflaatioennusteet kyseisille kuluerille ovat 2,0 ja 5,9 prosenttia vuosille 2018 ja 2019. Reaalisten käytettävissä olevien tulojen tarkastelusta huomataan (kuvio 7), että korkeat inflaatiovauhdit ta- soittavat jonkin verran suuria eroja nimellisten tulojen kehityksessä. Yksinhuoltajaperheen ja työmarkkinatukea saavan työttömän käteen jäävä reaalitulo on tarkastelu- jaksolla kasvanut prosentuaalisesti enemmän kuin kotita- louksilla, joiden tulot muodostuvat (lapsilisiä lukuun ot- tamatta) palkkatuloista. Omistusasumisen matala inflaa- tio nostaa reaalituloja asuntovelattomalla hyvätuloisella
  • 7. ESIMERKKIPERHEET 7 (11) TALOUSENNUSTE pariskunnalla ja eläkeläispariskunnalla viisi prosenttia vuodesta 2012 vuoteen 2019 mennessä. Toimihenkilöper- heellä kasvu on hieman suurempi asuntolainojen korko- jen merkittävästä alenemisesta johtuen. PERHEIDEN VEROTUS Laskelmien avulla voidaan tarkastella myös esi- merkkiperheiden verotusta. Kuvioon 8 on koottu perheiden välittömien verojen ja veronluonteisten maksujen osuus bruttotuloista vuosina 2012–2019. Tar- kemmat luvut perheiden verotuksesta esitetään liitteinä olevissa kotitalouskohtaisissa taulukoissa. Eniten ansait- sevien palkansaajatalouksien eli hyvätuloisen pariskun- nan ja toimihenkilöperheen verotus kiristyi aina vuoteen 2016 asti eli siihen asti, kun nykyinen hallitus astui val- taan. Esimerkiksi hyvätuloisen pariskunnan verotus ki- ristyi tänä aikana 37,70 prosentista 38,72 prosenttiin brut- totuloista. Sen sijaan yksinhuoltajaperheen ja työmark- kinatukea saavan työttömän kotitalouden verojen osuus bruttotuloista keveni edellisellä hallituskaudella. Työ- markkinatukea saavalla työttömällä verojen osuus aleni vuodesta 2012 vuoteen 2016 jopa 3 prosenttiyksikköä. Nykyisen hallituksen kaudella verojen osuus perheiden bruttotuloista on laskenut lievästi. Käytännössä kaikkien per- 95 100 105 110 115 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2012 = 100 Hyvätuloinen pariskunta Toimihenkilöperhe Työntekijäperhe Yksinhuoltajaperhe Työttömät Eläkeläispariskunta Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos KUVIO 6. KOTITALOUSKOHTAISTEN INFLAATIOIDEN KEHITYS 2012–2019 95 100 105 110 115 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2012 = 100 Hyvätuloinen pariskunta Toimihenkilöperhe Työntekijäperhe Yksinhuoltajaperhe Työtön, työmarkkinatuki Työtön, ansiosidonnainen Eläkeläispariskunta Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos KUVIO 7. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN REAALINEN KEHITYS 2012–2019 95 100 105 110 115 120 125 130 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2012 = 100 Hyvätuloinen pariskunta Toimihenkilöperhe Työntekijäperhe Yksinhuoltajaperhe Työtön, työmarkkinatuki Työtön, ansiosidonnainen Eläkeläispariskunta Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos KUVIO 5. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIEN TULOJEN NIMELLINEN KEHITYS 2012–2019 15 20 25 30 35 40 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 % Hyvätuloinen pariskunta Toimihenkilöperhe Työntekijäperhe Yksinhuoltajaperhe Työtön, työmarkkinatuki Työtön, ansiosidonnainen Eläkeläispariskunta Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos KUVIO 8. VEROJEN JA VERONLUONTEISTEN MAKSUJEN OSUUS BRUTTOTULOISTA 2012–2019
