SlideShare a Scribd company logo
1 of 31
Download to read offline
HUOLTOVARMUUSKESKUKSEN ROOLI 
VARAUTUMISESSA 
Voimajärjestelmäasiamies Petri Nieminen
HÄIRIÖHERKKÄ JA HAAVOITTUVA NYKY‐YHTEISKUNTA 
Kaupungistuminen 
Sähköistyminen 
Verkottuminen 
 Digitalisoituminen 
 Globalisaatio 
Epävarmuus, riskit 
Maantiede (Suomi)
HUOLTOVARMUUDEN PERUSTAVOITE 
(688/2005) 
Huoltovarmuudella tarkoitetaan kykyä sellaisten yhteiskunnan taloudellisten 
perustoimintojen ylläpitämiseen, jotka ovat välttämättömiä väestön 
elinmahdollisuuksien, yhteiskunnan toimivuuden ja turvallisuuden sekä 
maanpuolustuksen materiaalisten edellytysten turvaamiseksi vakavissa 
häiriöissä ja poikkeusoloissa. 
Yhteiskunnan toiminnot 
Markkinaperusteinen toiminta 
Huoltovarmuus‐toiminta
MIKÄ HUOLTOVARMUUTTA UHKAA? 
Keskeisiä uhkia ovat 
 tieto‐ ja viestintäjärjestelmien sekä ‐verkkojen häiriintyminen 
 energiansaannin keskeytyminen 
 väestön terveyden ja toimintakyvyn vakava häiriintyminen 
 luonnon‐ ja ympäristöonnettomuudet 
Vakavin ulkoinen uhka on kriisitilanne, jossa kyky tuottaa tai hankkia ulkomailta kriittisiä 
tuotteita ja palveluja on väliaikaisesti vaikeutunut. 
Suomeen kohdistettavan sotilaallisen voimankäytön todennäköisyys on vähäinen, mutta 
sitä ei voida sulkea pois.
HUOLTOVARMUUSKESKUKSEN TEHTÄVIÄ 
(225/2008) 
1. kehittää julkishallinnon ja elinkeinoelämän yhteistoimintaa huoltovarmuusasioissa; 
2. varmistaa huoltovarmuuden kannalta elintärkeiden teknisten järjestelmien toimivuus; 
3. turvata välttämätön tavara‐ ja palvelutuotanto sekä sotilaallista maanpuolustusta tukeva tuotanto; 
4. hoitaa velvoite‐ ja turvavarastointia; 
5. ylläpitää valtion varmuusvarastoissa materiaaleja, jotka ovat välttämättömiä 1 §:ssä tarkoitettujen 
tavoitteiden saavuttamiseksi ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusvelvoitteiden 
täyttämiseksi. 
Muista huoltovarmuuden turvaamiseksi tarpeellisista Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä voidaan 
antaa säännökset valtioneuvoston asetuksella
HUOLTOVARMUUSORGANISAATIO 
Huoltovarmuuskeskus 
Hallitus 
Julkisen ja yksityisen 
sektorin yhteistoiminta‐ja 
asiantuntijaverkosto 
(n. 1.000 osallistujaa) 
Elintarvike‐huoltosektori 
Energia‐huoltosektori 
Logistiikka‐sektori 
Terveyden‐huoltosektori 
Tietoyhteis‐kuntasektori 
Finanssialan 
Huoltovarmuuskriittiset yritykset (n. 1.500) 
Huoltovarmuusneuvosto 
Rakennuspooli ‐ aluetoimikunnat (6) 
Alkutuotanto‐pooli 
Elintarvike‐teollisuuspooli 
Kauppa‐ ja 
Jakelupooli 
‐ KOVA‐toimikunta 
Terveyden‐huoltopooli 
Vesihuolto‐pooli 
Tekstiili‐ ja 
Jalkinepooli 
‐ Jätealan 
huoltovarmuus‐toimikunta 
Ilmakuljetus‐pooli 
Maakuljetus‐pooli 
Vesikuljetus‐pooli 
Kemian pooli 
iTeknologiapool 
Elektroniikka‐pooli 
Metsäpooli 
Muovi‐ ja 
kumipooli 
MIL‐pooli 
Voimatalous‐pooli 
‐ 
Aluetoimikunnat 
‐ Kaukolämpö‐jaosto 
‐ Kotimaisten 
polttoaineiden 
jaosto 
Öljypooli 
‐ Maakaasujaosto 
Rahoitus‐huoltopooli 
Vakuutus‐alan 
pooli 
Graafinen pooli 
Joukkoviestintä‐pooli 
ICT‐pooli 
Aluepooli 
‐ TIVA‐toimikunnat 
sektori 
Teollisuus‐sektori
POOLIEN TEHTÄVIÄ 
 seurata ja analysoida alan huoltovarmuuden tilaa 
 tehdä suunnitelmia vakavien häiriötilanteiden varalle 
 ylläpitää alan huoltovarmuuden kannalta kriittisten yritysten listaa 
 suunnitella voimavarojen käyttöä poikkeusoloissa 
 tukea alan toimijoiden jatkuvuudenhallintaa ja seurata näiden varautumisen tilaa 
 edistää sopimuksiin perustuvaa varautumista alan toimijoiden parissa 
 tehdä esityksiä alan kriittisten materiaalien mahdollisista varastointitarpeista 
 tehdä varautumiseen liittyviä selvityksiä 
 järjestää valmiusharjoituksia ja koulutustilaisuuksia
POLTTOAINEEN SAATAVUUS ALUEELLISESSA 
SÄHKÖNJAKELUN HÄIRIÖTILANTEESSA 
PILOT ‐ PROJEKTIN VARAVOIMAKONEELLA 
VARUSTETUT HUOLTOASEMAT SUOMESSA 
Oulu 
Teboil 
Forssa ABC 
Siilinjärvi 
Shell 
Vierumäki 
Neste Oil
SÄHKÖVERKONHALTIJOIDEN VARAUTUMISSUUNNITTELUN 
VALVONNAN TILANNE 
Tilanne elokuu‐14 
Verkkoyhtiö 
t Suurjännitteiset 
Kantaverkkoyhti 
ö 
Kypsärit 52/81 4/12 1/1 
Varautumissuunnitelmat 73/81 5/12 1/1 
Var.suunnittelun 
kehittämisohjelmat 65/81 6/12 1/1 
Sähköverkonhaltijat, ero > 1.0 (47 vastausta 2014, yhteensä 
vastattu 57 kpl) 
nyky tavoite ero 
5.12 Tietoverkkohyökkäyksiin varautuminen 2.4 3.4 1.0 
5.14 Palveluntuottajien korvattavuus 2.0 3.0 1.0 
