1. MUISTIO VALTIONEUVOSTON KOULUTUSVIENTISTRATEGIASTA
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry.
Hallituksen hyväksymä 11.6.2010
Lisätietoja: Koulutuspoliittinen sihteeri Jarmo Kallunki, +358 41 515 2230, jarmo.kallunki@syl.fi
Koulutusviennin määritelmä
1. Koulutusvienti on joko
a. sellaista koulutuksen kaupallistamista, jonka maksajana voi olla ulkomainen tai
kansainvälinen yritys, yhteisö tai valtio – ei missään tapauksessa yksilö; tai
b. muiden instrumenttien ja innovaatioiden kuten opetusteknologian,
oppimisympäristöjen, opetussuunnitelmien, oppilas- ja opiskelijahuollon ja
tukipalveluiden mallien, koulutusjärjestelmä- ja hallintomalli(e)n, infrastruktuurin
sekä erilaisten kehittämiskonsultointien tuotteistamista, kaupallistamista ja vientiä.
2. Korkeakoulusektorilla koulutusviennin toteuttaja on ensisijaisesti korkeakoulu tai
välittömästi sen omistuksessa toimiva yritys.
3. Koulutusviennin tavoitteena korkeakoulusektorilla on
a. tuottaa lisärahoitusta korkeakoulun perustehtävien hoitamiseen – toiminnan on
oltava liiketaloudellisesti järkevää eli pitkällä aikavälillä voitollista,
b. kansainvälistää korkeakouluyhteisöä – niin opiskelijoita kuin henkilökuntaakin, ja
c. parantaa mielikuvaa suomalaisesta osaamisesta.
4. Koulutusviennin toteuttamista, erilaisten koulutusvientiprojektien lainmukaisuutta ja
tuotteiden laadunvarmistusta valvoo opetus- ja kulttuuriministeriön tai opetushallituksen
alainen elin.
5. Kansainvälisille koulutusmarkkinoille pääsemiseksi ei uhrata yhteiskunnallisesti ja
kansallisesti tärkeitä periaatteita, kuten maksutonta tutkintoon johtavaa koulutusta.
Näillä ehdoilla järjestettävän koulutusviennin SYL lähtökohtaisesti hyväksyy. Tarkemmin SYL:n
kantoja koulutusvientiin kuvataan seuraavassa muistiossa.
Koulutusvienti ja yleinen koulutuspolitiikka
Koulutus on totuttu ajattelemaan suomalaisessa yhteiskunnassa perusoikeutena. Kansainvälisessä
kehyksessä koulutus on joissain maissa nähty myös liiketoimintana, ja tämän tyyppinen ajattelu
näyttäisi saaneen aiempaa enemmän jalansijaa Suomessakin. Tälläkin hetkellä liiketoiminta
koulutuksen kentällä on mahdollista tietyissä rajoissa. Jatkossa oleelliseksi kysymykseksi nousee
se, mitä osia, osa-alueita ja tuotoksia koulutuksesta ja koulutusjärjestelmästä ollaan valmiit yhä
edelleen tuotteistamaan ja kaupallistamaan markkinahyödykkeiksi ja millä ehdoilla.

2. Vaikka näkemys koulutuksesta liiketoiminnallisena alana saakin suomalaisessa elinkeinoelämässä
ja jossain määrin myös koulutuspolitiikassa aiempaa enemmän painoarvoa, ei liiketoiminnallisen
ulottuvuuden painottaminen saa murtaa yhteiskunnallisesti tärkeitä periaatteita, kuten yhden-
vertaisuutta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa tuottavaa tutkintoon johtavaa maksutonta koulutusta.
Koulutuksella on historiallisesti ollut, on edelleen ja tulee tulevaisuudessakin olla ensisijaisesti
muita tavoitteita kuin pelkkä kaupallistettavan osaamisen tuottaminen: erityisesti suomalaiseen
koulutukseen kytkeytyy yhä kansallisen kulttuuriperinnön vaalimista ja siirtämistä, ihmisenä
kasvamista, vapautta, sivistystä ja itsensä kehittämistä niin kouluttautuvaa, työelämää kuin
yhteiskuntaa varten. Kärjistäen asian voi esittää kysymyksenä: mitä periaatteita ja arvoja itse
kukin on valmis uhraamaan kansainvälisille koulutusmarkkinoille pääsyn edistämiseksi?
