SlideShare a Scribd company logo
1 of 36
Ohjaaminen ja vuorovaikutus
verkko-opetuksessa
Kirsi Viitanen 2017
Neuvonta
liittyy yleensä konkreettisiin,
kertaluonteisiin tilanteisiin, joissa kysyjä
kaipaa suoria neuvoja ja ohjeita
ongelmiinsa.
yksi ohjauksessakin käytettävä toimintamuoto ja esim.
hallinnollisen tai teknisen ohjauksen keinona toimiva,
mutta pedagogisena ohjauskeinona se ei ole
riittävästi oppijan omaa aktiivisuutta tukevaa.
Mitä tarkoitetaan ohjauksella?
Anna Raija Nummenmaa 2000
Ohjaus-käsitteellä viitataan toisaalta
opetus- ja ihmissuhdeammateissa
käytettävään työmenetelmään,
ammatillisen keskustelun muotoon,
ja toisaalta institutionaaliseen toimintaan, jolle on
asetettu tietyt sisällölliset tavoitteet – esimerkiksi
ammatinvalinnanohjaus, oppilaanohjaus – ja jossa
käytetään tiettyjä työmenetelmiä.
Ohjauksen kohteena voi olla yksilö, ryhmä tai laajempi
yhteisö.
Ohjaus erilaisena toimintana
• Spangar kuvaa ohjauksen neuvotteluna,
mahdollisuutena toimia, erilaisina tarjoumina;
• Nummenmaa ammatillisena keskusteluna,
• Peavy elämänsuunnittelun menetelmänä,
• Onnismaa moniammatillisena käytäntönä
• Ojanen kasvatusmenetelmänä.
 Aina pedagogista toimintaa
Ohjauksen tehtävänä voi olla
(Lairio ja Puukari 2001)
– Ohjaus ja vuorovaikutus ovat sidoksissa
toimintakontekstiin
– sosiaalistaminen, opettaminen, valmennus,
ohjaus, neuvojen antaminen,
kannustaminen,
– innostaminen, haastaminen ja tutkimaan
saattaminen, roolimallin antaminen,
tukeminen ja
– auttaminen.
Verkko-ohjaus
Tarkoitetaan erilaisissa verkkoympäristössä ja
sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa tavoitteellista
oppimisprosessin, opiskelun, oppimisen ja
osaamisen kehittymisen ohjausta (Koli 2008).
– Keinoja ja menetelmiä, joilla voidaan edistää
opiskelijan oppimista, osaamisen kehittymistä ja
opiskelun etenemistä
– Luoda edellytyksiä oppimiselle ja opiskelulle
– Aktivoida opiskelijaa työskentelemään, oppimaan
tavoitteellisesti ja kehittää omia metakognitiivisia
taitojaan sekä oppimaan oppimisen kykyjä
– Suppeasti nähtynä se voi olla vain ohjaajan
antamaa palautetta tai neuvoja
Verkko-ohjaus
Siinä pitäisi yhdistyä teorian ja tiedon lisäksi oppijan kokemukset
Tavoitteena
itseohjautuvuus ja asioiden pohtiminen
ongelmaratkaisutaitojen kehittyminen
• Ohjaustoimintaan vaikuttavat erityisesti
– sille varatut resurssit,
– suunnitellun oppimis-/opiskeluprosessin idea,
– pedagoginen tarkoituksenmukaisuus sekä
– opettajan ohjausvalmiudet.
Verkko-ohjaus
• Ohjauksen tavoitteet tulevat opetussuunnitelman
määrittelemistä sisällöistä ja tavoitteista.
• Sen taustalla vaikuttavat sekä opettajan että yhteisön
arvot, asenteet, ihanteet, käsitykset oppimisesta,
tiedosta ja ihmisistä sekä aikaisemmat kokemukset
ohjauksesta (määrä ja laatu).
Verkko-ohjauksen tarkoitus, tavoite ja toiminta
(Koli2011)
• Valmistautuminen
• Itsensä esittely –
ryhmäytyminen
• Orientointi – kontekstin
luominen
• Tavoitteiden asettaminen
• Ongelmien ja kysymysten
asettaminen
• Omien selitysten antaminen –
hypoteesin asettaminen
• Muiden käsityksiin
tutustuminen
• Omien käsitysten
reflektointi
• Tiedonhaku
• Tiedonrakentelu
• Syventävän tiedon
tuominen keskusteluun
• Oppimisprosessin ja/tai
tuotosten reflektointi
Miksi verkko-ohjausta? (Koli 2011)
• Mikä on ohjauksen yleinen tavoite – idea?
• Mikä on ohjauksen tavoite ja rooli eri
oppimisprosessin vaiheessa?
• Mistä suunnitellaan ohjausta/palautetta
annettavaksi?
• Milloin ohjataan eli miten ohjaus ajoitetaan?
• Kuka ohjaa missäkin vaiheessa?
• Mitä ohjauksen muotoja/menetelmiä käytetään?
• Mikä on vertaispalautteen rooli?
MITÄ OHJATAAN JA
MIKSI?
– sisältöjä
– oppimisprosessia
– opiskelua/työskentelyä
– ryhmäprosesseja
KUKA/MIKÄ OHJAA?
– opettaja
– tuutori
– asiantuntija
– toinen opiskelija
– pienryhmä
– tietokone
MITEN/MILLOIN
OHJATAAN?
• oppimistehtävillä
• toimeksiannoilla
• työtavoilla
• aineistoilla
• ohjeistuksilla ja
työskentelyohjeilla
• arvioinneilla ja palautteella
• välineillä ja teknologialla
Koli 2011
Verkon avulla ohjauksessa voidaan
• välittää sekä tietoa, neuvontaa että ohjausta
• helpottaa kommunikointia ohjaajien ja opiskelijoiden välillä
• muodostaa erilaisia ohjaajien ja opiskelijoiden verkostoja
• lisätä tiedon- ja työnjakoa opiskelija-, ura- ja rekrytointipalvelujen välillä
• vapautua ohjaustilanteissa sidonnaisuudesta aikaan ja
paikkaan
• monipuolistaa ja tehostaa ohjauspalveluja
• markkinoida omaa oppilaitosta ja sen tarjontaa
• vahvistaa opiskelijoiden itseohjautuvuutta
• luoda uusia ohjauksen toimintamalleja
• säästää ohjaajien ja opiskelijoiden aikaa, vaivaa ja kustannuksia
Ohjausprosessi
Verkko-ohjausprosessissa verkon resursseja käytetään joko
ohjausprosessin tukena ja/tai sen toteuttamisen välineinä siten, että
käytetyt välineet ja palvelut vastaavat opiskelijoiden erilaisia tilanteita ja
tarpeita sekä heidän käsityksiään siitä, mitä verkon välineillä voidaan
saavuttaa. (Vuorinen 2004)
Ohjausprosessi on ohjaajan ja opiskelijan välinen, tavoitteelliseen
toimintaan perustuva eri ohjaustilanteiden muodostama kokonaisuus,
jonka tarkoitus on auttaa opiskelijaa opiskelu- ja oppimistavoitteiden
asettamisessa suhteessa omiin tulevaisuuden suunnitelmiin.
Merkityksellinen ohjausprosessi edistää sekä ohjaajan että ohjattavan
persoonallisuuden kasvua, ja se herättää etenkin ohjattavassa halun
keksiä, tavoitella, saavuttaa ja ymmärtää uutta. (Silkelä 2003)
Ohjaustoiminnan suunnittelu (Koli 2011)
• Oppimisprosessi, oppimistilanteet (tavoitteet muutetaan opiskelijan ja
ohjaajan toiminnaksi)
• Oppimistehtävät
• Ohjausresurssit (mm. ajankäyttö); oppimistehtävien, prosessin ohjaus
sekä palautteet
• Oppimisen edistäminen ja metakognitiivisten taitojen kehittymisen
tukeminen