  • 8. ESIMERKKIPERHEET 8 (11) TALOUSENNUSTE LIITE. ESIMERKKIPERHEIDEN KUVAUKSET HYVÄTULOINEN PARISKUNTA Hyvätuloisten perhe koostuu lapsettomasta pariskunnasta, jossa miehellä on ekonomin ja naisella oikeustieteilijän koulutus. Molemmat perheenjäsenet työskentelevät yksityisellä sektorilla. Vuonna 2018 mies saa palkkaa 7130 eu- roa ja nainen 5887 euroa kuussa. Pariskunnalla on velaton omistusasunto. TOIMIHENKILÖPERHE, 2 LASTA Toimihenkilöperheeseen kuuluvat insinööri, sairaanhoitaja ja kaksi alaikäistä lasta. Insinööri-isä työskentelee yksi- tyisellä sektorilla ja saa palkkaa 3938 euroa kuussa vuonna 2018. Kuntasektorilla työskentelevän sairaanhoitajaäidin kuukausitulot vuonna 2018 ovat 3150 euroa kuussa. Perheellä on omistusasunto ja 150 000 euroa asuntovelkaa. TYÖNTEKIJÄPERHE, 2 LASTA Työntekijäperheeseen kuuluvat kahden alaikäisen lapsen lisäksi yksityisellä sektorilla työskentelevät varastotyön- tekijäisä ja kaupan myyjänä toimiva äiti. Heidän kuukausipalkkansa vuonna 2018 ovat 2509 euroa ja 2387 euroa kuussa. Perhe asuu vuokralla 80 neliön asunnossa. PIENITULOINEN YKSINHUOLTAJAPERHE, 1 LAPSI Yksinhuoltajaperheeseen kuuluu yksityisellä sektorilla työskentelevä siivoojaäiti ja yksi alaikäinen lapsi. Vuonna 2018 äidin kuukausipalkka on 2105 euroa kuussa. Perhe asuu 60 neliön vuokra-asunnossa. Äidin ansiotulojen lisäksi perheelle maksetaan asumistukea ja elatustukea. YKSINASUVA TYÖTÖN, TYÖMARKKINATUKI Kotitaloudessa on yksi työmarkkina-, asumis- ja toimeentulotukea saava työtön. Hän asuu vuokralla 40 neliön kaksiossa. YKSINASUVA TYÖTÖN, ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHA Kotitalouteen kuuluu konepajateollisuusalalta työttömäksi jäänyt mies. Hän saa entisen kuukausipalkkansa (3005 € vuonna 2017) perusteella maksettavaa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Hän asuu vuokralla 40 neliön kaksiossa. ELÄKELÄISPARISKUNTA Kotitalous koostuu kahdesta eläkeläisestä, joista toinen saa vuonna 2017 keskimääräistä työeläkettä (2060 €/kk) ja toinen saa kansaneläkettä sekä takuueläkettä. He asuvat velattomassa omistusasunnossa. heiden verotus on vuonna 2019 keveämpää kuin vuonna 2012. Tästä poikkeuksena on eläkeläispariskunta, jolla ve- roprosentti on säilynyt vakaana koko tarkasteluajanjakson. Verojen osuus bruttotuloista nousee esimerkkita- pauksissa työmarkkinatukea saavaa työtöntä lukuun ottamatta 0,1–0,45 prosenttiyksikköä vuonna 2018. Ve- rotaakan lisäys on suurin pienipalkkaiselle yksinhuol- tajaperheelle, jolla verojen osuus bruttotuloista nousee 19,30 prosentista 19,75 prosenttiin. Vuonna 2019 veroprosenteissa on budjettiriihen ta- voitteiden mukaisesti vain hyvin vähän muutoksia. Kes- kimääräinen muutos veroissa on 0,18 prosenttiyksikköä. Eniten verojen osuus pienenee työmarkkinatukea saavalla työttömällä, jolla se putoaa peräti 0,58 prosenttiyksikköä. Ero selittyy lähes yksinomaan kunnallisverotuksen perus- vähennyksen kasvattamisesta. Pienimmän osuuden brut- totuloistaan veroina maksavat työmarkkinatukea saava työtön ja eläkeläispariskunta. Työntekijäperheellä verojen osuus on merkittävästä vuosittaisesta vaihtelusta huoli- matta vuonna 2019 lähes samalla tasolla kuin millä se oli vuonna 2012. Yksinhuoltajaperheellä veroprosentin piene- neminen näkyy siten, että tulojen kasvusta huolimatta ve- rot kasvavat vain vähän: vuonna 2012 yksinhuoltajaperhe maksaa veroja vain 8 euroa enemmän kuin vuonna 2012. 
