SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 36
Downloaden Sie, um offline zu lesen
Sponda on Helsingin ja Tampereen
toimitilakiinteistöihin
erikoistunut
kiinteistösijoitusyhtiö.
Omistamme, vuokraamme
ja kehitämme
Sponda Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
toimisto-, liiketila-, kauppakeskus- ja
logistiikkakiinteistöjä toimintaympäristöiksi, jotka
luovat edellytykset asiakkaidemme menestykselle.
Olemme vastuullinen ja
vuorovaikutteinen kumppani,
jonka tavoitteena on kehittyä ympäristöasiantuntijana
ja jakaa osaamistamme asiakkaillemme. Pyrimme
aina löytämään asiakkaan kannalta parhaat
toimintatavat ja mahdollistamaan asiakkaidemme
menestymisen.
Strategia
Haemme kasvua ja kannattavuutta
asiakaslähtöisellä
toimintatavalla
aktiivisella
kiinteistökehityksellä
kiinteistöjen ostoilla
Toimitila-asiakkaan ensimmäinen valinta.
”Innovatiivisuus
on meille ennakkoluulottomuutta, uusien mahdollisuuksien näkemistä ja
asiakkaillemme parhaiden ratkaisujen oivaltamista.”
Arvot
”Luotettavuus
on täsmällisyyttä ja tinkimättömyyttä kaikessa toiminnassamme. Kun
lupaamme asiakkaillemme jotain, he voivat olla varmoja, että pidämme
lupauksemme.”
”Ammattitaito
Asiakkaillemme se ilmenee kykynämme tunnistaa ja ymmärtää heidän
tilatarpeensa ja vastata niihin.”
Sponda vuonna 2013
Liikevaihto 264,3 M€
Henkilöstö, noin 121
Sijoituskiinteistöjen
käypä arvo 31.12. 3 253 M€
Vuokrattava
pinta-ala 31.12., noin 1,5 Mm2
Sijoituskiinteistöt segmenteittäin käyvän arvon mukaan*
Toimistotilat Kauppakeskukset Logistiikkatilat Kiinteistö-
kehitys
Venäjä
Ratkaisut erilaisiin toimitilatarpeisiin monipuolisesta kiinteistökannasta
*) 31.3.2014
53% 23% 13% 8% 3%
Pääkaupunkiseutu
Moskova
Tampere
Oulu
Turku Pietari
TAMPERE
OULU
HELSINKI
TURKU
PIETARI
MOSKOVA
Kiinteistöomistus keskittyy pääkaupunkiseudulle
31.3.2014
83% 7% 6% 2% 1%1%
RAUTATIEASEMA
RUOHOLAHTI
YDINKESKUSTA
pääkaupunkiseudun
kiinteistöistä Helsingin
ydinkeskustan ja
Ruoholahden alueilla.
Kiinteistöt pääkaupunkiseudun parhailla paikoilla
VUOSAARI
HERTTONIEMI
AVIAPOLIS
MATINKYLÄ
RUOHOLAHTI 25 %
KESKUSTA 50 %KEILANIEMI
LEPPÄVAARA
VANTAA yhteensä 1 %
ESPOO yhteensä 8 %
KILO
PITÄJÄNMÄKI
MUU PÄÄKAUPUNKISEUTU 16 %
Toimistotilat ja kauppakeskukset pääkaupunkiseudulla
Toimisto- ja kauppakeskuskiinteistöjen
arvo yhteensä 2,2 mrd €
VUOSAARI
HERTTONIEMI
AVIAPOLIS
MATINKYLÄ
RUOHOLAHTI
KESKUSTAKEILANIEMI
LEPPÄVAARA
KILO
PITÄJÄNMÄKI
Logistiikkatilat pääkaupunkiseudulla
Logistiikkatilojen osuus
kiinteistösijoituksista 13 %
löydät tilatarpeidenne
muuttuessa joustavasti uusia,
sopivia tilavaihtoehtoja.
keskittyvästä kiinteistö-
portfoliostamme löytyy
runsaasti laadukkaita ratkaisuja
yrityksenne toimitilatarpeisiin.
helpottavat toimintaanne
kiinteistöissämme ja tukevat
liiketoimintanne menestystä.
avulla voimme yhdessä kehittää
toimitilakiinteistönne energiatehokkuutta
ja ympäristömyönteisyyttä.
auttavat meitä tunnistamaan tiloihin
liittyvät tarpeenne ja tarjoamaan
niihin soveltuvat, liiketoimintaanne
tukevat toimitilat.
Laajasta kiinteistö-
valikoimastamme
Parhaisiin sijaintipaikkoihin
Monipuoliset, laadukkaat palvelut
Kattavien ympäristöohjelmiemme
Kokemus ja ammattitaito
Miksi Sponda toimitilakumppaniksi?
Sijoituskiinteistöt
segmenteittäin käyvän
arvon mukaan
TOIMISTOTILAT
VENÄJÄ
KIINTEISTÖKEHITYS
LOGISTIIKKATILAT
KAUPPAKESKUKSET
Kohtaaminen
asiakkaan kanssa
Asiakkaan
tarpeen kartoitus
Sopivan
tilan valinta
Tilan suunnittelu ja
räätälöinti asiakkaan
tarpeiden mukaan
Tilojen ja palvelujen
käyttöönotto
Asiakkuuden
aikainen yhteydenpito
Toimitilat ja palvelut tarpeidenne mukaan
Sponda palveluksessanne monikanavaisesti
Asiakas-
palvelukeskus
Facebook LiveChat Extranet
Spondan ympäristöohjelmat – yhdessä ympäristön parhaaksi
Yhdessä asiakkaidemme kanssa
kehitämme monipuolisia ratkaisuja
kiinteistöjen energiatehokkuuden ja
ympäristömyönteisyyden
lisäämiseksi.
Energiatehokkuusohjelmamme tavoitteena on
paikantaa energiansäästökohteita kiinteistöissä
yhteistyössä niiden käyttäjien kanssa.
Ympäristökumppanuusohjelmassa otetaan
energiankulutuksen lisäksi laajemmin huomioon
kiinteistön ja sen käytöstä aiheutuvat
ympäristövaikutukset.
Spondan vertailukelpoisten Suomessa sijaitsevien kiinteistöjen
energian ja veden kokonaiskulutusta on saatu vähennettyä reilusti
vuosien 2012-2013 aikana:
Hyviä tuloksia ympäristövaikutusten vähentämisessä
% - 10,0 -14,6% -6,7%%-9,4
vesisähkö jäähdytysenergia sään vaikutukset
huomioiva normitettu
lämpöenergiankulutus
• Suurin osa kiinteistöissämme syntyvästä jätteestä kierrätetään
hyötykäyttöön
• Lassila & Tikanojan kanssa yhteistyössä vuosina 2012 ja 2013
saavutettu tulos on vähentänyt kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää
jopa kymmenesosaan aiemmasta.
Jätteet hyötykäyttöön
%86
Jätteiden
hyötykäyttöaste
Spondan kiinteistöissä *
%88
Suomi pääkaupunkiseutu
*keskiarvo 2013
Tavoitteena kiinteistöjen
ympäristöystävällinen käyttö
• Sponda tarjoaa yhdessä WWF:n kanssa
monipuolista ympäristötietoa
asiakkailleen mm. Ympäristötori-
tapahtumissa ja jakamalla ekovinkkejä.
• WWF:n yhteistyökumppanina Sponda
auttaa asiakkaitaan Green Office –
hakuprosessissa ja vuosiraportoinnissa.
• Lisäksi Spondan asiakkaat saavat
alennusta Green Office -ohjelman
liittymis- ja vuosimaksuista
Aktiivista yhteistyötä WWF:n kanssa
Spondan operatiivinen toiminta
Sponda Oyj
Kari Inkinen
Toimitusjohtaja
Sijoitus-
kiinteistöt
Ossi Hynynen
Kiinteistö-
rahastot
Kari Koivu
Kiinteistökehitys
Veli-Pekka
Tanhuanpää
Venäjä
Sirpa
Sara-aho
Spondan johtoryhmä
Talous ja rahoitus
Erik Hjelt
Yrityssuunnittelu, IR,
viestintä, markkinointi
Pia Arrhenius
88,2% 92,9% 71,7%
758000m2 151000m2 478500m2
Vuokrattava pinta-ala*
*31.3.2014
Sijoituskiinteistöt keskittyy kotimaan kiinteistöjen vuokraamiseen,
hankintaan ja myyntiin
Logistiikkatilat
Suomen suurimpia ja
pääkaupunkiseudun suurin
logistiikkatilojen omistaja.
Kauppakeskukset
Helsingissä, Ylöjärvellä
ja Oulussa.
Toimistotilat
Suomen suurimmissa kaupungeissa
keskittyen Helsingin ydinkeskustaan ja
Ruoholahden alueelle.
13%23%53%
Osuus kiinteistökannasta*
Taloudellinen vuokrausaste*
Vuokrattava pinta-ala*
Osuus kiinteistökannasta*Osuus kiinteistökannasta*
Taloudellinen vuokrausaste*Taloudellinen vuokrausaste*
Vuokrattava pinta-ala*
Case: Citycenter 1/2
• Uudistettu liike- ja toimistokeskus
Makkaratalossa, Helsingin ydinkeskustassa
• Laajasti erilaisia muodin, kauneuden,
hyvinvoinnin ja vapaa-ajan palveluja
• Kokonaispinta-ala: 55 000 m2
• Kiinteistöllä kultatason LEED-sertifikaatti
Case: Citycenter 2/2
• Uudistettu liike- ja toimistokeskus
Makkaratalossa, Helsingin ydinkeskustassa
• Laajasti erilaisia muodin, kauneuden,
hyvinvoinnin ja vapaa-ajan palveluja
• Kokonaispinta-ala: 55 000 m2