• Ohjeet
• Ohjauspyrkimykset
• Oppimistilanteiden ohjaus
• Opiskelun seuranta
• Ohjauksen välineet ja mediat
Henkilökohtaiset verkko-ohjausprosessit
edellyttävät ohjaajalta
verkon resurssien ja välineiden
tuntemusta esim. Moodlen ja sosiaalisen
median
• kykyä arvioida opiskelijoiden tietoteknisiä valmiuksia
ja ohjauksellisia tarpeita
• mahdollisuutta käyttää verkon resursseja osana
ohjauskeskusteluja
• taitoa tukea opiskelijaa verkon resurssien käytössä
Lisäksi ohjaajalla on hyvä olla
• aktiivisen kuuntelun taitoa, jolla hän osoittaa ymmärtämystä
opiskelijaa kohtaan
• kykyä tarjota opiskelijalle uusia tietoja ja perspektiivejä sekä
kykyä nähdä, miten uudet näkökulmat auttavat opiskelijaa
ymmärtämään omaa tilannettaan
• oikea johdattelutekniikka, joka koostuu avoimista
kysymyksistä, opiskelijan näkemyksien selventämisestä ja
tiivistämisestä sekä keskustelun kohdentamisesta olennaisiin
kysymyksiin
• taitoa tukea opiskelijaa realististen, ammatillista ja
henkilökohtaista kasvua tukevien tavoitteiden muotoilussa
Verkkoryhmien ohjaaminen edellyttää
ohjaajalta (Manninen&Nevgi 2000)
• ryhmän työskentelyn aikatauluttamista
• käsiteltävien aiheiden määrittelyä
• ryhmän toiminnan pelisääntöjen ja netiketin määrittelyä
• keskustelujen ja tehtävien ohjeistusta sekä vastuuta niiden
toteutumisesta
• keskustelujen aloittamista sekä opiskelijoiden ohjaamista
aiheiden mukaisesti
• ystävällisen ilmapiirin luomista rohkaisun ja positiivisen
palautteen avulla
• olennaisten kysymysten sekä erilaisten näkökulmien ja
vaihtoehtojen esittämistä
Ohjauksen muotoja verkossa (Koli2011)
•Ennakkoon valmisteltu ja suunniteltu oppimisprosessi ja sen
rakenne, ohjeet ja oppimistehtävät.
Ennakkoon strukturoitu
ohjaus
•Oppimistehtävien palaute ja ajankohdat, ohjaus ajallisesti ja
resurssien mukaan suunniteltuna eri vaiheisiin ja tilanteisiin,
opiskelun seuranta.
Ennakkoon päätetty
ohjaus
•Oppijasta –opiskelijasta lähtöisin oleva ohjaus. Opiskelija pyytää
tarvittaessa ohjausta esim. ohjauspyyntölomakkeella.On Demand -ohjaus
•Ohjaajan reagointia esim. opiskelun etenemisen seurannassa tai
vaikka keskustelualueella. Ohjausta tarpeen vaatiessaAd Hoc –ohjaus
•Dialogin ohjaus ja sen edistäminen, ohjaajan havainnot ja ohjaus
niiden perusteella
Vuorovaikutustilanteen
ohjaus
Verkko-ohjauksen välineitä (Koli 2008)
• Ohjeet ja tiedotteet
• Opintojakson uutispalsta
• Opiskeluun orientaatio tekstin, videon tai äänitteen avulla
• Oppimistehtävät ja toimeksiannot
• Ohjauspyyntölomake
• Aiheeseen liittyvät tsekkilistat
• Reflektiolomakkeet tai –kysymykset
• Verkkokeskustelut ja ohjausdialogi
• Arviointi eri vaiheissa
• Yksilö- ja ryhmäpalautteet
• Portfolio ja oppimispäiväkirja
• Scaffolding eli oppimisen ja työskentelyn tukemista erilaisin ohjauksen
keinoin (tuettu ohjaaminen)
• Opiskelun etenemisen seuranta
Opettaja voi ohjauksessaan
• osoittaa lukeneensa
tekstit, olla läsnä
• kannustaa
ihmettelemään ja
omien kysymysten
tekemiseen
• kohdistaa huomiota
keskeisiin käsitteisiin,
todellisiin ongelmiin
jne.
• rakentaa siltoja
monologisten
puheenvuorojen välille
• kysyä selkeyttäviä kysymyksiä:
miten? missä? milloin? kuka? mitä?
miksi?
• osoittaa ristiriitoja suunnitelmien ja
tekojen välillä
• hyväksyä, tukea, pyytää kertomaan
lisää
• auttaa pilkkomaan isoja kysymyksiä
pienempiin osiin
• arvioida argumentaation
vakuuttavuutta
Kysymyssarja (verkko)-ohjauksen
(Koli&Silander 2003)
• Mikä on ongelmasi? (kuvaa tarkasti)
• Miten olet yrittänyt ratkoa ongelmaa/päästä
eteenpäin?
• Oletko tarkistanut löytyykö ongelmaasi
vastaus keskustelualueelta muiden viesteistä
tai ohjeista? Mistä muualta olet yrittänyt
hakea tietoa?
• Oletko kysynyt apua muilta oppijoilta?
Oletko saanut apua? Millaista?
• Mikä olisi oma ajatuksesi ongelman
ratkaisemiseksi?
• Mihin tarvitset ohjausta? Millaista apua
ohjaajalta tarvitset?
Kysymyksiä verkkoryhmän ohjauksen tueksi (Ruponen,
Nummenmaa&Koivuluhta 2000)
Suunnittelu (ryhmän
tarkoitus, toiminta ja
toteutus)
• Millaiset verkon resurssit
soveltuvat ryhmän
työskentelyyn?
• Miten verkkoympäristössä
työskentely tukee ryhmän
tarkoitusta ja sen tavoitteita?
• Mikä on ryhmän motivaatio ja
valmius käyttää verkon
välineitä ja palveluita?
Aloitus
(yhteenkuuluvuus, esittely ja
ryhmän jäsenten roolit)
• Miten verkossa työskentely
tukee ryhmän jäsenten
yhteenkuuluvuutta?
• Miten verkkoympäristö edistää
ryhmän jäsenten roolien
löytymistä sekä heidän
tutustumista toisiinsa?
• Millä tavoin ohjaus
toteutetaan?
Kysymyksiä verkkoryhmän ohjauksen tueksi (Ruponen,
Nummenmaa&Koivuluhta 2000)
Siirtymä (luottamuksen
kehittyminen, ryhmän
päämäärien ja työskentely-
periaatteiden omaksuminen)
• Miten ryhmän jäsenten
luottamus toisiinsa
varmistetaan?
• Mitkä ovat ryhmän päämäärät?
• Miten verkon resurssit
sitouttavat ryhmän jäseniä
ryhmän päämääriin ja
työskentelyperiaatteisiin?
Työskentely
• Mitä verkko-
ympäristössä
työskentely edellyttää
ryhmäläisiltä?
• Miten heitä ohjeistetaan
verkon resurssien käyttöön?
• Miten ryhmän jäsenten
erilaiset valmiudet käyttää
verkon resursseja otetaan
huomioon
Kysymyksiä verkkoryhmän ohjauksen tueksi
(Ruponen, Nummenmaa&Koivuluhta 2000)
Lopetus
• Miten verkon resurssien käyttö
tukee ryhmän tavoitteiden
saavuttamista?
• Millainen on ryhmän ohjaustarve
työskentelyn jälkeen?
• Miten ryhmä aikoo työskennellä
jatkossa?
Vuorovaikutuksellisuuden
edistäminen verkossa
Vuorovaikutus verkossa
• On välittynyttä, sosiaalisesti vihjeetöntä ja siksi monella
tapaa erilaista kuin kasvokkainen vuorovaikutus
• Viestintä on verkossa neutraalimpaa kuin
lähiopetuksessa
• Välttämätön ja tavoiteltava asia
• Tulisi olla dialogista ja perustua
argumentaatioon
Vuorovaikutusta verkossa
Voi olla eri tasoilla
– Opettajan ja opiskelijan välillä
– Opiskelijoiden kesken
– Oppimateriaaliin sisäänrakennettuina itsensä
korjaavina monivalintatehtävinä ja linkkeinä
globaaliin verkkoon
Keskustelu
– Yhteisymmärrys
– Väittelevä vuorovaikutus
Vuorovaikutuksellinen verkko-opetus
• ei toimi ilman tasavertaista,
osallistujakeskeistä ja
aktiivista dialogista
työskentelyä, johon kaikki
osallistujat sitoutuvat.
• Yhdessä ajatteleminen ja
perehtyminen tarkoittavat, että
tietoa ja sen yhdistämistä
toimintaan haetaan yhteisen
työstämisen avulla.
• Erityisesti kirjoittamiseen
perustuva verkkovuorovaikutus
on kaikessa dokumentoitu-
vuudessaan vahvaa ja voimakasta,
sillä kirjoitettujen sanojen
taustalla ei ole mitään sanomaa
"ohentavaa" oheisviestintää.
• Kirjoitukset tulkitaan monesti
huomattavasti jyrkemmin kuin
puhuttu kieli, eikä viestin
kirjoittaja pysty "näkemään",
minkälaisia reaktioita viesti
akuutisti herättää. (Verkko-tutor)
Vuorovaikutuk-
sellinen
verkko-opetus
Oma yksilöllinen
taustatyö
Vastavuoroinen
eriaikainen
työskentely
Vastavuoroinen
samanaikainen
työskentely
Dialogisuus
Reflektiivisyys
Kyky antaa ja
vastaanottaa
palautetta
Sosiaaliset taidot
Avoin ja
luotettava
ilmapiiri
Syväsuuntautuminen dialogisessa
oppimisprosessissa (Aarnio 2009)
1. Asioita joutuu ymmärtämään monista näkö-
kulmista
2. Osallistujat tuovat omaa ajatteluaan ja
toimintatapojaan muille tutkittavaksi
3. Osallistujat perustelevat muille myös teoreettisesti omaa
ymmärrytystään ja näkemyksiään
4. Myös käytännön tekemistä perustellaan teoreettisesti
5. Osallistujat haluavat tiedustella muilta asioista ja tekemisen
tavoista, jotta osaisi
6. Osallistujat arvioivat ymmärrystään ja toimintaansa luonnollisena
osana kaikkea oppimista, yrittämistä, erehtymistä ja taas
korjaavaa uudelleen yrittämistä
7. Osallistujat luovat yhdessä muiden kanssa jotakin sellaista, jota
kukaan osallistujista ei saisi yksinään aikaan
Tekstipohjaisen verkkoviestinnän piirteitä
(Martikainen 2001)
• viesteistä puuttuvat nonverbaalit vihjeet, joten
viestejä tulkitaan ja tunnetiloja ilmaistaan
kirjoitustyylin, hymiöiden ja erilaisten merkkien
avulla
• viestit usein epämuodollisia ja tyyliltään
vapaita, ns. "kirjoitettua puhetta"
• palautteen aiheuttamat välittömät reaktiot
jäävät usein välittymättä
• palautetta joutuu yleensä joko odottamaan tai
jäämään jopa ilman
• valta-asema on usein opettajalla/ohjaajalla
Oppijoiden välinen vuorovaikutus (Voipala 2013)
• selittäminen, argumentointi, kysyminen, vastaaminen ja
perspektiivin ottaminen
• oppijoiden sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen ja
tietoinen ponnistelu päämäärän eteen keskustellen,
tietoa jakaen ja oppijoiden asiantuntijuuksia yhdistäen
• Ryhmätekijät, erityisesti sosiaalinen vuorovaikutus
• sujuvan vuorovaikutuksen, vastavuoroisten keskusteluiden ja
argumentoivan keskusteluotteen
• onnistuneimmissa ryhmissä vuorovaikutus keskittyi harvoin
opittavien sisältöjen syvälliseen teoreettiseen käsittelyyn. Sekä uusi
tieto että kommentit pohjautuivat teoriaa ja tutkimustietoa
enemmän oppijoiden omiin kokemuksiin ja mielipiteisiin, erityisesti
samanaikaisessa keskustelussa
Oppijoiden välinen vuorovaikutus (Voipala 2013)
• Onnistuneet ryhmät käyttivät paljon aikaa yhteisen toiminnan
suunnitteluun ja organisointiin.
• Vuorovaikutus keskittyi niissä myös sosioemotionaaliselle tasolle,
jolloin puheenvuorot ja keskusteluviestit pyrkivät jännityksen
lieventämiseen tai yhteenkuuluvaisuuden ilmaisemiseen.
• Koulutus- ja kulttuuritaustoiltaan homogeeninen ryhmä tuki oppimista
heterogeenistä ryhmää paremmin.
• Positiivinen, kannustava ja luottamuksellinen ryhmäilmapiiri
• Oppimistehtävän tuli edellyttää kaikkien ryhmän jäsenten
osallistumista
• Opettaja on oppimisprosessin aikainen tukija: kysymykset,
yhteenvedot, motivointi ja läsnäolo
Oppijoiden välinen vuorovaikutus (Voipala 2013)
• teknologialla on merkitystä vuorovaikutuksen laatuun: ei-
reaaliaikaiset keskustelut edistivät oppimista enemmän kuin
esim. Skypellä käydyt reaaliaikaiset
• oma aktiivinen osallistuminen on tärkeää koko ryhmän
oppimisen kannalta
Tutustuminen Ryhmäytyminen Oppimistehtävät
Opettajan rooli keskusteluissa
• Rohkaise osallistumista ja mahdollista helppo osallistuminen
• Mieti omaa rooliasi keskustelussa: voit osallistu itse aktiivisesti ja näytä
esimerkkiä, mutta tee se harkiten
• Osoita, että arvostat oppijoiden osallistumista esim. ”jättämällä jälkiä”
• Pidä keskustelu raiteillaan
• Monet oppijat tekevät vain sen mitä kurssilla vaaditaan, joten voit motivoida
heitä myös arvioimalla viestejä ja sitomalla osallistumisen saatavaan
arvosanaan
• Voit tehdä asteikko, jolla arvioit viestien relevanssia
• Mieti milloin käytät koko ryhmän keskustelua ja milloin jaat keskustelun
pienempii ryhmiin
• Käyttäjätietojen kautta näet käyttäjittäin lähetetyt viestit
Keskusteluohjeet (Koli&Silander 2003)
• Millä keskustelualueella keskustelu
tapahtuu?
• Mikä on keskustelun aihe / teema?
• Mitkä ovat keskustelun päämäärä ja
tavoitteet?
• Miksi keskustelua käydään?
• Mitä lopputuotosta keskustelulla
tavoitellaan?
• Mikä on lopputuotos? (tiivistelmä,
yhteenveto, esitelmä, essee, kertomus
jne.)
• Mikä on keskustelun funktio?
• Miten oppija hyödyntää käytävää
keskustelua omissa töissään ja
opiskelussaan?
• Onko oppijan kirjoitettava viestejä
määrätyssä aikataulussa tai onko viestien
lukumäärälle asetettu tavoitteita?
• Tehdäänkö keskustelusta yhteenveto?
• Miten johtopäätökset keskustelun
pohjalta tehdään ja kirjataan?
• Miten käytyä keskustelua muuten
hyödynnetään?
• Mikä on lopputuotos?
• Kuka tekee lopputuotoksen?
• Miten lopputuotos tehdään?
• Miten keskustelua -
tiedonrakenteluprosessia/ongelman-
ratkaisuprosessia tarkastellaan ja
reflektoidaan lopussa/jälkikäteen?

More Related Content

What's hot

NSWBCN Strategy All Hazards Interagency Challenges P5 IP HLS650 VC 1501B ...
NSWBCN Strategy  All Hazards Interagency Challenges  P5 IP   HLS650 VC 1501B ...NSWBCN Strategy  All Hazards Interagency Challenges  P5 IP   HLS650 VC 1501B ...
NSWBCN Strategy All Hazards Interagency Challenges P5 IP HLS650 VC 1501B ...
John Cederstrom
 
التخطيط للتدريس
التخطيط للتدريسالتخطيط للتدريس
التخطيط للتدريس
sayedmetwaly
 
الدليل البيداغوجي لإدماج تكنولوجيا المعلومات والاتصالات في التعليم
الدليل البيداغوجي لإدماج تكنولوجيا المعلومات والاتصالات في التعليمالدليل البيداغوجي لإدماج تكنولوجيا المعلومات والاتصالات في التعليم
الدليل البيداغوجي لإدماج تكنولوجيا المعلومات والاتصالات في التعليم
khalid mechkouri
 
Sql server パーティション 概要
Sql server パーティション 概要Sql server パーティション 概要
Sql server パーティション 概要
Masayuki Ozawa
 
التعلم الألكتروني
التعلم الألكتروني التعلم الألكتروني
التعلم الألكتروني
shos11
 
Компетентності в природничих науках і технологях.pptx
Компетентності в природничих науках і технологях.pptxКомпетентності в природничих науках і технологях.pptx
Компетентності в природничих науках і технологях.pptx
Сергій Гальчак
 

What's hot (20)

PFI会社案内
PFI会社案内PFI会社案内
PFI会社案内
 
NSWBCN Strategy All Hazards Interagency Challenges P5 IP HLS650 VC 1501B ...
NSWBCN Strategy  All Hazards Interagency Challenges  P5 IP   HLS650 VC 1501B ...NSWBCN Strategy  All Hazards Interagency Challenges  P5 IP   HLS650 VC 1501B ...
NSWBCN Strategy All Hazards Interagency Challenges P5 IP HLS650 VC 1501B ...
 
التخطيط للتدريس
التخطيط للتدريسالتخطيط للتدريس
التخطيط للتدريس
 
Apache NiFi の紹介 #streamctjp
Apache NiFi の紹介  #streamctjpApache NiFi の紹介  #streamctjp
Apache NiFi の紹介 #streamctjp
 
GAS×Power Automate 連携事例のご紹介
GAS×Power Automate 連携事例のご紹介GAS×Power Automate 連携事例のご紹介
GAS×Power Automate 連携事例のご紹介
 
Azure Artifactsを触ってみよう
Azure Artifactsを触ってみようAzure Artifactsを触ってみよう
Azure Artifactsを触ってみよう
 
الدليل البيداغوجي لإدماج تكنولوجيا المعلومات والاتصالات في التعليم
الدليل البيداغوجي لإدماج تكنولوجيا المعلومات والاتصالات في التعليمالدليل البيداغوجي لإدماج تكنولوجيا المعلومات والاتصالات في التعليم
الدليل البيداغوجي لإدماج تكنولوجيا المعلومات والاتصالات في التعليم
 
презентація цпрпп
презентація   цпрпппрезентація   цпрпп
презентація цпрпп
 
Універсальний дизайн в сфері освіти
Універсальний дизайн в сфері освітиУніверсальний дизайн в сфері освіти
Універсальний дизайн в сфері освіти
 
Sql server パーティション 概要
Sql server パーティション 概要Sql server パーティション 概要
Sql server パーティション 概要
 
【BS15】.NET アップグレード アシスタントで簡単にできます! .NET Framework アプリの .NET 6 へのマイグレーション
【BS15】.NET アップグレード アシスタントで簡単にできます! .NET Framework アプリの .NET 6 へのマイグレーション 【BS15】.NET アップグレード アシスタントで簡単にできます! .NET Framework アプリの .NET 6 へのマイグレーション
【BS15】.NET アップグレード アシスタントで簡単にできます! .NET Framework アプリの .NET 6 へのマイグレーション
 
[DL輪読会]“Learning to Predict without Looking Ahead: World Models without Forwa...
[DL輪読会]“Learning to Predict without Looking Ahead: World Models without Forwa...[DL輪読会]“Learning to Predict without Looking Ahead: World Models without Forwa...
[DL輪読会]“Learning to Predict without Looking Ahead: World Models without Forwa...
 
التعلم الألكتروني
التعلم الألكتروني التعلم الألكتروني
التعلم الألكتروني
 
歩行支援機能を有する前腕支持型四輪歩行器の開発に関する研究
歩行支援機能を有する前腕支持型四輪歩行器の開発に関する研究歩行支援機能を有する前腕支持型四輪歩行器の開発に関する研究
歩行支援機能を有する前腕支持型四輪歩行器の開発に関する研究
 
Azure load testingを利用したパフォーマンステスト
Azure load testingを利用したパフォーマンステストAzure load testingを利用したパフォーマンステスト
Azure load testingを利用したパフォーマンステスト
 
データ集計基盤のいままでとこれから 〜Hadoopからdataflowまで使い込んだ経験を徹底共有〜
データ集計基盤のいままでとこれから 〜Hadoopからdataflowまで使い込んだ経験を徹底共有〜データ集計基盤のいままでとこれから 〜Hadoopからdataflowまで使い込んだ経験を徹底共有〜
データ集計基盤のいままでとこれから 〜Hadoopからdataflowまで使い込んだ経験を徹底共有〜
 
Компетентності в природничих науках і технологях.pptx
Компетентності в природничих науках і технологях.pptxКомпетентності в природничих науках і технологях.pptx
Компетентності в природничих науках і технологях.pptx
 
【DL輪読会】"Masked Siamese Networks for Label-Efficient Learning"
【DL輪読会】"Masked Siamese Networks for Label-Efficient Learning"【DL輪読会】"Masked Siamese Networks for Label-Efficient Learning"
【DL輪読会】"Masked Siamese Networks for Label-Efficient Learning"
 
Rails解説セミナー: Rails国際化 (I18n) API
Rails解説セミナー: Rails国際化 (I18n) APIRails解説セミナー: Rails国際化 (I18n) API
Rails解説セミナー: Rails国際化 (I18n) API
 
オンライン物理バックアップの排他モードと非排他モードについて(第15回PostgreSQLアンカンファレンス@オンライン 発表資料)
オンライン物理バックアップの排他モードと非排他モードについて(第15回PostgreSQLアンカンファレンス@オンライン 発表資料)オンライン物理バックアップの排他モードと非排他モードについて(第15回PostgreSQLアンカンファレンス@オンライン 発表資料)
オンライン物理バックアップの排他モードと非排他モードについて(第15回PostgreSQLアンカンファレンス@オンライン 発表資料)
 

Similar to Ohjaaminen ja vuorovaikutus verkko-opetuksessa

Verkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja someVerkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja some
akorhonen
 
Ohjaus 18.4.2012
Ohjaus 18.4.2012Ohjaus 18.4.2012
Ohjaus 18.4.2012
Seiran
 
Esitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 MemohakeEsitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 Memohake
Harri Heikkilä
 
1 some opetus ja ohjausympäristö v2
1 some opetus ja ohjausympäristö v21 some opetus ja ohjausympäristö v2
1 some opetus ja ohjausympäristö v2
akorhonen
 

Similar to Ohjaaminen ja vuorovaikutus verkko-opetuksessa (20)

Oppimisen ja opiskelun ohjaaminen verkossa
Oppimisen ja opiskelun ohjaaminen verkossaOppimisen ja opiskelun ohjaaminen verkossa
Oppimisen ja opiskelun ohjaaminen verkossa
 
Ohjaus verkossa
Ohjaus verkossaOhjaus verkossa
Ohjaus verkossa
 
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussaArviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
 
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa 2017
 
Verkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja someVerkko-oppiminen ja some
Verkko-oppiminen ja some
 
Ohjaus 18.4.2012
Ohjaus 18.4.2012Ohjaus 18.4.2012
Ohjaus 18.4.2012
 
Ammatillista verkkopedagogiikkaa
Ammatillista verkkopedagogiikkaaAmmatillista verkkopedagogiikkaa
Ammatillista verkkopedagogiikkaa
 
Digipedagogiikka 12.5.23
Digipedagogiikka 12.5.23Digipedagogiikka 12.5.23
Digipedagogiikka 12.5.23
 
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussaArviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
Arviointikäytäntöjen kehittäminen ammattikorkeakoulussa
 
Monimuoto-opetus ja verkko-oppimisprosessi
Monimuoto-opetus ja verkko-oppimisprosessi Monimuoto-opetus ja verkko-oppimisprosessi
Monimuoto-opetus ja verkko-oppimisprosessi
 
Verkko-opetuksen suunnittelu ja menetelmät
Verkko-opetuksen suunnittelu ja menetelmätVerkko-opetuksen suunnittelu ja menetelmät
Verkko-opetuksen suunnittelu ja menetelmät
 
Esimerkki opettajan tehtävä ja tulostoimenkuvasta
Esimerkki opettajan tehtävä ja tulostoimenkuvastaEsimerkki opettajan tehtävä ja tulostoimenkuvasta
Esimerkki opettajan tehtävä ja tulostoimenkuvasta
 
Esitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 MemohakeEsitys 18.3.2009 Memohake
Esitys 18.3.2009 Memohake
 
Opettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissa
Opettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissaOpettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissa
Opettajan ja opiskelijan rooli ja tehtävät verkko-opinnoissa
 
Sr loppimisympäristöjen suunnittelu1
Sr loppimisympäristöjen suunnittelu1Sr loppimisympäristöjen suunnittelu1
Sr loppimisympäristöjen suunnittelu1
 
Moodle ja erityinen tuki 24.1.2018 kopio1
Moodle ja erityinen tuki 24.1.2018 kopio1Moodle ja erityinen tuki 24.1.2018 kopio1
Moodle ja erityinen tuki 24.1.2018 kopio1
 
1 some opetus ja ohjausympäristö v2
1 some opetus ja ohjausympäristö v21 some opetus ja ohjausympäristö v2
1 some opetus ja ohjausympäristö v2
 
Moodle ja erityinen tuki 24.1.2018
Moodle ja erityinen tuki 24.1.2018 Moodle ja erityinen tuki 24.1.2018
Moodle ja erityinen tuki 24.1.2018
 
Ryhmämalli
RyhmämalliRyhmämalli
Ryhmämalli
 
Opettajan ja opiskelijan TVT-osaaminen
Opettajan ja opiskelijan TVT-osaaminen Opettajan ja opiskelijan TVT-osaaminen
Opettajan ja opiskelijan TVT-osaaminen
 

More from KirsiViitanen

More from KirsiViitanen (13)

Opiskelijan aktivointi luennolla
Opiskelijan aktivointi luennollaOpiskelijan aktivointi luennolla
Opiskelijan aktivointi luennolla
 
Palaute verkko-oppimisessa ja -ohjaamisessa
Palaute verkko-oppimisessa ja -ohjaamisessaPalaute verkko-oppimisessa ja -ohjaamisessa
Palaute verkko-oppimisessa ja -ohjaamisessa
 
Sosiaalisen median hyödyntäminen opetuksessa
Sosiaalisen median hyödyntäminen opetuksessaSosiaalisen median hyödyntäminen opetuksessa
Sosiaalisen median hyödyntäminen opetuksessa
 
Autenttiset oppimistehtävät verkkossa
Autenttiset oppimistehtävät verkkossaAutenttiset oppimistehtävät verkkossa
Autenttiset oppimistehtävät verkkossa
 
Sulautuvan oppimisen periaatteet ja verkko-opetuksen laatu korkeakoulussa
Sulautuvan oppimisen periaatteet javerkko-opetuksen laatukorkeakoulussaSulautuvan oppimisen periaatteet javerkko-opetuksen laatukorkeakoulussa
Sulautuvan oppimisen periaatteet ja verkko-opetuksen laatu korkeakoulussa
 
Moodlen aktiviteetit ja aineistot
Moodlen aktiviteetit ja aineistotMoodlen aktiviteetit ja aineistot
Moodlen aktiviteetit ja aineistot
 
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessaPalaute oppimisessa ja ohjaamisessa
Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa
 
Some opetuksessa
Some opetuksessaSome opetuksessa
Some opetuksessa
 
Sosiaalinen toiminta ja viestintätyyli
Sosiaalinen toiminta ja viestintätyyliSosiaalinen toiminta ja viestintätyyli
Sosiaalinen toiminta ja viestintätyyli
 
Vuorovaikutuksellisuuden edistäminen verkossa
Vuorovaikutuksellisuuden edistäminen verkossaVuorovaikutuksellisuuden edistäminen verkossa
Vuorovaikutuksellisuuden edistäminen verkossa
 
Opetusmateriaalit verkossa ja tekijänoikeudet opetuksessa
Opetusmateriaalit verkossa ja tekijänoikeudet opetuksessaOpetusmateriaalit verkossa ja tekijänoikeudet opetuksessa
Opetusmateriaalit verkossa ja tekijänoikeudet opetuksessa
 
Autenttiset oppimistehtävät verkossa
Autenttiset oppimistehtävät verkossaAutenttiset oppimistehtävät verkossa
Autenttiset oppimistehtävät verkossa
 
Sulautuvan oppimisen lähtökohdat ja verkko-opetuksen laatu
Sulautuvan oppimisen lähtökohdat ja verkko-opetuksen laatuSulautuvan oppimisen lähtökohdat ja verkko-opetuksen laatu
Sulautuvan oppimisen lähtökohdat ja verkko-opetuksen laatu
 

Ohjaaminen ja vuorovaikutus verkko-opetuksessa

  • 2. Neuvonta liittyy yleensä konkreettisiin, kertaluonteisiin tilanteisiin, joissa kysyjä kaipaa suoria neuvoja ja ohjeita ongelmiinsa. yksi ohjauksessakin käytettävä toimintamuoto ja esim. hallinnollisen tai teknisen ohjauksen keinona toimiva, mutta pedagogisena ohjauskeinona se ei ole riittävästi oppijan omaa aktiivisuutta tukevaa.
  • 3. Mitä tarkoitetaan ohjauksella? Anna Raija Nummenmaa 2000 Ohjaus-käsitteellä viitataan toisaalta opetus- ja ihmissuhdeammateissa käytettävään työmenetelmään, ammatillisen keskustelun muotoon, ja toisaalta institutionaaliseen toimintaan, jolle on asetettu tietyt sisällölliset tavoitteet – esimerkiksi ammatinvalinnanohjaus, oppilaanohjaus – ja jossa käytetään tiettyjä työmenetelmiä. Ohjauksen kohteena voi olla yksilö, ryhmä tai laajempi yhteisö.
  • 4. Ohjaus erilaisena toimintana • Spangar kuvaa ohjauksen neuvotteluna, mahdollisuutena toimia, erilaisina tarjoumina; • Nummenmaa ammatillisena keskusteluna, • Peavy elämänsuunnittelun menetelmänä, • Onnismaa moniammatillisena käytäntönä • Ojanen kasvatusmenetelmänä.  Aina pedagogista toimintaa
  • 5. Ohjauksen tehtävänä voi olla (Lairio ja Puukari 2001) – Ohjaus ja vuorovaikutus ovat sidoksissa toimintakontekstiin – sosiaalistaminen, opettaminen, valmennus, ohjaus, neuvojen antaminen, kannustaminen, – innostaminen, haastaminen ja tutkimaan saattaminen, roolimallin antaminen, tukeminen ja – auttaminen.
  • 6. Verkko-ohjaus Tarkoitetaan erilaisissa verkkoympäristössä ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa tavoitteellista oppimisprosessin, opiskelun, oppimisen ja osaamisen kehittymisen ohjausta (Koli 2008). – Keinoja ja menetelmiä, joilla voidaan edistää opiskelijan oppimista, osaamisen kehittymistä ja opiskelun etenemistä – Luoda edellytyksiä oppimiselle ja opiskelulle – Aktivoida opiskelijaa työskentelemään, oppimaan tavoitteellisesti ja kehittää omia metakognitiivisia taitojaan sekä oppimaan oppimisen kykyjä – Suppeasti nähtynä se voi olla vain ohjaajan antamaa palautetta tai neuvoja
  • 7. Verkko-ohjaus Siinä pitäisi yhdistyä teorian ja tiedon lisäksi oppijan kokemukset Tavoitteena itseohjautuvuus ja asioiden pohtiminen ongelmaratkaisutaitojen kehittyminen • Ohjaustoimintaan vaikuttavat erityisesti – sille varatut resurssit, – suunnitellun oppimis-/opiskeluprosessin idea, – pedagoginen tarkoituksenmukaisuus sekä – opettajan ohjausvalmiudet.
  • 8. Verkko-ohjaus • Ohjauksen tavoitteet tulevat opetussuunnitelman määrittelemistä sisällöistä ja tavoitteista. • Sen taustalla vaikuttavat sekä opettajan että yhteisön arvot, asenteet, ihanteet, käsitykset oppimisesta, tiedosta ja ihmisistä sekä aikaisemmat kokemukset ohjauksesta (määrä ja laatu).
  • 9. Verkko-ohjauksen tarkoitus, tavoite ja toiminta (Koli2011) • Valmistautuminen • Itsensä esittely – ryhmäytyminen • Orientointi – kontekstin luominen • Tavoitteiden asettaminen • Ongelmien ja kysymysten asettaminen • Omien selitysten antaminen – hypoteesin asettaminen • Muiden käsityksiin tutustuminen • Omien käsitysten reflektointi • Tiedonhaku • Tiedonrakentelu • Syventävän tiedon tuominen keskusteluun • Oppimisprosessin ja/tai tuotosten reflektointi
  • 10. Miksi verkko-ohjausta? (Koli 2011) • Mikä on ohjauksen yleinen tavoite – idea? • Mikä on ohjauksen tavoite ja rooli eri oppimisprosessin vaiheessa? • Mistä suunnitellaan ohjausta/palautetta annettavaksi? • Milloin ohjataan eli miten ohjaus ajoitetaan? • Kuka ohjaa missäkin vaiheessa? • Mitä ohjauksen muotoja/menetelmiä käytetään? • Mikä on vertaispalautteen rooli?
  • 11. MITÄ OHJATAAN JA MIKSI? – sisältöjä – oppimisprosessia – opiskelua/työskentelyä – ryhmäprosesseja KUKA/MIKÄ OHJAA? – opettaja – tuutori – asiantuntija – toinen opiskelija – pienryhmä – tietokone MITEN/MILLOIN OHJATAAN? • oppimistehtävillä • toimeksiannoilla • työtavoilla • aineistoilla • ohjeistuksilla ja työskentelyohjeilla • arvioinneilla ja palautteella • välineillä ja teknologialla Koli 2011
  • 12. Verkon avulla ohjauksessa voidaan • välittää sekä tietoa, neuvontaa että ohjausta • helpottaa kommunikointia ohjaajien ja opiskelijoiden välillä • muodostaa erilaisia ohjaajien ja opiskelijoiden verkostoja • lisätä tiedon- ja työnjakoa opiskelija-, ura- ja rekrytointipalvelujen välillä • vapautua ohjaustilanteissa sidonnaisuudesta aikaan ja paikkaan • monipuolistaa ja tehostaa ohjauspalveluja • markkinoida omaa oppilaitosta ja sen tarjontaa • vahvistaa opiskelijoiden itseohjautuvuutta • luoda uusia ohjauksen toimintamalleja • säästää ohjaajien ja opiskelijoiden aikaa, vaivaa ja kustannuksia
  • 13. Ohjausprosessi Verkko-ohjausprosessissa verkon resursseja käytetään joko ohjausprosessin tukena ja/tai sen toteuttamisen välineinä siten, että käytetyt välineet ja palvelut vastaavat opiskelijoiden erilaisia tilanteita ja tarpeita sekä heidän käsityksiään siitä, mitä verkon välineillä voidaan saavuttaa. (Vuorinen 2004) Ohjausprosessi on ohjaajan ja opiskelijan välinen, tavoitteelliseen toimintaan perustuva eri ohjaustilanteiden muodostama kokonaisuus, jonka tarkoitus on auttaa opiskelijaa opiskelu- ja oppimistavoitteiden asettamisessa suhteessa omiin tulevaisuuden suunnitelmiin. Merkityksellinen ohjausprosessi edistää sekä ohjaajan että ohjattavan persoonallisuuden kasvua, ja se herättää etenkin ohjattavassa halun keksiä, tavoitella, saavuttaa ja ymmärtää uutta. (Silkelä 2003)
  • 14. Ohjaustoiminnan suunnittelu (Koli 2011) • Oppimisprosessi, oppimistilanteet (tavoitteet muutetaan opiskelijan ja ohjaajan toiminnaksi) • Oppimistehtävät • Ohjausresurssit (mm. ajankäyttö); oppimistehtävien, prosessin ohjaus sekä palautteet • Oppimisen edistäminen ja metakognitiivisten taitojen kehittymisen tukeminen • Ohjeet • Ohjauspyrkimykset • Oppimistilanteiden ohjaus • Opiskelun seuranta • Ohjauksen välineet ja mediat