5.16 Yhteistoiminta vesihuoltoyhtiöiden kanssa vakavissa 
häiriötilanteissa 2.1 3.1 1.0 
5.17 Liiketoiminnan toipuminen 2.1 3.1 1.0
HUOLTOVARMUUSRESERVI 
Huoltovarmuuspäätös 2013 
Tavoitepäätöksen perustelumuistiosta: 
Tavoitteena on, että huippukulutuksen aikaiset mahdolliset tuontihäiriöt pystytään kattamaan riittävällä kotimaisella tuotannolla, reservi-ja 
säätökapasiteetilla sekä kulutuksen ohjauksella. Kiristyneessä tehotilanteessa, tehopulassa ja vakavassa tehopulassa 
kantaverkkoyhtiön ja sen sopimusosapuolten välillä irtikytkettäviksi sovittujen kuormien lisäksi merkittävä keino kulutuksen 
rajoittamiseksi on sen ohjaaminen erilaisin teknisin ratkaisuin. 
Sähkön siirtojärjestelmän vahvistaminen vaatii sekä aikaa että rahoitusta, kun otetaan huomioon nykyiset, rakenteilla olevat sekä 
suunnitellut naapurimaiden siirtoyhteydet. Nykyisen hiililauhdekapasiteetin poistuessa on tärkeää varautua energiahuoltovarmuuden 
kannalta välttämättömän varakapasiteetin ylläpitoon sähkön pitkäkestoisen saatavuushäiriön varalta. Tästä syystä on aiheellista, että 
Huoltovarmuuskeskus ja järjestelmävastaavana toimiva Fingrid Oyj yhteistyössä ryhtyvät toimenpiteisiin poistuvan varakapasiteetin 
aiheuttamien mahdollisten ongelmien estämiseksi. 
• Energiahuoltosektorin kokouksessa 20.5.2014 selvityksen jatkaminen annettiin Voimatalouspoolille. 
• HVK:n ja Fingridin neuvottelussa 13.6.2014 sovittiin, että Fingrid miettii, miten edetään asiassa ja 
hahmottelee konseptia.
VOIMATALOUSPOOLIN TOIMINTAOHJE POIKKEUSOLOIHIN
VALVE 2014 –HARJOITUS 23.9.2014
Valve 2014 
Käyttövarmuuspäivä 25.11.2014 
Arto Pahkin, valvomopäällikkö, Fingrid Oyj
Harjoituksen suunnittelu 
• Harjoituksen esisuunnittelu 5/2013 
• Useita suunnittelukokouksia ja työpajoja 
– teknisten asioiden selvitys 
– mittaustekniset järjestelyt 
– kytkentöjen suunnittelu ja hallinta 
– suojaustekniset selvitykset 
– korvauskysymykset 
– tiedottamisen suunnittelu ja hallinta 
• Kaksi "pöytä"-harjoitusta 6/2014 ja 9/2014 
• Yhtiökohtaisia harjoituksia 
• Muutama sidosryhmätilaisuus
Harjoituksen tavoitteet 
• Todentaa Pohjois-Suomen vesivoimalaitosten kyky 
muodostaa saareke ilman ulkopuolista sähkön 
syöttöä sekä palauttaa sähkö kantaverkkoon 
vaiheittain tästä saarekkeesta 
• Testata, kuinka johtamisjärjestelmä ja yhteistyö 
toimi kantaverkko-, verkko- ja tuotantoyhtiöiden 
välillä 
• Todentaa, kuinka kauan käytännössä suurhäiriö-tilanteessa 
sähköjen palauttaminen vie aikaa 
• Testata, kuinka viestintä toimii ennakkoon ja 
tavoittaa kuluttajat kriisitilanteissa 
• Rovaniemen kaupungille ja alueen viranomaisille 
harjoitus antaa tärkeää tietoa siitä, millaiset 
valmiudet alueen toimijoilla on varautua 
suurhäiriöön sähkönjakelussa
Harjoituksen kulku 
14:30 
Petäjäskosken generaattori on 
muodostettu omakäyttökuormalla. 
Harjoitus alkaa. Harjoitus‐organisaatio 
on valmiina 
harjoitukseen. 
16:56 
käynnissä ja saareke on 
Saarekkeeseen lisätään 
kolmas generaattori. 
18:11 
Tervola kytkeytyy 
saarekkeeseen. 
19:16 
Kolmasosa kuormista on kytketty. 
Taajuusstabiiliuden hallinta on haastavaa 
20:24 
21:40 
ja kuormien lisäys hidasta. 
Saarekkeeseen kytkettyä 
220 kV verkkoa laajennetaan 
Sähköt on palautettu 
kantaverkosta 
varasuunnitelman 
mukaisesti. 
15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00 21:00 22:00 
22:25 
14:30 22:30 
16:00 
Petäjäskosken voimalaitoksen 
pimeäkäynnistys alkaa. 
17:09 
Suoritetaan ensimmäiset kuormakytkennät. 
Muurola kytkeytyy saarekkeeseen. 
18:45 
Saarekkeeseen lisätään toinen generaattori ja 
saareketta laajennetaan 220 kV sähköverkkoon. 
Harjoitus päätetään keskeyttää. 
Kuormien lisääminen ei onnistu 
21:15 
22:08 
määräajassa. 
Rovaniemen sähkökatko. Heti tämän jälkeen 
Rovaniemen kuormien kytkentä saarekkeeseen alkaa.
Yhteenveto ja johtopäätökset 1/2 
• Varsinainen harjoitus onnistui erinomaisesti ja osoitti 
kuinka tärkeää on varmistaa asiat testaamalla niitä 
käytännössä 
• Johtamisjärjestelmä ja yhteistyö toimi erittäin hyvin 
kantaverkko-, verkko- ja tuotantoyhtiöiden välillä 
• Saarekkeen muodostaminen ja sähköjen palautus kesti 
odotettua kauemmin 
• Kokeen aikana tehtyjen mittausten perusteella on 
testattu menetelmä varmistettava simulointimallin ja 
teknisen toteutuksen osalta 
• Haettava uusia vaihtoehtoisia ratkaisuja sähköjen 