  • 9. ESIMERKKIPERHEET 9 (11) TALOUSENNUSTE LIITETAULUKKO 1. ESIMERKKIPERHELASKELMIEN OLETUKSET 2018 2019 Tulonsiirrot ja verotus Työtulovähennyksen enimmäismäärä (€/v) 1540 1630 Työtulovähennyksen poistumaprosentti 1,65 % 1,72 % Kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärä (€/v) 3100 3305 Yle-veron enimmäismäärä (€/v) 163 163 Asuntolainojen vähennyskelpoisten korkojen osuus 35 % 35 % Työttömyysturvan peruspäiväraha ja työmarkkinatuki (€/kk) 696,60 696,60 Lapsilisä 1. lapsesta (€/kk) 94,88 94,88 Lapsilisä 2. lapsesta (€/kk) 104,84 104,84 Yksinhuoltajan lapsilisän korotus (€/kk) 53,30 53,30 Täysi kansaneläke, yksin asuva (€/kk) 628,85 628,85 Täysi kansaneläke, naimisissa (€/kk) 557,79 557,79 Takuueläke (€/kk) 775,26 784,26 Kansaneläkeindeksi 1617 1617 Lapsivähennyksen enimmäismäärä, yksinhuoltaja 0 0 Lapsivähennyksen enimmäismäärä, puoliso 0 0 Tuloveroasteikon inflaatiotarkistukset Tehtiin Tehdään Sosiaalivakuutusmaksut Sairaanhoitomaksu työtuloista 0 % 0 % Palkansaajan sairausvakuutuksen päivärahamaksu 1,53 % 1,50 % Tuloraja (€/v) 14020 14020 Työttömyysvakuutusmaksu 1,9 % 1,7 % Työeläkemaksu (alle 53-vuotiaat) 6,35 % 6,75 % Työeläkemaksu (53 vuotta täyttäneet) 7,85 % 8,25 % PT:n ennustamat luvut Ansiotasoindeksin muutos 1,9 % 2,5 % Vuokraindeksin muutos 1,9 % 1,9 % Kunnallisveroprosentin muutos (%-yksikköä) 0 0 Työeläkeindeksin muutos 0,55 % 1,80 % Asuntolainojen keskikorko (koko kanta) 1,00 % 1,00 % Kuluttajahintaindeksin muutos 1,1 % 1,4 % Lähde: Kansaneläkelaitos, Valtiovarainministeriö, Palkansaajien tutkimuslaitos
  • 10. ESIMERKKIPERHEET 10 (11) TALOUSENNUSTE LIITETAULUKKO 3. TOIMIHENKILÖPERHEEN (2 LASTA) TULOJEN KEHITYS 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 Bruttotulot (€/kk) 6713 6856 6889 6926 6939 6959 7089 7266 Saadut tulonsiirrot (€/kk) 219 219 219 202 202 200 200 200 Verot ja veronluon- teiset maksut (sis. TV-maksu) (€/kk) 1870 1964 2003 2023 2017 1984 2040 2101 Käytettävissä olevat tulot (€/kk) 5062 5112 5105 5105 5123 5175 5249 5365 Verojen osuus bruttotuloista (%) 27,9 28,6 29,1 29,2 29,1 28,5 28,8 28,9 Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos LIITETAULUKKO 4. TYÖNTEKIJÄPERHEEN (2 LASTA) TULOJEN KEHITYS 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 Bruttotulot (€/kk) 4556 4677 4706 4720 4963 4807 4897 5019 Saadut tulonsiirrot (€/kk) 219 219 219 202 202 200 200 200 Verot ja veronluon- teiset maksut (sis. TV-maksu) (€/kk) 1001 1054 1076 1065 1139 1037 1074 1102 Käytettävissä olevat tulot (€/kk) 3774 3843 3849 3857 4025 3970 4022 4117 Verojen osuus bruttotuloista (%) 22,0 22,5 22,9 22,6 23,0 21,6 21,9 22,0 Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos LIITETAULUKKO 5. PIENIPALKKAISEN