SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 19
Informaatio on parasta tuoreena Pari tuoretta Google-hakua
Myönnän. Joskus me tarvitsemme tietoa, jossa informaation tuoreudella ei ole juuri mitään merkitystä. Mutta nämä tilanteet ovat poikkeuksia ihmisen elämässä. Yleensä me tarvitsemme tuoretta tietoa. Ihminen on eläin, joka tarvitsee säilyäkseen tuoretta informaatiota ympäristöstään.
Haluan tietää, joko Google Wave on avautunut kaikille. Minulla on jäljellä kutsuja tähän palveluun ja haluan tietää, kannattaako näille kutsuille yhä etsiä tarvitsijoita.
Jos Google Wavessa tapahtuu merkittävä muutos, se tulee olemaan Twitterin ykköspuheenaihe. Katsonko Twitteristä, mistä siellä puhutaan? Jos Wave on auennut eilen, puhutaanko siitä yhä Twitterissä? Sammuuko Waven hype päivässä? Twitter+Google on tehokkaampi kuin Twitter.
Twitter Googlessa!
Joku aika sitten ihmiset tappelivat kutsuista Waveen. Nyt kutsuille ei tahdo löytää tarvitsijaa. Mutta Waveen tarvitaan yhä kutsu.
Mitä muuta tuoretta Wavesta?
Twitter tietää, mitä maailmalla tapahtuu juuri nyt. Ihmiset ja organisaatiot, jotka kertovat Twitterissä minua kiinnostavista asioista, ovat minun mielestäni keskimäärin välkkyjä. Mutta mitä ajattelevat asiasta ne, joita minä pidän erityisesti välkkyinä, syvällisinä, hauskoina, taitavina, edelläkävijöinä? Mitä ajattelevat ihmiset ja organisaatiot, joita minä seuraan Twitterissä, syötteinä, Facebookissa jne .
Teen Googlehaun: Google Wave Mitä Google kertoo minulle?
Waven etusivu Wikipedia Miten pääsen palveluun? Mistä Wavessa on kyse?
Uutisia Google Wavesta.
Twitter Mitä Wavesta ajatellaan juuri nyt? Tuoreimmat uutiset ja linkit? Sivu jatkuu.
Sivu jatkuu. Googlen parhaat Algoritmi+minun hakuhistoriani
Mitä minun sosiaalinen piirini ajattelee Google Wavesta?
Minun pitää vahvistaa sosiaalista piiriäni. Haluan vielä parempia tuloksia. Minun on etsittävä lisää ihmisiä ja organisaatioita, jotka jakavat minulle sopivaa informaatiota.
Auttavatko nämä haut minua?
Nämä hakutulokset ovat jonkun mielestä hyviä.
Ihmisten valitsemia linkkejä.
Google Wave ei ollut vielä avautunut kaikille. Kutsuillani on yhä käyttöä. Kuka haluaa päästä Google Wavea?

Weitere ähnliche Inhalte

Mehr von Jaakko Sannemann

Yksi sivu tapiolan kirjaston historiassa
Yksi sivu tapiolan kirjaston historiassaYksi sivu tapiolan kirjaston historiassa
Yksi sivu tapiolan kirjaston historiassaJaakko Sannemann
 
Tapiolan kirjaston aikuisten scifi
Tapiolan kirjaston aikuisten scifiTapiolan kirjaston aikuisten scifi
Tapiolan kirjaston aikuisten scifiJaakko Sannemann
 
Tapiolan aik suomenkielinen fantasia
Tapiolan aik suomenkielinen fantasiaTapiolan aik suomenkielinen fantasia
Tapiolan aik suomenkielinen fantasiaJaakko Sannemann
 
Tapiolan autonkorjausoppaat
Tapiolan autonkorjausoppaatTapiolan autonkorjausoppaat
Tapiolan autonkorjausoppaatJaakko Sannemann
 
Ovatko nämä paikat kunnossa
Ovatko nämä paikat kunnossaOvatko nämä paikat kunnossa
Ovatko nämä paikat kunnossaJaakko Sannemann
 
Tapiolan kotisivun tammikuu 2013
Tapiolan kotisivun tammikuu 2013Tapiolan kotisivun tammikuu 2013
Tapiolan kotisivun tammikuu 2013Jaakko Sannemann
 
Entressen kirjastossa tapahtuu
Entressen kirjastossa tapahtuuEntressen kirjastossa tapahtuu
Entressen kirjastossa tapahtuuJaakko Sannemann
 