palauttamiselle olemassa olevien vaihtoehtojen rinnalle 
• Sähköasemien ja voimalaitoksien omakäyttöaikojen 
varmistaminen on suunniteltava huomattavasti nykyistä 
pidemmäksi ajaksi
Yhteenveto ja johtopäätökset 2/2 
• Harjoituksen operatiivinen johtaminen hoidettiin hyvin 
Virve-puhelinjärjestelmällä, joitakin kuuluvuus 
ongelmia esiintyi. Energia-alalle on saatava 
yhtenäinen puhelinjärjestelmä häiriötilanteiden 
hoitoon (Virve + satelliitti -puhelimet) >24 h 
• Harjoituksesta oli tiedotettu erittäin hyvin eri 
osapuolille. Harjoituksesta aiheutui kuluttajille vain 
muutamia laiterikkoja 
• Eri osapuolet päivittivät varautumissuunnitelmat 
ennen harjoitusta ja ne toimivat hyvin 
harjoitustilanteessa 
• Sähköyhtiöiden viestintävalmiuksia parannettava ja 
yhdenmukaistettava 
• Pelastusviranomaisten kanssa on sovittava 
ennakkoon toimintamallit tilannekuvaa välittämisestä
Harjoituksessa olivat mukana: • Adato Oy 
• Association of Swiss Electricity Companies, VSE 
• BBO Oy 
• Caverion Industria Oy 
• Countsec 
• Digita Oy 
• DNA 
• Elisa Oyj 
• Energiateollisuus ry 
• Energinet.dk 
• Enfo Oyj 
• Erillisverkot Oy 
• Federal Office for National Economic Supply, 
FONES 
• Fondia Oy 
• Helsingin Energia 
• Koillis-Lapin Sähkö Oy 
• Lapin aluehallintovirasto 
• Lapin Kansa 
• Lapin Pelastuslaitos 
• Mitopro Oy 
• Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 
• Pohjois-Suomen sotilaslääni 
• Rovaniemen kaupunki 
• Rovaniemen VPK 
• Rovanimen kaupunki 
• Teliasonera 
• Tervolan kunta 
• Työ- ja elinkeinoministeriö 
• UPM-Kymmene Oyj 
• Voimatalouspooli 
• Huoltovarmuuskeskus 
• Fingrid Oyj 
• Fortum Power & Heat Oy 
• Kemijoki Oy 
• Rovakaira Oy 
• Rovaniemen Energia Oy 
• Rovaniemen Verkko Oy 
• Tenergia Oy 
• Pelastuslaitos 
• Lapin lennosto 
• Voimatalouspoolissa mukana olevat 
yritykset 
* Esityksen kuvat: Timo Pyykönen, Kaisa Sirén
Kiitos!
VALVE 2014 
Rovaniemellä sähköä jo 100 v. 
Arvo Torkkola
- sähkönsiirto häviöineen 330 GWh, huipputeho 67 MW 
- 25 000 käyttöpaikkaa 
- 3 sähköasemaa 
- CHP-voimalaitos /sähköteho n. 30 MW (REN) 
- jakeluverkkoa 780 km 
- 110 kV, 25 km, kaapelointiaste 40 % 
- 10 kV, 180 km, kaapelointiaste 86 % 
- 0,4 kV, 575 km, kaapelointiaste 89 % 
- muuntamoita 303 kpl, joista 53 kpl asiakkaiden omistamia 
- vikakeskeytyksiä 10 kpl/v, painotettu keskeytysaika 15 min. 
- ROVE- ja REN-henkilökuntaa töissä VALVE:n aikaan 20 henkilöä / 
normaalisti 2 + 2 varallaolijaa 
Arvo Torkkola
- Keskeytyksen piiriin kuulunut alue 
koski useampaa verkkoyhtiötä: 
Arvo Torkkola 
- Rovaniemen Verkko Oy 
- Rovakaira Oy 
- Tenergia Oy
- ROVE:n jakelualue kattaa 
Rovaniemen 
kantakaupungin alueen. 
Arvo Torkkola
Arvo Torkkola
Arvo Torkkola
Sidosryhmien asioita 
- teollisuuden asiakkaat halusivat tiedot ajankohdasta, siirretty viikonloppu 
- VR pyysi sähköt rautatieasemalle (syöttöaseman sähköjä ei katkottu, 
kantaverkkoyhteys) 
- Lapin keskussairaalalle jäi sähköt, valmistautuivat keskeytykseen 
- VIRVE / Erillisverkot Oy testasi palveluntuottajan valmiutta toimittaa 
varavoimaa ilman ennakkovaroitusta mastolle (Tervola) 
- Rovaniemen kaupunki ohjeisti omaa palveluorganisaatiotaan: 
- kaksi kokousta, joissa sovittiin toimenpiteistä ennen ja jälkeen 
VALVE-2014 harjoituksen 
- kokouksissa terveyspalvelut, Tilaliikelaitos, TEVI:n 
infrapalvelu ja hallinto 
- selvityspyyntö miten katkokseen on varauduttu ja taulukko 
harjoituksen jälkeen > ohjeet varautumiseen 
Arvo Torkkola
Sidosryhmien asioita 
- asukkaat irrottivat herkät sähkölaitteet verkosta ja varautuivat kynttilöin 
ja taskulampuin keskeytykseen 
- kaupat sulkivat ovensa noin puoli tuntia ennen keskeytystä 
- teollisuus keskeytti kriittisiä prosesseja 
- korvausvaateita15 kappaletta, < 15 000 € 
(digibokseja, tietokoneita, pakastearkku, vahvistin, ilmalämpöpumppu, 
kaupan liukuovien moottorit, yrityksen palvelintietokone, 
kiertovesipumppu) 
Arvo Torkkola
Harjoituksessa esille nousseita asioita: 
- viestintä vaatii oman resurssin suurhäiriössä 
- viestiyhteyksien maastoon tulee toimia luotettavasti 
- kriittisten järjestelmien (DMS, SCADA) tulee toimia luotettavasti 
- eri viranomaiset ja infran haltijat päivittivät 
varautumissuunnitelmansa ja käyttivät harjoitusta hyväksi 
testaamalla suunnitelmiensa toimivuutta 
Arvo Torkkola
Kiitos mielenkiinnosta ! 
Arvo Torkkola