YKSINHUOLTAJAPERHEEN (1 LAPSI) TULOJEN KEHITYS 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 Bruttotulot (€/kk) 2002 2054 2061 2072 2098 2067 2105 2158 Saadut tulonsiirrot (€/kk) 403 414 462 553 594 601 594 584 Verot ja veronluon- teiset maksut (sis. TV-maksu) (€/kk) 416 423 433 429 425 399 416 424 Käytettävissä olevat tulot (€/kk) 1990 2045 2090 2196 2267 2269 2284 2318 Verojen osuus bruttotuloista (%) 20,8 20,6 21,0 20,7 20,3 19,3 19,8 19,7 Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos LIITETAULUKKO 2. HYVÄTULOISEN PARISKUNNAN TULOJEN KEHITYS 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 Bruttotulot (€/kk) 12275 12459 12529 12545 12654 12780 13018 13343 Saadut tulonsiirrot (€/kk) 0 0 0 0 0 0 0 0 Verot ja veronluon- teiset maksut (sis. TV-maksu) (€/kk) 4627 4737 4823 4834 4900 4875 4974 5091 Käytettävissä olevat tulot (€/kk) 7648 7723 7706 7711 7754 7905 8044 8253 Verojen osuus bruttotuloista (%) 37,7 38,0 38,5 38,5 38,7 38,1 38,2 38,2 Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos
  • 11. ESIMERKKIPERHEET 11 (11) TALOUSENNUSTE LIITETAULUKKO 6. YKSINASUVAN TYÖMARKKINATUELLA OLEVAN TYÖTTÖMÄN TULOJEN KEHITYS 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 Bruttotulot (€/kk) 674 698 702 705 703 697 697 697 Saadut tulonsiirrot (€/kk) 420 448 470 491 506 530 544 552 Verot ja veronluon- teiset maksut (sis. TV-maksu) (€/kk) 129 115 116 115 113 111 111 107 Käytettävissä olevat tulot (€/kk) 965 1032 1057 1081 1096 1115 1130 1142 Verojen osuus bruttotuloista (%) 19,2 16,4 16,5 16,3 16,2 16,0 15,9 15,3 Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos LIITETAULUKKO 7. YKSINASUVAN ANSIOSIDONNAISELLA TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHALLA OLEVAN TYÖTTÖMÄN TULOJEN KEHITYS 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 Bruttotulot (€/kk) 1605 1623 1638 1666 1707 1673 1699 1734 Saadut tulonsiirrot (€/kk) 30 42 67 99 69 78 69 62 Verot ja veronluon- teiset maksut (sis. TV-maksu) (€/kk) 370 368 378 386 397 386 393 399 Käytettävissä olevat tulot (€/kk) 1264 1296 1328 1379 1379 1365 1375 1397 Verojen osuus bruttotuloista (%) 23,1 22,7 23,1 23,2 23,2 23,1 23,2 23,0 Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos LIITETAULUKKO 8. ELÄKELÄISPARISKUNNAN TULOJEN KEHITYS 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 Bruttotulot (€/kk) 2670 2751 2783 2794 2815 2820 2847 2884 Saadut tulonsiirrot (€/kk) 0 0 0 0 0 0 0 0 Verot ja veronluon- teiset maksut (sis. TV-maksu) (€/kk) 425 431 448 444 442 438 446 459 Käytettävissä olevat tulot (€/kk) 2246 2320 2335 2350 2373 2382 2401 2424 Verojen osuus bruttotuloista (%) 15,9 15,7 16,1 15,9 15,7 15,5 15,7 15,9 Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos