SlideShare a Scribd company logo
1 of 19
Download to read offline
Kansainvälisyys – kilpailuetu!
CIMOn tarjonta yrityksille
Anni Kallio CIMO
16.4.2015
CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen
yhteiskunnan kansainvälistymistä.
Kansainvälisen liikkuvuuden ja
yhteistyön keskus CIMO
• Perustettu 1991
• Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto
• Edistää kansainvälistä vuorovaikutusta koulutuksen,
työelämän ja kulttuurin alueilla sekä nuorison
keskuudessa
• Hallinnoi ja toimeenpanee erilaisia vaihto- ja
apurahaohjelmia sekä vastaa Euroopan unionin
koulutus- ja nuoriso-ohjelmien kansallisesta
toimeenpanosta sekä pohjoismaisista Nordplus-
ohjelmista
• Kerää, muokkaa ja välittää toimialaan kuuluvaa tietoa
asiakasryhmien tarpeisiin
• Tukee kansainvälistymistä koulutuksen, tiedottamisen,
neuvontapalvelujen ja julkaisujen avulla
Piilotettu Osaaminen
• CIMOn ja DEMOS Helsingin
yhdessä toteuttama
tutkimushanke vuosina 2012-
2013
• Piilotettu Osaaminen -raportti
julkaistu 2013
• Hidden Competences-tiivistelmä
julkaistu 2014
http://www.cimo.fi/piilotettuosaa
minen
• Tavoitteena selvittää
kansainvälisyyden
merkitystä muuttuvassa
yhteiskunnassa ja
tulevaisuuden työelämässä
Mitä kansainvälinen osaaminen on?
Creative commons: wikimedia.org/wikipedia/commons/5/52/COP19_opening_(22).JPG
20302014 2050
Globaalit megatrendit
Mitä
ominaisuuksia
työnantajat
liittävät
kansainväliseen
osaamiseen?
Työnantajien
arvostamat
ominaisuudet
työntekijöitä
rekrytoidessaan
• Kielitaito
• Laajat verkostot omalla alalla
• Kansainvälisen liiketoiminnan
tuntemus
• Kyky työskennellä erilaisten
ihmisten parissa
• Ulkomailla asuminen tai opiskelu
• Kyky ajatella
kokemusmaailmansa ulkopuolelta
• Laajat verkostot eri aloilta
• Uusia kykyjen ja taitojen
hankkiminen vapaa-ajalla
• Työskentelee erilaisten
ihmisryhmien kanssa riippumatta
kielestä tai sijainnista
• Seuraa globaalia mediaa
Perinteinen
kansainvälinen
kokemus
Laajennettu
kansainvälinen
kokemus
Kansainvälinen osaaminen voi
toimia indikaattorina taidoille ja
osaamiselle, joita työelämä
tarvitsee.
Kansainvälistymismahdollisuudet
yrityksille CIMOn ohjelmissa
Kansainvälinen harjoittelija
kansainvälistää yritystä!
• Erasmus+ -ohjelman kautta korkeakoulujen ja
ammatillisten oppilaitosten opiskelijat muista
Euroopan maista voivat tulla harjoittelijoiksi
yritykseen
• Harjoittelun kesto 3 vk – 12 kk
• Opiskelija saa apurahan omasta oppilaitoksestaan
• Työnantaja osoittaa työtehtävät, vastaa
ohjauksesta ja seurannasta.
• Harjoittelupaikkaa voi tarjota esim:
http://erasmusintern.org//
tai olemalla yhteydessä oppilaitoksiin
Erasmus+ -ohjelman
mahdollisuuksia yrityksille ja
julkisorganisaatioille
Yritykset ja julkisorganisaatiot voivat toimia
oppilaitosten kansainvälisissä hankkeissa
kumppanina:
• Tutustua alansa hyviin käytänteisiin ja
innovaatioihin eri maissa
• Luoda uusia yhteistyöverkostoja kotimaassa ja
ulkomailla
Erasmus+ -asiantuntijavaihtoja
yritysten henkilöstölle
• Yritysten ja julkisorganisaatioiden työpaikkaohjaajat
ja osaamisen kehittämisen parissa
työskentelevät henkilöt voivat osallistua eri
pituisille liikkuvuusjaksoille Euroopassa ammatillisten
oppilaitosten hankkeissa
• Yritysten työntekijät voivat tehdä opetusvierailuja
eurooppalaisiin korkeakouluihin
• Jaksojen kesto 4 päivää - 2 kuukautta
• Sisältönä work-shadowing yrityksessä tai kouluttajana
toimiminen oppilaitoksessa
• Hanketuki: Oleskelutuki ja matkatuki
Hankeyhteistyötä
• Erasmus+ kumppanuushankkeissa
eurooppalainen yhteistyöverkosto
työskentelee yleensä muutaman vuoden
aikajänteellä yhteisesti sovitun teeman ympärillä
• Hankkeessa järjestetään tapaamisia ja
vaihdetaan alan hyviä käytänteitä sekä
innovaatioita
• Työelämän edustajien rooli kumppanina painottuu
yleensä oman alan ammatillisen osaamisen
kehittämiseen
• Koordinaattorina yleensä oppilaitos
Työnantajien kokemuksia
www.cimo.fi/palvelut/tyonantajille/tyonantajien_ko
kemuksia
Ota yhteyttä!
CIMOn palvelut työnantajille
http://www.cimo.fi/palvelut/tyonantajille
Sähköposti
tyoelama@cimo.fi
KIITOS!

More Related Content

Similar to CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittämiseen, Erasmus- ja Leonardo da Vinci -ohjelmat

Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Tiina Sarisalmi
 
Kansainvälisyys ja hyvä hankehallinta[1]
Kansainvälisyys ja hyvä hankehallinta[1]Kansainvälisyys ja hyvä hankehallinta[1]
Kansainvälisyys ja hyvä hankehallinta[1]
Hämeenlinna
 
CV Päivitys 2 2015
CV Päivitys 2 2015CV Päivitys 2 2015
CV Päivitys 2 2015
Soili Husso
 
Murjottelu in Brief!
Murjottelu in Brief!Murjottelu in Brief!
Murjottelu in Brief!
Murjottelu
 
Kansainvalistymisen kuulumiset-19092012
Kansainvalistymisen kuulumiset-19092012Kansainvalistymisen kuulumiset-19092012
Kansainvalistymisen kuulumiset-19092012
Tiina Sarisalmi
 
Kopro ari rapo_20012012
Kopro ari rapo_20012012Kopro ari rapo_20012012
Kopro ari rapo_20012012
Ari Rapo
 

Similar to CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittämiseen, Erasmus- ja Leonardo da Vinci -ohjelmat (20)

Opomateriaali, maailmalle 2016
Opomateriaali, maailmalle 2016Opomateriaali, maailmalle 2016
Opomateriaali, maailmalle 2016
 
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
 
Introduction of me2we company and findwork.fi campaign
Introduction of me2we company and findwork.fi campaignIntroduction of me2we company and findwork.fi campaign
Introduction of me2we company and findwork.fi campaign
 
Kansainvälisyys ja hyvä hankehallinta[1]
Kansainvälisyys ja hyvä hankehallinta[1]Kansainvälisyys ja hyvä hankehallinta[1]
Kansainvälisyys ja hyvä hankehallinta[1]
 
Kv mentoriohjelma-2012
Kv mentoriohjelma-2012Kv mentoriohjelma-2012
Kv mentoriohjelma-2012
 
CV Päivitys 2 2015
CV Päivitys 2 2015CV Päivitys 2 2015
CV Päivitys 2 2015
 
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässäTyöelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
Työelämäyhteys nykyaikaan - digitaalisia ratkaisuja kehittämässä
 
Murjottelu in Brief!
Murjottelu in Brief!Murjottelu in Brief!
Murjottelu in Brief!
 
Projektiässät
ProjektiässätProjektiässät
Projektiässät
 
Mika Villa: Euroopan sosiaalirahaston kansainvälisen yhteistyön hankehaku 2018
Mika Villa: Euroopan sosiaalirahaston kansainvälisen yhteistyön hankehaku 2018Mika Villa: Euroopan sosiaalirahaston kansainvälisen yhteistyön hankehaku 2018
Mika Villa: Euroopan sosiaalirahaston kansainvälisen yhteistyön hankehaku 2018
 
Yhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_cimo
Yhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_cimoYhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_cimo
Yhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_cimo
 
Salme Pihlajamaa/ Leader-tuki
Salme Pihlajamaa/ Leader-tukiSalme Pihlajamaa/ Leader-tuki
Salme Pihlajamaa/ Leader-tuki
 
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuriaSuomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
 
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissaEsimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
Esimerkkejä kokeilukulttuurista ammattikorkeakouluissa
 
Kansainvalistymisen kuulumiset-19092012
Kansainvalistymisen kuulumiset-19092012Kansainvalistymisen kuulumiset-19092012
Kansainvalistymisen kuulumiset-19092012
 
Kopro ari rapo_20012012
Kopro ari rapo_20012012Kopro ari rapo_20012012
Kopro ari rapo_20012012
 
Luovimo
LuovimoLuovimo
Luovimo
 
Kansainvälisyyden tsemppaushetki 11.6.2021
Kansainvälisyyden tsemppaushetki 11.6.2021Kansainvälisyyden tsemppaushetki 11.6.2021
Kansainvälisyyden tsemppaushetki 11.6.2021
 
Valoa_Oulu_9.12.2010
Valoa_Oulu_9.12.2010Valoa_Oulu_9.12.2010
Valoa_Oulu_9.12.2010
 
SeOppi 2/2017
SeOppi 2/2017SeOppi 2/2017
SeOppi 2/2017
 

More from K2HEL

More from K2HEL (20)

Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!
Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!
Kauppakamarissa syksyllä 2017 - muista ainakin nämä!
 
Kasvu100 ryhmämentorointi 2017
Kasvu100 ryhmämentorointi 2017Kasvu100 ryhmämentorointi 2017
Kasvu100 ryhmämentorointi 2017
 
Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017
Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017
Kauppakamari kirjat ja palvelut 1 2017
 
Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016
Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016
Esa Saarisen innostusluento 15.12.2016
 
Kauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelutKauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelut
 
Kauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelutKauppakamari kirjat ja palvelut
Kauppakamari kirjat ja palvelut
 
Kehittäminen nyt, Göte Nyman
Kehittäminen nyt, Göte NymanKehittäminen nyt, Göte Nyman
Kehittäminen nyt, Göte Nyman
 
Kehittäminen nyt, Marko Parkkinen
Kehittäminen nyt, Marko ParkkinenKehittäminen nyt, Marko Parkkinen
Kehittäminen nyt, Marko Parkkinen
 
KauppakamariTieto-esite
KauppakamariTieto-esiteKauppakamariTieto-esite
KauppakamariTieto-esite
 
HTK Hyväksytty Toiminnankehittäjävalmennus
HTK Hyväksytty ToiminnankehittäjävalmennusHTK Hyväksytty Toiminnankehittäjävalmennus
HTK Hyväksytty Toiminnankehittäjävalmennus
 
Kauppakamari kouluttaa palkanlaskennasta
Kauppakamari kouluttaa palkanlaskennastaKauppakamari kouluttaa palkanlaskennasta
Kauppakamari kouluttaa palkanlaskennasta
 
Kauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajia
Kauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajiaKauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajia
Kauppakamari kouluttaa julkisen sektorin osaajia
 
Huippunaiset - menestystarinoita
Huippunaiset - menestystarinoitaHuippunaiset - menestystarinoita
Huippunaiset - menestystarinoita
 
Toimitusjohtajavalmennus
ToimitusjohtajavalmennusToimitusjohtajavalmennus
Toimitusjohtajavalmennus
 
Kauppakamari koulutusesite 2016
Kauppakamari koulutusesite 2016Kauppakamari koulutusesite 2016
Kauppakamari koulutusesite 2016
 
Johtajaklubi suuryrityksille
Johtajaklubi suuryrityksilleJohtajaklubi suuryrityksille
Johtajaklubi suuryrityksille
 
Johtajaklubi 2
Johtajaklubi 2Johtajaklubi 2
Johtajaklubi 2
 
Johtajaklubi 1
Johtajaklubi 1Johtajaklubi 1
Johtajaklubi 1
 
Huippunaiset | Kauppakamarin Koulutus
Huippunaiset | Kauppakamarin KoulutusHuippunaiset | Kauppakamarin Koulutus
Huippunaiset | Kauppakamarin Koulutus
 
Johdon kiitorata
Johdon kiitorataJohdon kiitorata
Johdon kiitorata
 

CIMOn tarjoamat mahdollisuudet yrityksille, hankerahoitus henkilöstön kehittämiseen, Erasmus- ja Leonardo da Vinci -ohjelmat