• Kiinteistöllä kultatason LEED-sertifikaatti
Case: Fenniakortteli
• Helsingin ydinkeskustan paraatipaikalla
Rautatientorin laidalla
• Nykyaikaiseksi saneerattu, rakennus- ja
kulttuurihistoriallisesti merkittävä kiinteistö
• Korttelissa toimii lukuisia ravintola- ja
viihdealan yrityksiä kuten Casino Helsinki ja
Finnkino
• Toimistotilaa 25 000 m2 ja liiketilaa 14 200 m2
Case: Logistiikkakeskus PortGate Vuosaaressa
• Vuosaaren satamassa 65 000 m2 modernia,
tehokasta logistiikkatilaa
• Modulaariset tilat mahdollistavat erilaisten
tilakokonaisuuksien vuokraamisen
• Sijainti, saavutettavuus, palvelut ja
liikenneyhteydet huippuluokkaa
• Gatehouse-kiinteistö: toimisto-, ravintola- ja
neuvottelutilaa sekä erilaisia palveluita
Case: Metso
• Vantaan Hakkilassa Vantaan Akseli
-yritysalueella noin 22 000 m2 modernia
logistiikkatilaa
• Vuokrattu kokonaisuudessaan Metso
Automationin käyttöön
• Tuotantotilan suunnittelussa kiinnitetty erityistä
huomiota ympäristötekijöihin ja akustiikkaan
• Metson käytössä on lisäksi uudiskohteen
viereisessä Honkatalon toimistorakennuksessa
noin 12 000 neliömetrin toimisto- ja varastotilat
Maa-alueiden
osuus*
Kiinteistökehityssalkun
tasearvo*
Käynnissä olevat
kehityshankkeet*
*31.3.2014
Kiinteistökehityksen kohteina ovat ensisijaisesti Spondan omistamat tontit ja uudistettavat
rakennukset pääkaupunkiseudulla.
Kasvua ja kannattavuutta aktiivisella kiinteistökehityksellä
Osuus
kiinteistökannasta*
3%50,9 M€59,6M€110,5M€
Case: Ratina
• Tampereen keskustaan on suunnitteilla
kaupungin suurin ja monimuotoisin kaupan
ja viihtymisen keskus
• Tavoitteena valmistua vuoden 2016 loppuun
mennessä
• Muodostuu kolmesta arkkitehtonisesti
merkittävästä rakennuksesta, joista kaksi
1930-luvun funkkisrakennuksia ja kolmas
uudisrakennus
Venäjä-liiketoimintayksikkö harjoittaa liiketoimintaa Venäjällä Pietarin ja Moskovan alueilla
vuokraamalla, hallinnoimalla ja kehittämällä toimitiloja siellä toimivien yritysten ja yhteisöjen
käyttöön.
Korkealaatuisia toimitiloja Venäjällä toimivien yritysten käyttöön
Vuokrattava pinta-ala*Kiinteistöomistus Taloudellinen
vuokrausaste*
*31.3.2014
Osuus kiinteistö-
kannasta*
8%88,4 %44 500 m2
• kolme toimistokiinteistöä
• kaksi kauppakeskusta
• logistiikkakiinteistö
• kaksi maa-aluetta
Kiinteistörahasto Investointistrategia Koko (kiint.arvo) Spondan osuus
First Top LuxCo Toimisto- ja liiketilat 66,1 M€ 20 %
Sponda Fund I * Logistiikka 162,4 M€ 46 %
Sponda Fund II * Logistiikka 175,2 M€ 44 %
Sponda Fund III * Logistiikka 103,8 M€ 36 %
Whitehall/Niam * n. 109,2 M€ -
Kiinteistösalkut, yht. 616,7 M€
Kiinteistörahastot-liiketoimintayksikkö omistaa ja hallinnoi kiinteistörahastojen kautta osuuksia
liiketila-, toimisto- ja logistiikkakiinteistöissä.
Kiinteistörahastot harjoittavat toimintaa Suomen
keskisuurissa kaupungeissa
* Sponda hallinnoi rahaston kiinteistöjä.
Case: LVI-Dahl
• LVI-tuotteiden ja kunnallistekniikan
tukkukauppa LVI-Dahl vuokralla Sponda
Fund I:n kiinteistössä Tampereella
• Sijainti keskustan liepeillä ja Helsinkiin
johtavan moottoritien tuntumassa loistava
• Noin 10 000 neliön Keskon entisissä
varastotiloissa sijaitsee sekä yrityksen
varasto että toimisto- ja myyntinäyttelytilat
Sponda Oyj
Korkeavuorenkatu 45
PL 940, 00101 Helsinki
Puh. 020 431 31
www.sponda.fi
Yhteystiedot
Asiakaspalvelukeskus
Puh. 020 355 6677
asiakaspalvelu@sponda.fi

Weitere ähnliche Inhalte

Andere mochten auch

Haystax Technology Machine learning white paper
Haystax Technology Machine learning white paperHaystax Technology Machine learning white paper
Haystax Technology Machine learning white paperHaystax Technology
 
Importance pdhpe
Importance pdhpeImportance pdhpe
Importance pdhpelolfeg
 
StimulusWk13
StimulusWk13StimulusWk13
StimulusWk13Aj Cruz
 
facebook m
facebook mfacebook m
facebook mMoya01
 
Діагностування електродвигунів
Діагностування електродвигунівДіагностування електродвигунів
Діагностування електродвигунівSvetlana Savostina
 
Exploiting inference to improve temporal RDF annotations and queries for mach...
Exploiting inference to improve temporal RDF annotations and queries for mach...Exploiting inference to improve temporal RDF annotations and queries for mach...
Exploiting inference to improve temporal RDF annotations and queries for mach...Haystax Technology
 
Mega Holdings prasentation
Mega Holdings prasentationMega Holdings prasentation
Mega Holdings prasentationenverayyildiz
 
Crack control of slabs design booklet
Crack control of slabs design bookletCrack control of slabs design booklet
Crack control of slabs design bookletAbdullah Anjum
 
Why is learning about pdhpe importatnt
Why is learning about pdhpe importatntWhy is learning about pdhpe importatnt
Why is learning about pdhpe importatntdvella_94
 
Importance of pdhpe
Importance of pdhpeImportance of pdhpe
Importance of pdhpelolfeg
 

Andere mochten auch (16)

Haystax Technology Machine learning white paper
Haystax Technology Machine learning white paperHaystax Technology Machine learning white paper
Haystax Technology Machine learning white paper
 
Evolución de la web mapa
Evolución de la web mapaEvolución de la web mapa
Evolución de la web mapa
 
Haystax Technology - About Us
Haystax Technology - About UsHaystax Technology - About Us
Haystax Technology - About Us
 
Importance pdhpe
Importance pdhpeImportance pdhpe
Importance pdhpe
 
StimulusWk13
StimulusWk13StimulusWk13
StimulusWk13
 
facebook m
facebook mfacebook m
facebook m
 
Діагностування електродвигунів
Діагностування електродвигунівДіагностування електродвигунів
Діагностування електродвигунів
 
Exploiting inference to improve temporal RDF annotations and queries for mach...
Exploiting inference to improve temporal RDF annotations and queries for mach...Exploiting inference to improve temporal RDF annotations and queries for mach...
Exploiting inference to improve temporal RDF annotations and queries for mach...
 
Mega Holdings prasentation
Mega Holdings prasentationMega Holdings prasentation
Mega Holdings prasentation
 
Evaluation Q7
Evaluation Q7Evaluation Q7
Evaluation Q7
 
Question 4
Question 4Question 4
Question 4
 
Literacy powerpointc
Literacy powerpointcLiteracy powerpointc
Literacy powerpointc
 
Crack control of slabs design booklet
Crack control of slabs design bookletCrack control of slabs design booklet
Crack control of slabs design booklet
 
Why is learning about pdhpe importatnt
Why is learning about pdhpe importatntWhy is learning about pdhpe importatnt
Why is learning about pdhpe importatnt
 
Guía de aprendizaje de inglés 3periodo
Guía de aprendizaje de inglés 3periodoGuía de aprendizaje de inglés 3periodo
Guía de aprendizaje de inglés 3periodo
 
Importance of pdhpe
Importance of pdhpeImportance of pdhpe
Importance of pdhpe
 

Ähnlich wie Sponda yleisesitys 31032014

FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011GBC Finland
 
Sorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitusSorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitusJaana Suksi
 
Kimmo Koivunen: Ämmässuon Ekoteollisuuspuistokonseptista innovatiivista ja re...
Kimmo Koivunen: Ämmässuon Ekoteollisuuspuistokonseptista innovatiivista ja re...Kimmo Koivunen: Ämmässuon Ekoteollisuuspuistokonseptista innovatiivista ja re...
Kimmo Koivunen: Ämmässuon Ekoteollisuuspuistokonseptista innovatiivista ja re...Sitra / Ekologinen kestävyys
 
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020Pörssisäätiö
 
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014Jari Lyytimäki
 
Marita Valkonen: Alueelliset resurssivirrat - hankkeen tulosten ja mallin hyö...
Marita Valkonen: Alueelliset resurssivirrat - hankkeen tulosten ja mallin hyö...Marita Valkonen: Alueelliset resurssivirrat - hankkeen tulosten ja mallin hyö...
Marita Valkonen: Alueelliset resurssivirrat - hankkeen tulosten ja mallin hyö...Sitra / Ekologinen kestävyys
 
[Vihreä Foorumi 26.4.] Juha Hetemäki, Skanska
[Vihreä Foorumi 26.4.] Juha Hetemäki, Skanska[Vihreä Foorumi 26.4.] Juha Hetemäki, Skanska
[Vihreä Foorumi 26.4.] Juha Hetemäki, SkanskaGBC Finland
 
Teknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuusTeknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuusTechFinland
 
Puurakentamisen aluetalousvaikutukset case tuupalan koulu
Puurakentamisen aluetalousvaikutukset case tuupalan kouluPuurakentamisen aluetalousvaikutukset case tuupalan koulu
Puurakentamisen aluetalousvaikutukset case tuupalan kouluSuomen metsäkeskus
 
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...CleanTechLatvia
 
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM sceneSenate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM sceneSenaatti-kiinteistöt
 

Ähnlich wie Sponda yleisesitys 31032014 (20)

FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
FIGBC:n jäsenten viestejä, WGB-viikko 2011
 
Sorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitusSorvaamo 2014 sek hallitus
Sorvaamo 2014 sek hallitus
 
Kimmo Koivunen: Ämmässuon Ekoteollisuuspuistokonseptista innovatiivista ja re...
Kimmo Koivunen: Ämmässuon Ekoteollisuuspuistokonseptista innovatiivista ja re...Kimmo Koivunen: Ämmässuon Ekoteollisuuspuistokonseptista innovatiivista ja re...
Kimmo Koivunen: Ämmässuon Ekoteollisuuspuistokonseptista innovatiivista ja re...
 
Matti Mannonen
Matti MannonenMatti Mannonen
Matti Mannonen
 
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
Etteplan yhtiöesittely, Juha Näkki, Etteplan. Pörssi-ilta Jyväskylä 11.3.2020
 
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
Rakennettu ympäristö ja alueiden käyttö: tutkimustuloksia 2014
 
Marita Valkonen: Alueelliset resurssivirrat - hankkeen tulosten ja mallin hyö...
Marita Valkonen: Alueelliset resurssivirrat - hankkeen tulosten ja mallin hyö...Marita Valkonen: Alueelliset resurssivirrat - hankkeen tulosten ja mallin hyö...
Marita Valkonen: Alueelliset resurssivirrat - hankkeen tulosten ja mallin hyö...
 
[Vihreä Foorumi 26.4.] Juha Hetemäki, Skanska
[Vihreä Foorumi 26.4.] Juha Hetemäki, Skanska[Vihreä Foorumi 26.4.] Juha Hetemäki, Skanska
[Vihreä Foorumi 26.4.] Juha Hetemäki, Skanska
 
Teknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuusTeknologiateollisuus vastuullisuus
Teknologiateollisuus vastuullisuus
 
Platta+esittely
Platta+esittelyPlatta+esittely
Platta+esittely
 
eGreenNet kirja
eGreenNet kirjaeGreenNet kirja
eGreenNet kirja
 
Vesa Hakkarainen, Are: Talo on tekniikkalaji
Vesa Hakkarainen, Are: Talo on tekniikkalajiVesa Hakkarainen, Are: Talo on tekniikkalaji
Vesa Hakkarainen, Are: Talo on tekniikkalaji
 
Voiko sijoittamalla pelastaa ilmaston?
Voiko sijoittamalla pelastaa ilmaston?Voiko sijoittamalla pelastaa ilmaston?
Voiko sijoittamalla pelastaa ilmaston?
 
Puurakentamisen aluetalousvaikutukset case tuupalan koulu
Puurakentamisen aluetalousvaikutukset case tuupalan kouluPuurakentamisen aluetalousvaikutukset case tuupalan koulu
Puurakentamisen aluetalousvaikutukset case tuupalan koulu
 
Ekokompassi esittely - Mira Jarkko
Ekokompassi esittely - Mira JarkkoEkokompassi esittely - Mira Jarkko
Ekokompassi esittely - Mira Jarkko
 
Tekes innovaatiopinnan rakentajana Markku Koponen
Tekes innovaatiopinnan rakentajana Markku KoponenTekes innovaatiopinnan rakentajana Markku Koponen
Tekes innovaatiopinnan rakentajana Markku Koponen
 
Ljk 17 6 2014 elomaa tuomisto (2)
Ljk 17 6 2014 elomaa tuomisto (2)Ljk 17 6 2014 elomaa tuomisto (2)
Ljk 17 6 2014 elomaa tuomisto (2)
 
Ljk 17 6 2014 elomaa tuomisto (1) (1)
Ljk 17 6 2014 elomaa tuomisto (1) (1)Ljk 17 6 2014 elomaa tuomisto (1) (1)
Ljk 17 6 2014 elomaa tuomisto (1) (1)
 
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
Green Net Finland as market openers – experiences and future services in expo...
 
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM sceneSenate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
Senate Properties - Does digitalization disrupt the FM and PM scene
 

Mehr von SpondaPlc

Results presentation q3 2016
Results presentation q3 2016Results presentation q3 2016
Results presentation q3 2016SpondaPlc
 
Sponda Results presentation H1 2016
Sponda Results presentation H1 2016Sponda Results presentation H1 2016
Sponda Results presentation H1 2016SpondaPlc
 
Sponda Results presentation Q1 2016
Sponda Results presentation Q1 2016Sponda Results presentation Q1 2016
Sponda Results presentation Q1 2016SpondaPlc
 
Sponda Results presentation Q4 2015
Sponda Results presentation Q4 2015Sponda Results presentation Q4 2015
Sponda Results presentation Q4 2015SpondaPlc
 
Results presentation q3 2015
Results presentation q3 2015Results presentation q3 2015
Results presentation q3 2015SpondaPlc
 
Sponda Financial Results Q1 2015 presentation 050515
Sponda Financial Results Q1 2015 presentation 050515Sponda Financial Results Q1 2015 presentation 050515
Sponda Financial Results Q1 2015 presentation 050515SpondaPlc
 
Sponda Financial Results Year 2014 presentation 050215
Sponda Financial Results Year 2014 presentation 050215Sponda Financial Results Year 2014 presentation 050215
Sponda Financial Results Year 2014 presentation 050215SpondaPlc
 
Sponda Financial Results Q3 2014 presentation 041114
Sponda Financial Results Q3 2014 presentation 041114Sponda Financial Results Q3 2014 presentation 041114
Sponda Financial Results Q3 2014 presentation 041114SpondaPlc
 
Sponda Financial Results Q2 2014 presentation 010814
Sponda Financial Results Q2 2014 presentation 010814Sponda Financial Results Q2 2014 presentation 010814
Sponda Financial Results Q2 2014 presentation 010814SpondaPlc
 
Sponda corporate presentation 31032014
Sponda corporate presentation 31032014Sponda corporate presentation 31032014
Sponda corporate presentation 31032014SpondaPlc
 

Mehr von SpondaPlc (10)

Results presentation q3 2016
Results presentation q3 2016Results presentation q3 2016
Results presentation q3 2016
 
Sponda Results presentation H1 2016
Sponda Results presentation H1 2016Sponda Results presentation H1 2016
Sponda Results presentation H1 2016
 
Sponda Results presentation Q1 2016
Sponda Results presentation Q1 2016Sponda Results presentation Q1 2016
Sponda Results presentation Q1 2016
 
Sponda Results presentation Q4 2015
Sponda Results presentation Q4 2015Sponda Results presentation Q4 2015
Sponda Results presentation Q4 2015
 
Results presentation q3 2015
Results presentation q3 2015Results presentation q3 2015
Results presentation q3 2015
 
Sponda Financial Results Q1 2015 presentation 050515
Sponda Financial Results Q1 2015 presentation 050515Sponda Financial Results Q1 2015 presentation 050515
Sponda Financial Results Q1 2015 presentation 050515
 
Sponda Financial Results Year 2014 presentation 050215
Sponda Financial Results Year 2014 presentation 050215Sponda Financial Results Year 2014 presentation 050215
Sponda Financial Results Year 2014 presentation 050215
 
Sponda Financial Results Q3 2014 presentation 041114
Sponda Financial Results Q3 2014 presentation 041114Sponda Financial Results Q3 2014 presentation 041114
Sponda Financial Results Q3 2014 presentation 041114
 
Sponda Financial Results Q2 2014 presentation 010814
Sponda Financial Results Q2 2014 presentation 010814Sponda Financial Results Q2 2014 presentation 010814
Sponda Financial Results Q2 2014 presentation 010814
 
Sponda corporate presentation 31032014
Sponda corporate presentation 31032014Sponda corporate presentation 31032014
Sponda corporate presentation 31032014
 

Sponda yleisesitys 31032014

  • 1.
  • 2. Sponda on Helsingin ja Tampereen toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö.
  • 3. Omistamme, vuokraamme ja kehitämme Sponda Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. toimisto-, liiketila-, kauppakeskus- ja logistiikkakiinteistöjä toimintaympäristöiksi, jotka luovat edellytykset asiakkaidemme menestykselle.
  • 4. Olemme vastuullinen ja vuorovaikutteinen kumppani, jonka tavoitteena on kehittyä ympäristöasiantuntijana ja jakaa osaamistamme asiakkaillemme. Pyrimme aina löytämään asiakkaan kannalta parhaat toimintatavat ja mahdollistamaan asiakkaidemme menestymisen.
  • 5.
  • 6. Strategia Haemme kasvua ja kannattavuutta asiakaslähtöisellä toimintatavalla aktiivisella kiinteistökehityksellä kiinteistöjen ostoilla
  • 8.
  • 9. ”Innovatiivisuus on meille ennakkoluulottomuutta, uusien mahdollisuuksien näkemistä ja asiakkaillemme parhaiden ratkaisujen oivaltamista.” Arvot ”Luotettavuus on täsmällisyyttä ja tinkimättömyyttä kaikessa toiminnassamme. Kun lupaamme asiakkaillemme jotain, he voivat olla varmoja, että pidämme lupauksemme.” ”Ammattitaito Asiakkaillemme se ilmenee kykynämme tunnistaa ja ymmärtää heidän tilatarpeensa ja vastata niihin.”
  • 10. Sponda vuonna 2013 Liikevaihto 264,3 M€ Henkilöstö, noin 121 Sijoituskiinteistöjen käypä arvo 31.12. 3 253 M€ Vuokrattava pinta-ala 31.12., noin 1,5 Mm2
  • 11. Sijoituskiinteistöt segmenteittäin käyvän arvon mukaan* Toimistotilat Kauppakeskukset Logistiikkatilat Kiinteistö- kehitys Venäjä Ratkaisut erilaisiin toimitilatarpeisiin monipuolisesta kiinteistökannasta *) 31.3.2014 53% 23% 13% 8% 3%
  • 14. VUOSAARI HERTTONIEMI AVIAPOLIS MATINKYLÄ RUOHOLAHTI 25 % KESKUSTA 50 %KEILANIEMI LEPPÄVAARA VANTAA yhteensä 1 % ESPOO yhteensä 8 % KILO PITÄJÄNMÄKI MUU PÄÄKAUPUNKISEUTU 16 % Toimistotilat ja kauppakeskukset pääkaupunkiseudulla Toimisto- ja kauppakeskuskiinteistöjen arvo yhteensä 2,2 mrd €
  • 16. löydät tilatarpeidenne muuttuessa joustavasti uusia, sopivia tilavaihtoehtoja. keskittyvästä kiinteistö- portfoliostamme löytyy runsaasti laadukkaita ratkaisuja yrityksenne toimitilatarpeisiin. helpottavat toimintaanne kiinteistöissämme ja tukevat liiketoimintanne menestystä. avulla voimme yhdessä kehittää toimitilakiinteistönne energiatehokkuutta ja ympäristömyönteisyyttä. auttavat meitä tunnistamaan tiloihin liittyvät tarpeenne ja tarjoamaan niihin soveltuvat, liiketoimintaanne tukevat toimitilat. Laajasta kiinteistö- valikoimastamme Parhaisiin sijaintipaikkoihin Monipuoliset, laadukkaat palvelut Kattavien ympäristöohjelmiemme Kokemus ja ammattitaito Miksi Sponda toimitilakumppaniksi? Sijoituskiinteistöt segmenteittäin käyvän arvon mukaan TOIMISTOTILAT VENÄJÄ KIINTEISTÖKEHITYS LOGISTIIKKATILAT KAUPPAKESKUKSET
  • 17. Kohtaaminen asiakkaan kanssa Asiakkaan tarpeen kartoitus Sopivan tilan valinta Tilan suunnittelu ja räätälöinti asiakkaan tarpeiden mukaan Tilojen ja palvelujen käyttöönotto Asiakkuuden aikainen yhteydenpito Toimitilat ja palvelut tarpeidenne mukaan
  • 19. Spondan ympäristöohjelmat – yhdessä ympäristön parhaaksi Yhdessä asiakkaidemme kanssa kehitämme monipuolisia ratkaisuja kiinteistöjen energiatehokkuuden ja ympäristömyönteisyyden lisäämiseksi. Energiatehokkuusohjelmamme tavoitteena on paikantaa energiansäästökohteita kiinteistöissä yhteistyössä niiden käyttäjien kanssa. Ympäristökumppanuusohjelmassa otetaan energiankulutuksen lisäksi laajemmin huomioon kiinteistön ja sen käytöstä aiheutuvat ympäristövaikutukset.
  • 20. Spondan vertailukelpoisten Suomessa sijaitsevien kiinteistöjen energian ja veden kokonaiskulutusta on saatu vähennettyä reilusti vuosien 2012-2013 aikana: Hyviä tuloksia ympäristövaikutusten vähentämisessä % - 10,0 -14,6% -6,7%%-9,4 vesisähkö jäähdytysenergia sään vaikutukset huomioiva normitettu lämpöenergiankulutus
  • 21. • Suurin osa kiinteistöissämme syntyvästä jätteestä kierrätetään hyötykäyttöön • Lassila & Tikanojan kanssa yhteistyössä vuosina 2012 ja 2013 saavutettu tulos on vähentänyt kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää jopa kymmenesosaan aiemmasta. Jätteet hyötykäyttöön %86 Jätteiden hyötykäyttöaste Spondan kiinteistöissä * %88 Suomi pääkaupunkiseutu *keskiarvo 2013
  • 22. Tavoitteena kiinteistöjen ympäristöystävällinen käyttö • Sponda tarjoaa yhdessä WWF:n kanssa monipuolista ympäristötietoa asiakkailleen mm. Ympäristötori- tapahtumissa ja jakamalla ekovinkkejä. • WWF:n yhteistyökumppanina Sponda auttaa asiakkaitaan Green Office – hakuprosessissa ja vuosiraportoinnissa. • Lisäksi Spondan asiakkaat saavat alennusta Green Office -ohjelman liittymis- ja vuosimaksuista Aktiivista yhteistyötä WWF:n kanssa