Liiketoiminnallisesta näkökulmasta koulutusta voidaan kehittää myös vientituotteena, ja tätä
tarkoitusta varten Valtioneuvosto hyväksyi 29.4.2010 periaatepäätöksen Suomen koulutusviennin
strategisiksi linjauksiksi [1]. Periaatepäätös sisältää paikoittain hyvin konkreettisia toimenpiteitä
(mm. kehitysyhteistyökysymykset, markkinointitoimet, vientiklusterisuunnitelmat), mutta
samalla se on siinä mielessä perinteinen strategia, että sen kirjaukset jäävät useassa kohdassa
varsin yleiselle tasolle (esim. kotimarkkinat, tuotteistaminen, laatua koskevat kirjaukset).
Valtioneuvoston periaatepäätös noudattaa uskollisesti joskin tietyin poikkeuksin strategiaa
valmistelleen työryhmän Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi -muistiota [2].
Koulutusvienti on ymmärrettävä laajassa merkityksessään: se ei tarkoita pelkästään opetuksen tai
tutkintojen myyntiä, vaan se sisältää laajemmin opetusteknologian, oppimisympäristöjen, opetus-
suunnitelmien, oppilas- ja opiskelijahuollon ja tukipalveluiden mallien, koulutusjärjestelmä- ja
hallintomalli(e)n, infrastruktuurin sekä erilaisten kehittämiskonsultointien tuotteistamisen,
kaupallistamisen ja viennin. Listaa voi jatkaa sitä mukaa, kun tuotteistamisinnovaatioita
kehitetään ja asianmukainen perusteltu arvovalinta tehdään.
Suomalaiset ja kansainväliset yritykset sekä niitä vastaavat organisaatiot voivat jo tällä hetkellä
tuotteistaa ja myydä esimerkiksi oppimis- ja opetusteknologiaa, opetusmateriaaleja, oppimis-
ympäristöjä sekä muuta oppimiseen ja opettamiseen liittyvää teknisluonteista infrastruktuuria.
Näiden ja näihin rinnastettavien koulutuksen välineellisten elementtien tuotteistaminen ja
kaupallistaminen ovat normaalia markkinaehtoista toimintaa, eikä siihen puuttumiselle ole
nähtävissä riittäviä perusteluita – niinpä mainittu infrastruktuuri ja siihen rinnastettavat
koulutustuotteet jätetään jatkossa tästä tarkastelusta pois.
Koulutuskaupan eräs vaikeus piilee koulutuksen omistajuudessa: kuka voi ja saa väittää
kauppaavansa suomalaista koulutusta? Jos mikä tahansa toimija saa ilman laadunvarmistusta
markkinoida tuotantoaan suomalaisena koulutuksena, on vaarana että suomalaisen koulutuksen
maine tärveltyy, osin jopa peruuttamattomasti. Näin ollen on tärkeä säännellä ja valvoa
suomalaisen koulutuksen brändin alla tapahtuvaa liiketoimintaa. SYL kannattaa sellaisen
laadunvarmistus- ja -valvontaelimen perustamista, joka myöntää toimiluvat ja brändin
käyttöoikeuden suomalaista koulutusta kaupallistaville toimijoille. Toimiluvan saamisen
edellytyksenä on, että toimijan tuotteet ja järjestämä koulutus vastaavat suomalaisia normeja ja
käytäntöjä. Laadunvarmistuselin olisi opetus- ja kulttuuriministeriön tai opetushallituksen
alainen. Samoin suomalaisen koulutuksen brändin on oltava niin vahva ja tunnettu (hyvin
markkinoitu), että potentiaaliset asiakkaat osaavat erottaa markkinoilla toimivat plagiaatit.

3. Miten ja millaisille ostajille koulutusta sinänsä (pois lukien infrastruktuuri) tulisi kaupata? Kuten
tilauskoulutuksenkin kohdalla, myös koulutuksen viennin asiakkaina tulee olla julkiset organisaa-
tiot, yhteisöt ja yritykset, eivät yksittäiset ulkomaiden kansalaiset. Koulutuksen viennin markki-
nointia on järkevää fokusoida valituille alueille, mutta yhtä tärkeää on muistaa pitää huolta siitä,
ettei fokusointi johda muiden potentiaalisten kohdemaiden unohtamiseen tai syrjäyttämiseen.
Korkeakouluja tulee kannustaa etsimään yhteistyökumppaneita laajasti yli sektori-, tieteenala- ja
maanosarajojen.
Monet suomalaisen koulutusjärjestelmän osat, jotka ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta ja
mahdollista ostohalukkuutta, sijoittuvat nimenomaan peruskoulun ja toisen asteen ratkaisuihin
(mm. PISA -menestys, kodin ja koulun yhteistyömallit, ammatillisen koulun työelämäyhteistyö).
Siksi on hieman kummallista, että periaatepäätös kiihottaa nimenomaan korkeakouluja ”viennin
vetureiksi”. Toisaalta vain korkeakoulut voivat antaa ja/tai myydä korkeinta opetusta – ja näin on
toki oltava jatkossakin –, joten niillä on luonnostaan oma roolinsa koulutusviennissä. SYL
keskittyy tässä muistiossa olevissa kannoissaan ensisijaisesti korkeakoulujen ja -koulutuksen
rooliin koulutusviennissä, joskin mielellään osallistuu myös muita koulutusasteita koskevaan
kaupallistamis- ja vientikeskusteluun.
Koulutusvienti, korkeakoulutus ja -koulut – mahdollisuudet kestävään kauppaan
SYL:n mielestä korkeakoulujen rooli koulutusviennissä tulee rajata ensisijaisesti korkeimman
opetuksen ja asiantuntijapalvelujen (mm. suunnittelu- ja kehitystyö) vientiin. Esimerkiksi:
• Yliopisto (täydennys)kouluttaa ulkomaan rahoituksella kyseisen maan virkamiehistöä
huomioiden esimerkiksi avoimuuden, korruptionvastaisuuden, puolueettomuuden ja
muut hyvän hallinnon periaatteet.
• Ammattikorkeakoulu ja yliopisto muodostavat YK:n rahoituksella kehitysmaahan yhteisen
etäkampuksen, jolla koulutetaan terveydenhoitajia ja lääkäreitä kyseisen maan julkisen
terveydenhuollon kehittämiseksi.
• Eurooppalainen valtio ostaa suomalaisten kasvatustieteiden erikoisosaamista tuottavien
yliopistojen yhteistyöllä toteutettavan peruskoulu-uudistuksen, johon on yhdistetty
suomalaisen opettajankoulutusjärjestelmä ja koulujen sidosryhmäyhteistyön mallit.
• Korkeakoulujen arviointineuvosto on kansainvälisesti tunnustettu laadunvarmistaja, ja se
tuottaa maksullisia arviointeja ulkomaisille korkeakouluille.
• Korkeakoulu järjestää maisteriohjelman yhteistyössä kumppaneiden kanssa Suomessa tai
ulkomailla niin, että ohjelma on lähtökohtaisesti avoin ja maksuton myös suomalaisille
opiskelijoille.
SYL:n mielestä oikein toteutettuna koulutusvienti on mahdollisuus edistää korkeakoulujen
kansainvälistymistä. Viennin myötä opetushenkilökunta voi saada aiempaa enemmän kokemusta
liikkuvuudesta ja kansainvälisen kuulijakunnan opettamisesta, mikä voi kansainvälistää korkea-
koulua. Toisaalta esimerkiksi mahdolliset etäkampukset voivat muodostaa potentiaalisia vaihto-
paikkoja sekä kotimaisille opiskelijoille että korkeakoulun henkilökunnalle. Yhdeksi koulutus-
viennin tavoitteeksi onkin asetettava suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälistämisen
edistäminen. Esimerkiksi:

4. • Korkeakoulu on perustanut partnerikorkeakoulun kanssa etäkampuksen ulkomaille.
Korkeakoulu ottaa emoyliopistosta vaihto-opiskelijoita etäkampukselle, jossa harjoittelija
pääsee tutustumaan myös partnerikorkeakoulun toimintaan.
• Korkeakoulu tarjoaa työharjoittelupaikkoja em. etäkampukselta tai etäkampuksen
yhteistyökumppaneiden kautta kohdemaassa.
Koulutusvienti luo mahdollisuuden suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristumiselle, osaavan
työvoiman tuonnille ja Suomi-mielikuvan parantamiselle ylipäänsä. Koulutusviennin vuoksi
Suomeen saapuville opiskelijoille on turvattava opiskelunaikainen toimeentulo, ja opinto- ja tuki-
palveluiden on vastattava näidenkin opiskelijoiden tarpeisiin. Samoin korkeakoulujen on
varmistettava ja turvattava vientiin menevien tuotteiden laatu kattavasti ostajan ja mahdollisen
opiskelijan tyytyväisyyden takaamiseksi. Toisaalta on mahdollista ja nykykokemusten valossa
todennäköistä [3], että Suomeen koulutuksen vuoksi saapunut, suomalaiseen yhteiskuntaan
integroitunut opiskelija haluaa valmistumisensa jälkeen jäädä maahan. Tähän on varauduttava
nykyistä selvästi paremmin mm. työvoima- ja sosiaalipolitiikan aloilla. Esimerkiksi:
• Kansalaisuuden kriteerinä vaadittua maassaoleskeluaikaa voitaisiin alkaa laskea osittain jo
opiskeluaikana.
• Kansainvälisten opiskelijoiden paikallisia työharjoittelumahdollisuuksia ja tietoutta
suomalaisesta työelämästä tulisi kehittää osana heidän tutkintojensa tuottamia yleisiä
valmiuksia.
Koulutusvienti, korkeakoulutus ja -koulut – sudenkuopat ja väärät valinnat
Koulutuskauppaan ja -vientiin osallistuminen ei saa hämärtää korkeakoulujen perustehtäviä:
tieteellistä tutkimusta, korkeimman opetuksen antamista, ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta
suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Kaupallisesta toimintalogiikasta huolimatta korkeakoulujen
opetuksen tulee olla moraalisesti ja älyllisesti riippumatonta ideologisista, poliittisista ja
taloudellisista intresseistä. Toisin sanoen korkeakoulu, ei tilaaja tai maksaja, vastaa koulutuksen
sisällöstä ja laadusta, ja tämä on muistettava myös käytännön työssä. Kaupattavien tuotteiden ja
palveluiden on noustava korkeakoulun olemassa olevista koulutus- ja tutkimusvahvuuksista sekä
tuettava niitä.
Esimerkiksi seuraavat toimet eivät ole hyväksyttäviä:
• Ulkomainen organisaatio määrittelee opetussuunnitelman ja tilaa sitten korkeakoulun
opettamaan organisaation valitsemille opiskelijoille opetussuunnitelman asiat.
• Yliopisto supistaa opetus- tai tutkimustoimintansa minimiin ja keskittää toimintansa
pääpainon tilauskoulutuksen järjestämiseen.
Tutkintojen lähtökohtien ja tavoitteiden sekä niiden kehittämisen on jatkossakin perustuttava
tieteen ja sivistyksen ehtoihin, eikä tämä perusyhtälö saa vaarantua koulutusviennin
pyrkimyksien tai tuotteistamisen takia. Samoin tutkimukseen perustuvan opetuksen lähtökohdat
ovat tutkimuksessa, eivät tuotekehityksessä tai markkinoissa. Vieraskielisistä maisteriohjelmista ei
saa tehdä pelkkiä rahoitusinstrumentteja, sillä tämä vaarantaisi pahimmillaan kaikki sekä
koulutusviennistä että muista lähteistä kumpuavat kansainvälistymispyrkimykset.

5. Koulutusmarkkinoille pääsemiseksi ei missään tapauksessa saa uhrata yhdenvertaisuutta ja
mahdollisuuksien tasa-arvoa palvelevaa tutkintoon johtavaa maksutonta koulutusta.
Esimerkiksi seuraavat toimet eivät ole hyväksyttäviä:
• Maisteriohjelmista tulee muusta koulutuksesta irrallisia, mahdollisesti jopa korkeakoulun
profiilin ulkopuolisia julkista rahoitusta tai sen supistumista korvaavia välineitä.
• Kotimarkkinoiden kehittäminen merkitsee jonkinlaisten lukukausimaksujen
käyttöönottoa, olipa maksuja aikomus kompensoida kotimaisille opiskelijoille
opintosetelein, -lainoin tai millä muilla keinoin tahansa.
