SlideShare ist ein Scribd-Unternehmen logo
1 von 15
Maamerkit-barometri 2011Tulokset: Mielikuvat maaseudusta 18.5.2011 Eeva Hellström
Mikä Maamerkit-barometri? Barometrin tarkoituksena on Antaa ajantasainen, päivittyvä kuva suhtautumisesta maaseutuun ja käsityksistä sen muutoksesta ja mahdollisuuksista herättää keskustelua maaseudusta ja sen muuttuvista merkityksistä vahvistaa poliittisen päätöksenteon ja maaseudun kehittämistyön tietopohjaa  tuottaa Maamerkit-ohjelmalle kehittämisimpulsseja Barometrin kehittäminen Ensimmäinen suomalaisten maaseutusuhdetta mittaava barometri laadittiin syksyllä 2009 Sitran Maamerkit-ohjelman valmistelun tueksi. Barometria kehitetään edelleen. Tavoitteena on, että sen toteuttamista jatketaan myös Maamerkit-ohjelman päättymisen jälkeen (2014). Maamerkit-ohjelma ottaa mielellään kehittämisehdotuksia vastaan kaikilta kiinnostuneilta. Vuoden 2011 barometrin kysymysten suunnittelusta on vastannut MTT Taloustutkimus ja Sitra. Barometrin kysymykset suunnitelleen työryhmän ovat muodostaneet Eeva Hellström ja Päivi Hirvola (Sitra) sekä Hilkka Vihinen, Leena Rantamäki-Lahtinen ja Inkeri Pesola (MTT taloustutkimus) sekä Kari Vesala (Helsingin yliopisto). Tiedonkeruun on toteuttanut Sitran toimeksiannosta Taloustutkimus Oy.  Barometrin aineisto Data tallennetaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon kaikkien aiheesta kiinnostuneiden tutkijoiden käytettäväksi
Mielikuvat maaseudusta
Mielikuvat maaseudusta Suomalaiset, n=1620 4,63 Luonto 4,06 Viihtyisä ympäristö 3,89 Vapaus 3,76 Hyvä elämä 3,68 Aitous 3,58 Ympäristöystävällinen elämäntapa 3,51 Yhteisöllisyys 3,20 Tulevaisuuden voimavara 3,09 Avoimuus 2,95 Aktiivisuus 2,93 Vaihtelu 2,70 Syrjäytyminen 2,64 Kulttuuri 2,40 Moderni 2,16 Stressi 2,02 Kansantalouden rasite 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
Mielikuvat kaupungista Suomalaiset, n=1620 4,02 Kulttuuri 3,95 Stressi 3,70 Aktiivisuus 3,70 Moderni 3,60 Vaihtelu 3,26 Syrjäytyminen 3,24 Tulevaisuuden voimavara 2,76 Hyvä elämä 2,76 Vapaus 2,51 Viihtyisä ympäristö 2,43 Kansantalouden rasite 2,30 Avoimuus 2,22 Yhteisöllisyys 2,20 Aitous 2,12 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,96 Luonto 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4  Paljon 5= Erittäin paljon
Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Mielikuvat maaseudusta 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon Kaikki vastaajaryhmät 4,63 Luonto 4,06 Viihtyisä ympäristö 3,89 Vapaus 3,76 Hyvä elämä 3,68 Aitous 3,58 Ympäristöystävällinen elämäntapa 3,51 Yhteisöllisyys 3,20 Tulevaisuuden voimavara 3,09 Avoimuus 2,95 Aktiivisuus 2,93 Vaihtelu Suomalaiset, n=1620 2,70 Syrjäytyminen Media, n=48 2,64 Kulttuuri Yritykset, n=227 2,40 Moderni Päättäjät, n=160 2,16 Stressi Asiantuntijat, n=252 2,02 Kansantalouden rasite 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5
Mielikuvat kaupungista Kaikki vastaajaryhmät 4,02 Kulttuuri 3,95 Stressi 3,70 Aktiivisuus 3,70 Moderni 3,60 Vaihtelu 3,26 Syrjäytyminen 3,24 Tulevaisuuden voimavara 2,76 Hyvä elämä 2,76 Vapaus 2,51 Viihtyisä ympäristö 2,43 Kansantalouden rasite Suomalaiset, n=1620 2,30 Avoimuus Media, n=48 2,22 Yhteisöllisyys Yritykset, n=227 2,20 Aitous Päättäjät, n=160 2,12 Ympäristöystävällinen elämäntapa Asiantuntijat, n=252 1,96 Luonto 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
Mielikuvat maaseudusta Media ja suomalaiset 4,63 Luonto 4,06 Viihtyisä ympäristö 3,89 Vapaus 3,76 Hyvä elämä 3,68 Aitous 3,58 Ympäristöystävällinen elämäntapa 3,51 Yhteisöllisyys 3,20 Tulevaisuuden voimavara 3,09 Avoimuus 2,95 Aktiivisuus 2,93 Vaihtelu Suomalaiset, n=1620 2,70 Syrjäytyminen 2,64 Kulttuuri Valtakunnallinen  media, n=20 2,40 Moderni Maakunnallinen ja  2,16 Stressi paikallinen media, n=28 2,02 Kansantalouden rasite 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5  Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3075 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
