1. Miten moderni valtiotyöyhteisö toimii?
VM Henkilöstö- ja hallintopolitiikan osasto
Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio
2. Mitkä voisivat olla modernin työyhteisön
tunnusmerkit ?
Tahto ja kyky muuttaa
yhteistyö ja verkostot
lisäarvoksi ja
kumppanuudeksi
Kyky ja halu poistaa
muutoksen esteitä ja
uusiutua organisaationa
Tuloksellisuus rakentuu
hyvään johtamiseen ja
joustavaan työyhteisön
toimintaan
Yksilöillä ja tiimeillä/vast.
on halu uudistaa työn
sisältöjä ja työnteon
tapoja
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
27.8.2013
2
3. Miksi julkisella sektorilla pitää juuri nyt ajatella
ja toimia eri tavalla kuin ennen
Julkisen talouden kestävyys, joka on suomalaisten hyvinvoinnin perusta
on rapautumassa nopeasti kansatalouden heikosta kasvusta johtuen
Kansainvälisen finanssikriisin pitkittyminen ja Suomen väestön muita EUmaita jyrkempi ikääntymiskehitys ovat kova haaste
hyvinvointiyhteiskunnalle
Hyvinvointiyhteiskunnan palvelutuotannon toteuttamismalli, palveluiden
laatu ja saatavuus sekä kustannukset edellyttävät koko julkisen sektorin
yhteisiä, voimakkaita muutostoimia. Muutosten oltava merkittävästi
radikaalimpia ja toteutuksen nopeampaa kuin aiemmin
Julkisella sektorilla tuottavuuden on kasvun on oltava 0,5 % joka vuosi.
Vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta parantavien uudistusten lisäksi
joudutaan myös leikkaamaan rahoitusta
Nykyinen hallintokulttuuri ei luo riittävästi kannusteita ja resurssien
uusallokointia, jonka vuoksi valtion henkilöstön potentiaalia jää
käyttämättä tai se on kohdentunut väärin. Julkinen sektori ei hyödynnä
kansalaisten tai yhteiskunnan muiden toimijoiden panosta riittävästi
3
8. Onnistumisen ”kolmikanta”
Muutos – muutosvastarinta – mukaan saaminen
1. Ensin pitää olla yhteinen ymmärrys mikä on ongelma
2. Sitten pitää olla yhteinen tahto saada aikaan ratkaisu
3. Jotta voi onnistua, pitää uskoa, että kyetään tekemään
muutos
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
8
9. Motivaatio ja työ
Kompetenssi / osaaminen
yksilöllä on tarve tuntea hallitsevansa
työtehtävänsä ja halu vaikuttaa
työympäristöönsä. Tähän liittyy myös
halu kehittyä työssään paremmaksi ja
oppia uutta
Autonomia
yksilöllä on tarve tuntea, että voi itse
vaikuttaa työhönsä ja tehdä valintoja. Jos
ei voi itse päättää mitä tekee, niin ainakin
miten tekee. Halu olla aktiivinen toimija
eikä passiivinen reagoija.
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
Yhteisöllisyys
yksilöllä on tarve tuntea kuuluvansa
työyhteisöön sen hyväksyttynä
jäsenenä ja halu tietää siellä oma
paikkansa.
9
10. Kuka on valtiolla töissä tulevaisuudessa
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
10
11. Muuttuuko motivaatio työuran aikana ?
Tutkimuksissa on havaittu, että nuorilla on
vahvin motivaatio työn määrällisiin tavoitteisiin
”tekemisen meininki”. Samoin korostuvat
uteliaisuus ja uuden viehätys.
Iän myötä motivaatiossa vahvistuvat
valikoivuus, laadulliset panostukset, työn
sisällön arvo ja merkitys sekä tiedon
jakaminen ja sosiaalis-eettinen ulottuvuus
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
11
12. 2020-luvun johtajuus valtiolla
Johtajan on nähtävä kauas, mutta johdettava lähellä
Merkittävä uudistuminen tapahtuu tehokkaimmin
muutostilanteessa ja epämukavuusalueella
Johtajan on siedettävä merkittävää epävarmuutta,
mutta luotava ympärilleen jatkuvuutta ja uskottavuutta
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
27.8.2013
12
13. Miten työ muuttuu 2020 -2030 ?
Valtion työt ja työympäristöt eriytyvät
paikkasidonnaiset työt esim turvallisuustyöt
paikkariippumattomat esim hallintotyö
osittain paikkasidonnaiset työt kuten julkiset palvelut
Työnteon tavat ja ajat muuttuvat ja
Nyt lähes kaikki ryntäävät aamulla työpaikoilleen ja vastaavasti poistuvat
iltapäivällä samaan aikaan, mutta aika- ja paikkasidonnaisuuden joustot
muuttavat työn pidemmälle ajalle vuorokaudessa. Yksin tehtävä työ vähenee
ja virtuaalitiimien työn merkitys kasvaa. Työt liikkuvat verkossa, jolloin työn
jakaminen on verkkojonojen hallintaa.
Asiakkuus on keskiössä ja odotukset 24h-toiminnoille lisääntyvät.
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
13
14. Työntekoon liittyviä ilmiöitä, joiden
merkitys kasvaa 2020 -2030
Jatkuva ja nopea muutos (turbulenssi) lisääntyvät
jatkuva keskustelun aihe
Kasvava toimintojen monimutkaisuus
tarve systeemiajatteluun vahvistuu kaikilla tehtävätasoilla
Virtuaalijohtaminen ja verkostojohtaminen
kasvava haaste esimiehille työn muuttumisen vuoksi
Jaettu ja osallistava johtaminen
Henkilöstö haluaa vahvasti vaikuttaa työhönsä, mutta vastustaa
välttämätöntä kehityssuuntaa, jos se ei ole omien etujen mukaista
Luottamuksen, avoimuuden ja läpinäkyvyyden kehittäminen
Aito keskustelun tarve kasvaa, mutta jääkö osa aina ulkokehälle ?
Itsensä johtaminen ja työn ja muun elämän tasapaino
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
14
15. Joitakin ilmiöitä, joilla saattaa olla
merkitystä
1. Kansalaisyhteiskunta ja avoimuus – kenen ehdoilla uutta
valtioyhteisöä rakennetaan – kansalaisten osallistaminen
hallintoon – valtion ja kuntien tehtäväjako ja ydintehtävät
2. Onko jokainen hallinnon kanssa tekemisiin joutuva valtion
todellakin asiakas ? Mitä se edellyttää vuorovaikutuksessa,
palveluiden tuottamisessa ja virkamiesroolissa ?
3. Mitä ja miten valtion pitäisi aikaansaada muutoksia
yhteiskunnassa – yövartijavaltio vai aktiivinen uuden
rakentaja ja siilojen purkaja? Onko vaikutusvalta vain veroja
ja säädöksiä, etunojaa ja innovaatioita tai jotain ihan muuta.
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
15
16. Minkä varaan rakennetaan valtion
tuloksellisuus 2020 -2030 ?
Eläköityminen valtiolla kohoaa vielä muutaman
vuoden, mutta pääosa vuoden 2025 työvoimasta on
jo nyt työmarkkinoilla – mistä rakentuu valtion
kilpailukyky 2020-luvulla ?
Tuottavuus paranee pääosin ICT:n paremman
hyödyntämisen kautta, mutta henkilöstöä on
vähennettävä sitäkin enemmän – osa töistä
valtiosektorilla jätetään tekemättä, mutta mitkä ?
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
16
17. Miten työ muuttuu 2020 -2030 ?
Moniosaajilla on iso rooli – individualisteja, joita kaikki
tavoittelevat ?
Osaamistarpeet muuttuvat niin nopeasti, ettei osaamisen
johtamisella ei saada organisaatiotasolla riittävän nopeasti
muutoksia – keskitytään osaamisen rekrytointiin ja siirtymisen
hallintaan
Valtion erityispiirteet häviävät hiljalleen, kun työmarkkinoita
yhtenäistetään sääntelyllä
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
17
18. Työntekoon liittyviä ilmiöitä, joiden
merkitys kasvaa 2020 -2030
Itsensä johtaminen ja työn ja muun elämän
tasapaino
Haastaa työajat ja työteon ja työpaikan käsitteet – ratkaisuja
etsitään jo nyt
Työ saatava liikkumaan – ihmiset eivät halua liikkua
Työelämässä on mukana sirkeitä 25 vuotiaita ja virkeitä 70
vuotiaita – arvot ovat kuitenkin hyvin erilaisia
Valtiolla enemmän turvallisuushakuisia ihmisiä ?
Työn sisällöt muuttuvat nopeasti, mutta pysyykö osaamisen
kehittäminen vauhdissa mukana ? Uuden osaamisen
kehittäminen vai osaamisen rekrytoinnin hallinta ja joustava
henkilöstöpolitiikka yhtenäisemmällä valtiosektorilla.
Valtion työmarkkinalaitos/Juha Sarkio
18