  • 15. Henkilökohtaiset verkko-ohjausprosessit edellyttävät ohjaajalta verkon resurssien ja välineiden tuntemusta esim. Moodlen ja sosiaalisen median • kykyä arvioida opiskelijoiden tietoteknisiä valmiuksia ja ohjauksellisia tarpeita • mahdollisuutta käyttää verkon resursseja osana ohjauskeskusteluja • taitoa tukea opiskelijaa verkon resurssien käytössä
  • 16. Lisäksi ohjaajalla on hyvä olla • aktiivisen kuuntelun taitoa, jolla hän osoittaa ymmärtämystä opiskelijaa kohtaan • kykyä tarjota opiskelijalle uusia tietoja ja perspektiivejä sekä kykyä nähdä, miten uudet näkökulmat auttavat opiskelijaa ymmärtämään omaa tilannettaan • oikea johdattelutekniikka, joka koostuu avoimista kysymyksistä, opiskelijan näkemyksien selventämisestä ja tiivistämisestä sekä keskustelun kohdentamisesta olennaisiin kysymyksiin • taitoa tukea opiskelijaa realististen, ammatillista ja henkilökohtaista kasvua tukevien tavoitteiden muotoilussa
  • 17. Verkkoryhmien ohjaaminen edellyttää ohjaajalta (Manninen&Nevgi 2000) • ryhmän työskentelyn aikatauluttamista • käsiteltävien aiheiden määrittelyä • ryhmän toiminnan pelisääntöjen ja netiketin määrittelyä • keskustelujen ja tehtävien ohjeistusta sekä vastuuta niiden toteutumisesta • keskustelujen aloittamista sekä opiskelijoiden ohjaamista aiheiden mukaisesti • ystävällisen ilmapiirin luomista rohkaisun ja positiivisen palautteen avulla • olennaisten kysymysten sekä erilaisten näkökulmien ja vaihtoehtojen esittämistä
  • 18. Ohjauksen muotoja verkossa (Koli2011) •Ennakkoon valmisteltu ja suunniteltu oppimisprosessi ja sen rakenne, ohjeet ja oppimistehtävät. Ennakkoon strukturoitu ohjaus •Oppimistehtävien palaute ja ajankohdat, ohjaus ajallisesti ja resurssien mukaan suunniteltuna eri vaiheisiin ja tilanteisiin, opiskelun seuranta. Ennakkoon päätetty ohjaus •Oppijasta –opiskelijasta lähtöisin oleva ohjaus. Opiskelija pyytää tarvittaessa ohjausta esim. ohjauspyyntölomakkeella.On Demand -ohjaus •Ohjaajan reagointia esim. opiskelun etenemisen seurannassa tai vaikka keskustelualueella. Ohjausta tarpeen vaatiessaAd Hoc –ohjaus •Dialogin ohjaus ja sen edistäminen, ohjaajan havainnot ja ohjaus niiden perusteella Vuorovaikutustilanteen ohjaus
  • 19. Verkko-ohjauksen välineitä (Koli 2008) • Ohjeet ja tiedotteet • Opintojakson uutispalsta • Opiskeluun orientaatio tekstin, videon tai äänitteen avulla • Oppimistehtävät ja toimeksiannot • Ohjauspyyntölomake • Aiheeseen liittyvät tsekkilistat • Reflektiolomakkeet tai –kysymykset • Verkkokeskustelut ja ohjausdialogi • Arviointi eri vaiheissa • Yksilö- ja ryhmäpalautteet • Portfolio ja oppimispäiväkirja • Scaffolding eli oppimisen ja työskentelyn tukemista erilaisin ohjauksen keinoin (tuettu ohjaaminen) • Opiskelun etenemisen seuranta
  • 20. Opettaja voi ohjauksessaan • osoittaa lukeneensa tekstit, olla läsnä • kannustaa ihmettelemään ja omien kysymysten tekemiseen • kohdistaa huomiota keskeisiin käsitteisiin, todellisiin ongelmiin jne. • rakentaa siltoja monologisten puheenvuorojen välille • kysyä selkeyttäviä kysymyksiä: miten? missä? milloin? kuka? mitä? miksi? • osoittaa ristiriitoja suunnitelmien ja tekojen välillä • hyväksyä, tukea, pyytää kertomaan lisää • auttaa pilkkomaan isoja kysymyksiä pienempiin osiin • arvioida argumentaation vakuuttavuutta
  • 21. Kysymyssarja (verkko)-ohjauksen (Koli&Silander 2003) • Mikä on ongelmasi? (kuvaa tarkasti) • Miten olet yrittänyt ratkoa ongelmaa/päästä eteenpäin? • Oletko tarkistanut löytyykö ongelmaasi vastaus keskustelualueelta muiden viesteistä tai ohjeista? Mistä muualta olet yrittänyt hakea tietoa? • Oletko kysynyt apua muilta oppijoilta? Oletko saanut apua? Millaista? • Mikä olisi oma ajatuksesi ongelman ratkaisemiseksi? • Mihin tarvitset ohjausta? Millaista apua ohjaajalta tarvitset?
  • 22. Kysymyksiä verkkoryhmän ohjauksen tueksi (Ruponen, Nummenmaa&Koivuluhta 2000) Suunnittelu (ryhmän tarkoitus, toiminta ja toteutus) • Millaiset verkon resurssit soveltuvat ryhmän työskentelyyn? • Miten verkkoympäristössä työskentely tukee ryhmän tarkoitusta ja sen tavoitteita? • Mikä on ryhmän motivaatio ja valmius käyttää verkon välineitä ja palveluita? Aloitus (yhteenkuuluvuus, esittely ja ryhmän jäsenten roolit) • Miten verkossa työskentely tukee ryhmän jäsenten yhteenkuuluvuutta? • Miten verkkoympäristö edistää ryhmän jäsenten roolien löytymistä sekä heidän tutustumista toisiinsa? • Millä tavoin ohjaus toteutetaan?
  • 23. Kysymyksiä verkkoryhmän ohjauksen tueksi (Ruponen, Nummenmaa&Koivuluhta 2000) Siirtymä (luottamuksen kehittyminen, ryhmän päämäärien ja työskentely- periaatteiden omaksuminen) • Miten ryhmän jäsenten luottamus toisiinsa varmistetaan? • Mitkä ovat ryhmän päämäärät? • Miten verkon resurssit sitouttavat ryhmän jäseniä ryhmän päämääriin ja työskentelyperiaatteisiin? Työskentely • Mitä verkko- ympäristössä työskentely edellyttää ryhmäläisiltä? • Miten heitä ohjeistetaan verkon resurssien käyttöön? • Miten ryhmän jäsenten erilaiset valmiudet käyttää verkon resursseja otetaan huomioon
  • 24. Kysymyksiä verkkoryhmän ohjauksen tueksi (Ruponen, Nummenmaa&Koivuluhta 2000) Lopetus • Miten verkon resurssien käyttö tukee ryhmän tavoitteiden saavuttamista? • Millainen on ryhmän ohjaustarve työskentelyn jälkeen? • Miten ryhmä aikoo työskennellä jatkossa?
  • 26. Vuorovaikutus verkossa • On välittynyttä, sosiaalisesti vihjeetöntä ja siksi monella tapaa erilaista kuin kasvokkainen vuorovaikutus • Viestintä on verkossa neutraalimpaa kuin lähiopetuksessa • Välttämätön ja tavoiteltava asia • Tulisi olla dialogista ja perustua argumentaatioon