Mielikuvat kaupungista Media ja suomalaiset 4,02 Kulttuuri 3,95 Stressi 3,70 Aktiivisuus 3,70 Moderni 3,60 Vaihtelu 3,26 Syrjäytyminen 3,24 Tulevaisuuden voimavara 2,76 Hyvä elämä 2,76 Vapaus 2,51 Viihtyisä ympäristö 2,43 Kansantalouden rasite Suomalaiset, n=1620 2,30 Avoimuus 2,22 Yhteisöllisyys Valtakunnallinen  media, n=20 2,20 Aitous Maakunnallinen ja  2,12 Ympäristöystävällinen elämäntapa paikallinen media, n=28 1,96 Luonto 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Maamerkit-barometri Keskiarvo 1-5  Helmikuu 2011 3075 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
Mielikuvat maaseudusta ja kaupungista Suomalaiset, n=1620 Luonto Viihtyisä ympäristö Vapaus Hyvä elämä Aitous Ympäristöystävällinen elämäntapa Mielikuvat maaseudusta Yhteisöllisyys Mielikuvat kaupungista Tulevaisuuden voimavara Avoimuus Aktiivisuus Vaihtelu Syrjäytyminen Kulttuuri Moderni Stressi Kansantalouden rasite 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3075 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
Maaseutumielikuvan keskiarvosta on vähennetty kaupunkimielikuvan keskiarvo Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? Maaseutu- ja kaupunkimielikuvien ero Suomalaiset, n=1620 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4 = Paljon 5= Erittäin paljon 2,67 Luonto 1,55 Viihtyisä ympäristö 1,48 Aitous 1,46 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,29 Yhteisöllisyys 1,13 Vapaus 1,00 Hyvä elämä 0,79 Avoimuus -0,04 Tulevaisuuden voimavara -0,41 Kansantalouden rasite -0,56 Syrjäytyminen -0,67 Vaihtelu -0,75 Aktiivisuus -1,30 Moderni -1,38 Kulttuuri -1,79 Stressi -4,0 -3,5 -3,0 -2,5 -2,0 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Keskiarvojen erotus Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy
Maaseutu- ja kaupunkimielikuvien ero Suomalaiset 2,67 Luonto 1,55 Viihtyisä ympäristö 1,48 Aitous 1,46 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,29 Yhteisöllisyys 1,13 Vapaus 1,00 Hyvä elämä 0,79 Avoimuus -0,04 Tulevaisuuden voimavara -0,41 Kansantalouden rasite -0,56 Syrjäytyminen Suomalaiset, n=1620 -0,67 Vaihtelu Identiteetti -0,75 Aktiivisuus Maalainen, n=364 -1,30 Moderni Sekä että, n=630 -1,38 Kulttuuri Kaupunkilainen, n=602 -1,79 Stressi -4,0 -3,5 -3,0 -2,5 -2,0 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Keskiarvojen erotus Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT Ttloustutkimus, Taloustutkimus Oy Maaseutumielikuvan keskiarvosta on vähennetty kaupunkimielikuvan keskiarvo Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
Maaseutumielikuvan keskiarvosta on vähennetty kaupunkimielikuvan keskiarvo Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? Maaseutu- ja kaupunkimielikuvien ero Kaikki vastaajaryhmät 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon 2,67 Luonto 1,55 Viihtyisä ympäristö 1,48 Aitous 1,46 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,29 Yhteisöllisyys 1,13 Vapaus 1,00 Hyvä elämä 0,79 Avoimuus -0,04 Tulevaisuuden voimavara -0,41 Kansantalouden rasite -0,56 Syrjäytyminen Suomalaiset, n=1620 -0,67 Vaihtelu Media, n=48 -0,75 Aktiivisuus Yritykset, n=227 -1,30 Moderni Päättäjät, n=160 -1,38 Kulttuuri Asiantuntijat, n=252 -1,79 Stressi -4,0 -3,5 -3,0 -2,5 -2,0 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Keskiarvojen erotus Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy
Maaseutu- ja kaupunkimielikuvien ero Media ja suomalaiset 2,67 Luonto 1,55 Viihtyisä ympäristö 1,48 Aitous 1,46 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,29 Yhteisöllisyys 1,13 Vapaus 1,00 Hyvä elämä 0,79 Avoimuus -0,04 Tulevaisuuden voimavara -0,41 Kansantalouden rasite -0,56 Syrjäytyminen Suomalaiset, n=1620 -0,67 Vaihtelu -0,75 Aktiivisuus Valtakunnallinen  media, n=20 -1,30 Moderni Maakunnallinen ja  -1,38 Kulttuuri paikallinen media, n=28 -1,79 Stressi -4,0 -3,5 -3,0 -2,5 -2,0 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Keskiarvojen erotus Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3075 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Maaseutumielikuvan keskiarvosta on vähennetty kaupunkimielikuvan keskiarvo Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
Sitra.fi/maamerkit Maamerkit-ohjelma 2010-2014 maamerkit@sitra.fi