Punaisen kirjan metsästys
Punaisen kirjan metsästysPunaisen kirjan metsästys
Punaisen kirjan metsästysJaakko Sannemann
 
Tapiolan kirjaston aikuisten runot 2012
Tapiolan kirjaston aikuisten runot 2012Tapiolan kirjaston aikuisten runot 2012
Tapiolan kirjaston aikuisten runot 2012Jaakko Sannemann
 
Pari ruutua tapiolan kirjaston aikuisten sarjakuvista
Pari ruutua tapiolan kirjaston aikuisten sarjakuvistaPari ruutua tapiolan kirjaston aikuisten sarjakuvista
Pari ruutua tapiolan kirjaston aikuisten sarjakuvistaJaakko Sannemann
 
Pieni raapaisu tapiolan kirjaston tietokirjojen elämästä
Pieni raapaisu tapiolan kirjaston tietokirjojen elämästäPieni raapaisu tapiolan kirjaston tietokirjojen elämästä
Pieni raapaisu tapiolan kirjaston tietokirjojen elämästäJaakko Sannemann
 
Nallepäivä entressen kirjastossa
Nallepäivä entressen kirjastossaNallepäivä entressen kirjastossa
Nallepäivä entressen kirjastossaJaakko Sannemann
 
Espoolaisia kirjastokotisivuja
Espoolaisia kirjastokotisivujaEspoolaisia kirjastokotisivuja
Espoolaisia kirjastokotisivujaJaakko Sannemann
 
Kirjaston kotisivun lukemisesta
Kirjaston kotisivun lukemisestaKirjaston kotisivun lukemisesta
Kirjaston kotisivun lukemisestaJaakko Sannemann
 
Entressen kirjastossa tapahtuu!
Entressen kirjastossa tapahtuu!Entressen kirjastossa tapahtuu!
Entressen kirjastossa tapahtuu!Jaakko Sannemann
 
Facebookin yksityisyysasetukset syyskuussa 2012
Facebookin yksityisyysasetukset syyskuussa 2012Facebookin yksityisyysasetukset syyskuussa 2012
Facebookin yksityisyysasetukset syyskuussa 2012Jaakko Sannemann
 
Minä syön nyt eilistä pastaa
Minä syön nyt eilistä pastaaMinä syön nyt eilistä pastaa
Minä syön nyt eilistä pastaaJaakko Sannemann
 

Mehr von Jaakko Sannemann (20)

Yksi sivu tapiolan kirjaston historiassa
Yksi sivu tapiolan kirjaston historiassaYksi sivu tapiolan kirjaston historiassa
Yksi sivu tapiolan kirjaston historiassa
 
Tapiolan kirjaston aikuisten scifi
Tapiolan kirjaston aikuisten scifiTapiolan kirjaston aikuisten scifi
Tapiolan kirjaston aikuisten scifi
 
Tapiolan aik suomenkielinen fantasia
Tapiolan aik suomenkielinen fantasiaTapiolan aik suomenkielinen fantasia
Tapiolan aik suomenkielinen fantasia
 
Tapiolan autonkorjausoppaat
Tapiolan autonkorjausoppaatTapiolan autonkorjausoppaat
Tapiolan autonkorjausoppaat
 
Ovatko nämä paikat kunnossa
Ovatko nämä paikat kunnossaOvatko nämä paikat kunnossa
Ovatko nämä paikat kunnossa
 
Kirjastoja googlessa
Kirjastoja googlessaKirjastoja googlessa
Kirjastoja googlessa
 
Tapiolan kotisivun tammikuu 2013
Tapiolan kotisivun tammikuu 2013Tapiolan kotisivun tammikuu 2013
Tapiolan kotisivun tammikuu 2013
 
Entressen kirjastossa tapahtuu
Entressen kirjastossa tapahtuuEntressen kirjastossa tapahtuu
Entressen kirjastossa tapahtuu
 
Punaisen kirjan metsästys
Punaisen kirjan metsästysPunaisen kirjan metsästys
Punaisen kirjan metsästys
 
Tapiolan kirjaston aikuisten runot 2012
Tapiolan kirjaston aikuisten runot 2012Tapiolan kirjaston aikuisten runot 2012
Tapiolan kirjaston aikuisten runot 2012
 
Pari ruutua tapiolan kirjaston aikuisten sarjakuvista
Pari ruutua tapiolan kirjaston aikuisten sarjakuvistaPari ruutua tapiolan kirjaston aikuisten sarjakuvista
Pari ruutua tapiolan kirjaston aikuisten sarjakuvista
 
Pieni raapaisu tapiolan kirjaston tietokirjojen elämästä
Pieni raapaisu tapiolan kirjaston tietokirjojen elämästäPieni raapaisu tapiolan kirjaston tietokirjojen elämästä
Pieni raapaisu tapiolan kirjaston tietokirjojen elämästä
 
Snoobin lukeminen 5 kssa
Snoobin lukeminen 5 kssaSnoobin lukeminen 5 kssa
Snoobin lukeminen 5 kssa
 
Nallepäivä entressen kirjastossa
Nallepäivä entressen kirjastossaNallepäivä entressen kirjastossa
Nallepäivä entressen kirjastossa
 
Espoolaisia kirjastokotisivuja
Espoolaisia kirjastokotisivujaEspoolaisia kirjastokotisivuja
Espoolaisia kirjastokotisivuja
 
Kirjaston kotisivun lukemisesta
Kirjaston kotisivun lukemisestaKirjaston kotisivun lukemisesta
Kirjaston kotisivun lukemisesta
 
Entressen kirjastossa tapahtuu!
Entressen kirjastossa tapahtuu!Entressen kirjastossa tapahtuu!
Entressen kirjastossa tapahtuu!
 
Kuvia facebookissa
Kuvia facebookissaKuvia facebookissa
Kuvia facebookissa
 
Facebookin yksityisyysasetukset syyskuussa 2012
Facebookin yksityisyysasetukset syyskuussa 2012Facebookin yksityisyysasetukset syyskuussa 2012
Facebookin yksityisyysasetukset syyskuussa 2012
 
Minä syön nyt eilistä pastaa
Minä syön nyt eilistä pastaaMinä syön nyt eilistä pastaa
Minä syön nyt eilistä pastaa
 

Informaatio on parasta tuoreena

  • 1. Informaatio on parasta tuoreena Pari tuoretta Google-hakua
  • 2. Myönnän. Joskus me tarvitsemme tietoa, jossa informaation tuoreudella ei ole juuri mitään merkitystä. Mutta nämä tilanteet ovat poikkeuksia ihmisen elämässä. Yleensä me tarvitsemme tuoretta tietoa. Ihminen on eläin, joka tarvitsee säilyäkseen tuoretta informaatiota ympäristöstään.
  • 3. Haluan tietää, joko Google Wave on avautunut kaikille. Minulla on jäljellä kutsuja tähän palveluun ja haluan tietää, kannattaako näille kutsuille yhä etsiä tarvitsijoita.
  • 4. Jos Google Wavessa tapahtuu merkittävä muutos, se tulee olemaan Twitterin ykköspuheenaihe. Katsonko Twitteristä, mistä siellä puhutaan? Jos Wave on auennut eilen, puhutaanko siitä yhä Twitterissä? Sammuuko Waven hype päivässä? Twitter+Google on tehokkaampi kuin Twitter.
  • 6. Joku aika sitten ihmiset tappelivat kutsuista Waveen. Nyt kutsuille ei tahdo löytää tarvitsijaa. Mutta Waveen tarvitaan yhä kutsu.
  • 8. Twitter tietää, mitä maailmalla tapahtuu juuri nyt. Ihmiset ja organisaatiot, jotka kertovat Twitterissä minua kiinnostavista asioista, ovat minun mielestäni keskimäärin välkkyjä. Mutta mitä ajattelevat asiasta ne, joita minä pidän erityisesti välkkyinä, syvällisinä, hauskoina, taitavina, edelläkävijöinä? Mitä ajattelevat ihmiset ja organisaatiot, joita minä seuraan Twitterissä, syötteinä, Facebookissa jne .
  • 9. Teen Googlehaun: Google Wave Mitä Google kertoo minulle?
  • 10. Waven etusivu Wikipedia Miten pääsen palveluun? Mistä Wavessa on kyse?
  • 12. Twitter Mitä Wavesta ajatellaan juuri nyt? Tuoreimmat uutiset ja linkit? Sivu jatkuu.
  • 13. Sivu jatkuu. Googlen parhaat Algoritmi+minun hakuhistoriani
  • 14. Mitä minun sosiaalinen piirini ajattelee Google Wavesta?
  • 15. Minun pitää vahvistaa sosiaalista piiriäni. Haluan vielä parempia tuloksia. Minun on etsittävä lisää ihmisiä ja organisaatioita, jotka jakavat minulle sopivaa informaatiota.
  • 17. Nämä hakutulokset ovat jonkun mielestä hyviä.
  • 19. Google Wave ei ollut vielä avautunut kaikille. Kutsuillani on yhä käyttöä. Kuka haluaa päästä Google Wavea?