  • 24. Sponda Oyj Kari Inkinen Toimitusjohtaja Sijoitus- kiinteistöt Ossi Hynynen Kiinteistö- rahastot Kari Koivu Kiinteistökehitys Veli-Pekka Tanhuanpää Venäjä Sirpa Sara-aho Spondan johtoryhmä Talous ja rahoitus Erik Hjelt Yrityssuunnittelu, IR, viestintä, markkinointi Pia Arrhenius
  • 25. 88,2% 92,9% 71,7% 758000m2 151000m2 478500m2 Vuokrattava pinta-ala* *31.3.2014 Sijoituskiinteistöt keskittyy kotimaan kiinteistöjen vuokraamiseen, hankintaan ja myyntiin Logistiikkatilat Suomen suurimpia ja pääkaupunkiseudun suurin logistiikkatilojen omistaja. Kauppakeskukset Helsingissä, Ylöjärvellä ja Oulussa. Toimistotilat Suomen suurimmissa kaupungeissa keskittyen Helsingin ydinkeskustaan ja Ruoholahden alueelle. 13%23%53% Osuus kiinteistökannasta* Taloudellinen vuokrausaste* Vuokrattava pinta-ala* Osuus kiinteistökannasta*Osuus kiinteistökannasta* Taloudellinen vuokrausaste*Taloudellinen vuokrausaste* Vuokrattava pinta-ala*
  • 26. Case: Citycenter 1/2 • Uudistettu liike- ja toimistokeskus Makkaratalossa, Helsingin ydinkeskustassa • Laajasti erilaisia muodin, kauneuden, hyvinvoinnin ja vapaa-ajan palveluja • Kokonaispinta-ala: 55 000 m2 • Kiinteistöllä kultatason LEED-sertifikaatti
  • 27. Case: Citycenter 2/2 • Uudistettu liike- ja toimistokeskus Makkaratalossa, Helsingin ydinkeskustassa • Laajasti erilaisia muodin, kauneuden, hyvinvoinnin ja vapaa-ajan palveluja • Kokonaispinta-ala: 55 000 m2 • Kiinteistöllä kultatason LEED-sertifikaatti
  • 28. Case: Fenniakortteli • Helsingin ydinkeskustan paraatipaikalla Rautatientorin laidalla • Nykyaikaiseksi saneerattu, rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kiinteistö • Korttelissa toimii lukuisia ravintola- ja viihdealan yrityksiä kuten Casino Helsinki ja Finnkino • Toimistotilaa 25 000 m2 ja liiketilaa 14 200 m2
  • 29. Case: Logistiikkakeskus PortGate Vuosaaressa • Vuosaaren satamassa 65 000 m2 modernia, tehokasta logistiikkatilaa • Modulaariset tilat mahdollistavat erilaisten tilakokonaisuuksien vuokraamisen • Sijainti, saavutettavuus, palvelut ja liikenneyhteydet huippuluokkaa • Gatehouse-kiinteistö: toimisto-, ravintola- ja neuvottelutilaa sekä erilaisia palveluita
  • 30. Case: Metso • Vantaan Hakkilassa Vantaan Akseli -yritysalueella noin 22 000 m2 modernia logistiikkatilaa • Vuokrattu kokonaisuudessaan Metso Automationin käyttöön • Tuotantotilan suunnittelussa kiinnitetty erityistä huomiota ympäristötekijöihin ja akustiikkaan • Metson käytössä on lisäksi uudiskohteen viereisessä Honkatalon toimistorakennuksessa noin 12 000 neliömetrin toimisto- ja varastotilat
  • 31. Maa-alueiden osuus* Kiinteistökehityssalkun tasearvo* Käynnissä olevat kehityshankkeet* *31.3.2014 Kiinteistökehityksen kohteina ovat ensisijaisesti Spondan omistamat tontit ja uudistettavat rakennukset pääkaupunkiseudulla. Kasvua ja kannattavuutta aktiivisella kiinteistökehityksellä Osuus kiinteistökannasta* 3%50,9 M€59,6M€110,5M€
  • 32. Case: Ratina • Tampereen keskustaan on suunnitteilla kaupungin suurin ja monimuotoisin kaupan ja viihtymisen keskus • Tavoitteena valmistua vuoden 2016 loppuun mennessä • Muodostuu kolmesta arkkitehtonisesti merkittävästä rakennuksesta, joista kaksi 1930-luvun funkkisrakennuksia ja kolmas uudisrakennus
  • 33. Venäjä-liiketoimintayksikkö harjoittaa liiketoimintaa Venäjällä Pietarin ja Moskovan alueilla vuokraamalla, hallinnoimalla ja kehittämällä toimitiloja siellä toimivien yritysten ja yhteisöjen käyttöön. Korkealaatuisia toimitiloja Venäjällä toimivien yritysten käyttöön Vuokrattava pinta-ala*Kiinteistöomistus Taloudellinen vuokrausaste* *31.3.2014 Osuus kiinteistö- kannasta* 8%88,4 %44 500 m2 • kolme toimistokiinteistöä • kaksi kauppakeskusta • logistiikkakiinteistö • kaksi maa-aluetta
  • 34. Kiinteistörahasto Investointistrategia Koko (kiint.arvo) Spondan osuus First Top LuxCo Toimisto- ja liiketilat 66,1 M€ 20 % Sponda Fund I * Logistiikka 162,4 M€ 46 % Sponda Fund II * Logistiikka 175,2 M€ 44 % Sponda Fund III * Logistiikka 103,8 M€ 36 % Whitehall/Niam * n. 109,2 M€ - Kiinteistösalkut, yht. 616,7 M€ Kiinteistörahastot-liiketoimintayksikkö omistaa ja hallinnoi kiinteistörahastojen kautta osuuksia liiketila-, toimisto- ja logistiikkakiinteistöissä. Kiinteistörahastot harjoittavat toimintaa Suomen keskisuurissa kaupungeissa * Sponda hallinnoi rahaston kiinteistöjä.
  • 35. Case: LVI-Dahl • LVI-tuotteiden ja kunnallistekniikan tukkukauppa LVI-Dahl vuokralla Sponda Fund I:n kiinteistössä Tampereella • Sijainti keskustan liepeillä ja Helsinkiin johtavan moottoritien tuntumassa loistava • Noin 10 000 neliön Keskon entisissä varastotiloissa sijaitsee sekä yrityksen varasto että toimisto- ja myyntinäyttelytilat
  • 36. Sponda Oyj Korkeavuorenkatu 45 PL 940, 00101 Helsinki Puh. 020 431 31 www.sponda.fi Yhteystiedot Asiakaspalvelukeskus Puh. 020 355 6677 asiakaspalvelu@sponda.fi