Weitere ähnliche Inhalte

Mehr von Sitra Maamerkit

Jarmo Halonen 31.10.2012: Tarinoiden ja hiljaisuuden Lestijoki
Jarmo Halonen 31.10.2012: Tarinoiden ja hiljaisuuden LestijokiJarmo Halonen 31.10.2012: Tarinoiden ja hiljaisuuden Lestijoki
Jarmo Halonen 31.10.2012: Tarinoiden ja hiljaisuuden LestijokiSitra Maamerkit
 
Outi Ugas, Kirsti Manninen, Ilona Törmikoski 31.10.2012: Näin tehtiin Kasvunv...
Outi Ugas, Kirsti Manninen, Ilona Törmikoski 31.10.2012: Näin tehtiin Kasvunv...Outi Ugas, Kirsti Manninen, Ilona Törmikoski 31.10.2012: Näin tehtiin Kasvunv...
Outi Ugas, Kirsti Manninen, Ilona Törmikoski 31.10.2012: Näin tehtiin Kasvunv...Sitra Maamerkit
 
Pentti Meriläinen 31.10.2012: Miksi kirja tarvitaan ja mihin kysyntään se vas...
Pentti Meriläinen 31.10.2012: Miksi kirja tarvitaan ja mihin kysyntään se vas...Pentti Meriläinen 31.10.2012: Miksi kirja tarvitaan ja mihin kysyntään se vas...
Pentti Meriläinen 31.10.2012: Miksi kirja tarvitaan ja mihin kysyntään se vas...Sitra Maamerkit
 
Lea Konttinen 31.10.2012: Kasvunvarat käyttöön
Lea Konttinen 31.10.2012: Kasvunvarat käyttöönLea Konttinen 31.10.2012: Kasvunvarat käyttöön
Lea Konttinen 31.10.2012: Kasvunvarat käyttöönSitra Maamerkit
 