More Related Content

Similar to Valve 2014 -suurhäiriöharjoitus: Huoltovarmuusorganisaatio 25.11.2014.

20120830 fin nuclear_kuvaus_lj
20120830 fin nuclear_kuvaus_lj20120830 fin nuclear_kuvaus_lj
20120830 fin nuclear_kuvaus_lj
JFinNuclear
 
Älykkäät sähköverkot ja energiamarkkinat (SGEM)-ohjelman loppuraportti
Älykkäät sähköverkot ja energiamarkkinat (SGEM)-ohjelman loppuraporttiÄlykkäät sähköverkot ja energiamarkkinat (SGEM)-ohjelman loppuraportti
Älykkäät sähköverkot ja energiamarkkinat (SGEM)-ohjelman loppuraportti
CLEEN_Ltd
 

Similar to Valve 2014 -suurhäiriöharjoitus: Huoltovarmuusorganisaatio 25.11.2014. (20)

Kuinka me kehitämme työturvallisuutta Fingridillä
Kuinka me kehitämme työturvallisuutta FingridilläKuinka me kehitämme työturvallisuutta Fingridillä
Kuinka me kehitämme työturvallisuutta Fingridillä
 
20120830 fin nuclear_kuvaus_lj
20120830 fin nuclear_kuvaus_lj20120830 fin nuclear_kuvaus_lj
20120830 fin nuclear_kuvaus_lj
 
Valtion järjestelmät (VJ)-hanke Vimana
Valtion järjestelmät (VJ)-hanke VimanaValtion järjestelmät (VJ)-hanke Vimana
Valtion järjestelmät (VJ)-hanke Vimana
 
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
05 vaatainen kari_ketteryys_puunkorjuussa_uusi
 
Environmental aspects of oil refining
Environmental aspects of oil refiningEnvironmental aspects of oil refining
Environmental aspects of oil refining
 
Infra pptx
Infra pptxInfra pptx
Infra pptx
 
2013 11-04 auvinen-lähienergiaprojektin esittely_aalto pro koulutusohjelma di...
2013 11-04 auvinen-lähienergiaprojektin esittely_aalto pro koulutusohjelma di...2013 11-04 auvinen-lähienergiaprojektin esittely_aalto pro koulutusohjelma di...
2013 11-04 auvinen-lähienergiaprojektin esittely_aalto pro koulutusohjelma di...
 
Caverion yritysesittely
Caverion yritysesittelyCaverion yritysesittely
Caverion yritysesittely
 
Tilaajan rooli turvallisuusasioissa, Pekka Petäjäniemi
Tilaajan rooli turvallisuusasioissa, Pekka PetäjäniemiTilaajan rooli turvallisuusasioissa, Pekka Petäjäniemi
Tilaajan rooli turvallisuusasioissa, Pekka Petäjäniemi
 
Älykkäät sähköverkot ja energiamarkkinat (SGEM)-ohjelman loppuraportti
Älykkäät sähköverkot ja energiamarkkinat (SGEM)-ohjelman loppuraporttiÄlykkäät sähköverkot ja energiamarkkinat (SGEM)-ohjelman loppuraportti
Älykkäät sähköverkot ja energiamarkkinat (SGEM)-ohjelman loppuraportti
 
Peittoon kierrätyspuiston mahdollisuudet, Joonas Hokkanen, Ramboll Finland Oy
Peittoon kierrätyspuiston mahdollisuudet, Joonas Hokkanen, Ramboll Finland OyPeittoon kierrätyspuiston mahdollisuudet, Joonas Hokkanen, Ramboll Finland Oy
Peittoon kierrätyspuiston mahdollisuudet, Joonas Hokkanen, Ramboll Finland Oy
 
Energiansäästöä mittaamalla Pääkkönen Talokeskus_oy 11.4.2013
Energiansäästöä mittaamalla Pääkkönen Talokeskus_oy 11.4.2013Energiansäästöä mittaamalla Pääkkönen Talokeskus_oy 11.4.2013
Energiansäästöä mittaamalla Pääkkönen Talokeskus_oy 11.4.2013
 
Bachelor of Engineering, Thesis
Bachelor of Engineering, ThesisBachelor of Engineering, Thesis
Bachelor of Engineering, Thesis
 
Tietoturvakriittisen järjestelmän suojaaminen, case Fingrid
Tietoturvakriittisen järjestelmän suojaaminen, case FingridTietoturvakriittisen järjestelmän suojaaminen, case Fingrid
Tietoturvakriittisen järjestelmän suojaaminen, case Fingrid
 
BUILD UPON: Riikka Holopainen - Lähes nollaenergiatason korjauksen esteet ja...
BUILD UPON: Riikka Holopainen - Lähes nollaenergiatason korjauksen esteet ja...BUILD UPON: Riikka Holopainen - Lähes nollaenergiatason korjauksen esteet ja...
BUILD UPON: Riikka Holopainen - Lähes nollaenergiatason korjauksen esteet ja...
 