Koulutusviennin järjestäminen ei saa viedä resursseja opetukselta ja tutkimukselta, vaan sen on
tuotava niitä lisää. Koulutusviennin on oltava voitollista, ja korkeakouluja on ohjattava
käyttämään voittoja perustehtäviensä hoidon lisärahoitukseen. Vientitulot sinänsä eivät
kuitenkaan saa vaikuttaa korkeakoulujen julkisen rahoituksen määrään tai jakosuhteisiin.
Esimerkiksi seuraavat toimet eivät ole hyväksyttäviä:
• Kansainvälistymishuumassa korkeakoulu vie palveluitaan liiketoiminnallisesti
kestämättömin perustein, ts. pitkälläkin aikavälillä tappiollisesti.
• Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää, että viennistä saadut tulot ovat tuloksellisuuden
perusteella jaettavan määrärahan lisäämisen myöntämiskriteeri.
Koulutusvienti ja kehitysyhteistyö ovat erillisiä asioita ja yhdistettävissä vain OECD:n asettamien
ODA-kriteerien sallimissa rajoissa. ODA-kriteerien mukaan kehitysyhteistyöksi voidaan laskea
sellaista julkisten varojen käyttöä, joka tähtää ensisijaisesti kehitysmaan talouden ja hyvinvoinnin
edistämiseen, jonka kohteena on OECD:n kehitysapukomitean (DAC) hyväksymä maa tai
kehitysapujärjestö tai rahoituslaitos, ja joka on lahjoitusluonteista valtioiden välistä varojen siirtoa
[4]. Koulutusvientiä ei voida laskea kehitysyhteistyöksi, mikäli ODA-kriteerit eivät täyty.
Esimerkiksi seuraavat toimet eivät ole hyväksyttäviä:
• Korkeakoulu järjestää lukukausimaksullista koulutusta, mihin myönnetyt stipendit
lasketaan kehitysyhteistyöksi.
• Korkeakoulu järjestää koulutusta Suomessa, ja koulutettu perheen perustettuaan jää oma-
aloitteisesti maahan, mutta koulutuskustannukset lasketaan kehitysyhteistyöksi.
Koulutusviennin jatkotyöstö
SYL on tyytyväinen siihen, että koulutusvientiä ollaan jatkossa kehittämässä laajapohjaisemmin
kuin tähän saakka. Strategiamuistiota valmistelleen työryhmän kokoonpano oli liian suppea, eikä
asiantuntijoita käytetty parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi Korkeakoulujen arviointi-
neuvostoa olisi kannattanut hyödyntää laatutyön näkökulmaa pohdittaessa.
Sekä periaatelinjaus että sen pohjana oleva strategiamuistio molemmat jättivät sekä tarkan
toimenpideohjelman että strategian seurannan avoimeksi. Toivottavaa olisi, että jatkossa toisaalta
toimenpideohjelma täsmentyisi ja konkretisoituisi, ja toisaalta luotaisiin kriteeristö tai mittaristo
periaatelinjausten toteutumisen seuraamiseksi.
SYL keskeisenä sidosryhmänä osallistuu mielellään työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen
perustettavan vientiklusterin ohjausryhmän toimintaan.

6. Viitteet
[1] ”Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi – Suomen koulutusviennin strategiset linjaukset.”
Valtioneuvoston periaatepäätös (29.4.2010).
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/artikkelit/koulutusvienti/liitteet/Kouut
usvienti_VN_suomi.pdf
[2] ” Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi – Suomen koulutusvientistrategia.” Työryhmän
ehdotus, 16.2.2010.
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/artikkelit/koulutusvienti/liitteet/koulut
usvientistrategia.pdf
[3] Niemelä, A. (2008). Kansainväliset tutkinto-opiskelijat Suomen yliopistoissa. SYL-julkaisu 3/2008.
http://syl.fi/asiakirjat/kvtutkimus2008/view?cf=snews
[4] ”Aitoa apua? – Kehitysyhteistyövarojen kriteerit ja avun paisuttelu.” Kepan
ajankohtaiskatsaukset 5/2010.
http://www.kepa.fi/palvelut/julkaisut/ajankohtaiskatsaukset/pdf/aitoa_apua.pdf