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistysSitra Maamerkit
 
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistysSitra Maamerkit
 
Varaslähtö tulevaan -tapahtuman 19.9.2012 työskentelypisteiden tulokset
Varaslähtö tulevaan -tapahtuman 19.9.2012 työskentelypisteiden tuloksetVaraslähtö tulevaan -tapahtuman 19.9.2012 työskentelypisteiden tulokset
Varaslähtö tulevaan -tapahtuman 19.9.2012 työskentelypisteiden tuloksetSitra Maamerkit
 
Kokeiluraha: Kokeilukortti
Kokeiluraha: KokeilukorttiKokeiluraha: Kokeilukortti
Kokeiluraha: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Sparraava neuvonta: Kokeilukortti
Sparraava neuvonta: KokeilukorttiSparraava neuvonta: Kokeilukortti
Sparraava neuvonta: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Kannustava hallinto: Kokeilukortti
Kannustava hallinto: KokeilukorttiKannustava hallinto: Kokeilukortti
Kannustava hallinto: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Palveluintegraattoritoiminta: Kokeilukortti
Palveluintegraattoritoiminta: KokeilukorttiPalveluintegraattoritoiminta: Kokeilukortti
Palveluintegraattoritoiminta: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Uudet maaseutuosakkuudet: Kokeilukortti
Uudet maaseutuosakkuudet: KokeilukorttiUudet maaseutuosakkuudet: Kokeilukortti
Uudet maaseutuosakkuudet: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Kokeilukulttuuri: Kokeilukortti
Kokeilukulttuuri: KokeilukorttiKokeilukulttuuri: Kokeilukortti
Kokeilukulttuuri: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Kierrätysmaatalous: Kokeilukortti
Kierrätysmaatalous: KokeilukorttiKierrätysmaatalous: Kokeilukortti
Kierrätysmaatalous: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Aluelämpö-lähienergiaratkaisu: Kokeilukortti
Aluelämpö-lähienergiaratkaisu: KokeilukorttiAluelämpö-lähienergiaratkaisu: Kokeilukortti
Aluelämpö-lähienergiaratkaisu: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Maaseutu Hub: Kokeilukortti
Maaseutu Hub: KokeilukorttiMaaseutu Hub: Kokeilukortti
Maaseutu Hub: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Avoin innovaatioympäristö: Kokeilukortti
Avoin innovaatioympäristö: KokeilukorttiAvoin innovaatioympäristö: Kokeilukortti
Avoin innovaatioympäristö: KokeilukorttiSitra Maamerkit
 
Ilmastotekojen edellakavijat esittaytyvat 2012
Ilmastotekojen edellakavijat esittaytyvat 2012Ilmastotekojen edellakavijat esittaytyvat 2012
Ilmastotekojen edellakavijat esittaytyvat 2012Sitra Maamerkit
 
Lea Konttinen 19.9.2012:Maaseutu kestävien ratkaisujen taloudessa.
Lea Konttinen 19.9.2012:Maaseutu kestävien ratkaisujen taloudessa.Lea Konttinen 19.9.2012:Maaseutu kestävien ratkaisujen taloudessa.
Lea Konttinen 19.9.2012:Maaseutu kestävien ratkaisujen taloudessa.Sitra Maamerkit
 
Mika Kallio 19.9.2012: Uusiutuvan energian paikallisia kokonaisratkaisuja
Mika Kallio 19.9.2012: Uusiutuvan energian paikallisia kokonaisratkaisujaMika Kallio 19.9.2012: Uusiutuvan energian paikallisia kokonaisratkaisuja
Mika Kallio 19.9.2012: Uusiutuvan energian paikallisia kokonaisratkaisujaSitra Maamerkit
 

Mehr von Sitra Maamerkit (20)

Jarmo Halonen 31.10.2012: Tarinoiden ja hiljaisuuden Lestijoki
Jarmo Halonen 31.10.2012: Tarinoiden ja hiljaisuuden LestijokiJarmo Halonen 31.10.2012: Tarinoiden ja hiljaisuuden Lestijoki
Jarmo Halonen 31.10.2012: Tarinoiden ja hiljaisuuden Lestijoki
 
Outi Ugas, Kirsti Manninen, Ilona Törmikoski 31.10.2012: Näin tehtiin Kasvunv...
Outi Ugas, Kirsti Manninen, Ilona Törmikoski 31.10.2012: Näin tehtiin Kasvunv...Outi Ugas, Kirsti Manninen, Ilona Törmikoski 31.10.2012: Näin tehtiin Kasvunv...
Outi Ugas, Kirsti Manninen, Ilona Törmikoski 31.10.2012: Näin tehtiin Kasvunv...
 
Pentti Meriläinen 31.10.2012: Miksi kirja tarvitaan ja mihin kysyntään se vas...
Pentti Meriläinen 31.10.2012: Miksi kirja tarvitaan ja mihin kysyntään se vas...Pentti Meriläinen 31.10.2012: Miksi kirja tarvitaan ja mihin kysyntään se vas...
Pentti Meriläinen 31.10.2012: Miksi kirja tarvitaan ja mihin kysyntään se vas...
 
Lea Konttinen 31.10.2012: Kasvunvarat käyttöön
Lea Konttinen 31.10.2012: Kasvunvarat käyttöönLea Konttinen 31.10.2012: Kasvunvarat käyttöön
Lea Konttinen 31.10.2012: Kasvunvarat käyttöön
 
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
 
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
01102012 auvinen nimby2yimby_tuulivoimayhdistys
 
Varaslähtö tulevaan -tapahtuman 19.9.2012 työskentelypisteiden tulokset
Varaslähtö tulevaan -tapahtuman 19.9.2012 työskentelypisteiden tuloksetVaraslähtö tulevaan -tapahtuman 19.9.2012 työskentelypisteiden tulokset
Varaslähtö tulevaan -tapahtuman 19.9.2012 työskentelypisteiden tulokset
 
Kokeiluraha: Kokeilukortti
Kokeiluraha: KokeilukorttiKokeiluraha: Kokeilukortti
Kokeiluraha: Kokeilukortti
 
Sparraava neuvonta: Kokeilukortti
Sparraava neuvonta: KokeilukorttiSparraava neuvonta: Kokeilukortti
Sparraava neuvonta: Kokeilukortti
 
Kannustava hallinto: Kokeilukortti
Kannustava hallinto: KokeilukorttiKannustava hallinto: Kokeilukortti
Kannustava hallinto: Kokeilukortti
 
Palveluintegraattoritoiminta: Kokeilukortti
Palveluintegraattoritoiminta: KokeilukorttiPalveluintegraattoritoiminta: Kokeilukortti
Palveluintegraattoritoiminta: Kokeilukortti
 
Uudet maaseutuosakkuudet: Kokeilukortti
Uudet maaseutuosakkuudet: KokeilukorttiUudet maaseutuosakkuudet: Kokeilukortti
Uudet maaseutuosakkuudet: Kokeilukortti
 
Kokeilukulttuuri: Kokeilukortti
Kokeilukulttuuri: KokeilukorttiKokeilukulttuuri: Kokeilukortti
Kokeilukulttuuri: Kokeilukortti
 
Kierrätysmaatalous: Kokeilukortti
Kierrätysmaatalous: KokeilukorttiKierrätysmaatalous: Kokeilukortti
Kierrätysmaatalous: Kokeilukortti
 
Aluelämpö-lähienergiaratkaisu: Kokeilukortti
Aluelämpö-lähienergiaratkaisu: KokeilukorttiAluelämpö-lähienergiaratkaisu: Kokeilukortti
Aluelämpö-lähienergiaratkaisu: Kokeilukortti
 
Maaseutu Hub: Kokeilukortti
Maaseutu Hub: KokeilukorttiMaaseutu Hub: Kokeilukortti
Maaseutu Hub: Kokeilukortti
 
Avoin innovaatioympäristö: Kokeilukortti
Avoin innovaatioympäristö: KokeilukorttiAvoin innovaatioympäristö: Kokeilukortti
Avoin innovaatioympäristö: Kokeilukortti
 
Ilmastotekojen edellakavijat esittaytyvat 2012
Ilmastotekojen edellakavijat esittaytyvat 2012Ilmastotekojen edellakavijat esittaytyvat 2012
Ilmastotekojen edellakavijat esittaytyvat 2012
 
Lea Konttinen 19.9.2012:Maaseutu kestävien ratkaisujen taloudessa.
Lea Konttinen 19.9.2012:Maaseutu kestävien ratkaisujen taloudessa.Lea Konttinen 19.9.2012:Maaseutu kestävien ratkaisujen taloudessa.
Lea Konttinen 19.9.2012:Maaseutu kestävien ratkaisujen taloudessa.
 
Mika Kallio 19.9.2012: Uusiutuvan energian paikallisia kokonaisratkaisuja
Mika Kallio 19.9.2012: Uusiutuvan energian paikallisia kokonaisratkaisujaMika Kallio 19.9.2012: Uusiutuvan energian paikallisia kokonaisratkaisuja
Mika Kallio 19.9.2012: Uusiutuvan energian paikallisia kokonaisratkaisuja
 

Maamerkit-barometri 2011: Mielikuvat maaseudusta

  • 1. Maamerkit-barometri 2011Tulokset: Mielikuvat maaseudusta 18.5.2011 Eeva Hellström
  • 2. Mikä Maamerkit-barometri? Barometrin tarkoituksena on Antaa ajantasainen, päivittyvä kuva suhtautumisesta maaseutuun ja käsityksistä sen muutoksesta ja mahdollisuuksista herättää keskustelua maaseudusta ja sen muuttuvista merkityksistä vahvistaa poliittisen päätöksenteon ja maaseudun kehittämistyön tietopohjaa tuottaa Maamerkit-ohjelmalle kehittämisimpulsseja Barometrin kehittäminen Ensimmäinen suomalaisten maaseutusuhdetta mittaava barometri laadittiin syksyllä 2009 Sitran Maamerkit-ohjelman valmistelun tueksi. Barometria kehitetään edelleen. Tavoitteena on, että sen toteuttamista jatketaan myös Maamerkit-ohjelman päättymisen jälkeen (2014). Maamerkit-ohjelma ottaa mielellään kehittämisehdotuksia vastaan kaikilta kiinnostuneilta. Vuoden 2011 barometrin kysymysten suunnittelusta on vastannut MTT Taloustutkimus ja Sitra. Barometrin kysymykset suunnitelleen työryhmän ovat muodostaneet Eeva Hellström ja Päivi Hirvola (Sitra) sekä Hilkka Vihinen, Leena Rantamäki-Lahtinen ja Inkeri Pesola (MTT taloustutkimus) sekä Kari Vesala (Helsingin yliopisto). Tiedonkeruun on toteuttanut Sitran toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Barometrin aineisto Data tallennetaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon kaikkien aiheesta kiinnostuneiden tutkijoiden käytettäväksi
  • 4. Mielikuvat maaseudusta Suomalaiset, n=1620 4,63 Luonto 4,06 Viihtyisä ympäristö 3,89 Vapaus 3,76 Hyvä elämä 3,68 Aitous 3,58 Ympäristöystävällinen elämäntapa 3,51 Yhteisöllisyys 3,20 Tulevaisuuden voimavara 3,09 Avoimuus 2,95 Aktiivisuus 2,93 Vaihtelu 2,70 Syrjäytyminen 2,64 Kulttuuri 2,40 Moderni 2,16 Stressi 2,02 Kansantalouden rasite 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
  • 5. Mielikuvat kaupungista Suomalaiset, n=1620 4,02 Kulttuuri 3,95 Stressi 3,70 Aktiivisuus 3,70 Moderni 3,60 Vaihtelu 3,26 Syrjäytyminen 3,24 Tulevaisuuden voimavara 2,76 Hyvä elämä 2,76 Vapaus 2,51 Viihtyisä ympäristö 2,43 Kansantalouden rasite 2,30 Avoimuus 2,22 Yhteisöllisyys 2,20 Aitous 2,12 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,96 Luonto 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4 Paljon 5= Erittäin paljon
  • 6. Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Mielikuvat maaseudusta 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon Kaikki vastaajaryhmät 4,63 Luonto 4,06 Viihtyisä ympäristö 3,89 Vapaus 3,76 Hyvä elämä 3,68 Aitous 3,58 Ympäristöystävällinen elämäntapa 3,51 Yhteisöllisyys 3,20 Tulevaisuuden voimavara 3,09 Avoimuus 2,95 Aktiivisuus 2,93 Vaihtelu Suomalaiset, n=1620 2,70 Syrjäytyminen Media, n=48 2,64 Kulttuuri Yritykset, n=227 2,40 Moderni Päättäjät, n=160 2,16 Stressi Asiantuntijat, n=252 2,02 Kansantalouden rasite 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5
  • 7. Mielikuvat kaupungista Kaikki vastaajaryhmät 4,02 Kulttuuri 3,95 Stressi 3,70 Aktiivisuus 3,70 Moderni 3,60 Vaihtelu 3,26 Syrjäytyminen 3,24 Tulevaisuuden voimavara 2,76 Hyvä elämä 2,76 Vapaus 2,51 Viihtyisä ympäristö 2,43 Kansantalouden rasite Suomalaiset, n=1620 2,30 Avoimuus Media, n=48 2,22 Yhteisöllisyys Yritykset, n=227 2,20 Aitous Päättäjät, n=160 2,12 Ympäristöystävällinen elämäntapa Asiantuntijat, n=252 1,96 Luonto 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
  • 8. Mielikuvat maaseudusta Media ja suomalaiset 4,63 Luonto 4,06 Viihtyisä ympäristö 3,89 Vapaus 3,76 Hyvä elämä 3,68 Aitous 3,58 Ympäristöystävällinen elämäntapa 3,51 Yhteisöllisyys 3,20 Tulevaisuuden voimavara 3,09 Avoimuus 2,95 Aktiivisuus 2,93 Vaihtelu Suomalaiset, n=1620 2,70 Syrjäytyminen 2,64 Kulttuuri Valtakunnallinen media, n=20 2,40 Moderni Maakunnallinen ja 2,16 Stressi paikallinen media, n=28 2,02 Kansantalouden rasite 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3075 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