TJTSM54 - Projektiaihio
TJTSM54 - ProjektiaihioTJTSM54 - Projektiaihio
TJTSM54 - Projektiaihio
 
Matias Warsta: Biomassaterminaalien ennakkovalvontamenettelyt
Matias Warsta: Biomassaterminaalien ennakkovalvontamenettelytMatias Warsta: Biomassaterminaalien ennakkovalvontamenettelyt
Matias Warsta: Biomassaterminaalien ennakkovalvontamenettelyt
 
Åland Smart Energy Platform factsheet
Åland Smart Energy Platform factsheet Åland Smart Energy Platform factsheet
Åland Smart Energy Platform factsheet
 
Aurinkotalous
AurinkotalousAurinkotalous
Aurinkotalous
 
Pääkkönen Rauno , Työterveyslaitos, Hallitut poikkeamat säilytetty kapasiteet...
Pääkkönen Rauno , Työterveyslaitos, Hallitut poikkeamat säilytetty kapasiteet...Pääkkönen Rauno , Työterveyslaitos, Hallitut poikkeamat säilytetty kapasiteet...
Pääkkönen Rauno , Työterveyslaitos, Hallitut poikkeamat säilytetty kapasiteet...
 

More from Fingrid Oyj

More from Fingrid Oyj (20)

Fingrid Current: Lotta Medelius-Bredhe, Director General, Svenska kraftnät
Fingrid Current: Lotta Medelius-Bredhe, Director General, Svenska kraftnät Fingrid Current: Lotta Medelius-Bredhe, Director General, Svenska kraftnät
Fingrid Current: Lotta Medelius-Bredhe, Director General, Svenska kraftnät
 
Fingrid Current: Simo Nurmi, Director General of Energy Authority of Finland,...
Fingrid Current: Simo Nurmi, Director General of Energy Authority of Finland,...Fingrid Current: Simo Nurmi, Director General of Energy Authority of Finland,...
Fingrid Current: Simo Nurmi, Director General of Energy Authority of Finland,...
 
Fingrid Current: Simon-Erik Ollus, Vice President, Trading and Asset Optimisa...
Fingrid Current: Simon-Erik Ollus, Vice President, Trading and Asset Optimisa...Fingrid Current: Simon-Erik Ollus, Vice President, Trading and Asset Optimisa...
Fingrid Current: Simon-Erik Ollus, Vice President, Trading and Asset Optimisa...
 
Fingrid Current: Itämeren alueen kehitys. Jukka Ruusunen
Fingrid Current: Itämeren alueen kehitys. Jukka RuusunenFingrid Current: Itämeren alueen kehitys. Jukka Ruusunen
Fingrid Current: Itämeren alueen kehitys. Jukka Ruusunen
 
Fingrid Current: Three scenarios for the development of the power system. Jus...
Fingrid Current: Three scenarios for the development of the power system. Jus...Fingrid Current: Three scenarios for the development of the power system. Jus...
Fingrid Current: Three scenarios for the development of the power system. Jus...
 
Fingrid Current: Kolme skenaariota Itämeren alueen sähköjärjestelmän kehityks...
Fingrid Current: Kolme skenaariota Itämeren alueen sähköjärjestelmän kehityks...Fingrid Current: Kolme skenaariota Itämeren alueen sähköjärjestelmän kehityks...
Fingrid Current: Kolme skenaariota Itämeren alueen sähköjärjestelmän kehityks...
 
Fingrid Current opening, Jukka Ruusunen
Fingrid Current opening, Jukka RuusunenFingrid Current opening, Jukka Ruusunen
Fingrid Current opening, Jukka Ruusunen
 
Fingrid Current -tilaisuuden avaus, Jukka Ruusunen
Fingrid Current -tilaisuuden avaus, Jukka RuusunenFingrid Current -tilaisuuden avaus, Jukka Ruusunen
Fingrid Current -tilaisuuden avaus, Jukka Ruusunen
 
Fingrid Current: Future, Baltic Sea region. Jukka Ruusunen
Fingrid Current: Future, Baltic Sea region. Jukka RuusunenFingrid Current: Future, Baltic Sea region. Jukka Ruusunen
Fingrid Current: Future, Baltic Sea region. Jukka Ruusunen
 
Jukka ruusunen wind_finland_2019
Jukka ruusunen wind_finland_2019Jukka ruusunen wind_finland_2019
Jukka ruusunen wind_finland_2019
 
Jukka ruusunen 2019_rsc_conference
Jukka ruusunen 2019_rsc_conferenceJukka ruusunen 2019_rsc_conference
Jukka ruusunen 2019_rsc_conference
 
Hs2 e forum_europe_karri_koskinen
Hs2 e forum_europe_karri_koskinenHs2 e forum_europe_karri_koskinen
Hs2 e forum_europe_karri_koskinen
 
Women in tech in Fingrid
Women in tech in FingridWomen in tech in Fingrid
Women in tech in Fingrid
 
Sähkön käyttövarmuus ja varautuminen, 12.9.2019. Reima Päivinen.
Sähkön käyttövarmuus ja varautuminen, 12.9.2019. Reima Päivinen.Sähkön käyttövarmuus ja varautuminen, 12.9.2019. Reima Päivinen.
Sähkön käyttövarmuus ja varautuminen, 12.9.2019. Reima Päivinen.
 
Maailman paras kantaverkkobrändi. Energia-alan viestijöiden tapaaminen 12.9.
Maailman paras kantaverkkobrändi. Energia-alan viestijöiden tapaaminen 12.9.Maailman paras kantaverkkobrändi. Energia-alan viestijöiden tapaaminen 12.9.
Maailman paras kantaverkkobrändi. Energia-alan viestijöiden tapaaminen 12.9.
 
Valmistaudu datahubin tuloon. Minna Arffman 120919
Valmistaudu datahubin tuloon. Minna Arffman 120919Valmistaudu datahubin tuloon. Minna Arffman 120919
Valmistaudu datahubin tuloon. Minna Arffman 120919
 
Sähkömarkkinamurros kantaverkkoyhtiön näkökulmasta
Sähkömarkkinamurros kantaverkkoyhtiön näkökulmastaSähkömarkkinamurros kantaverkkoyhtiön näkökulmasta
Sähkömarkkinamurros kantaverkkoyhtiön näkökulmasta
 
Tunnetalouden valuutat: vaikuttaminen ja vapaus
Tunnetalouden valuutat: vaikuttaminen ja vapausTunnetalouden valuutat: vaikuttaminen ja vapaus
Tunnetalouden valuutat: vaikuttaminen ja vapaus
 
Jukka Ruusunen Sähkötehon riittävyys
Jukka Ruusunen Sähkötehon riittävyysJukka Ruusunen Sähkötehon riittävyys
Jukka Ruusunen Sähkötehon riittävyys
 
Työsuojelupäivät 2018: Yhteinen työpaikka ja urakoitsijoiden työturvallisuus
Työsuojelupäivät 2018: Yhteinen työpaikka ja urakoitsijoiden työturvallisuusTyösuojelupäivät 2018: Yhteinen työpaikka ja urakoitsijoiden työturvallisuus
Työsuojelupäivät 2018: Yhteinen työpaikka ja urakoitsijoiden työturvallisuus
 

Valve 2014 -suurhäiriöharjoitus: Huoltovarmuusorganisaatio 25.11.2014.

  • 1. HUOLTOVARMUUSKESKUKSEN ROOLI VARAUTUMISESSA Voimajärjestelmäasiamies Petri Nieminen
  • 2. HÄIRIÖHERKKÄ JA HAAVOITTUVA NYKY‐YHTEISKUNTA Kaupungistuminen Sähköistyminen Verkottuminen  Digitalisoituminen  Globalisaatio Epävarmuus, riskit Maantiede (Suomi)
  • 3. HUOLTOVARMUUDEN PERUSTAVOITE (688/2005) Huoltovarmuudella tarkoitetaan kykyä sellaisten yhteiskunnan taloudellisten perustoimintojen ylläpitämiseen, jotka ovat välttämättömiä väestön elinmahdollisuuksien, yhteiskunnan toimivuuden ja turvallisuuden sekä maanpuolustuksen materiaalisten edellytysten turvaamiseksi vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa. Yhteiskunnan toiminnot Markkinaperusteinen toiminta Huoltovarmuus‐toiminta
  • 4. MIKÄ HUOLTOVARMUUTTA UHKAA? Keskeisiä uhkia ovat  tieto‐ ja viestintäjärjestelmien sekä ‐verkkojen häiriintyminen  energiansaannin keskeytyminen  väestön terveyden ja toimintakyvyn vakava häiriintyminen  luonnon‐ ja ympäristöonnettomuudet Vakavin ulkoinen uhka on kriisitilanne, jossa kyky tuottaa tai hankkia ulkomailta kriittisiä tuotteita ja palveluja on väliaikaisesti vaikeutunut. Suomeen kohdistettavan sotilaallisen voimankäytön todennäköisyys on vähäinen, mutta sitä ei voida sulkea pois.
  • 5. HUOLTOVARMUUSKESKUKSEN TEHTÄVIÄ (225/2008) 1. kehittää julkishallinnon ja elinkeinoelämän yhteistoimintaa huoltovarmuusasioissa; 2. varmistaa huoltovarmuuden kannalta elintärkeiden teknisten järjestelmien toimivuus; 3. turvata välttämätön tavara‐ ja palvelutuotanto sekä sotilaallista maanpuolustusta tukeva tuotanto; 4. hoitaa velvoite‐ ja turvavarastointia; 5. ylläpitää valtion varmuusvarastoissa materiaaleja, jotka ovat välttämättömiä 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi. Muista huoltovarmuuden turvaamiseksi tarpeellisista Huoltovarmuuskeskuksen tehtävistä voidaan antaa säännökset valtioneuvoston asetuksella
  • 6. HUOLTOVARMUUSORGANISAATIO Huoltovarmuuskeskus Hallitus Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoiminta‐ja asiantuntijaverkosto (n. 1.000 osallistujaa) Elintarvike‐huoltosektori Energia‐huoltosektori Logistiikka‐sektori Terveyden‐huoltosektori Tietoyhteis‐kuntasektori Finanssialan Huoltovarmuuskriittiset yritykset (n. 1.500) Huoltovarmuusneuvosto Rakennuspooli ‐ aluetoimikunnat (6) Alkutuotanto‐pooli Elintarvike‐teollisuuspooli Kauppa‐ ja Jakelupooli ‐ KOVA‐toimikunta Terveyden‐huoltopooli Vesihuolto‐pooli Tekstiili‐ ja Jalkinepooli ‐ Jätealan huoltovarmuus‐toimikunta Ilmakuljetus‐pooli Maakuljetus‐pooli Vesikuljetus‐pooli Kemian pooli iTeknologiapool Elektroniikka‐pooli Metsäpooli Muovi‐ ja kumipooli MIL‐pooli Voimatalous‐pooli ‐ Aluetoimikunnat ‐ Kaukolämpö‐jaosto ‐ Kotimaisten polttoaineiden jaosto Öljypooli ‐ Maakaasujaosto Rahoitus‐huoltopooli Vakuutus‐alan pooli Graafinen pooli Joukkoviestintä‐pooli ICT‐pooli Aluepooli ‐ TIVA‐toimikunnat sektori Teollisuus‐sektori
  • 7. POOLIEN TEHTÄVIÄ  seurata ja analysoida alan huoltovarmuuden tilaa  tehdä suunnitelmia vakavien häiriötilanteiden varalle  ylläpitää alan huoltovarmuuden kannalta kriittisten yritysten listaa  suunnitella voimavarojen käyttöä poikkeusoloissa  tukea alan toimijoiden jatkuvuudenhallintaa ja seurata näiden varautumisen tilaa  edistää sopimuksiin perustuvaa varautumista alan toimijoiden parissa  tehdä esityksiä alan kriittisten materiaalien mahdollisista varastointitarpeista  tehdä varautumiseen liittyviä selvityksiä  järjestää valmiusharjoituksia ja koulutustilaisuuksia
  • 8. POLTTOAINEEN SAATAVUUS ALUEELLISESSA SÄHKÖNJAKELUN HÄIRIÖTILANTEESSA PILOT ‐ PROJEKTIN VARAVOIMAKONEELLA VARUSTETUT HUOLTOASEMAT SUOMESSA Oulu Teboil Forssa ABC Siilinjärvi Shell Vierumäki Neste Oil
  • 9. SÄHKÖVERKONHALTIJOIDEN VARAUTUMISSUUNNITTELUN VALVONNAN TILANNE Tilanne elokuu‐14 Verkkoyhtiö t Suurjännitteiset Kantaverkkoyhti ö Kypsärit 52/81 4/12 1/1 Varautumissuunnitelmat 73/81 5/12 1/1 Var.suunnittelun kehittämisohjelmat 65/81 6/12 1/1 Sähköverkonhaltijat, ero > 1.0 (47 vastausta 2014, yhteensä vastattu 57 kpl) nyky tavoite ero 5.12 Tietoverkkohyökkäyksiin varautuminen 2.4 3.4 1.0 5.14 Palveluntuottajien korvattavuus 2.0 3.0 1.0 5.16 Yhteistoiminta vesihuoltoyhtiöiden kanssa vakavissa häiriötilanteissa 2.1 3.1 1.0 5.17 Liiketoiminnan toipuminen 2.1 3.1 1.0
  • 10. HUOLTOVARMUUSRESERVI Huoltovarmuuspäätös 2013 Tavoitepäätöksen perustelumuistiosta: Tavoitteena on, että huippukulutuksen aikaiset mahdolliset tuontihäiriöt pystytään kattamaan riittävällä kotimaisella tuotannolla, reservi-ja säätökapasiteetilla sekä kulutuksen ohjauksella. Kiristyneessä tehotilanteessa, tehopulassa ja vakavassa tehopulassa kantaverkkoyhtiön ja sen sopimusosapuolten välillä irtikytkettäviksi sovittujen kuormien lisäksi merkittävä keino kulutuksen rajoittamiseksi on sen ohjaaminen erilaisin teknisin ratkaisuin. Sähkön siirtojärjestelmän vahvistaminen vaatii sekä aikaa että rahoitusta, kun otetaan huomioon nykyiset, rakenteilla olevat sekä suunnitellut naapurimaiden siirtoyhteydet. Nykyisen hiililauhdekapasiteetin poistuessa on tärkeää varautua energiahuoltovarmuuden kannalta välttämättömän varakapasiteetin ylläpitoon sähkön pitkäkestoisen saatavuushäiriön varalta. Tästä syystä on aiheellista, että Huoltovarmuuskeskus ja järjestelmävastaavana toimiva Fingrid Oyj yhteistyössä ryhtyvät toimenpiteisiin poistuvan varakapasiteetin aiheuttamien mahdollisten ongelmien estämiseksi. • Energiahuoltosektorin kokouksessa 20.5.2014 selvityksen jatkaminen annettiin Voimatalouspoolille. • HVK:n ja Fingridin neuvottelussa 13.6.2014 sovittiin, että Fingrid miettii, miten edetään asiassa ja hahmottelee konseptia.
  • 13.
  • 14. Valve 2014 Käyttövarmuuspäivä 25.11.2014 Arto Pahkin, valvomopäällikkö, Fingrid Oyj
  • 15. Harjoituksen suunnittelu • Harjoituksen esisuunnittelu 5/2013 • Useita suunnittelukokouksia ja työpajoja – teknisten asioiden selvitys – mittaustekniset järjestelyt – kytkentöjen suunnittelu ja hallinta – suojaustekniset selvitykset – korvauskysymykset – tiedottamisen suunnittelu ja hallinta • Kaksi "pöytä"-harjoitusta 6/2014 ja 9/2014 • Yhtiökohtaisia harjoituksia • Muutama sidosryhmätilaisuus
  • 16. Harjoituksen tavoitteet • Todentaa Pohjois-Suomen vesivoimalaitosten kyky muodostaa saareke ilman ulkopuolista sähkön syöttöä sekä palauttaa sähkö kantaverkkoon vaiheittain tästä saarekkeesta • Testata, kuinka johtamisjärjestelmä ja yhteistyö toimi kantaverkko-, verkko- ja tuotantoyhtiöiden välillä • Todentaa, kuinka kauan käytännössä suurhäiriö-tilanteessa sähköjen palauttaminen vie aikaa • Testata, kuinka viestintä toimii ennakkoon ja tavoittaa kuluttajat kriisitilanteissa • Rovaniemen kaupungille ja alueen viranomaisille harjoitus antaa tärkeää tietoa siitä, millaiset valmiudet alueen toimijoilla on varautua suurhäiriöön sähkönjakelussa
  • 17. Harjoituksen kulku 14:30 Petäjäskosken generaattori on muodostettu omakäyttökuormalla. Harjoitus alkaa. Harjoitus‐organisaatio on valmiina harjoitukseen. 16:56 käynnissä ja saareke on Saarekkeeseen lisätään kolmas generaattori. 18:11 Tervola kytkeytyy saarekkeeseen. 19:16 Kolmasosa kuormista on kytketty. Taajuusstabiiliuden hallinta on haastavaa 20:24 21:40 ja kuormien lisäys hidasta. Saarekkeeseen kytkettyä 220 kV verkkoa laajennetaan Sähköt on palautettu kantaverkosta varasuunnitelman mukaisesti. 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00 21:00 22:00 22:25 14:30 22:30 16:00 Petäjäskosken voimalaitoksen pimeäkäynnistys alkaa. 17:09 Suoritetaan ensimmäiset kuormakytkennät. Muurola kytkeytyy saarekkeeseen. 18:45 Saarekkeeseen lisätään toinen generaattori ja saareketta laajennetaan 220 kV sähköverkkoon. Harjoitus päätetään keskeyttää. Kuormien lisääminen ei onnistu 21:15 22:08 määräajassa. Rovaniemen sähkökatko. Heti tämän jälkeen Rovaniemen kuormien kytkentä saarekkeeseen alkaa.
  • 18. Yhteenveto ja johtopäätökset 1/2 • Varsinainen harjoitus onnistui erinomaisesti ja osoitti kuinka tärkeää on varmistaa asiat testaamalla niitä käytännössä • Johtamisjärjestelmä ja yhteistyö toimi erittäin hyvin kantaverkko-, verkko- ja tuotantoyhtiöiden välillä • Saarekkeen muodostaminen ja sähköjen palautus kesti odotettua kauemmin • Kokeen aikana tehtyjen mittausten perusteella on testattu menetelmä varmistettava simulointimallin ja teknisen toteutuksen osalta • Haettava uusia vaihtoehtoisia ratkaisuja sähköjen palauttamiselle olemassa olevien vaihtoehtojen rinnalle • Sähköasemien ja voimalaitoksien omakäyttöaikojen varmistaminen on suunniteltava huomattavasti nykyistä pidemmäksi ajaksi
  • 19. Yhteenveto ja johtopäätökset 2/2 • Harjoituksen operatiivinen johtaminen hoidettiin hyvin Virve-puhelinjärjestelmällä, joitakin kuuluvuus ongelmia esiintyi. Energia-alalle on saatava yhtenäinen puhelinjärjestelmä häiriötilanteiden hoitoon (Virve + satelliitti -puhelimet) >24 h • Harjoituksesta oli tiedotettu erittäin hyvin eri osapuolille. Harjoituksesta aiheutui kuluttajille vain muutamia laiterikkoja • Eri osapuolet päivittivät varautumissuunnitelmat ennen harjoitusta ja ne toimivat hyvin harjoitustilanteessa • Sähköyhtiöiden viestintävalmiuksia parannettava ja yhdenmukaistettava • Pelastusviranomaisten kanssa on sovittava ennakkoon toimintamallit tilannekuvaa välittämisestä
  • 20. Harjoituksessa olivat mukana: • Adato Oy • Association of Swiss Electricity Companies, VSE • BBO Oy • Caverion Industria Oy • Countsec • Digita Oy • DNA • Elisa Oyj • Energiateollisuus ry • Energinet.dk • Enfo Oyj • Erillisverkot Oy • Federal Office for National Economic Supply, FONES • Fondia Oy • Helsingin Energia • Koillis-Lapin Sähkö Oy • Lapin aluehallintovirasto • Lapin Kansa • Lapin Pelastuslaitos • Mitopro Oy • Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus • Pohjois-Suomen sotilaslääni • Rovaniemen kaupunki • Rovaniemen VPK • Rovanimen kaupunki • Teliasonera • Tervolan kunta • Työ- ja elinkeinoministeriö • UPM-Kymmene Oyj • Voimatalouspooli • Huoltovarmuuskeskus • Fingrid Oyj • Fortum Power & Heat Oy • Kemijoki Oy • Rovakaira Oy • Rovaniemen Energia Oy • Rovaniemen Verkko Oy • Tenergia Oy • Pelastuslaitos • Lapin lennosto • Voimatalouspoolissa mukana olevat yritykset * Esityksen kuvat: Timo Pyykönen, Kaisa Sirén
  • 22. VALVE 2014 Rovaniemellä sähköä jo 100 v. Arvo Torkkola
  • 23. - sähkönsiirto häviöineen 330 GWh, huipputeho 67 MW - 25 000 käyttöpaikkaa - 3 sähköasemaa - CHP-voimalaitos /sähköteho n. 30 MW (REN) - jakeluverkkoa 780 km - 110 kV, 25 km, kaapelointiaste 40 % - 10 kV, 180 km, kaapelointiaste 86 % - 0,4 kV, 575 km, kaapelointiaste 89 % - muuntamoita 303 kpl, joista 53 kpl asiakkaiden omistamia - vikakeskeytyksiä 10 kpl/v, painotettu keskeytysaika 15 min. - ROVE- ja REN-henkilökuntaa töissä VALVE:n aikaan 20 henkilöä / normaalisti 2 + 2 varallaolijaa Arvo Torkkola
  • 24. - Keskeytyksen piiriin kuulunut alue koski useampaa verkkoyhtiötä: Arvo Torkkola - Rovaniemen Verkko Oy - Rovakaira Oy - Tenergia Oy
  • 25. - ROVE:n jakelualue kattaa Rovaniemen kantakaupungin alueen. Arvo Torkkola
  • 28. Sidosryhmien asioita - teollisuuden asiakkaat halusivat tiedot ajankohdasta, siirretty viikonloppu - VR pyysi sähköt rautatieasemalle (syöttöaseman sähköjä ei katkottu, kantaverkkoyhteys) - Lapin keskussairaalalle jäi sähköt, valmistautuivat keskeytykseen - VIRVE / Erillisverkot Oy testasi palveluntuottajan valmiutta toimittaa varavoimaa ilman ennakkovaroitusta mastolle (Tervola) - Rovaniemen kaupunki ohjeisti omaa palveluorganisaatiotaan: - kaksi kokousta, joissa sovittiin toimenpiteistä ennen ja jälkeen VALVE-2014 harjoituksen - kokouksissa terveyspalvelut, Tilaliikelaitos, TEVI:n infrapalvelu ja hallinto - selvityspyyntö miten katkokseen on varauduttu ja taulukko harjoituksen jälkeen > ohjeet varautumiseen Arvo Torkkola
  • 29. Sidosryhmien asioita - asukkaat irrottivat herkät sähkölaitteet verkosta ja varautuivat kynttilöin ja taskulampuin keskeytykseen - kaupat sulkivat ovensa noin puoli tuntia ennen keskeytystä - teollisuus keskeytti kriittisiä prosesseja - korvausvaateita15 kappaletta, < 15 000 € (digibokseja, tietokoneita, pakastearkku, vahvistin, ilmalämpöpumppu, kaupan liukuovien moottorit, yrityksen palvelintietokone, kiertovesipumppu) Arvo Torkkola
  • 30. Harjoituksessa esille nousseita asioita: - viestintä vaatii oman resurssin suurhäiriössä - viestiyhteyksien maastoon tulee toimia luotettavasti - kriittisten järjestelmien (DMS, SCADA) tulee toimia luotettavasti - eri viranomaiset ja infran haltijat päivittivät varautumissuunnitelmansa ja käyttivät harjoitusta hyväksi testaamalla suunnitelmiensa toimivuutta Arvo Torkkola
  • 31. Kiitos mielenkiinnosta ! Arvo Torkkola