  • 27. Vuorovaikutusta verkossa Voi olla eri tasoilla – Opettajan ja opiskelijan välillä – Opiskelijoiden kesken – Oppimateriaaliin sisäänrakennettuina itsensä korjaavina monivalintatehtävinä ja linkkeinä globaaliin verkkoon Keskustelu – Yhteisymmärrys – Väittelevä vuorovaikutus
  • 28. Vuorovaikutuksellinen verkko-opetus • ei toimi ilman tasavertaista, osallistujakeskeistä ja aktiivista dialogista työskentelyä, johon kaikki osallistujat sitoutuvat. • Yhdessä ajatteleminen ja perehtyminen tarkoittavat, että tietoa ja sen yhdistämistä toimintaan haetaan yhteisen työstämisen avulla. • Erityisesti kirjoittamiseen perustuva verkkovuorovaikutus on kaikessa dokumentoitu- vuudessaan vahvaa ja voimakasta, sillä kirjoitettujen sanojen taustalla ei ole mitään sanomaa "ohentavaa" oheisviestintää. • Kirjoitukset tulkitaan monesti huomattavasti jyrkemmin kuin puhuttu kieli, eikä viestin kirjoittaja pysty "näkemään", minkälaisia reaktioita viesti akuutisti herättää. (Verkko-tutor)
  • 30. Syväsuuntautuminen dialogisessa oppimisprosessissa (Aarnio 2009) 1. Asioita joutuu ymmärtämään monista näkö- kulmista 2. Osallistujat tuovat omaa ajatteluaan ja toimintatapojaan muille tutkittavaksi 3. Osallistujat perustelevat muille myös teoreettisesti omaa ymmärrytystään ja näkemyksiään 4. Myös käytännön tekemistä perustellaan teoreettisesti 5. Osallistujat haluavat tiedustella muilta asioista ja tekemisen tavoista, jotta osaisi 6. Osallistujat arvioivat ymmärrystään ja toimintaansa luonnollisena osana kaikkea oppimista, yrittämistä, erehtymistä ja taas korjaavaa uudelleen yrittämistä 7. Osallistujat luovat yhdessä muiden kanssa jotakin sellaista, jota kukaan osallistujista ei saisi yksinään aikaan
  • 31. Tekstipohjaisen verkkoviestinnän piirteitä (Martikainen 2001) • viesteistä puuttuvat nonverbaalit vihjeet, joten viestejä tulkitaan ja tunnetiloja ilmaistaan kirjoitustyylin, hymiöiden ja erilaisten merkkien avulla • viestit usein epämuodollisia ja tyyliltään vapaita, ns. "kirjoitettua puhetta" • palautteen aiheuttamat välittömät reaktiot jäävät usein välittymättä • palautetta joutuu yleensä joko odottamaan tai jäämään jopa ilman • valta-asema on usein opettajalla/ohjaajalla
  • 32. Oppijoiden välinen vuorovaikutus (Voipala 2013) • selittäminen, argumentointi, kysyminen, vastaaminen ja perspektiivin ottaminen • oppijoiden sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen ja tietoinen ponnistelu päämäärän eteen keskustellen, tietoa jakaen ja oppijoiden asiantuntijuuksia yhdistäen • Ryhmätekijät, erityisesti sosiaalinen vuorovaikutus • sujuvan vuorovaikutuksen, vastavuoroisten keskusteluiden ja argumentoivan keskusteluotteen • onnistuneimmissa ryhmissä vuorovaikutus keskittyi harvoin opittavien sisältöjen syvälliseen teoreettiseen käsittelyyn. Sekä uusi tieto että kommentit pohjautuivat teoriaa ja tutkimustietoa enemmän oppijoiden omiin kokemuksiin ja mielipiteisiin, erityisesti samanaikaisessa keskustelussa
  • 33. Oppijoiden välinen vuorovaikutus (Voipala 2013) • Onnistuneet ryhmät käyttivät paljon aikaa yhteisen toiminnan suunnitteluun ja organisointiin. • Vuorovaikutus keskittyi niissä myös sosioemotionaaliselle tasolle, jolloin puheenvuorot ja keskusteluviestit pyrkivät jännityksen lieventämiseen tai yhteenkuuluvaisuuden ilmaisemiseen. • Koulutus- ja kulttuuritaustoiltaan homogeeninen ryhmä tuki oppimista heterogeenistä ryhmää paremmin. • Positiivinen, kannustava ja luottamuksellinen ryhmäilmapiiri • Oppimistehtävän tuli edellyttää kaikkien ryhmän jäsenten osallistumista • Opettaja on oppimisprosessin aikainen tukija: kysymykset, yhteenvedot, motivointi ja läsnäolo
  • 34. Oppijoiden välinen vuorovaikutus (Voipala 2013) • teknologialla on merkitystä vuorovaikutuksen laatuun: ei- reaaliaikaiset keskustelut edistivät oppimista enemmän kuin esim. Skypellä käydyt reaaliaikaiset • oma aktiivinen osallistuminen on tärkeää koko ryhmän oppimisen kannalta Tutustuminen Ryhmäytyminen Oppimistehtävät
  • 35. Opettajan rooli keskusteluissa • Rohkaise osallistumista ja mahdollista helppo osallistuminen • Mieti omaa rooliasi keskustelussa: voit osallistu itse aktiivisesti ja näytä esimerkkiä, mutta tee se harkiten • Osoita, että arvostat oppijoiden osallistumista esim. ”jättämällä jälkiä” • Pidä keskustelu raiteillaan • Monet oppijat tekevät vain sen mitä kurssilla vaaditaan, joten voit motivoida heitä myös arvioimalla viestejä ja sitomalla osallistumisen saatavaan arvosanaan • Voit tehdä asteikko, jolla arvioit viestien relevanssia • Mieti milloin käytät koko ryhmän keskustelua ja milloin jaat keskustelun pienempii ryhmiin • Käyttäjätietojen kautta näet käyttäjittäin lähetetyt viestit
  • 36. Keskusteluohjeet (Koli&Silander 2003) • Millä keskustelualueella keskustelu tapahtuu? • Mikä on keskustelun aihe / teema? • Mitkä ovat keskustelun päämäärä ja tavoitteet? • Miksi keskustelua käydään? • Mitä lopputuotosta keskustelulla tavoitellaan? • Mikä on lopputuotos? (tiivistelmä, yhteenveto, esitelmä, essee, kertomus jne.) • Mikä on keskustelun funktio? • Miten oppija hyödyntää käytävää keskustelua omissa töissään ja opiskelussaan? • Onko oppijan kirjoitettava viestejä määrätyssä aikataulussa tai onko viestien lukumäärälle asetettu tavoitteita? • Tehdäänkö keskustelusta yhteenveto? • Miten johtopäätökset keskustelun pohjalta tehdään ja kirjataan? • Miten käytyä keskustelua muuten hyödynnetään? • Mikä on lopputuotos? • Kuka tekee lopputuotoksen? • Miten lopputuotos tehdään? • Miten keskustelua - tiedonrakenteluprosessia/ongelman- ratkaisuprosessia tarkastellaan ja reflektoidaan lopussa/jälkikäteen?