  • 9. Mielikuvat kaupungista Media ja suomalaiset 4,02 Kulttuuri 3,95 Stressi 3,70 Aktiivisuus 3,70 Moderni 3,60 Vaihtelu 3,26 Syrjäytyminen 3,24 Tulevaisuuden voimavara 2,76 Hyvä elämä 2,76 Vapaus 2,51 Viihtyisä ympäristö 2,43 Kansantalouden rasite Suomalaiset, n=1620 2,30 Avoimuus 2,22 Yhteisöllisyys Valtakunnallinen media, n=20 2,20 Aitous Maakunnallinen ja 2,12 Ympäristöystävällinen elämäntapa paikallinen media, n=28 1,96 Luonto 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Maamerkit-barometri Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 3075 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
  • 10. Mielikuvat maaseudusta ja kaupungista Suomalaiset, n=1620 Luonto Viihtyisä ympäristö Vapaus Hyvä elämä Aitous Ympäristöystävällinen elämäntapa Mielikuvat maaseudusta Yhteisöllisyys Mielikuvat kaupungista Tulevaisuuden voimavara Avoimuus Aktiivisuus Vaihtelu Syrjäytyminen Kulttuuri Moderni Stressi Kansantalouden rasite 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo 1-5 Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3075 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
  • 11. Maaseutumielikuvan keskiarvosta on vähennetty kaupunkimielikuvan keskiarvo Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? Maaseutu- ja kaupunkimielikuvien ero Suomalaiset, n=1620 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4 = Paljon 5= Erittäin paljon 2,67 Luonto 1,55 Viihtyisä ympäristö 1,48 Aitous 1,46 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,29 Yhteisöllisyys 1,13 Vapaus 1,00 Hyvä elämä 0,79 Avoimuus -0,04 Tulevaisuuden voimavara -0,41 Kansantalouden rasite -0,56 Syrjäytyminen -0,67 Vaihtelu -0,75 Aktiivisuus -1,30 Moderni -1,38 Kulttuuri -1,79 Stressi -4,0 -3,5 -3,0 -2,5 -2,0 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Keskiarvojen erotus Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy
  • 12. Maaseutu- ja kaupunkimielikuvien ero Suomalaiset 2,67 Luonto 1,55 Viihtyisä ympäristö 1,48 Aitous 1,46 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,29 Yhteisöllisyys 1,13 Vapaus 1,00 Hyvä elämä 0,79 Avoimuus -0,04 Tulevaisuuden voimavara -0,41 Kansantalouden rasite -0,56 Syrjäytyminen Suomalaiset, n=1620 -0,67 Vaihtelu Identiteetti -0,75 Aktiivisuus Maalainen, n=364 -1,30 Moderni Sekä että, n=630 -1,38 Kulttuuri Kaupunkilainen, n=602 -1,79 Stressi -4,0 -3,5 -3,0 -2,5 -2,0 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Keskiarvojen erotus Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT Ttloustutkimus, Taloustutkimus Oy Maaseutumielikuvan keskiarvosta on vähennetty kaupunkimielikuvan keskiarvo Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon
  • 13. Maaseutumielikuvan keskiarvosta on vähennetty kaupunkimielikuvan keskiarvo Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? Maaseutu- ja kaupunkimielikuvien ero Kaikki vastaajaryhmät 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon 2,67 Luonto 1,55 Viihtyisä ympäristö 1,48 Aitous 1,46 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,29 Yhteisöllisyys 1,13 Vapaus 1,00 Hyvä elämä 0,79 Avoimuus -0,04 Tulevaisuuden voimavara -0,41 Kansantalouden rasite -0,56 Syrjäytyminen Suomalaiset, n=1620 -0,67 Vaihtelu Media, n=48 -0,75 Aktiivisuus Yritykset, n=227 -1,30 Moderni Päättäjät, n=160 -1,38 Kulttuuri Asiantuntijat, n=252 -1,79 Stressi -4,0 -3,5 -3,0 -2,5 -2,0 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Keskiarvojen erotus Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3071 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy
  • 14. Maaseutu- ja kaupunkimielikuvien ero Media ja suomalaiset 2,67 Luonto 1,55 Viihtyisä ympäristö 1,48 Aitous 1,46 Ympäristöystävällinen elämäntapa 1,29 Yhteisöllisyys 1,13 Vapaus 1,00 Hyvä elämä 0,79 Avoimuus -0,04 Tulevaisuuden voimavara -0,41 Kansantalouden rasite -0,56 Syrjäytyminen Suomalaiset, n=1620 -0,67 Vaihtelu -0,75 Aktiivisuus Valtakunnallinen media, n=20 -1,30 Moderni Maakunnallinen ja -1,38 Kulttuuri paikallinen media, n=28 -1,79 Stressi -4,0 -3,5 -3,0 -2,5 -2,0 -1,5 -1,0 -0,5 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 Keskiarvojen erotus Helmikuu 2011 Maamerkit-barometri 3075 PAH/tk/tgr Sitra, MTT taloustutkimus, Taloustutkimus Oy Maaseutumielikuvan keskiarvosta on vähennetty kaupunkimielikuvan keskiarvo Miten vahvasti maaseutu tuo mieleesi seuraavia asioita? Miten vahvasti kaupunki tuo mieleesi seuraavia asioita? 1= Ei lainkaan 2= Vähän 3= Melko paljon 4= Paljon 5= Erittäin paljon